Nooras söta o saltiga

Aperitiiveilla

2012-01-24T21:39:00.001+02:00

Vuoi uscire stasera?

Italiassa majaileva ei voi välttyä tutustumiselta aperitiivikulttuuriin. Aperitiivihan tarkoittaa sanan varsinaisessa merkityksessä ruokahalua herättelevää drinkkiä ennen illallista, usein pikku naposteltavan kanssa. Aperitiiveille meneminen on Italiassa kuitenkin usein jo illanvietto itsessään. Jos minulta kysytään, täydellinen sellainen.

Sekä viikolla että viikonloppuisin monissa baareissa, kahviloissa, enotecoissa ja ravintoloissa pistetään alkuillasta pystyyn erilaisista alkupaloista koostuva buffet-pöytä. Säännöt ovat helpot: osta drinkki ja nauti vapaasti pöydän antimista. Eikä kyseessä nyt ole mikään sipsi-suolpähkinäbuffet vaan tarjolla on ihan oikeaa ruokaa. Bruschettoja, leikkeleitä, piirasia, palleroita, frittejä, oliiveja, papuja, pastaa, pizzaa, napostelvaa… Hamstrata saa, eikä kukaan laske lautasellisia. Noin kuuden euron hintaan saat siis drinksun kylkeen ihan aterian veroisesti syötävää. Drinkeistä en osaa kertoa tietenkään mitään muuta kuin sen, mikä itselleni on tärkeää: myös hyviä alkoholittomia drinkkejä on olemassa ja vichystäkin saa tehtyä aperitiivin maksamalla vähän korkeamman hinnan. (Mutta itse asiassa naapurin Cosmopolitan ei ollut ollenkaan pahaa…)

Aperitiivoilla viihtyvät niin ystävät, pariskunnat, työporukat kuin perheetkin, ja paikan luonteesta riippuen mukana näkee myös lapsia. Päivän tapahtumat kerrataan, nauretaan ja rentoudutaan, viivytään ehkä hetki... tai koko ilta.

Tiramisukakku

2011-12-30T22:04:00.000+02:00

Tähtikakussa on juhlan ainekset

Tämä herkullisen ja kauniin (vaikka itse sanonkin…) näköinen kakku koristi joulupöytäämme kotona Raumalla, jonne ehdin täältä Italiasta viettämään joulua. Minun on välillä naurettavan vaikeaa valita kakkua juhlahetkistä erityisimpiin. Toisaalta haluaisi kokeilla juhlan kunniaksi jotain uutta ja hienoa, ja toisaalta taas leipoa jonkun takuuvarmoista ikisuosikeista. Kahvipöydässä meillä on harvemmin vain yhtä lajia herkkua tarjolla, joten kokonaisuuttakin on mietittävä… Saattaa kuulostaa hankalalta, mutta suunnitteleminen on aika lailla yhtä hauskaa kuin itse leipominen ja syöminenkin!

Kakkuvalintaani ohjasi tällä kertaa niinkin hauska juttu, kuin kakun koristeluun tarkoitettu sabluuna, jonka sain ystäväni antaman ruokalehden mukana. Sabluunan avulla voi siis tehdä hienon tomusokeri- tai kaakaojauhekuvioituksen kakun pintaan. Sabluuna toi heti mieleeni ihanan suklaakakkumme, jonka suklaakuorrutteisen pinnan äiti on tavannut koristella tomusokerilla paperista leikattua sabluunaa tai piparkakkumuotteja apuna käyttäen. Viime hetkellä isosiskoni esitteli minulle kuitenkin Valion Tiramisukakun, jota hän oli itse ehtinyt jo kokeilla. Raikas rahkasta tehty kakku olikin sopivampi pari jo joulupöytään leivotuille taateli- ja maustekakulle. Tiramisukakku oli tietysti myös tavallaan ”tervehdys” Italiasta!

Tiramisukakun ehtii hyvin leipoa vielä uuden vuoden juhliin, sillä meilläkin kakku valmistui jouluaaton kahvipöytään vasta joulurauhan julistuksen jälkeen... Hyvin ehti hyytyä viileässä juuri neljässä tunnissa! Kakun pohjaan saa myös hyötykäytettyä viimeiset joulupiparit. Mikäli et omista hienoa sabluunaa koristelua varten, Valion sivulta voit tulostaa ja askarrella itsellesi kauniin paperisen sabluunan.

Tiramisukakku

Pohja:

185 g keksejä (meillä puolet joulupipareita ja puolet Dominoita)

30 g voita sulatettuna

Täyte:

4 liivatelehteä

2 dl kuohukermaa

2 purkkia Valion Tiramisu-rahkaa

2 rkl sokeria

1 tl vaniljasokeria

2 rkl vahvaa kahvia

Koristelu:

kaakaojauhetta

tomusokeria

Murskaa keksit ja sekoita keksinmurujen joukkoon voisula. Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuokaan pohjan kokoinen pala ja painele keksiseos paperin päälle vuokaan. Laita pohja jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Vatkaa sillä aikaa kerma vaahdoksi, ja tässä vaiheessa on myös hyvä sekoittaa joukkoon sokeri ja vaniljasokeri. Kaada rahka toiseen kulhoon ja sekoita rakenne tasaiseksi. Ota 2 ruokalusikallista kuumaa kahvia esimerkiksi kahvikuppiin ja liuota siihen pehmentyneet liivatelehdet. Sekoita kahvi-liivateseos rahkan joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kannattaa käyttää apuna sähkövatkainta ja pyytää vaikka jotakuta toista kaatamaan kahvia samalla kuin itse huolellisesti sekoittelee. Sekoita kermavaahto tämän jälkeen rahkan joukkoon. Itse käytin taas apuna sähkövatkainta hiljaisella teholla. Levitä täyte kakkupohjalle tasaisesti. Laita jääkaappiin hyytymän vähintään neljäksi tunniksi tai yön yli.

Irrota hyytynyt kakku varovasti vuoasta. Siivilöi kakun pintaan runsas kerros kaakaojauhetta ja tämän päälle tomusokerikuviot sabluunan avulla. (Oma kaakaojauhekerrokseni taisi olla liian ohut, sillä hienot tomusokeritähteni alkoivat kadota vähitellen kosteahkoon kakun pintaan. Varmuuden vuoksi kannattaa koristella kakku vasta juuri ennen tarjoamista.)

Onnellista uutta vuotta 2012 kaikille blogini lukijoille!

Joulupiparit

2011-12-11T22:59:00.000+02:00

Piparkakkuakan matka maailman ääriin

Joulupiparien leipominen on joka vuosi yhtä erityinen hetki. Koko vuoden odotuksen jälkeen saa tuntea jälleen joulun tuoksun, kun ensimmäinen pellillinen piparkakkuja paistuu uunissa. Piparkakkujen leipomiseen liittyy monella varmasti myös aimo annos nostalgiaa: kukapa ei olisi pulleilla lapsenkätösillään painellut tähtösiä kaulittuun piparkakkutaikinaan. Aikuiset sanovat usein kaipaavansa joulussa sitä samaa innostusta ja riemua, jota lapsena kantoivat sisällään. Minusta aika lähelle puhdasta jouluiloa pääsee piparkakkuja leipomalla.

Tänä vuonna pipaririemuni oli tavallistakin suurempi, sillä piparkakkujen leipominen ensimmäistä kertaa Italiassa oli kuin haaste, josta selviydyin voittajana. Täällä olen nähnyt piparkakkuja myytävänä joissakin leipomoissa sekä törmännyt lehdissä joihinkin piparkakku- eli ”biscotti di Natale” -resepteihin, mutta useimmiten kyse on vaaleammista, murotaikinamaisista pipareista, ilman meille olennaisia joulumausteita. Ainesten etsiminen omaan, noin kaksikymmentä vuotta sitten hoitotädiltäni saatuun maailman parhaaseen piparkakkureseptiin osoittautui pieneksi seikkailuksi.

Ilman vaikeuksia kaupan hyllyltä löytyivät sokeri, kananmunat, kaneli, yllättäen perunajauhot, neilikat (kylläkin kokonaisina) ja voi (täällä näköjään aina suolatonta). Jauhojen valinnassakin onnistuin: ”00”-merkinnällä varustetut jauhot ovat tarkoitettu yleisesti makeaan leivontaan. Supermarketin myyjä yritti auttaa minua loppujen tuotteiden etsimisessä, mutta joutui myymään minulle joko ”ei oota” tai ”en tajuuta”. Jouluenkeli ilmestyi kuitenkin luokseni kassajonossa. 13 vuotta Italiassa asunut amerikkalaisnainen tiesi, että ruokasooda on italiaksi bikarbonaatti ja johan myyjätkin alkoivat ymmärtää. Vielä puuttuvia kardemummaa ja siirappia varten tämä amerikkalaisenkeli johdatti minut erääseen erikoisruokatarvikkeita myyvään liikkeeseen. Siirappi tosin oli suomalaiseen tuotteeseen verrattuna huomattavan paksua ja vahvan makuista tököttiä, mutta käytin sitä sitten tavallista pienemmän määrän. Taikinaa maistellessani olin tuntevinani siirapin maun edelleen liian vahvana, mutta valmiiden piparien maku oli kerta kaikkiaan kohdallaan! Voi sitä riemun ja ylpeyden määrää! ”Minä tein ihan itte pipareita Italiassa!” Kyllä olisi hoitotätikin ihmeissään.

Tänä vuonna myös makuraati toi hieman jännitystä matkaan, sillä vein piparit tarjolle kielikurssilleni. Ja miten kelpasivat? Annetaan näiden ilmeiden puhua puolestaan… :)

Piparkakut (iso annos)

400 g voita (suolattua)

4 ½ dl sokeria

3 kananmunaa

1 dl siirappia (sitä suomalaista)

3 tl soodaa

1 tl kanelia

3 tl kardemummaa

½ tl jauhettua neilikkaa

3 dl perunajauhoja

9 dl vehnäjauhoja

Koristelu:

kananmunan valkuainen

tomusokeria

sitruunamehua

Paistaminen: 175 °C, noin 8 minuuttia

Sulata voi ja anna sen hieman jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri kevyesti vaahdoksi ja lisää joukkoon siirappi, sulatettu voi ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Anna taikinan seistä viileässä yön yli ennen leipomista. Paista piparkakut 175 °C:ssa noin 8 minuuttia.

Valmista kuorrutus sekoittamalla aineet sopivan paksuiseksi tahnaksi. Laita tahna muovipussiin ja leikkaa muovipussin kulmaan pieni reikä, josta voit pursottaa kuorrutuksen.

Minä sekä koristeluapulaiseni Englannista käytimme koristelussa pursotuspussien sijaan medisiinareiden ”HC-menetelmää”, steriilejä injektioruiskuja. Täällä Italiassa niitä saa nimittäin supermarketista (???) neuloineen päivineen (!!!).

Jouluinen tervehdys ruiskuluolasta

Opiskelijaruokailua Italiassa

2011-12-04T16:33:00.000+02:00

Suuri ruokalamaaottelu

Ruokablogini postaustahti näyttää hieman hiljentyneen Italiaan lähtöni jälkeen. Siihen on pari selvää syytä. Ensinnäkin, kirjoitan tällä hetkellä myös toista, yleisesti Italian kokemuksiani käsittelevää blogia, joka on vienyt jonkin verran aikaani ja huomiotani ruokablogilta. Toiseksi, olen sittenkin alkanut käyttää koulumme opiskelijaruokalaa, mensaa, mikä on merkittävästi vähentänyt kokkailujani.

Lokakuussahan kirjoitin tänne käyneeni ruokalassa vain kerran pettymässä. Kaikki vaikutti silloin kovin epämääräiseltä. En käsittänyt yhtään, mitä ruokia sai ottaa milläkin hinnalla ja moni ruoka näytti sitä paitsi loppuneen kesken kaiken. Muutamilta opiskelijoilta aiemmin kuulemani negatiiviset kommentit ruokalasta kaikuivat korvissani ja päätin jättää menemättä uudelleen.

Ruokalan tuoma pettymys harmitti minua kyllä, sillä olen niin tottunut syömään opiskelijaruokaloissa Suomessa. Opiskelijaruokalassa käynti on vaivatonta ja halpaa ja oikein valitussa paikassa ruoka on yleensä varsin hyvää ja monipuolista. Ruokalassa käynti on ehdottomasti myös tärkeä sosiaalinen tapahtuma, hetki, jolloin voi rauhassa juoruta ystävien kanssa tai nähdä muitakin ihmisiä kuin omia kurssikavereita. Turussa itselläni on valittavana varmasti yli kymmenen opiskelijaruokalaa, sekä Turun yliopiston että Åbo Akademin alueella. Lääkiksen lyhyet ruokatauot (ensi vuonna minulla tulee olemaan pientä totuttelemista Italian kolmen tunnin lounastauoista Suomen naurettavaan kolmeen varttiin, josta puolet kuluu jo ruuan jonotukseen…) rajoittavat ruokalan valinnan käytännössä muutamaan lähimpänä olevaan paikkaan. Lounasvaihtoehtoja on kussakin ruokalassa on joka päivä yleensä neljä tai viisi, ja ruuan hinta on lähes aina 2,65 euroa. Joskus jokin kevyempi keitto- tai puurovaihtoehto voi maksaa kaksi euroa tai allekin ja joidenkin paikkojen tarjoamat ”luksusvaihtoehdot” maksavat suurin piirtein neljä euroa. Lounaan hintaan kuuluu aina lisuke (peruna, riisi tai pasta), juoma, sekä vaihtelevaa tasoa olevat salaatti- ja leipäpöydät. Yleisesti ottaen sanoisin siis, ettei turkulaisia opiskelijoita kannata ainakaan ruoan puutteen vuoksi sääliä.

Ruokamuisto viime vuodelta Turusta

Onneksi annoin Italian opiskelijaruokalalle kuitenkin vielä mahdollisuuden näyttää kyntensä. Muutamat kurssikaverini kävivät nimittäin lähes päivittäin varsin tyytyväisinä ruokalassa ja päättelin heidän ymmärtävän Italian mensasta jotakin, mitä itse en ollut ensimmäisellä kerralla tajunnut. Ruokala on toki erilainen kuin aiemmin käyttämäni opiskelijaruokalat, mutta ei huono, kuten Jorma Uotinen sanoisi… Lounasvaihtoehdot ja hinnat rakentuvat Italian tavalla: voit valita syöväsi primon eli ensimmäisen pääruuan, secondon eli toisen pääruuan tai molemmat. Primon hinta on 2 euroa, secondon 3 ja molempien 4,50. Kaikkiin aterioihin kuuluu juotava, leipä, joko hedelmä tai jogurtti/vanukas sekä contorno eli lisuke, joka voi olla joko lautasellinen lämpimiä kasviksia tai pieni salaattikulhollinen. Jos alat toheloimaan, saat maksaa enemmän. Itse halusin kerran primoni eli pasta-annokseni kanssa sekä salaattia että lämpimiä kasviksia ja hinnaksi ropsahti 4,50. Norjalaisen ystäväni ennätys on 8 euroa, joka syntyi erehdyksestä ottaa lounaan kylkeen lisukesalaatin sijaan secondoksi tarkoitettu lounassalaatti. Mutta mitäs pienistä! Me olemme kiitollisia ADiSU:lle (Agenzia Regionale per il Dirotto allo Studio Universitario), opiskelijoiden oikeuksista huolehtivalle järjestölle, joka meille nämä edulliset ateriat mahdollistaa.

Aika usein valitsen lounaakseni primon suurin piirtein neljästä mahdollisesta vaihtoehdosta. Tavallisimmin tarjolla on muutamaa erilaista pastaa, kasviskeittoa sekä pizzaa, joskus myös risottoa. Sanomattakin selvää on, että pasta on kypsyysasteeltaan aina al dente ja pasta-annoksen päälle ropsahtaa kasa erinomaista parmesaaniraastetta (Italia-Suomi 1-0). Suomalainen tapa syödä pastaa on kuitenkin aika erilainen ja sitä välillä kaipaan tällä hiilihydraattien luvatussa maassa. Täällä pasta on pastaa, jota kastike käy vain hieman värittämässä, kun taas Suomessa pasta-annoskin rakentuu ruokaympyrän mukaan. (Italia-Suomi 1-1).

Kasviskeittoa

Jotta proteiinivarastoni eivät aivan pääsisi tyhjenemään, yritän valita secondonkin muutaman kerran viikossa. Secondo-vaihtoehtojakin on aina useita, tyypillisiä ruokia ovat ohueksi viipaloitu paisti punaisesta lihasta tai kalkkunasta, leivitetyt pihvit, broilerin koivet, makkarat ja niin edelleen. Välillä tarjolla on vähän epäilyttävän näköisiä lihakastikkeita, mitä todennäköisimmin sisäelimistä. Ehkä ei pitäisi suhtautua niihinkään epäileväisesti, sillä ainakin toistaiseksi kaikki ruokalassa syömäni liha on ollut ensiluokkaista. Pisteet Italialle siitä, sillä Suomessa en voi syödä käytännössä ollenkaan ruokaloiden teollisesti valmistettua punaista lihaa. (Italia-Suomi 2-1). Koska Perugia on keskellä Italiaa, täällä kalaa näkyy harvakseltaan ylipäätään missään ja ruokalassakin kalan syömiseni rajoittuu lähinnä tonnikala- tai mereneläväpastaan. Suomessa ruokaloissakin syömällä on mahdollista valita lautaselleen kalaa useamman kerran viikossa ja sitä ikävöin ihan hurjasti! (Italia-Suomi 2-2)

Harvinaista herkkua mensassa - kalaa!

Lämpimien lisukkeiden suhteen Italia vie voiton, sillä tuntuu, että täällä osataan käyttää mielikuvitusta: tarjolla on ollut erilaisissa muodoissa papuja, herneitä, sieniä, pinaattia, perunaa, kukkakaalia, parsakaalia, porkkanoita, fenkolia, sipulia, kesäkurpitsaa, paprikaa, tomaattia… (Italia-Suomi 3-2) Lisukkeita on yleensä muutamaa eri vaihtoehtoa ja usein pyydän lautaselleni puoli annosta kahta eri lisuketta. Salaattikulhon valitsen lisukkeeksi oikeastaan harvemmin, sillä salaattiannos on hyvin simppeli: salaatinlehtien päällä pari tomaatinpalaa tai pieni kasa porkkanaraastetta. Heikompikin salaattipöytä Suomessa vie voiton ja ainakin omissa opiskelijaruokaloissani salaattia on mahdollista syödä kuin hevonen. (Italia-Suomi 3-3) Leipää en yleensä syö lämpimällä aterialla ja täällä pidänkin siitä, että ateriaan kuuluva leipä on muovikäärössä (no joo, ei niin ekologista, mutta toisaalta täällä Italiassa on muovinkeräys…) Niinpä leivät lähtevätkin monella opiskelijalla laukussa mukaan kotiin – ihan luvallisesti! Suomessa leivän tunkeminen ruokalassa omaan kassiin olisi näpistämistä… Myös ateriaan kuuluvan hedelmän tai jogurtin otan aika usein mukaani eväksi. (Italia-Suomi 4-3)

Kaksi asiaa Italian ruokalassa on ehdottomasti paremmin kuin koti-Suomessa. Olen itse melkoisen kaikkiruokainen ja nirsoilematon syömäri, mutta kahta asiaa en voi sietää ja niistä valitan ja taistelen vaikka maailman tappiin asti. Ruuan pitää olla lautasellani kuumaa. Edes lämmin ei kelpaa, sillä viimeistään pöytään päästessä lämmin on ehtinyt muuttua jo haaleaksi. Toinen asia mitä en voi sietää, on liika suolaisuus. Täällä Italiassa ruuan lämpötila ja suolaisuus ovat itse säädeltävissä kahdella pikku jutulla: ruokailijoiden käytössä olevalla mikrolla ja suolasirottimella. Ruoka on täälläkin yleensä aika jäähtynyttä, kun sen lautaselleni saan, mutta sujautan annokseni aina mikroon kassan jälkeen. Puoli minuuttia ja – bueno! (Italia-Suomi 5-3) Ainakin tällä päin Italiaa suolan käyttö on hyvin mietoa, liekö peruja sitten keskiajan suolasodan… (Tuolloin paavi pisti suolalle niin kovan hinnan, että ainakin umbrialaiset ja toscanalaiset päättivät näyttää samalla mitalla vähentämällä suolankäytön minimiin. Tyypillinen umbrialainen ja toscanalainen leipä on edelleenkin suolatonta! Paikalliset tykkää, me emme niinkään…) Joka tapauksessa ruokaan on helppo lisätä suolaa tarvittaessa itse juuri sen verran kuin haluaa. (Italia-Suomi 6-3)

Jotta ymmärtäisitte, miksi tuota Italian mikroa ja ruuan vähäsuolaisuutta niin arvostan, minun on kerrottava tämä tarina Suomesta, vaikka se kamala onkin. Suomessa nimittäin saadessani viileää ruokaa minun on tungettava itseni takaisin tiskille parhaillaan ruokaa ottavien opiskelijoiden joukkoon ja pyydettävä yleensä hapanta naamaa näyttävää keittolan tätiä laittamaan annokseni keittiön mikroon. Tunnen olevani pahoillani, vaikkei ole mitään syytä ja pöydästä katsovat kaverini kuolevat häpeästä. Kun ruoka taas on liian suolaista, minun on jälleen tungettava itseni takaisin tiskille jonottajien joukkoon ja sanottava: ”Olen pahoillani, mutta tämä ruoka on niin suolaista, etten voi syödä sitä (en liioittele). Voisinko ottaa jotakin muuta tästä muiden ohi, sillä en millään ehdi jonottaa uudelleen (en liioittele). Maksan kyllä!” Itse asiassa en ole kertaakaan joutunut maksamaan annostani uudelleen, mutta sanomattakin on selvää, että ruuasta valittaminen on valtavan rasittavaa ja kaverini joutuvat jatkuvasti häpeämään minua. Äänestän seuraavissa presidentinvaaleissa sitä ehdokasta, joka lupaa korottaa suolan hinnan taivaisiin. Josko sillä ruokalatkin saataisiin hieman hillitsemään suolankäyttöään.

Italia tuntuu olevan nyt johdolla ruokalamaaottelussa, mutta tilanne on oikeastaan mielestäni tasapelin arvoinen. Olen niin kiinni perinteisessä suomalaisessa ruokaympyrässä, että arvostukseni suomalaisten ruokaloiden monipuolisuutta kohtaan kirii Suomen Italian kintereille. Täällä kaipaan mahdollisuutta syödä ruokailun yhteydessä runsaasti tuoreita kasviksia (Italia-Suomi 6-4), pitää hiilihydraatit kohtuudessa (6-5) ja syödä joka päivä aterialla myös proteiineja (6-6).

Onko perinteinen lautasmalli jo ihan "out"? Italia hyperkarppaa, Suomi lowkarppaa...

Mitä ajatuksia teille heräsi? Lähtisittekö te syömään gnocchi-pastaa mensaan vai kuhapyöryköitä Monttuun?

Quiche

2011-11-25T19:35:00.000+02:00

Miksen mä ole älynnyt tätä aikaisemmin?

Täällä Italiassa minulla on ystäviä eri puolilta maailmaa. Sen myötä olen päässyt tutustumaan hieman myös muiden maiden kuin Italian ruokakulttuureihin. Minusta on mielenkiintoista katsella esimerkiksi kämppäkavereideni touhuja keittiössä: miten unkarilainen ystäväni loihtii perunoista uppopaistamalla syntisen hyvännäköisen iltapalan tai kuinka Korean tyttö muuttaa keittiömme aasialaiseksi ravintolaksi. ”Mangia, mangia!” hän kehottaa, kun tulen uteliaana kurkistelemaan. Ei tarvitse kahta kertaa käskeä!

Uusiseelantilaisen ystäväni kanssa puhuimme kerran tuotteista, joita olemme täällä Italiassa kaipailleet. Ystäväni harmitteli raejuuston puuttumista kauppojen valikoimasta. ”Olen tottunut laittamaan sitä quicheen, jota tykkään tehdä usein.” ”Hetkinen! Mihin? Jos kerrot, mitä se on ja miten sitä tehdään, niin näytän sinulle, mistä saa raejuustoa.”

Ja niin hän kertoi. Quiche on kuulemma mitä tavallisin uusiseelantilainen ruoka. Minulle itselleni nimestä tulee mieleen ranskalaisten kinkkupiiras Quiche Lorraine, mutta Uudessa Seelannissa quiche on paksu uunimunakas. Myös uusiseelantilaiseen quicheen voi leipoa piirakkapohjan, mutta ainakin ystäväni jättää sen useimmiten ilman. Quiche on niin sanottu kierrätysruoka: sen täytteeksi voi laittaa oikeastaan mitä vain ja tyypillistä onkin niin sanotusti tyhjentää siihen kaikki jääkaapin jämät. Olennaista ovat vain kananmunat, jotka sitovat ainekset yhteen – quicheksi. Ystäväni valmistaa quichea usein ison annoksen ja leikkaa siitä annospaloja lounaaksi töihin. Erityisen suosittua tämä ruoka on kuumalla säällä, sillä se on kevyttä ja maistuu myös viileänä. Täysin uusiseelantilaista quiche ei kuitenkaan ole, sillä ruokalaji oli tuttu myös australialaiselle ja englantilaiselle ystävälleni.

Quiche valmistuu fiilispohjalta: "Lisätäänpä vielä yksi kananmuna!"

Reseptiä tivatessani sain vastaukseksi vain: ”Ei sitä ole! Voit tehdä sen niin monella tavalla.” Ystäväni saikin sitten luvan näyttää kädestä pitäen edes yhden tavan valmistaa quiche. Tätä on helppo lähteä varioimaan. Alla ohje, kuten me sen teimme. Kertokaapa, mitä te keksitte!

Quiche eräällä tavalla

1 paprika

1 pieni kesäkurpitsa

1 punasipuli

3 valkosipulinkynttä

200 g savukinkkua

200 g raejuustoa

200 g ricottajuustoa

100 g kypsennettyä pinaattia (esim. sulatettua pakastepinaattia)

7-9 kananmunaa

muutama ruokalusikallinen maitoa

kuivattuja yrttejä

pippuria

suolaa

juustoraastetta

Paistaminen: 200 C°, noin 30 minuuttia

Leikkaa kasvikset suikaleiksi ja paista öljyssä pannulla. Silppua sipuli ja valkosipuli ja kuullota kevyesti. Anna kasvisten jäähtyä rauhassa. Suikaloi kinkku. Riko kananmunat (käytä munia ensin vähemmän ja jos seos tuntuu liian kuivalta, riko joukkoon lisää) ja sekoita joukkoon jäähtyneet kasvikset, juustot ja kinkku. Lisää joukkoon loraus maitoa. Mausta. Voitele suuri uunivuoka (meillä oli käytössä kaksi pientä) ja kaada seos vuokaan. Ripottele pinnalle juustoraastetta tai nokareita ricottajuustosta. Paista 200 C°:ssa noin puoli tuntia tai kunnes munakas on hyytynyt ja hieman ruskistunut. Tarjoa hieman jäähtyneenä esimerkiksi salaatin kanssa. Quichen maistuu vähintään yhtä hyvältä myös seuraavana päivänä.

Tällä hetkellä ystäväni on jo toisella puolella maapalloa...

Tasavallan toscakakku

2011-11-12T10:52:00.000+02:00

Valtakunta juhlii

Täällä Italian tasavallassa tapahtuu… Onnellisia asioita, jos keskiverto italialaiselta kysytään. ”Vihdoinkin, vihdoinkin hän on luvannut lähteä!” huokaisi italian opettajammekin viitaten tietenkin herraan, joka myös ”Euroopan parhaana poliittisena johtajana” tunnetaan. Lienee siis aihetta juhlaan.

Siellä kaukaisessa Suomen tasavallassa juhlitaan nyt kuitenkin ihan muita miehiä, rakkaita isäpappoja nimittäin. Isiä voi lahjoa monin eri tavoin, mutta oma lahjavinkkini on ehdottomasti herkullinen isänpäiväkakku. Mikäli yhtään tätä isäkäslajia tunnen, toscakakku on sille vastustamatonta herkkua.

Tasavallan toscakakku on tietysti ikisuosikkireseptiemme arvokkaimpia aarteita, todellinen äitini bravuuri. Toscakakku kuuluu meidän perheessämme yhtälailla sekä arkeen että juhlaan. Arkena äiti leipoo toscakakkua erityisesti hemmotellakseen: kun esimerkiksi itse tulen opiskelupaikkakunnalta kotiin viikonlopun viettoon, odottaa pöydässä aika usein vastapaistettu toscakakku. Ja kun arjen keskellä äiti sanoo haluavansa leipoa ”jotakin oikein hyvää”, tiedän, minkä reseptin hän ottaa esiin! Toscakakkua parempaa ”lohturuokaa” ei ole…

Mutta kuten sanoin, ei myöskään juhlaa ilman toscakakkua. Rippijuhlat, lakkiaiset ja syntymäpäivät on varmasti kaikki juhlittu toscakakun kanssa. Se yksinkertaisesti kuuluu kahvipöydän kattaukseen! On kuitenkin yksi tärkeä syy, miksi sukujuhlissamme toscakakkua on oltava tarjolla – setäni rakastaa sitä yli kaiken. Nimenomaan tätä äitini leipomaa versiota, mikään muu ei tule kuuloonkaan. Toscakakkua viedään aina myös mökkituliaisiksi sedän ja tädin kesämökille, ja sedän suorittama ensimmäisen palan leikkaus tietysti suuri ohjelmanumero. Setäni ja toscakakku kuuluvat niin kiinteästi yhteen, että lapsena luulin usein sedän olevan tulossa kylään, kun meillä leivottiin toscakakkua.

En tiedä, liittyykö toscakakku jollain tavalla Tosca-oopperaan tai Toscanaan, mutta sana on vienyt ajatukseni aina myös Italiaan... Itse leivoinkin toscakakkua ensimmäistä kertaa nimenomaan vähän ennen Italiaan lähtöäni. Kiiltävine toscakuorineen luulin kakun olevan vaikea tehdä, mutta väärässä olin. Se on myös yllättävän nopea tehdä: paistoaikoineen päivineen toscakakku on alle tunnin pikakakku.

Tasavallan toscakakku

2 kananmunaa

1 ½ dl sokeria

2 ½ dl vehnäjauhoja

1 ½ tl leivinjauhetta

½ dl maitoa

125 g voita

Kuorrutus:

50 g voita

1 rkl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

½ dl kuohukermaa

70 g mantelilastuja

Paistaminen: 200 °C:ssa ensin noin 5–10 minuuttia, sitten 10–15 minuuttia

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe, maito ja voisula vuorotellen joukkoon kevyesti sekoittaen. Vuoraa kiinteäpohjainen, halkaisijaltaan 21 cm:n kakkuvuoka leivinpaperilla pohjasta ja reunoista. Kaada taikina vuokaan. Esipaistaa pohjaa 200 °C:ssa uuniin alatasolla 5–10 minuuttia. Ole tarkkana! Kakun pinnan tulee olla hieman ruskea, mutta ei liian tumma. Pinnan tulee olla myös ehdottomasti hyytynyt, muuten toscakuorrutus on mahdotonta levittää.

Valmista kuorrute pohjan paistuessa. Sulata voi kattilassa ja sekoita siihen sokerit ja vehnäjauhot huolellisesti. Lisää sen jälkeen kerma ja mantelilastut. Kiehauta. Levitä kuorrutus puolikypsän kakkupohjan päälle. Paista kakkua vielä uunin keskitasolla 10–15 minuuttia kunnes pinta on kauniin kullanruskea. Pysyttele uunin lähettyvillä, jottet paista liikaa. Kumoa kakku pois vuoasta, irrota leivinpaperit ympäriltä ja käännä oikeinpäin tarjolle.

Eurochocolate

2011-10-28T21:52:00.000+03:00

Kun Perugia peittyy suklaaseen

Eurochocolate-suklaafestivaalit ovat Perugiassa jokasyksyinen kymmenen päivän mittainen tapahtuma, joka houkuttelee kaupungin täyteen suklaanhimoisia turisteja. Vanhan kaupungin keskustan pääkaduille pystytetyt kymmenet myyntikojut ovat näkyvin osa tapahtumaa. Suklaata voi ostaa kaikissa mahdollisissa muodoissa, perinteisistä suklaalevyistä suklaapastaan, ja kaikki italialaiset suklaamerkit ovat taatusti edustettuina omissa kojuissaan. Eurochocolate-tapahtuma myy toki myös omia fanituotteitaan. Halpaa suklaata saa kuitenkin näillä markkinoilla etsiä, vaikka kuudella eurolla voikin hankkia itselleen joihinkin alennuksiin oikeuttavan Chococardin.

Minkä kanssa tätä kuuluu syödä?

Eurochocolate pyrkii toki olemaan muutakin kuin vain kymmenen päivän suklaamyyjäiset. On näyttelyjä, luentoja, suklaanmaistelutilaisuuksia… Kaikesta festivaaliohjelmasta perillä ollakseen on kuitenkin suositeltavaa osata hyvin italiaa: ainakaan itse en nähnyt festivaalien aikana yhtäkään englanninkielistä festivaaliesitettä. Varmasti monenlaista mielenkiintoista jäi itseltäni tiedon puutteen vuoksi kokematta. Kaiken kaikkiaan Eurochocolate on kuitenkin hyvin kaupallinen tapahtuma, jossa suklaantuoksusta huumaantunut pääsee nopeasti rahoistaan.

Perugia on itseoikeutetusti suklaafestivaalien kotikaupunki, sillä Perugian tärkein vientituote on Perugina-tehtaan Bacio-suklaa. Bacio tarkoittaa suukkoa. Kyseessä on hopeakääreisiin pakattu suklaakonvehti: tumma suklaakuorrute kätkee sisäänsä maitosuklaata ja hasselpähkinärouhetta sekä kokonaisen hasselpähkinän suukon sydämenä. Hopeakääreestä paljastuu myös rakkausaforismi, joka on tietysti poimittava talteen… Bacit ovat kuuluisuutensa ansainneet. Jo Suomessa olen maistellut herkullistä Bacio-nimistä suklaa-pähkinäjäätelöä ainakin Turun italialaisessa jäätelöbaarissa Nuvolessa. Bacio-jäätelöä saa toki Italiassakin kaikkialla ja se on vähintään yhtä hyvää kuin itse suklaakin. Tämänvuotisilla Eurochocolate-festareilla esiteltiin valkosuklainen uutuus Bacio Bianco, mutta ainakin itse ostan Bacini alkuperäisenä, perugialaisen Luisa Spagnolin 1920-luvulla luomana versiona. (Tämä bisnesnainen jätti jälkeensä Perugina-suklaatehtaan lisäksi myös maailmankuulun, omaan nimeään kantavan vaatemerkin, johon et ole voinut olla törmäämättä ainakaan Italiassa!) Peruginan suklaatehtaaseen pääsee käymään muulloinkin kuin suklaafestivaalien aikaan ja oma vierailuni onkin vielä edessä.

Vaikka Eurochocolate-festareilla voi tuhlata omaisuuden pelkkiin suklaasuukkoihin, ilmaiseksi pääsee kuitenkin mukaan festivaalien tunnelmaan. Kaduilla soivat suklaa-aiheiset laulut ja ihmisten iloa on ihana katsella. Monenlaista viihdyttäjää parveilee ympärillä, lapset saavat päähänsä ilmapallohattuja ja rohkeimmat pääsevät vaikkapa seinäkiipeilemään suuren ”suklaapatukan” päälle. Pelkkä kojujen kiertelykin on elämys sinänsä, mutta tokihan jostain on ostettava pientä maisteltavaakin.

Festivaaleilla on kuitenkin tarjolla yhtä ilmaista suklaata. Monelle festivaalien kohokohta on suklaaveistokset, joita suklaataiteilijat veistelevät ensimmäisenä viikonloppuna ja jotka festivaalien päättyessä hajotetaan. Veistovaiheessa kuution kokoisesta suklaamöhkäleestä irti sinkoilevat palat kerätään tarkasti talteen ja jaetaan yleisölle. Itseltäni jäi näkemättä (ja maistamatta) veistosten hajottaminen, jolloin pirstaleet jälleen päätyvät yleisön herkkupaloiksi.

Kaikesta hauskasta huolimatta en välttämättä itse lähtisi kuitenkaan varaamaan matkaa Perugiaan juuri suklaafestareiksi, jolloin kaunis ja historiallinen kaupunki peittyy väenpaljouteen. Omat vanhempani saapuivat katsomaan minua tänne syyslomallaan ja heidän saapumisensa osui sattumalta juuri suklaafestareiden viimeiselle päivälle. Nappiin meni: hotelli tarjoushinnalla, silmäys festareita, loppuloma kaikkea muuta.

Il nostro pane quotidiano

2011-10-19T22:19:00.000+03:00

Päivän panini ja muuta arkiruokaa Perugiassa

Vieraan maan arkeen soluttautuminen alkaa ruokakaupasta. Täällä Perugian vanhan kaupungin keskustassa asuessani vaihtoehtoja on käytännössä kaksi: pikkuiset marketit Coop ja Meta. Kaupat sijaitsevat saman kadun varrella ja ovat aivan kivenheiton päässä kotoani, joten ruokakaupassa käynti on periaatteessa mahdollisimman vaivatonta. Kummankaan kaupan valikoima ei kuitenkaan ole päätä huimaava. Voi, miten minulla onkaan ikävä Prisman kalatiskiä, täysinäisinä notkuvia hedelmäkoreja ja loputonta jogurttihyllyä! Toisaalta olen yrittänyt nähdä asian perugialaisen silmin: Suomessa useimmista kaupoista puuttuvat selvästi elintärkeät ja runsaat juusto- ja leikkeletiskit. Tunnen, että tämä italialaiseen arkeen soluttautuminen on omalta osaltani vielä selvästi kesken. Tähyilen juustotiskillä tuttuja nimiä ja odottelen juustohöylä-nimistä kapistusta Suomesta. Pyydän siivuja kiltin vaaleanpunaisesta keittokinkusta enkä siitä häijynvärisestä pötköstä, jota kaikki muut ottavat. Ostan kalliita aamupalajogurtteja kotiin sen sijaan, että poikkeaisin aamulla koulumatkallani kahvilassa nappaamassa suklaacroissantin ja kahvin. Mutta hitaasti hyvä tulee…

Coop...

... ja parasta valikoimaa

Meta...

"Nyt tyttö loppui se kuvaaminen!"

Perugian vanhan kaupungin kaduilta olen bongannut aika harvoja ”herkkukauppoja”. Muutama lihapuoti on tullut vastaan, ja taidanpa etsiä ne käsiini sinä päivänä, kun haluan paistaa kunnon pihvin. Sen sijaan leipomoihin poikkean vähän väliä, usein hakemaan jotain pientä herkkua, suolaista tai makeaa. Valikoimat ovat runsaat ja todella houkuttelevat!

Hyllyt tyhjenevät

Joka lauantaiaamupäivä Perugian keskustan ulkopuolella on suuret markkinat. Mahdollista on ostaa kirjaimellisesti mitä vain. Itseäni markkinoille ovat houkutelleet lähinnä runsaammat hedelmä- ja vihannesvalikoimat, mitä Coop ja Meta tarjoavat. Kimppakämpässämme on kuitenkin vain yksi pieni jääkaappi, josta käytän itse yhtä hyllyä: kasvisten rohmuaminen viikon tarpeisiin ei oikein onnistu. Markkinoilla käyminen on kuitenkin kokemus sinänsä niin kuin alla olevista kuvista näet.

Toinen paikka, jossa olisin mielelläni harrastanut rohmuamista loppuelämän tarpeisiin, on kauppakeskus Collestradan Coop-megamarket. Collestradaan on Perugian keskustasta kuitenkin 30-40 minuutin bussimatka, joten veikkaan, että aika harvoin sinne lähden vain ruokaostosten perässä. Mutta jos olisin autolla (ja suurella jääkaapilla) varusteltu perugialainen, ostelisin ruokani lähinnä täältä. Hinnat ovat halvemmat, valikoimat valtavat ja erilaisten tiskien myötä houkuttelevuuskerroin huipussaan. Kun eteeni tulee joskus viikonloppu vailla tekemistä, palaan Collestradan loputtoman tarjonnan äärelle ja vietän loppuviikonlopun keittiössä… Mutta tyhjää viikonloppua saadaan vielä odottaa.

Mitä minä sitten täällä tavallisesti syön? Teistä muista lukijoista en tiedä, mutta ainakin äiti ja isä ovat perinteisesti huolissaan siitä, että lapsi saa murua rinnan alle! Kokkailuni kotona ovat olleet toistaiseksi varsin globaalia opiskelijaruokaa: pastoja, munakkaita, salaatteja… Pari kertaa viikossa on tullut herkuteltua jotakin ulkona, ja joskus päivät vain koostuvat mukaan napatuista jätskeistä, pizzanpaloista ja panineista. Muutaman kerran olen käynyt ulkona pizzalla ja toinen puoli runsaasta pizzasta lähtee aina dogibägginä kotiin (=seuraavan päivän herkkulounas). Useamman kerran viikossa oppituntini jatkuvat putkessa yhdeksästä kahteen. Noina päivinä on melkeinpä sääntö kuin poikkeus, että noudan lounaaksi koulumme kahvilasta ihanan vakkarini, kuumaksi paahdetun kinkku-juustopaninin. Opiskelijaruokalaa testasin kerran (tosin kyllä sulkemisaikaan) ja petyin. En käytä.

Buon appetito!

Tällä hetkellä Perugiassa jokainen on vaarassa vetää suklaaöverit, sillä yksi Euroopan suurimmista suklaafestivaaleista, EuroChocolate, on vallannut kadut. Kunhan olen toipunut hullunmyllystä, palataan suklaatunnelmiin…

Me kaikki halutaan suklaata!

Tervehdys Perugiasta!

2011-10-10T22:16:00.001+03:00

Vieläkö tällä blogilla on lukijoita?

Ciao!

Il cuore verde d’Italia… Italian vihreä sydän. Se on tällä hetkellä kotini: Umbrian maakunta, Perugian kaupunki. Saavuin tänne syyskuun viimeisinä päivinä ja nyt tuntuu, että olen aika hyvin asettunut aloilleni. Ennen kuin matkamme Italian ruokakulttuurin parissa alkaa, tehdään ensin kaupunkikierros.

Perugia on 160 000 tuhannen asukkaan kokoinen yliopistokaupunki Umbrian vihreiden kukkuloiden keskellä, yhdellä niistä. Perugian historia ulottuu jopa 1000-luvulle eKr., etruskien aikakaudelle. Historia on jatkuvasti läsnä kaupunkikuvassa erityisesti keskustaa ympäröivien muurien ja porttien myötä. Yllä olevassa kuvassa näet yliopistoni Università per Stranieri di Perugian päärakennuksen ja sen vieressä kohoavan etruskien aikaisen portin Arco Etruscon, joka kantaa myös nimeä Arco di Augusto – yläosa on Rooman valtakunnan ajalta.

Kaupungin keskus on aukio Piazza IV Novembre, sen suihkulähde Fontana Maggiore ja ympärilla seisovat Palazzo dei Priori sekä Catedrale di San Lorenzo

Pääkatu Corso Vannucci

Kiipeämistä riittää...

Ja ihailtavaa...

Akvedukti!

Raidetta modernimpaan makuun

Nyt kohti kotia

Ci vediamo in cucina!

Kurpitsapiirakka

2011-09-26T22:49:00.000+03:00

Lähtökahvit

Kaivakaapas kurpitsasoseet pakastimesta, nyt tehdään kurpitsapiirakkaa! Kurpitsapiirakka on erään suosikkiopettajani bravuuri ja sain muutama viikko sitten maistaa tätä ihanaa piirakkaa hänen leipomanaan. Edellisessä postauksessa koverrettiinkin kurpitsaa juuri tätä varten. Kurpitsapiirakka on melko harvinaista herkkua meilläpäin, mutta Pohjois-Amerikassahan tämä on todellinen perinneleivonnainen, jota tarjotaan ainakin kiitospäivän ja joulun aikaan. Amerikkalaisia on helpotettu kurpitsapiirakan teossa aika paljon, sillä kurpitsasosetta saa ostaa sikäläisistä kaupoista valmiina. Ei sen valmistus toki ole mahdotonta itsekään. Kurpitsanpalat keitetään pehmeiksi ja soseutetaan. Soseesta erottuu vielä paljon nestettä, joka pitäisi saada valutettua pois. Virpin niksi oli laittaa kurpitsapalat pehmenemään mehumaijaan, jolloin nestettä poistuu jo keittämisvaiheessa mehun muodossa. Kun valmiin kurpitsasoseen pakastaa, sulatusvaiheessa nestettä erottuu edelleen, mutta toisaalta kosteasta soseesta tulee erilaista piirakkaa kuin kuivasta. Itse valutin pois kaikki nesteet, mitä sulatuksessa kurpitsasoseesta irti tirisi. Kurpitsan kanssa touhuilustani voit lukea lisää täältä.

"Kuivaa" kurpitsasosetta

Kurpitsapiirakan halusin valmistaa lähtökahveilleni, kun naapurin ystäväperhe saapui antamaan minulle lähtöhalaukset ennen Italiaan lähtöäni. Ensimmäistä kurpitsapiirakkaani pääsi maistelemaan yhdeksänpäinen makuraati. Piirakka oli onnistunut tosi hyvin ja ihastutti kaikki. Kurpitsapiirakka on hieman kuin mausteista juustokakkua, mutta toisaalta rakenteeltaan keveämpää. Suussa sulavaa… Kiitos vielä Virpille loistavasta ohjeesta, joka jää käyttöön!

Kurpitsapiirakka

Pohja:

50 g voita tai margariinia

2 dl vehnäjauhoja

½ dl kaurahiutaleita

1 tl leivinjauhetta

2 rkl kylmää vettä tai maitoa

Täyte:

4 dl (sokeritonta) kurpitsasosetta

100 g maustamatonta tuorejuustoa

1 dl fariinisokeria (tai ½ dl hedelmäsokeria)

2 tl vaniljasokeria

3 kananmunaa

ripaus suolaa

ripaus inkivääriä

ripaus kanelia

Paistaminen: 200 °C 10–15 minuuttia, 175 °C noin 40 minuuttia

Nypi voi, jauhot, kaurahiutaleet ja leivinjauhe, lisää kylmä neste ja sekoita taikinaksi. Voitele noin 24 cm:n piirakkavuoka ja painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Käytä tarvittaessa jauhoja apuna. Paista pohjaa 200 °C:ssa uunin alimmalla tasolla 10–15 minuuttia. Sekoita kaikki täytteen aineet yhteen. Kaada täyte esipaistetulle piirakkapohjalle ja paista 175 °C:ssa uunin alimmalla tasolla 20 min ja loput 15–20 minuuttia uunin keskitasolla. Anna piirakan hyytyä ja vetäytyä ja tarjoa haaleana tai kylmänä vaniljakastikkeen, jäätelön tai kermavaahdon kera.

Kurpitsatouhua

2011-09-18T21:59:00.002+03:00

ja ilmoitusluontoinen asia

Kerronpa teille vähän juttua samalla kun touhuan tämän kurpitsan kanssa! Istukaapa alas.

Perjantaina oli viimeinen työpäiväni. Kuten olen monta kertaa tänä kesänä maininnutkin, olen ollut töissä koko kesän, mikä on itselleni kovin epätyypillistä. Nyt on kuitenkin 16 viikkoa ihka ensimmäisiä lääkärin töitä suoritettu päätökseen ja hymy on herkässä. Ja vielä herkemmässä siitä syystä, että tämän kaiken aherrukseni jälkeen minua odottaa välivuosi Italiassa!

Koulunkäynti lääkiksessä alkoi siis jo elokuun alussa, mutta itse en palannutkaan tänä lukuvuonna tuttujen kasvojen pariin. Olen jo jonkin aikaa haaveillut pienestä breikistä katkaisemaan rankkaa opiskeluputkea. Minulle oli alusta asti aika selvää, mitä välivuoteni aikana teen: toteutan haaveeni oppia puhumaan italiaa, minun mielestäni maailman kauneinta kieltä! En ole menossa vaihto-opiskelijaksi Italian lääkikseen vaan menen opiskelemaan nimenomaan italian kieltä kielikurssille. Samalla tietysti ajattelin kerryttää oppia tämän rakastamani maan ihmisistä, elämäntyylistä, kulttuurista, historiasta ja tietysti – ruuasta.

Nooras söta o saltiga -blogin seurassa pääsettekin nyt joksikin ajaksi seuraamaan erityisesti italialaista ruokakulttuuria. En osaa vielä sanoa, paljonko pystyn Italiassa ollessani itse olemaan keittiössä, voi olla että paljonkin – tai sitten vähemmän. Ruuasta joka tapauksessa tullaan edelleen puhumaan, katsotaan yhdessä, millä tavalla. Mikäli itse haluaisit lukea myös matkani muusta puolesta, olet tervetullut seuraamaan myös toista juuri perustamaani blogia. Siellä jaan kuulumisiani seikkailun varrelta. Tämä toinen blogini on henkilökohtaisempi ja siksi jaan osoitetta vain sitä pyytäville – on kiva tietää, ketkä jakavat elämääni! Älä kuitenkaan epäröi pyytää osoitetta, Söta o saltigan lukijat ovat ehdottomasti tervetulleita mukaan. Laita minulle omalla nimelläsi sähköpostia osoitteeseen sotaosaltiga [at] luukku.com ja odota paluupostia.

Semmoista! Jännää vai mitä! Nyt voidaankin ihmetellä vähän tätä kurpitsatouhua. Käypä sinäkin ostamassa torilta kurpitsa. Koverra hattu pois veitsi vähän lappeellaan. Poista siemenet ja sitä ympäröivä ”höttö”. Koverra reunojen maltoa talteen vaikkapa jäätelökauhan ja veitsen avulla niin paljon kuin vain saat irti. Jos jännetupen tulehdus uhkaa, unohda lyhdyn teko ja pilko kurpitsa pienemmiksi paloiksi, silloin voit vain leikellä hyvät osat talteen niin kuin melonista konsanaan. Mutta jos sinnikkyys riittää, tee jäljelle jäävästä kurpitsan kuoresta kiva lyhty.

Sitten alkaakin kurpitsasoseen valmistus. Tämä soseen valmistus on aikamoinen taitolaji ja siihen minut perehdytti Virpi. Virpi on perehdyttänyt minut myös moneen muuhun asiaan, esimerkiksi derivointiin ja moolimassan laskemiseen, mutta nyt käymme läpi kurpitsasoseen valmistusta. Virpi on nimittäin todennut, että kurpitsan hedelmälihan normaali keittäminen ja soseuttaminen jättää soseen aivan liian vetiseksi. Siksipä kurpitsa keitetäänkin mehumaijalla! Touhu on kuitenkin nurinkurista: mehustamisen jälkeen malto talteen ja mehu heitetään mäkeen! Sitten malto soseutetaan sauvasekoittimella. Ota soseesta talteen 4 dl ja laita se pakkaseen. Odota seuraavaa postausta, jossa julkaistaan eräs ihana kurpitsaresepti, johon sosetta siis käytetään… (Toivotaan nyt, että onnistun itse ensin tämän Virpin lahjoittaman ihanan reseptin kanssa!)

Tein pakastuksen jälkeen jäljelle jääneestä soseesta ja puhdistetuista kurpitsansiemenistä pari muutakin juttua, jotka eivät nekään pöllömpiä olleet. Pestyihin kurpitsansiemeniin sekoitin suolaa ja paahdoin uunissa 225 °C:ssa noin 15-20 minuuttia. Kivaa naposteltavaa! Lopusta kurpitsasoseesta, jota jäi itselläni muutama desilitra, tein kurpitsalasagnea. Tarkoitukseni oli noudattaa Turun sanomien Extran kurpitsalasgnen ohjetta, mutta koska sosetta jäi sen verran vähän, teinkin kurpitsa-ricotta-pinaatti-suppilovahverolasagnea… Tuli oikein hyvää. Suolalla, pippurilla ja yrteillä maustettu kurpitsasose vuoan pohjalle, päälle lasagnelevyjä ja mozzarellasta tehtyä juustokastiketta. Sitten juustokastikkeen päälle suppiskerros, mausteita mukaan! Taas lasagnelevyjä ja levyjen päälle ricottajuustoa, johon on sekoitettu pakastepinaattia. Katso pinaattitäytteelle ohje vaikkapa tästä. Sitten vielä juustokastiketta, lasagnelevyt ja päällimmäiseksi juustokastiketta ja parmesaaniraastetta. Uunissa 45-60 minuuttia ja asteita 175. Me tykättiin!

Ciao!

P.S. Italian meininki alkaa lokakuun alussa…

Peruna-kesäkurpitsapiirakka

2011-09-11T20:19:00.000+03:00

Kesäkurpitsateema jatkuu!

Alkusyksyn kokkailu on aina yhtä inspiroivaa. Vaikka nykyään lähes kaikkea on saatavilla kaupoista ympäri vuoden, onneksi sadonkorjuun tunnelma valtaa ihmiset edelleen. On taas aika tehdä sitä ihanaa omenapiirakkaa ja tätä herkullisinta kantarellikeittoa... Kodin kuvalehden peruna-kesäkurpitsapiirakan ohje on maannut pöytälaatikossani pitkään odottamassa kokeilua. Ohje osoittautui erinomaiseksi moneltakin osalta! Piirakan pohja oli pehmeän herkullinen ja rahkan ja tuorejuuston täytteeseen tuoma koostumus toimi todella hyvin. Piirakan täytettä voisi soveltaa toki monella tavalla, ensi kerralla mukaan voisin laittaa vaikkapa niitä kantarellejakin. Perunanviipaleet tekivät piirakasta varsin ruokaisan ja juuri siksi mukavan vaihtoehdon tavalliselle perunalisäkkeelle. Ja mikä hienostunut tapa uusiokäyttää eilisen keitetyt perunat! Tämä piirakka sopiikin parhaiten ruokapöytään, kahvipöydän suolaiseksi taas toisenlaisella täytteellä. Ehdottomasti kokeilemisen arvoista!

Peruna-kesäkurpitsapiirakka

Pohja:

100 g voita

½ purkkia rahkaa

3-3½ dl jauhoja

½ tl leivinjauhetta

3 rkl vettä

Täyte:

½ purkkia rahkaa

noin 500 g keitettyjä perunoita

1 punasipuli

noin 300 g kesäkurpitsaa

1 dl timjamisilppua

suolaa

mustapippuria

Kermaviilipäällinen:

2 dl kermaviiliä

100 g maustettua tuorejuustoa (esim. yrtit)

2 kananmunaa

suolaa

mustapippuria

juustoraastetta

Paistaminen: 200 °C, noin 30 minuuttia

Nypi pohjan aineet sekaisin ja levitä taikina 26 cm halkaisijaltaan olevaan piirakkavuokaan reunoja myöten. Hienonna punasipuli ja kuullota öljyssä. Viipaloi kesäkurpitsa ja paista viipaleita hetki pannulla, kunnes ne pehmenevät hieman. Kuori keitetyt perunat ja viipaloi. Levitä pohjan päälle ensin rahka, sitten rahkan päälle perunaviipaleet. Mausta perunoita timjamilla, suolalla ja pippurilla. Levitä sitten perunoiden päälle kesäkurpitsa ja punasipulisilppu ja mausta myös tämä kerros. Sekoita kermaviilitäytteen aineet keskenään ja kaada kesäkurpitsojen päälle. Ripottele juustoraastetta myös hieman pintaan. Paista 200 °C:ssa uunin alatasolla 15 minuuttia ja sitten keskitasolla 15 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoamista. Koristele timjamilla.

Kesä häviää, kurpitsateema jää…

Kesäkurpitsapallot ja tsatsiki

2011-08-31T22:11:00.001+03:00

Makumuisto vie Kreikkaan

Ruokamuisto muutaman vuoden takaa saavutti minut. Se tuli isän kautta sähköpostissa, jonka otsikko oli ”Kesäkurpitsapallerot”.

Kesällä 2008 vietimme ihanan loman Kreikassa Santorinin saarella. Tulivuorenpurkauksessa mereen vajoamalla syntynyt Santorini on Kreikan saarista varmasti karuimpia, mutta toisaalta myös kauneimpia: suurin osa Kreikan postikorteista on kuvattu Santorinilla. Saaren jyrkät länsirinteet laskevat kalderan, tulivuorenpurkauksessa syntyneen laguunin syvyyksiin ja kalderan keskellä tupruttelee edelleenkin savua Kreikan ainoasta toimivasta, onneksi hyvin rauhallisesta, tulivuoresta Nea Kamenista.

Loma Santorilla on jäänyt mieleeni kaikista tekemistäni ihanista lomamatkoista jotenkin aivan erityisenä. Santorinilla näimme ja koimme niin uskomattoman upeita asioita. Purjehduspäivä kalderalla, kiipeäminen tulivuoren huipulle aivan rikkihöyryn tuoksuun asti, uiminen nuorentavissa(!) kuumissa lähteissä, maailman kauneimman auringonlaskun näkeminen Oiassa, pystysuoran rinteen ylös kapuaminen aasin selässä Firassa ja antiikin Kreikan tavoittaminen Mesa Vuono -vuorella… Loman kruunasi hurmaava hotelli Bellonias Villas Kamarissa. Köllötellessäni hotellin omalla rauhallisella rantakaistalla tai kauniilla allasalueella, noutaessani (ilmaisen!) jäätelön allasbaarin pojilta ja nautiskellessani puutarhan huumaavista väreistä ja tuoksuista tunsin todella mitä luksusloma on!

Mutta tietenkin loma Kreikassa on myös yhtä kuin loma herkkujen ääressä. Kreikkaan kannattaa lähteä ihan vaikka vain senkin vuoksi! Santorinilla ihastuimme ainakin yhteen saaren erikoisuuteen, friteerattuihin kesäkurpitsapalloihin ”kolokithokeftedes”, joita söimme usein alkupalana tsatsikin ja kreikkalaisen salaatin kanssa. Ostimme Santorinilta pienen reseptikirjankin ihan vain tehdäksemme juuri näitä palluroita kotonakin. Ja kuinka ollakaan, yhtä nopeasti kun rusketus häipyi iholtani, unohtui reseptikirja jonnekin kirjahyllyn syövereihin ja muisto kesäkurpitsapalloista haihtui alitajuntaan. Kunnes…

Eräänä kauniina kesäpäivänä kolme vuotta myöhemmin isä lähettää sähköpostilla minulle reseptin. Resepti on peräisin hänen työkaveriltaan, joka juuri vietti häämatkaansa Santorinilla ihastuen puolisonsa kanssa tietenkin kesäkurpitsapalloihin. Hänpä ei ollut päästänyt ruokamuistoa menemään Suomeen palatessaan vaan testaillut pallojen paistamista erilaisilla ohjeilla myös itse kotona ja lopulta tehnyt oman variaationsa. Voi että, miten ilahduin, kun tajusin ja muistin, mistä ohjeesta on kyse! Kiitos Anniina erinomaisesta ohjeesta ja siitä, että saan tallettaa sen Söta o saltigaan! Tässä pallukat pienellä muna- korppujauhojauholisäyksellä sekä kaveriksi myös tsatsikia Anniinan ohjeella olkaaten hyvät:

Kesäkurpitsapallot

1 kesäkurpitsa

1 sipuli

1 raastettu porkkana

1-2 valkosipulin kynttä

1 iso tai kaksi pientä kananmunaa

noin 1 dl korppujauhoja

suolaa

mustapippuria

runsaasti oliiviöljyä paistamiseen

Raasta kesäkurpitsa, lisää raasteen joukkoon ripaus suolaa ja laita raaste siivilään joksikin aikaa valumaan. Silppua sipuli hyvin hienoksi ja kuullota. Raasta myös porkkana ja hienonna valkosipuli. Sekoita kasvikset keskenään, lisää joukkoon munat ja korppujauhoja sekä mustapippuria ja suolaa. Anna turvota. Seoksesta pitäisi tulla puuromaista ja sen verran kiinteää, että saat paistettua siitä palloja. Kaada oliiviöljyä paistinpannulle muutaman sentin kerros ja kuumenna öljy. Ota taikinaa ruokalusikalla pannulle pallukoiksi. Kääntele palloa öljyssä kunnes pinta ruskistuu kauniiksi. Nosta valmiit pallot talouspaperin päälle valumaan ja siirrä tarjoiluastialle. Tarjoile tsatsikin kanssa.

Tsatsiki

½ kurkkua

minttua tai muita yrttejä silputtuna maun mukaan

1-2 hienonnettua valkosipulin kynttä

suolaa

pippuria

paksua turkkilaista jogurttia (tai tavallista jogurttia valutettuna)

1 tl viinietikkaa

1 tl oliiviöljyä

Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi. Valuta siivilässä. Jos käytät tavallista jogurttia laita sekin valumaan kahvisuodattimeen tai suppiloon suodatinpaperiin, tällöin saat paksua jogurttia. Yhdistä kaikki aineet keskenään ja anna maustua. Lorauta tsatsikin pinnalle vielä hieman oliiviöljyä ja lisää yrttejä tai kreikkalaiseen tapaan oliivi koristeeksi. Kesäkurpitsapallojen lisäksi tsatsiki sopii monen muunkin ruuan seuraan, kokeile myös päällysteeksi vaalealle leivälle.

Siirappiset pähkinäbrowniet

2011-08-24T20:22:00.000+03:00

Tytöt tahtoo pitää hauskaa

Pari viikkoa sitten sain Raumalle kauan odotettuja vieraita. Opiskelukaverini Turusta tulivat viettämään kesäistä päivää pikkukaupunkiimme. Mainostan Raumaa aina ihan hurjasti kaikille, mutta syy siihen on yksinkertainen: pidän itse kotikaupungistani niin paljon! Juuri hetki sitten Rauma sai ansaitsemansa postauksen täällä blogissanikin. Loputonta hehkutustani kuunnelleet ystäväni eivät onneksi joutuneet pettymään, sillä tänä aurinkoisena lauantaina Rauma antoi parastaan.

Kaupunkikierroksemme shoppailuineen ja pitsinäyttelyineen päättyi tietysti omalle kotipihalleni, jonne pystytimme äidin ja isän kanssa pienet puutarhajuhlat ystävilleni. Meillä se tarkoittaa tietysti grilliherkkujen ääreen kokoontumista. Olen itse aika huonosti perehtynyt grillailun saloihin, mutta meillä äiti ja isä ovat oikea grilliherkkutiimi: äiti esivalmistelee ja isä kypsentää. Tilasin tiimiltä meille tytöille valikoiman vartaita joka makuun. Osa ”vegeä” ja osa ”äijää”, loput tavallisia! :)

Aina, kun kutsuu vieraita ruokajuhliin, omasta ajasta menee väkisinkin vähän keittiön puolella ja muussa hääräämisessä. ”Istukaa nyt tekin alas!” pyytelivät tytöt monta kertaa. Mutta voi vakuuttaa, me ainoastaan nautimme, kun saamme vähän passata! Mutta totta kai mekin istuimme pöytään, vaikkemme kuvassa näykään.

Itse olin leiponut sitä sun tätä ja jälkkäriksi oli muun muassa näitä ihania brownie-paloja. Ohje oli sopivasti Leila Lindholmin Pala kakkua -kirjasta, jonka sain keväällä synttärilahjaksi eräältä näistä tyttösistä. Kirja on pullollaan ihania ohjeita ja olemme äidin kanssa ehtineet kokeilla siitä ainakin monta keksiohjetta hyvällä menestyksellä. Kun browniet leikkaa ihan pieniksi paloiksi, menevät nekin vähän keksin asemasta, pikkuisena herkkupalana. Ohjeesta muutin ainoastaan kuorrutusta, josta tuli alkuperäisellä ohjeella aivan liian löysää. Ehkä oma moka, mutta ainakin alla olevan pitäisi toimia!

Siirappiset pähkinäbrowniet

175 g pehmeää voita

3 dl sokeria

1,5 dl kaakaojauhetta

½ dl vaaleaa siirappia

¼ tl suolaa

3 kananmunaa

1,5 dl vehnäjauhoja

200 g valkosuklaata

100 g saksanpähkinöitä

Kuorrute:

200 g tummaa suklaata

½ tl inkivääriä

1-2 rkl vaaleaa siirappia

loraus kermaa

Koristeluun:

saksanpähkinöitä

Paistaminen: 175 °C, 30-40 minuuttia

Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita joukkoon kaakaojauhe, siirappi ja suola. Vatkaa taikinaan yksi kananmuna kerrallaan ja kääntele joukkoon vehnäjauhot. Rouhi valkosuklaa ja saksanpähkinät karkeaksi rouheeksi ja sekoita taikinaan. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan (lasagnevuoan kokoinen). Paista 175 °C:ssa noin 30-40 minuuttia, vähän sen mukaan, kuinka kiinteää kakkua haluat.

Sulata paloiteltu suklaa mikrossa tai vesihauteessa kermatilkan, siirapin ja inkiväärin kanssa. Levitä jäähtyneelle kakkulevylle. Ripottele koristeeksi saksanpähkinöitä. Leikkaa brownie paloiksi. Erinomaista myös pakastamisen jälkeen!

”Meidät saa blogata!” sanoivat tytöt lähtiessään. :)

Barcelona!

2011-08-14T14:21:00.000+03:00

Lomakaupunkien ykkönen

Kesälomat päättyvät yhdellä jos toisella. Itselläni tämä kesä on ollut ensimmäinen (ja viimeinen…), jonka olen viettänyt ihan kokonaan töissä. Ajatuksena se kuulostaa kamalalta, mutta itse asiassa olen huomannut nauttineeni kesästä ihan eri tavalla ilman lomaa. Vapaat illat ja viikonloput ovat olleet minun lomaani ja olen nauttinut joka vapaahetkestä täysin siemauksin. Ja mikä parasta, kesällä ei ole tarvinnut laskea päiviä arkeen paluuseen!

Mutta jos tarkkoja ollaan, minulla oli kyllä yksi päivä kesälomaa. Näinkin lyhyellä kesälomalla ehdin etelän lämpöön asti, kun yhdistin mukaan juhannuspyhät. Matkustimme siis äidin ja isän kanssa neljäksi päiväksi Barcelonaan. Kohde oli ollut toivelistallani jo pitkään eikä upea Barcelona todellakaan tuottanut pettymystä. Barcelonaa voisin suositella kenelle tahansa, koska siellä tuntuu olevan kaikkea: ainutlaatuiset nähtävyydet, loistavat shoppailumahdollisuudet, herkullista ruokaa, pitkää rantaviivaa, menoa ja meininkiä. Läheskään kaikkea ei neljässä päivässä ehdi nähdä, mutta nappaamalla makeimmat mansikat kakusta viikonloppulomallakin ehtii nousta korkealle irti arjesta.

Vaikka ruokablogia tässä kirjoitellaankin, on Barcelonasta esiteltävä kyllä vähän muutakin. Se, mistä Barcelona tunnetaan, teki meihinkin lähtemättömän vaikutuksen: herra nimeltä Antonio Gaudí ja hänen mielikuvituksellinen arkkitehtuurinsa. Vaikket Barcelonassa olisi koskaan käynytkään, olet varmasti nähnyt kuvia talojen aaltoilevista seinistä ja lohikäärmekatoista, värikkäistä mosaiikeista tai valtavasta kirkosta, jota rakennetaan loputtomalta tuntuvan ajan. Jätä mikä tahansa muu välistä, mutta älä jätä koluamatta Park Güellia, kiipeämättä Casa Milàn katolle tai näkemättä Sagrada Famíliaa sekä ulkoa että sisältä.

Sagrada Família -kirkon nähdessään ei ole vaikea ymmärtää, miksi sitä on rakennettu jo yli sata vuotta ja miksi sen valmistumiseen on edelleen vuosikausia matkaa. Korkeat tornirivit, ulkoseinien loputtomat ihmishahmot ja maanpäälliseltä taivaalta vaikuttava sisäosa hiljentävät vaikuttavuudellaan. Olen kuullut pitkistä jonoista Sagrada Famílialla, mutta ainakin tuolloin ensimmäisenä matkapäivänämme iltaseitsemältä kirkkoon saattoi vain kävellä sisään lippukassan kautta. Ja vaikka jonoa olisikin, et voi lähteä Barcelonasta näkemättä Sagrada Famílian vaaleanpunaista hehkua. Et vain voi!

Ymmärtääksesi Gaudía sinun on ymmärrettävä myös luontoa

Park Güell ja Casa Milà olivat ohjelmassamme seuraavana päivänä. Park Güellissä voisi kuluttaa helposti koko päivänkin vaeltelemalla polkuja kukkaloiston läpi ja nousemalla aina vain ylemmäs rinteitä ihailemaan alle avautuvaa kaupunkia. Puistosta löytyy myös pieni vaaleanpunainen talo, jossa itse Gaudí asui hullunkurisine huonekaluineen.

Casa Milà taas on suuri kerrostalo aivan Barcelonan keskustassa ja sen asunnoissa on elämää edelleenkin. Mielenkiintoisinta on tietysti talon katto, jossa tuntuu kuin kävelisi avaruusolentojen asuttamassa kuussa. Vai mitä sanotte näistä kuvista?

Casa Milàssa pääsi kurkistamaan myös museoksi muutettua asuntoa. Tehdäänkö vähän tapaksia?

Gaudin ihmeet eivät lopu tähän, esimerkiksi Casa Battlóa ihmettelimme vain ulkoapäin. Pitihän sitä ehtiä vähän shoppaillakin ja tietysti herkutella. Shoppailu ja herkuttelu on helppo yhdistää katetussa kauppahallissa kävelykatu La Ramblasin varrella. Me tyydyimme lähinnä syömään silmillämme hallin tarjontaa, mutta täällä olisi voinut nauttia vaikka pikku tapakset.

Casa Battló suomukattoineen

Nii ja sit tää Casa Calvin oli kans hieno

Tapakset ovat tosiaan Espanjassa se juttu. Alussa tuntui hieman vaikealta oppia, miten tapasravintolassa kuuluu syödä, sillä ravintoloista löytyi kyllä ruokalistat, mutta toisaalta mielenkiintoisimmat herkut tuntuivat olevan esillä baaritiskillä. Vierailemistamme tapasbaareista paras ja helpoin systeemi oli Bilbao Berriassa. Baaritiskiä kiersi kahdessa tasossa tarjottimien täydeltä suolaisia ja makeita tapaksia, joita sai käydä poimimassa lautaselleen niin paljon kuin jaksoi. Jokaisessa tapaksessa oli pystyssä tikku, ja tikut kerättiin talteen pöytämme pieneen maljakkoon. Lopuksi tarjoilija laski tikut. Jos en väärin muista, hinta taisi olla vaatimattomat 1,65 €/tapas. Näiden herkkujen ääreltä jaksoi jatkaa taas shoppailukierrostaan.

Toinen mainitsemisen arvoinen paikka on ravintola Elx kauppakeskus Maremagnumin luona. Me saimme kuulla ravintolasta Barcelonassa juuri käyneeltä serkultani, ja huhu kiersi myös, että paikkaa suositellaan jopa Michelin-oppaassa. Joka tapauksessa söin ravintolassa todella herkullista paellaa, enkä siis voi olla mainostamatta paikkaa edelleen eteenpäin!

Ruuan puolesta – ja muutenkin – voin myös suositella hotelliamme H10 Marina Barcelonaa. Keväällä hotellia varatessamme eräs ystäväni kehui kovasti tämän hotellin aamiaista ja sekös meihin vetosi. Tämän hotellin aamiainen oli tosiaan paras mahdollinen: kaikkea kaikille. Hotelli myös sijaitsi mukavasti metropysäkin läheisyydessä, joten liikkuminen Barcelonassa tuntui mahdollisimman helpolta.

Jos jotakin vielä Barcelonan monista kokemisen arvoisista paikoista nostaisin esiin, olisi se konserttitalo Palau de la Música Catalana. Ostimme liput oopperaa ja flamencoa yhdistävään konserttiin jo etukäteen netin kautta. Konserttinautinto oli tietysti yksi loman kohokohdista, mutta musiikin ja tanssin lisäksi yhtä paljon ihailtavaa riitti ihan vain upeassa konserttisalissa. Täällä kannattaa käydä!

Niin vain kaupukielämä imaisi mukanaan, että rantahiekat jäivät tältä matkalta kokeilematta. Mutta kuten aina – on jätettävä joku syy palata, vai mitä? ;)

Kinkku-oliivileipä

2011-08-07T16:28:00.001+03:00

Kesän helpoin leipä

Terveisiä kesämökiltä! Blogini on saanut olla hetken hiljaa keskittyessäni saunomiseen, trampoliinilla pomppimiseen ja grilliherkkujen maisteluun luonnon helmassa. Perheemme viikoksi vuokraama kesämökki oli oikea paratiisi pienen järven rannalla. Työviikkokin tuntui aivan erilaiselta, kun työpäivien jälkeen sai viettää mökkielämää perheen tai mökillä vierailleiden ystävien seurassa.

”Martinen oliivikakku, Cake aux Olives Martine” ryppyisellä kellastuneella paperilla, kummitätini käsialalla kirjoitettuna, on yksi lukemattomista arvopapereista, joita keittiön reseptilaatikossa säilytetään. Ikisuosikkiresepti kopioitiin mukaan myös mökille. Tämä leipä – niin tai kakku – on yksinkertainen tehdä. Aineet vain sekoitetaan keskenään, hiivaa ei tarvita vaan taikina kohoaa uunissa leivinjauheella. Äiti jättää ohjeesta pois yleensä kinkun, ja leipä toimii silloinkin erinomaisesti. Kinkulla leipä onkin melkein kuin piiras, jonka syö vain näppärämmin ilman haarukoita ja veitsiä. Piknikeväänä mitä parhain!

Kinkku-oliivileipä

4 kananmunaa

1½ dl oliiviöljyä

1½ dl valkoviiniä tai omenamehua

4 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

¼ tl suolaa

100 g emmentalraastetta

150 g savukinkkua

pinnalle kivettömiä oliiveja, oreganoa ja juustoraastetta

Paistaminen: 180 °C, noin 45 minuuttia

Vatkaa munat kevyesti rikki, lisää öljy ja vaahdota. Lisää valkoviini, suola, jauhot, leivinjauhe, juustoraaste ja kinkku pieninä kuutioina. Kaada taikina leivinpaperilla päällystettyyn uunivuokaan (lasagnevuoan kokoinen). Tupla-annos taikinaa riittää koko uuninpellille. Lisää taikinan päälle oliivit puolikkaina kupera puoli ylöspäin. Ripottele pinnalle kuivattua oreganoa ja hieman juustoraastetta. Paista 180 °C:ssa noin 45 minuuttia.

Uuteen tietokoneeseensa (30 x 19,5 x 1,5 cm ja 1,5 kg!) tutustuen,

Noora

Mustikkaskonssit

2011-07-22T20:36:00.001+03:00

Kun leipuria laiskottaa

Hei taas!

Ette varmaan huomaa, mutta tulin moikkaamaan teitä isän koneelta. Oma tietokoneeni kärsii nykyisin luultavasti lämpöhalvauksesta. Se on alkanut hidastella tässä kesän mittaan, ja eilisestä asti olen vuorotellen vetänyt siitä akkua irti tai hakannut näppäimistöllä ctrl+alt+del. Mutta se vain pörisee ja huohottaa lamaantuneena.

Mikä näihin laitteisiin aina menee? Pari vuotta ne toimivat oikein kivasti, mutta sitten yhtäkkiä iskee totaalinen tautisuus. Joku nörtti varmaan osaisi kertoa minulle, mitä olen taas tehnyt väärin koneeni kanssa, mutta toisaalta haaveissani olisi ihan uudenlainen kone. Mahdollisimman kevyt ja pikkiriikkinen. Olisiko mitään vinkkejä? Kuvittelin jossain vaiheessa, että ostan sellaisen ohuen taulutietokoneen, I-pad vai mikä lienee nimeltään. Mutta muuan viisas onneksi kertoi, että se ei olekaan kone ollenkaan. Pelkkä hökötys vaan. Mitä sellainenkin on sitten tehty, hä???

Siispä jostain kumman syystä blogini on ollut vähän hiljainen viime aikoina. Toisaalta olen itsekin ollut hirmu laiskalla tuulella työpäivien jälkeen… Ihana juhannuksena nähty Barcelonakin on vielä esittelemättä! Mutta eiköhän kaikki aikanaan.

Jaan teille aiheeseen sopivasti nyt reseptin, joka on kuin tehty minunlaisilleni laiskiaisille. Toisaalta se sopii myös varsin hyvin niille reippaille kansalaisille, jotka parhaillaankin keräävät mustikoita pois metsistämme. Tein eilen mustikkaskonsseja kesälomareissultaan palanneille vanhemmilleni. Varsin hyvä idea yhdistää mustikat skonssitaikinaan! Tämä oli juuri mukavaa pientä iltapalaa ja älyttömän helppoa ja nopeaa tehdä. Ohjeen löysin googlettamalla kivasta Lunni leipoo -blogista. Vähän vastaavaa ohjetta olen katsellut pitkään myös amerikkalaisessa Annie’s Eats -blogissa. Tavoitteenani on kääntää ja testata sekin resepti… Kunhan vaan joku päivä jaksan.

Mustikkaskonssit

2 dl mustikoita

4,8 dl + 1 rkl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

2 rkl sokeria

1 tl vaniljasokeria

85 g voita

2,4 dl maitoa tai kermaa

Paistaminen: 220 °C, 15-20 minuuttia

Sekoita tuoreisiin tai jäisiin mustikoihin ruokalusikallinen vehnäjauhoja. Sekoita kulhossa kuivat aineet. Lisää voi kylmänä ja nypi seos murumaiseksi. Lisää kylmä maito joukkoon ja sekoita aineet vain nopeasti sekaisin, älä vatkaa. Lisää mustikat. Taputtele jauhojen avulla leivinpaperille litteähköksi levyksi. Jaa sektoreihin taikinapyörän avulla. Paista 220 °C:ssa 15-20 minuuttia.

Daim-kakku

2011-07-10T20:38:00.002+03:00

”Niin, kyllä taas oli Nooran päivillä sukulaisia molemmilta puolilta sukua ja ihan isän Ruotsin serkkukin, että näin vaatimattomasti meillä!”

Nooran päivä on huomenna 11.7. Koska nimpparini sattuvat mukavasti keskelle kesän hulinoita, Nooran päivää onkin vietetty usein aika isolla joukolla tai juhlistettu tapahtumaa vaikkapa kesäteatterilla tai muulla ylevällä ohjelmalla. Tai niin ainakin itselleni kuvittelen, kun joku kokoontuminen on sattumalta taas oman nimipäiväni tienoilla… ;)

Tänään Rauma sai toimia ajomatkan välietappina parillekin autolliselle sukulaisia. Minulla oli myös yksi herkullinen kakkuresepti odottamassa koekäyttöä, joten mikäs siinä: vieraat + kakku + Noora = Nooran päivän vastaanotto! (Vaikkakin päivän etuajassa, mutta ketä kiinnostaa.)

Tämä vieras tuskin pahastuu kuvastaan blogissa

Daim-kakkua sain maistaa kesäkuun työpaikassani leikkausosaton kahvihuoneessa viimeisenä työpäivänäni. Työpäivä oli viimeinen myös monelle muulle, ja tuolloin kahvihuoneen pöytä notkuikin kaikenlaista tarjottavaa. Erään hoitajan tarjoamaa, tyttärensä leipomaa Daim-kakkua piti ottaa monta kertaa lisää, niin suloisen makuista se oli. Ja tietysti minun oli manguttava itselleni resepti… Laitetaan jälleen hyvä kiertämään!

Daim-kakku

Pohja:

200 g (puoli paketillista) Digestive-keksejä

75 g voita sulatettuna

2 rkl kahvia tai maitoa

Täyte:

2½ dl vispikermaa

1 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

1 levy (130 g) Panda-valkosuklaata

250 g maitorahkaa

2 rkl sitruunamehua

1½ pitkää levyä Daimia

4 liivatetta

½ dl kuumaa vettä

(jäljelle jäänyt puolikas pitkästä Daim-levystä koristeluun)

Murskaa Digestive-keksit, lisää murujen joukkoon voisula ja kahvi/maito. Leikkaa irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperista pala. Painele muruseos vuoan pohjalle ja laita vuoka jääkaappiin odottamaan täytettä.

Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Vaahdota vispikerma ja lisää joukkoon sokerit. Sulata levy valkosuklaata miedolla lämmöllä mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita sulatettu suklaa vaahtoon. Lisää joukkoon maitorahka ja sitruunamehu ja vatkaa hyvin sekaisin. Murskaa Daim pieniksi paloiksi ja sekoita täytteeseen. Kuumenna ½ dl vettä kiehuvaksi ja liuota liivatteet siihen. Vatkaa liivateliuos täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada täyte keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia tai mieluiten yön yli. Koristele esimerkiksi murskatulla Daimilla.

"Se on Nooran elämää se!"

No ei toi vene liity tapaukseen…

Rauma kaikilla mausteilla

2011-07-05T19:40:00.002+03:00

Ota riski, rakastu Raumaan!

Rauma on kotikaupunkini, jota olen rakastanut varmasti siitä hetkestä asti, kun sinne ensi kertaa paljasjaloin tömähdin. Vaikka rakkaus on jo olemassa, oma kotikaupunki saa kuitenkin sydämessä aivan uudenlaisen paikan, kun sieltä muuttaa pois. Kesäloman alkaessa olen tähän asti aina pakannut kapsäkkini ja tullut kotiin viettämään kesää pikku paratiisiini. Tervetuloa mukaan Nooran Raumalle!

Mitä on Vanha Rauma?

Se on maailmanperintöä,

romanttisia kujia,

Raatihuoneen profiili,

tori

ja iltatori tunnelmineen.

Vanha Rauma maistuu pystökaffelta,

Kontion vaniljamunkeilta,

Café Salin herkuilta

tai vaikkapa Sali Loungen tsatsikihampurilaiselta.

Bongaa rauman giäli,

ota kyltistä hyvä mieli.

Käy Suomen kapeimmalla kadulla,

mutta älä vaan loasta ja tahraa sitä.

Jos haluat shoppailla, seuraa minua!

Westlook on muotitietoisen valinta,

Busstopia unohtamatta.

K26 lifestyle store myy uutta ja vintagea. Kivoja koruja!

Sisustaja käy Kodinonnessa,

luomun ystävä Lumossa.

Rauman pitsi on kiva matkamuisto!

Mutta on meillä muutakin kuin nämä kadut.

Pidän vehreästä kanaalinrannasta

ja erityisesti näistä rohkeista uimareista!

Rauma on myös vuoden 2010 pyöräilykunta. Kyllä sen huomaakin!

Keskustasta kannattaakin suunnata kohti rantaa. Poroholman lomakeskuksessa riittää vilinää!

Otanlahden ranta ilta-auringossa. Festarikansa ehkä tunnistaakin maiseman...

Suvitien varrelta löytää myös muun muassa maauimalan, kesäteatterin (vielä muutama näytös!), taidetorpan ja kuvassa näkyvän Kiikartornin.

Saaristoa kannattaa lähteä tähyilemään myös lähempää. Hyppää vesibussiin!

Jonain päivänä minullakin on vielä purjevene niin kuin kaikilla kunnon raumalaisilla...

Tälle pihalle päättyy minun retkeni, mutta muista:

Kun olet Raumalla - Ol niingon gotonas.

Tsekattavaa 2011:

Rauma Summer Jazz 7.-9.7.

Rauma Blues 22.-23.7.

Pitsiviikko 23.-31.7.

Mustan pitsin yö 29.7.

Rauman Festivo -musiikkipäivät 4.-10.8.

Blue Sea Film Festival 19.-21.8.

Saaristolaisleipä

2011-06-22T21:17:00.000+03:00

Sano se leivällä!

Vielä ehditte leipoa juhannukseksi saaristolaisleipää! Tämä ohje on napattu Pastanjauhantaa-blogista, mutta olen lisännyt ohjeeseen auringonkukansiemeniä tuomaan vähän lisää rakennetta. Ohje on superhelppo ja leipä herkullisinta mahdollista. Leivoin söpöt leipäset juhannuslahjaksi ja kiitokseksi kollegoilleni, jotka ovat opettaneet ja ohjanneet minua työssäni tämän kuluneen kesäkuun. Olen samassa paikassa töissä vielä ensi viikon, mutta tämä oli sopiva sauma! :) Saatatte muistaa, että sain ihanat kukalliset pahviset leipävuoat synttärilahjaksi ystävältäni Karkkikselta. Näin hyvä saa kiertää!

Saaristolaisleipä

2 isoa leipää

1 l piimää

75 g tuorehiivaa tai 2 ½ pss kuivahiivaa

3 dl siirappia

3 dl kaljamaltaita

3 dl vehnäleseitä

3 dl ruisjauhoja (joista laitan itse 1 dl:n riihiruisjauhoja tuomaan savuisaa makua!)

1 dl auringonkukansiemeniä

1 rkl suolaa

10 dl vehnäjauhoja

Paistaminen: 175 °C, noin kaksi tuntia

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi (tai vähän yli, jos käytät kuivahiivaa). Murenna tuorehiiva nesteeseen tai lisää kuivahiiva pieneen jauhomäärään sekoitettuna. Sekoita muut ainekset joukkoon. Taikinaa ei tarvitse vaivata. Nostata taikina kaksinkertaiseksi lämpimässä ja vedottomassa paikassa. Kaada kohonnut taikina voideltuihin leipävuokiin. (Pahvisia pikkuvuokia oli neljä.) Paista leipiä uunin alatasossa 175 °C:ssa noin kaksi tuntia. Voitele leivät siirappivedellä paistamisen puolessa välissä. Voit toistaa voitelun pari kertaa.

Leivät säilyvät hyvin (erityisesti jääkaapissa) ja ovat helpommin leikattavissa jäähtyneenä. Herkuttele saaristolaisleipä esimerkiksi tuorejuustolla ja kylmäsavulohella päällystettynä!

Hauskaa juhannusta kaikille! Lähden itse nyt tutustumaan kiehtovaan Barcelonaan, josta lupaan tuoda herkkuterveiset taas blogiinkin! Yritetään tuoda sieltä ne helteetkin...

Silakkapihvit halsterissa

2011-06-18T23:11:00.002+03:00

Kesä lautasella

Voisiko olla kesäisempää ruokaa: uusia perunoita, silliä ja munavoita sekä halstrattuja silakkapihvejä? Silakkapihvit (ja silakat yleensäkin) ovat suurta herkkuani, mutta en ole koskaan aiemmin valmistanut niitä itse. Uusimman Maku-lehden sivulta bongattu ohje houkutteli heti yrittämään, erityisesti kun saatesanoina oli ”helppoa ja nopeaa mökkiolosuhteissakin valmistettavaa ruokaa”!

Alkuperäinen ohje neuvoi kypsentämään pihvit grillissä, mutta isä tuli elvistelemään keittiöön hienon halsterin kanssa. Nipistimme pihvit siis halsterin väliin ja viritimme halsterin grillitulen päälle. Silakkapihvien nahka rapeutui ihanasti! Pihvit voi paistaa hyvin myös pannulla, jos grillausmahdollisuutta ei ole.

Sanomattakin selvää, että maku oli herkullinen! Silakkafileiden väliin laitettu tuoreilla yrteillä höystetty valkosipulituorejuusto korosti silakan makua erinomaisesti. Tämän kokemuksen perusteella taidan uskaltautua silakoiden valmistukseen toistekin. Yksi suurimmista silakkaherkuistani on kummitätini valmistamat sinappisilakat. Kun pääsemme sen herkun pariin, voisimme isosiskoni kanssa vetää kahdestaan napaamme koko jättimäisen silakkapurkillisen... Ehdotinkin siskolleni, että voisimme kokeilla sinappisilakoiden tekoa joskus itsekin. Katsotaan miten käy...!

Silakkapihvit halsterissa

600 g silakkafileitä

suolaa

200 g valkosipulituorejuustoa

tuoretta basilikaa

tuoretta oreganoa

tuoretta ruohosipulia

mustapippuria

Levitä silakkafileet työtasolle nahkapuoli alaspäin. Etsi fileille samankokoiset parit. Ripottele fileille suolaa. Sekoita valkosipulituorejuustoon silputut tuoreet yrtit ja mausta mustapippurilla. Levitä tuorejuustotäytettä reiluhko kerros puolelle silakkafileistä ja paina toiset fileet pariensa päälle. Paista fileet grillissä halsterilla tai ilman. Myös paistinpannu käy. Tarjoa uusien perunoiden kanssa.

Mitenköhän me maltetaan lähteä täältä kotipihalta muutaman päivän päästä Barcelonaan? Koitetaan treffata kuitenkin vielä ennen sitä!

Mansikka-mozzarellasalaatti jogurttikastikkeella

2011-06-11T20:13:00.010+03:00

Jos ei herkkua helluntaina...

Mansikoita salaatissa, voisiko olla söpömpää? Bongasin toukokuun lopussa Turun Sanomien Extrasta mansikka-mozzarellasalaatin ohjeen, jonka pohjalta tein juuri äsken omani. Mansikat salaatissa eivät taida enää olla mikään uusi idea, mutta tässä ohjeessa huomioni kiinnittyi jännään makeaan mansikka-jogurttikastikkeeseen. Sekä salaatti että kastike hurmasivat minut täysin! Ja tällä salaatilla voisi hyvinkin hurmata vaikka jonkun pikku heilan helluntaiksi vai mitäs sanotte?

Hurmuti hurmun!

Mansikoiden yhteensopivuus juuston kanssa on testattu meillä ennenkin. Olemme tehneet usein kesävieraille pikku cocktailpaloja yhdistämällä mansikka, basilikanlehti ja pieni mozzarellapallo cocktailtikkuun. Nam! Viikko sitten pääkaupunkiseutureissullamme kävimme ystäviemme luona, ja he tarjosivat ihanaa mansikkasalaattia grillatulla halloumijuustolla. Ihana makean ja suolaisen liitto! Entäs mitä, jos yhdistäisimme leipäjuustoon lakkojen sijasta mansikoita? Veikkaan, ettei voi mennä pieleen! Mansikka ja juusto ovat kyllä kesän söpöin pari.

Mansikka-mozzarellasalaatti jogurttikastikkeella

kerän verran haluamaasi salaattia (minulla lollo rossoa ja punamangoldia)

muutama kesäsipuli

pieniä mozzarellapalloja

rasiallinen mansikoita

vesimelonia (tai hunajamelonia)

suolaa

pippuria

hienonnettua tuoretta basilikaa

Kastike:

2 dl turkkilaista jogurttia

1 dl sokerilla maustettua mansikkasosetta

suolaa

pippuria

Revi salaatti vadille. Pilko joukkoon kesäsipuli ja lisää mozzarellapallot. Rouhi päälle mustapippuria ja suolaa myllystä. Lisää mansikat kokonaisina tai puolitettuina ja vesimeloni pieninä kuutioina. Ripottele päälle hienonnettua basilikaa. Valmista kastike sekoittamalla ainekset yhteen. Lisää rohkeasti mukaan suola ja pippurikin, hyvä tulee! Tarjoile kastike erillisestä kulhosta.

Kertokaapa sitten lankesiko se heila teidän pauloihinne tämän salaatin myötä! Toisaalta radiossa sanottiin, että ”Jos ei heilaa helluntaina, niin jonoa juhannuksena!” Nykyään annetaan näemmä vähän enemmän armoa. :)

Ihan älytön juttu tapahtui muuten äsken Rauman torilla. Eräs kuuluisa laulaja lähetteli minulle leveitä hymyjä terassilta. Äiti ja isä rypistelivät vähän otsaansa, kun kerroin heille. Tyypillistä… :) Mutta hassutellaan nyt vähän! Tässä taannoin monissa tyttöjen ja naisten blogeissa on kiertänyt haaste, jossa kukin kirjoittaja on esitellyt suosikkiheilansa julkkiskaartista perusteluineen. Se on ollut aika hauskaa luettavaa, sillä kaikilla on oma (tarkka) makunsa! Saavathan toki pojatkin tehdä oman listansa. Ja kukapa tällaista toiveheilalistaa ei haluaisi tehdä, mutta onko olemassa joku toiveita toteuttava helluntaikeiju, joka sulattaisi nämä heilojen ominaisuudet yhteen?

Nyt alkaa se ”söpöilyä ja suolapaloja”, nimittäin Nooran ihannehelluntaiheilat sekalaisessa järjestyksessä:

1. John Corbettin roolittama Aidan Shaw sarjassa Sinkkuelämää

Aidan Shaw (John Corbett)

Täydellinen poikaystävä kaikin puolin! Henkivartijan kokoinen komea ja hauska huonekalusuunnittelija suurella sydämellä. En tajua sitä Carrieta, miten se päästi tämän menemään.

2. Stanley Tuccin roolittama Paul Child elokuvassa Julie et Julia

Paul Child (Stanley Tucci)

Täydellinen aviomies kaikin puolin. Elokuvassa nähtiin rakastava, kunnioittava, huumoriin ja yhteisiin unelmiin perustuva avioliitto. Ja on se niin komeakin tuo Tucci!

3. Jukka Rintala

Jukka Rintala

Kun näimme Jukka Rintalan yhtenä kesänä Savonlinnassa kirkkaankeltaisissa kesähousuissaan ja hellehatussa, sanoin äidille, että tuollainen on minun mieheni vanhana (sori). Hänessä on sitä jotakin: charmia!

4. Mark Levengood

Mark Levengood

Varmasti maailman herttaisin ihminen, löytöpalkkio sille, joka löytää herttaisemman! Markia voisi katsella ja kuunnella loputtomiin. Siksi meille onkin ostettu Ruotsin tv-kanavat. (Mark on epävirallisesti Ruotsin suosituin suomalainen, nähty muun muassa V&D:n häiden juontajana.)

5. Jukka Puotila

Jukka Puotila

Käsittämätön huumoripaketti! Jos toisesta Jukasta ottaisin kauneudentajun, tästä Jukasta ottaisin huumorintajun. Ja taas niin charmikas tämäkin Jukka.

6. Vesa-Matti Loiri nuorena

Vesa-Matti Loiri

Hersyvä, mutta herkkä monilahjakkuus. Ja se ääni vain paranee vanhetessaan. Hieno, hieno ihminen.

7. Jani Toivola

Jani Toivola

Rohkea, sympaattinen, älykäs, tyylikäs, esimerkillinen.

8. Hugh Grant

Hugh Grant

Tämä on sellainen ikisuosikki! Se on vaan niin komea ja puhuu ihanalla brittiaksentilla.

9. Olli Herman

Olli Herman

Tämä on uusin suosikkini! Kaunis mies ja samalla äijänköriläs. Vai pitäisikö laulaa: ”It’s getting hot…”

Siihen loppus miehet maailmasta.

Hempeää helluntaita!

Kuvakulmia, kreppejä ja kynsilaukkaa Helsingistä

2011-06-07T22:40:00.000+03:00

Landepaukut kaupungissa!

Lähdimme Maria-siskon kanssa viime viikonloppuna pienelle kesäretkelle Helsinkiin. Itselleni Helsinki on oikeastaan aika vieras paikka, edellisen pääkaupunkivierailuni ajankohtaa täytyy oikein miettiä, enkä siltikään muista, koska se olisi ollut. Helsingissä käydessäni on muutenkin tullut nähtyä vain ne tietyt paikat: Eduskuntatalo, Kiasma ja Linnanmäki luokkaretkillä ja ne muutamat isot ostoskeskukset ja tavaratalot shoppailureissuilla. Tämän Helsinki-päivän tavoitteena oli noutaa yhdet tietyt bikinit Stadiumista, kulkea sitten ihan uusilla kaduilla, syödä kreppejä kahvila-autosta ja jotain muuta hyvää kivassa paikallisessa ravintolassa. Siirrytään suoraan kuviin ja tunnelmiin!

Kreppejä myyvästä kahvila-auto Camionettesta sain tietää toukokuun viimeisestä Anna-lehdestä. Suomessa ainutlaatuinen, täytettyjä lättyjä myyvä kahvila-auto, oli koettava! Päiväkahvit eivät onnistuneet täällä, koska lättytaikina oli loppu, mutta palasimme Lasipalatsin ja Forumin väliselle aukiolle myöhemmin illalla.

Kesän ensimmäiset ulkojätskit noudettiin Helsingin Jäätelötehtaan kioskista Kaivopuiston kupeesta.

Minulle manteli-suklaata...

...Marialle kaneli-omenaa. Jännää, erilaista, hyvää!

Helsingissä kannattaa tosiaan lähteä seikkailemaan. Kaupunki palkitsee kauneudellaan!

Fredrikinkatu 22:n kohdalta löysimme ravintolan, josta meillä molemmilla oli ainutlaatuisia muistoja vuosien takaa.

Varhaisteini-ikäiseen Mariaan Kynsilaukka oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen herkullisella ruuallaan.

(Uhmaikäinen?) Noora oli kieltäytynyt syömästä mitään epäilyttävän oloisessa ravintolassa, jossa valkosipulia tungetaan alkunaposteltavista lähtien jopa olueen ja jäätelöön. Tuolloin vuosia sitten matka jatkui Kynsilaukasta Carrolssille...

...mutta nyt valkosipulilla sopivasti höystetty bouillabaisse maistui herkulliselta.

Valkosipulijäätelö skipattiin jälleen, sillä jälkkärilätytyt odottivat Camionettessa. Ja Camionettehan on aina auki!

Mutta isukin autossa kuskina istui sankariautoilija, joka selvisi Helsingin keskustastakin ilman navigaattoria!

Nooran raparperikakku

2011-05-29T12:05:00.001+03:00

Äidin kasvimaalla, raparperin alla...

... oli tällainen herkkulöytö!

Raparperimätäs takapihallamme tuottaa taas kirpeää satoaan. Meillä on leivottu tänä keväänä jo useita iki-ihania raparperikeikauksia ja kokeiltu paria uuttakin raparperiohjetta. Minulla on ollut tavoitteena löytää jokin superhyvä uusi raparperiresepti ja lopulta pienen soveltamisen jälkeen se löytyikin.

Viime kesätyöpaikkani kahvihuoneessa joku tarjoili todella herkullista pehmeää raparperikakkua. Olin ottanut ohjeen talteen, mutta en tainnut ehtiä kokeilemaan sitä viime vuonna. Nyt kaivoin reseptin uudelleen esiin. Alkuperäiseen herkut.netistä printattuun reseptiin tein pieniä muutoksia: lisäsin vähän omia mausteita taikinaan ja tein taikinan muutenkin hieman omalla tyylilläni. Lopputuloksena oli juuri toiveideni mukainen ihana raparperikakku, joka oli kaiken lisäksi todella nopea ja helppotekoinen. Suosittelen!

Nooran raparperikakku

2 kananmunaa

2 dl sokeria

1 dl maitoa

1 dl kermaa

1 dl voisulaa

4 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 tl kardemummaa

1 tl vaniljasokeria

Päälle:

5 dl raparperia kuorittuna ja pilkottuna

50 g pehmeää voita

1 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

Paistaminen: 200 °C, 30–40 minuuttia

Vaahdota kanamunat ja sokeri. Lisää vaahtoon ensin nestemäiset ainekset ja sitten yhteen sekoitetut kuivat aineet. Pingota leivinpaperi suuren irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin, voitele vuoan reunat ja kaada taikina vuokaan. Ripottele pinnalle raparperipalat. Nypi päällyksen pehmeä voi, vehnäjauho ja sokeri murumaiseksi seokseksi ja ripottele raparperipalojen päälle. Paista 200 °C:ssa noin 30–40 minuuttia. Nauti kanelilla ja sokerilla maustetun kermavaahdon kera.

Onko teillä muuten vinkkejä siihen, miten raparperin saisi tuottamaan käyttökelpoista satoa mahdollisimman pitkälle kesään? Alkukesän tiuhan sadonkorjuun jälkeen meidän raparperimme tuottaa melko puisevaa vartta. No, toisaalta raparperin kuuluukin olla kausiherkku ja kesän edetessä siirrytään aina uusiin satoihin. Meille on ostettu jo pari mansikkaroppostakin, esimakua Espanjasta ennen Suomen satokautta.

Äidin suunnittelema ja kuvaama tarjoiluehdotus

Voi, miten ihanalta tuntuu viettää kesää jälleen omassa paratiisikaupungissani Raumalla. Kesäisen Rauman aion esitellä teillekin tänä kesänä, sillä viime kesänä se jotenkin jäi. Oma kesäni sujuu tänä vuonna kyllä täysin työn merkeissä, mutta toisaalta odotan suurella innolla ja oppimishalulla kahta tämän kesän työtäni. Pitkän aherruksen jälkeen minulle on luvassa ainutlaatuinen palkinto syksyllä, ja sitä ajatellen jaksan kyllä ahertaa vaikka niska limassa. Tähän palkintoon pääsette tutustumaan tekin sitten blogini myötä, mutta pidetään teitä lukijoita (lukuun ottamatta jo asialla toitottamaani lähipiiriä) vähän jännityksessä. ;)

Alkavan kesän terveiset Raumalta!

Aurajuusto-kukkakaaligratiini

2011-05-25T16:11:00.000+03:00

Nooran ja äidin houkutus

Otimme viime viikonloppuna äidin kanssa kaiken ilon irti siitä, että olimme kahdestaan kotona. Kun homejuustoa inhoava isosiskoni ja kypsennettyä kukkakaalia kammoksuva isäni olivat pois ruokapöydästä, me kokkasimme omaa herkkuruokaamme, homejuustolla gratinoitua kukkakaalia! On ehkä käsittämätöntä, miten meidän pitää välillä oikein himoita sellaista ruokaa, jota toiset inhoavat. Emme me ilkeyksissämme, mutta tuo hieman suolaisella aurajuustolla gratinoitu pehmeä ja makea kukkakaali on vaan ihan mielettömän hyvää!

Olen miettinyt paljon tuota inhokkiruoka-asiaa. Lähinnä sitä, että onneksi olen hyvin kaikkiruokainen. Homejuusto ja kukkakaalikin ovat yleisesti hyväksyttyjä inhokkiruokia, mutta miltä mahtaisi tuntua, jos inhoaisi vaikkapa kalaa tai jotain muuta usein vastaan tulevaa ruokaa? Miten inhonsa aina perustelisi kohteliaasti? Allergialla varmaan. Luulenpa, että puolet allergioista on oikeasti inhoa… Oletteko te ”allergisia” jollekin? ;)

Mun annoksestani moni saisi varmaan anafylaksian. Oikeasti tai leikisti. (Huomaa kesän ensimmäiset grilliherkut!)

Oliivit olivat pitkään oma karttamisen kohteeni, mutta olen jo vuosia syönyt niitä ihan hyvällä halulla. Tämä on ehkä todiste siitä, että maku muuttuu usein iän myötä. Nykyisin keksin inholistalleni oikeastaan vain yhden asian: korianterin. Maistoin korianteria ensimmäisen kerran vasta muutama vuosi sitten Kiinan matkalla ja silloin isosiskoni ja hänen miehensäkin puhuivat korianterista painajaisyrttinä. Tässä välissä he ovat oppineet jo pitämään korianterista, mutta minulle yrtti on edelleen pieni painajainen. Korianteri ei varsinaisesti ällötä minua, mutta sen maku tuntuu siltä kuin kitalakeni läpi painettaisiin pitkä ja tylppä naula! Valitettavasti korianteri tulee vastaan nykyisin entistä useammin, mutta ”se laukaisee migreenini” on aika hyvä pakotie. Inhokkiruokien sijaan on kyllä monia ruokia, joita kartan esimerkiksi koulun ruokalassa ihan vain siksi, että vatsani menee niistä täysin sekaisin. Tästä syystä monet hyvät ystävänikin ovat luulleet, että en syö punaista lihaa. Kyse on pelkästään kyllä eineslihavalmisteiden välttelystä. Valitettavasti se kasvisruokaversion soijakin on yhtä paha! Aina on kyllä onneksi löytynyt syötävää kolmannesta vaihtoehdosta tai viimeistään viereisestä ruokalasta. Silloin, kun saa kaikessa hiljaisuudessa valita, elämä on aika helppoa.

Mutta olen minäkin melko kenkku, nimittäin juomien suhteen. En voi sietää kahvin, piimän tai alkoholin makua! Aika paha, erityisesti tuo viimeinen. Siis muille. Mutta en voi sanoa muuta kuin koittakaa kestää!

Aurajuusto-kukkakaaligratiini

yksi iso tai kaksi pientä kukkakaalia

2 rkl voita

3 rkl vehnäjauhoja

2-3 dl maitoa

50 g emmentaljuustoraastetta

50 g aurajuustomurua

ripaus pippuria

ripaus paprikajauhetta

(Maizena vaaleaa suurustetta)

Paistaminen: 210 °C, noin 20-30 minuuttia

Hyörytä tai keitä kukkakaali ensin lähes kypsäksi kattilassa. Lisää toiseen kattilaan voi ja sekoita jauhot sulaneeseen voihin. Lisää maitoa vähitellen koko ajan kattilan pohjasta asti sekoittaen. Anna kiehahtaa ja paksuuntua. Sekoita joukkoon juusto ja anna sen sulaa. Kastike saisi olla melko paksua, ”tahnamaista”, jotta se jää kukkakaalin päälle eikä valu pois. Jos kastike kaipaa mielestäsi lisää paksuutta, kuumenna se uudelleen kiehuvaksi ja lisää Maizenaa muutama ruokalusikallinen kerrallaan ja anna kiehua hetki tämän lisäämisen jälkeen.

Aseta kukkakaali mahdollisimman kokonaisena uunivuokaan ja kaada juustokastike sen päälle. Kypsennä uunissa 210 °C:ssa noin 20-30 minuuttia tai kunnes gratiini on saanut sopivasti väriä. Nauti lämpimän ruuan lisukkeena.

Kukkakaalit kätevällä silikonisella höyrytysritilällä

Juustokastikkeella peitelty

Keväiset juhlat kotona

2011-05-16T19:16:00.003+03:00

Marian bloginkaappaus osa I

Elämä on ihmisen parasta aikaa, sanoo Nykäsen Matti, ja kevät on mitä ihaninta aikaa järjestää juhlia, sanoo entinen kevätmorsian. Meillä päin juhlitaan toukokuussa perinteisesti Helmin juhlaviikkoja, jotka tänä vuonna huipentuivat Flooran päivän kahvikutsuihin. Keväälle tyypillisten ylioppilas- ja valmistujaisjuhlien keskeisiä komponentteja ovat tunnetusti kiire ja stressi. Nyt järjestämämme juhlat olivat kuitenkin vapaamuotoiset, ja minulla ei ollut lähtökohtaisesti mitään järjestelyvastuuta. Siispä annoin ajatuksen lentää ja keräsin kirjanmerkkeihin hauskoja ideoita. Aivan kuin yllättäen meillä olikin kasassa mieletön menu.

Aloitin valmistelut reilut viikkoa ennen juhlia ja tein perinpohjaisia pakastus-sulatustestejä sen takia. Laitan suurimman osan ohjeista linkkeinä, mutta niihinkin olen lisäillyt omia vinkkejä nimenomaan etukäteisvalmisteluja varten. Menumme kantavana ajatuksena oli, että tarjoilut eivät suttaa lautasta, ja sen ansiosta suolaiset ja makeat tarjottavat voidaan syödä samalta lautaselta.

Suolapaloina tarjoilimme:

Lumon saaristolaisleipää savulohitäytteellä

Tomaatti-mozzarellatikkuja

Juustosarvia aurinkokuivatulla tomaatilla ja fetajuustolla täytettynä

Parsapiiraita Voisilmäpelin ohjeella

Tein sekä pohjan että täytteen kolminkertaisena, josta tuli 52 Italian leivosvuuan kokoista piirasta sekä muutama testipiirakka. Yksinkertaisella ohjeella tulisi siis n. 18 pikkupiirasta. Kaulin jääkaappikylmän taikinan muutaman millin ohueksi, otin lasilla muotin taikinasta ja painelin leivosvuokaan. Pohja kannattaa pistellä haarukalla kupruilun estämiseksi ennen paistamista. Muutoin kokosin piirakat linkin ohjeen mukaan. Parsasta laitoin nupun päälliseksi ja täytteen joukkoon laitoin silputtuja varsia. Iso määrä parsanvarsia jäi toki yli, mutta ne käytettiin seuraavana päivänä risottoon. Piiraat pakastettiin, otettiin jääkaappiin tarjoilua edeltävänä päivänä ja lämmitettiin hetken uunissa ennen tarjoilua.

Makeita sortteja edustivat:

Passionpannacotta lime-basilikasiirapilla Kipparin Morsian -blogista

Tätä herkkua sain ystäväni vappujuhlissa ja ihastuin täydelliseen makeuden ja kirpeyden yhdistelmään. Kokosin pannacottan kertakäyttöisiin 10 cl liköörilaseihin, hyydytin ja pakastin. Sulatuksen jälkeen pannacottan rakenne pysyi hyvänä. Siirappi kannattaa laittaa pannacottan päälle vasta juuri tarjoilua ennen. Siirapin valmistin jääkaappiin edellisenä päivänä. Passionhedelmiä kannattaa varata (ainakin) tuplaten linkin ohjeeseen verrattuna. Meillä tuli kauppareissun paikka kokoamisurakan puolivälissä! Yllä olevan kokoisia pannacottia tuli yksinkertaisesta ohjeesta 33.

Choco Cake Popsit Piece of Cake -blogista

Cake Popseilla testattiin meikäläisen pinnan pituus, mutta lopussa kiitos seisoo. Pakko kuitenkin oli yrittää, kun kerran olin näistä idean saanut. Cake Popsien valmistusaikataulusta olin eniten huolissani, sillä veikkasin koristelun vievän aikaa. Tässä tapauksessa luulo nimenomaan oli tiedon väärti. Testipakastuksen tulos oli ilahduttava: pallot säilyivät tikun nokassa täydellisesti valmiiksi koristeltuina. Pakkasessa suklaakuori voi haljeta, mutta halkeama umpeutuu näkymättömäksi pallon sulaesa. Jääkaapin kautta hitaasti sulattaessa pallot eivät "hikoile", toisin kuin suoraan huoneenlämpöön otettaessa. Itse kakun tein tällä ohjeella, tuorejuusto oli maustamatonta ja mausteeksi lisäsin pari ruokalusikallista Amarettoa. Pallot tein ruokalusikkamitan avulla tasakokoisiksi ja näitä palloja tuli yhdestä kakusta n. 40 kpl. Valkosuklaan sulattaminen sujui parhaiten mikrossa ja raidat tein pienellä karkkien koristeluun tarkoitetulla pursotuspussilla.

Ei kerrota kenellekään, että itse juhlapäivänä kreemi oli liian löysää ja kierteet lässähtivät.

Kookoskuppikakut Simply Recipes -sivuston ohjeesta mukailtuna

Kuppikakut (lähteen mukaan 20 kuppikakkua, miniversioita 70 kpl)

180 g voita huoneenlämpöisenä

3 dl sokeria

3 munaa

2,5 dl kookosmaitoa (täysrasvaista)

5 dl vehnäjauhoja

2 tl vaniljasokeria

2 tl leivinjauhetta

1 - 1,5 dl kookoshiutaleita

Kuorrute

100 g voita huoneenlämpöisenä

200 g maustamatonta tuorejuustoa

1,5 - 2,5 dl tomusokeria

0,5 dl kookoshiutaleita

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vatkaa voi vaahdoksi. Lisää sokeri ja vatkaa vielä. Lisää munat yksitellen ja sekoita tasaiseksi. Yhdistä kuivat aineet toisessa kulhossa. Kaada kolmanteen, isoon kulhoon kookosmaito, sekoita hyvin. Lisää kookosmaidon joukkoon 1/3 kuivista aineista ja sekoita, sitten 1/2 voivaahdosta ja sekoita. Jatka vuorotellen lisäämistä kuivilla aineilla lopettaen. Sekoita, kunnes taikina on tasainen, mutta vältä ylivatkaamista. Lopuksi lisää joukkoon kookoshiutaleet. Laita paperivuuat muffinipeltiin ja täytä muffinivuuat vajaiksi. Paista 18-22 minuuttia kääntäen peltiä paistamisen loppuvaiheessa. (Miniversioiden paistoaika oli 17 minuuttia.) Varmista hammastikulla, että kakut ovat paistuneet kunnolla. Anna kakkujen jäähtyä muffinipellissä pari minuuttia ja siirrä sen jälkeen ritilätasolle jäähtymään täysin.

Kuorrutusta varten vatkaa voi ja tuorejuusto sekaisin pari minuuttia. Lisää tomusokeria vähitellen, kunnes seoksen makeus on sopiva. Mitä enemmän sokeria käytät, sitä jämäkämpää kuorrutuksesta tulee. Lopuksi lisää kookoshiutaleet. Pursota tai levitä kuorrute jäähtyneiden kuppikakkujen päälle ja ripottele koristeeksi kookoshiutaleita. Tarpeeksi jämäkkä kuorrute kovettuu huoneenlämmössä, ja kakkuset säilyvät tarjoilupöydässä hyvän näköisinä.

Sitruuna-mustikkakuppikakut Annie's Eats -blogista mukailtuna

Kuppikakut (Amerikan standardilla 16 kakkusta, mutta minulla 30 "isoa")

1,75 dl + 2 rkl yleisvehnäjauhoja

1,75 dl kakkujauhoja

1,5 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

220 g huoneenlämpöistä voita

2 dl sokeria

yhden sitruunan kuori

2 munaa

2 rkl sitruunamehua

1,25 dl huoneenlämpöistä maitoa

2,5 dl mustikoita

Fyllinki

200 g tuorejuustoa

70 g huoneenlämpöistä voita

7,5 dl tomusokeria (sic!)

1 rkl sitruunamehua (ei yhden sitruunan mehu, note to self...)

yhden sitruunan kuori

Koristeluun tuoreita (pensas)mustikoita

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Laita muffinipeltiin paperivuuat. Sekoita kulhossa 1,75 dl yleisvehnäjauhoja, kakkujauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Vatkaa toisessa kulhossa voi, sokeri ja sitruunankuori vaahdoksi. Sekoita munat joukkoon yksitellen ja sen jälkeen sitruunamehu. Sekoita taikinan joukkoon puolet jauhoseoksesta. Lisää maito. Lopuksi lisää jäljellä oleva jauhoseos ja sekoita taikina tasaiseksi. Älä ylivatkaa. Laita mustikat pieneen kulhoon ja lisää 2 rkl vehnäjauhoja. Pyörittele mustikat jauhoissa ja sekoita ne varovaisesti taikinan joukkoon. Täytä muffinivuuat hieman vajaiksi. Paista uunissa 20-22 minuuttia, testaa kypsyys hammastikulla. Anna paistuneiden kakkusten jäähtyä muffinipellissä 5 minuuttia ja sen jälkeen siirrä ne jäähtymään ritilälle.

Sekoita tuorejuusto ja voi tasaiseksi. Lisää joukkoon sitruunamehu ja sitruunan kuori. Lisää joukkoon tomusokeria vähän kerrallaan ja sekoita, kunnes täytteestä tulee jämäkkä. Pursota jäähtyneiden kakkusten päälle ja koristele tuoreilla mustikoilla.

Unelmien täyttymys minulle tämä blogikaappaus, vaikka tietotekniikan jumalat eivät ole olleet puolellani :) Toivottavasti Nooran lukijakunta toivottaa minut tervetulleeksi, ja saan joskus toistekin tulla moikkaamaan!

Psykiatrian lopputentti

2011-05-13T20:02:00.002+03:00

Ihan kohta juhlitaan!

Minulla oli tänään psykiatrian lopputentti. Ehkä ihmettelette, miten se liittyy ruokaan, ja voin todeta, ettei sitten mitenkään! Ei sillä kysytty edes syömishäiriöistä. Ja tenttiä ennen en olisi pystynyt syömään edes tuota psykiatrian kirjan päällä nököttävää omenaa. Kummallista kyllä, joskus tentit edelleen tuntuvat mahanpohjassa asti. Loppujen lopuksi oli ihan mukava tentti ja hyvin meni.

Mutta mutta. Mukavata olisi ollut tiedossa kotona Raumallakin. Samaan aikaan kun minä pohdin masennusta, itsemurhia, kriisejä ja pakkohoitoa koulun penkillä, Raumalla oli pitopöytä koreana ja tupa täynnä iloisia vieraita. Ehkä arvaatte, missä olisin ollut mieluiten, mutta ehkä tiedätte myös, että aina ei voi valita mielen mukaan. Velvollisuuksien vuoro oli tänään, mutta juhlat sen sijaan jatkuvat myös huomenna samalla teemalla täällä Turussa. Ja niihin osallistun minäkin!

Tämänpäiväisten juhlien pitokokkina toimi isosiskoni Maria, jonka jo kerran mainitsinkin pääsevän vierailemaan välillä blogiini. Hänen ensimmäinen tehtävänsä onkin raportoida minulle ja teille kaikille lukijoille, mitä sillä Raumalla oikein tänään syötiin! Veikkaanpa, että tulossa on todellinen ideapaketti kaikille kotona juhlia järjestäville. Muistakaapa kurkata myös vanhempi juttu ylioppilasjuhlistani, jos sellaisten järjestämistä on tänä keväänä luvassa.

Ha det bra!

Salaatti talon tapaan

2011-05-07T22:45:00.000+03:00

Kehtolaulu pienelle vihreälle banaanille ja 365 muuta HeVi-hittiä

Vihannekset, juurekset ne herkkuja on kaikki.

Niistä tykkää tytöt, pojat sekä ope Maikki.

Kurkkua ja tomaattia, kaalinpäätä haukkaa.

Narskuttele naurista tai pure kynsilaukkaa.

Vitamiinit talteen!

Hyvän olon salaisuus on A, B, C.

Kasvamiseen tarvitaan myös D ja E.

Sadonkorjuun aikana kun ahertaa,

voi vitamiinit säilöä tai pakastaa.

Joskus tekee hurjan paljon mieli herkutella.

Hedelmiä, marjoja voit silloin maiskutella.

Mustikat ja mansikat ne aivan sulaa suussa.

Päärynäkin parempaa on poskessa kuin puussa.

Vitamiinit talteen!

Isukki oli löytänyt kirjastosta jotain riemastuttavaa: Simo Siili ja muita lastenlauluja -CD palautti jostain alitajuntani syövereistä mieleeni kaikki ala-asteen musiinkin tunneilla lauletut loistobiisit. Miten ihmeessä voin muistaa jonkun Vitamiini-rapin sanat ulkoa, vaikken edes muistanut kyseisen laulun olevan olemassa? Katsotaan, koska muu perhe hermostuu näihin lastenlauluihin, joita minun on saatava renkuttaa nyt vähän aikaa. ;)

Juha Tynnisen Vitamiini-rap johdattaa meidät salaatin tekemisen pariin. Haluan esitellä ihan sen perussalaatin, jota meidän perheessämme syödään päivittäin lämpimien aterioiden lisukkeena. Salaatti on mielestäni puolet ateriaa, ainakin määrällisesti. Perinteisessä lautasmallissahan puolet lautasesta on täytetty kasviksilla. Meillä katetaan kyllä aina salaattilautaset, sillä ainakin minulla viiraa sen verran päästä, etten siedä salaatin tahriintumista lämpimään ruokaan…

Salaatin ei todellakaan tarvitse olla tylsähkö kurkku-tomaatti-sekoitus tai ylipäätään samanlainen joka päivä. Salaattiin on hurjan helppo saada vaihtelua, uskokaa tai älkää. Kun salaatin tekoon panostaa hieman, tulee sitä syötyä kyllä yli ravintosuositusten, niin herkullista se on.

Salaatin teko alkaa salaattipohjasta. Käytämme yleensä vähintään kahta eri salaattilaatua. Mukaan silputaan tuoreita yrttejä, esimerkiksi basilika on aina hyvä. Rucola-salaatti taas on jo itsessään voimakkaan makuinen. Salaatin päälle lorautamme hieman oliiviöljyä ja suihkimme balsamiviinietikkaa. Joskus päälle ripotellaan vielä muitakin mausteita: kuivattuja yrttejä tai rouhaisu mustapippuri- tai suolamyllystä. Sitten salaattipohja käännellään sekaisin.

Salaattiin päätyvät meilläkin usein tavanomaiset kurkut, paprikat ja tomaatit, mutta erityisesti kahdella jälkimmäisellä pääsee leikittelemään väreillä: eilen keltaista, huomenna punaista, tänään kaikki mahdolliset värit. Salaattiimme päätyy melkein poikkeuksetta hedelmiä. Suosikkejamme ovat päärynä, omena, viinirypäleet, hunaja- ja verkkomeloni, tuore ananas ja sitrushedelmät. Italiassa salaateissa on ollut usein porkkanaa ohuenohuina siivuina, joita saa tehtyä helposti juustohöylällä. Isosisko esitti juuri uuden idean tuoreen parsan suikaloimisesta salaattiin samaan tyyliin. Kesäisin salaattiin päätyy tietysti tuoreita herneitä ja retiisiä. Mmmm… sitä odotellessa! Vaihtoehtoja siis riittää!

Loppusilauksen salaattiin saa siemenillä, pähkinöillä, rusinoilla ja kuivatuilla marjoilla. Vaihtelua löytyy yllin kyllin erilaisista sekoituksista paahdettuihin ja suolattuihin versioihin, jotka ovat aika jänniä makupaloja salaatin joukossa.

Kuten ehkä huomasitte, meillä tykätään laakeista salaattiastioista. Simpukasta salaattia syödään erityisesti silloin, kun pääruokana on kalaa. :)

Äitienpäivän kunniaksi Simo Siilillä ja kumppaneilla on vielä jotain laulettavaa…

Äiti saa olla suuri, äiti saa olla pieni.

Äiti saa tuoksua mullalta, tosin kyllä mieluummin pullalta!

Äiti saa kyllä kokata, mut saakohan äiti rokata?

Äiti voi olla kenkku, äiti voi olla reilu.

Äiti voi jaella toruja, tosin kyllä mieluummin loruja!

Äidin keitto voi kiehua, mut saakohan äiti riehua?

Ei vaan äiti vaan myös nainen ja kaikki olennainen

kuuluu myöskin äidin elämään.

Sekä vaippapyykki että rokki, ei kai oo se shokki,

jos molemmat mahtuu äidin elämään?

(Saako äiti rokata? Irmeli Wartiainen-Suojalehto)

Äitienpäivärokkailut vuonna 2010

Krabbeluurit

2011-04-27T20:58:00.004+03:00

Mennään brunssille!

Vappuviikonloppu lähestyy ja ennen kaikkea vappubrunssi. Omaan vappuuni on kuulunut jo muutaman vuoden ajan vappubrunssi vapunaattona ja usein myös piknikbrunssi vapunpäivänä. Tällä kertaa jaan reseptin, josta saa takuuvarmasti vappubrunssin hittiherkun. Mutta ei mennä siihen ihan vielä.

Eräs oman blogini hittipostauksista koskee myös brunssia. Blogger-ohjelma, jolla tätä blogiani kirjoitan, tekee kaikenlaisia hauskoja tilastoja lukijoiden käynneistä blogissani. Luetuimpien kirjoitusten joukossa on viikoista ja kuukausista toiseen viime keväänä kirjoittamani ”Brunssilla Blankossa”. Googlen kautta surffaamalla blogiini päädytään äärimmäisen usein hakusanoilla ”brunssi Turku” ja ”brunssi Blanko”. Siis ainakin turkulaiset ovat mieltyneet tähän rentoon myöhäisaamun ruokahetkeen!

Tänäkin keväänä olen pariin otteeseen käynyt pyörähtämässä Blankon edessä sunnuntaiseen brunssiaikaan. Mutta tosiaan vain pyörähtämässä. Jonot Blankon herkulliseen brunssipöytään kiemurtelevat nimittäin jo Aurajoen rantaa pitkin. Voisiko olla, että Blankon brunssin suosio alkaa kääntyä jo itseään vastaan? Onnittelut niille, jotka Blankon brunssille ovat mahtuneet, mutta minulla on lohdullista kerrottavaa kaikille jonottamiseen kyllästyneille: Turussa on muitakin sunnuntaibrunsseja. Me löysimme siskon kanssa palan taivasta korttelin päästä Aurakatu 1:stä.

Fontana Cafe avasi tänä keväänä ovensa remontin jäljiltä entistä ehompana. Sunnuntaisin se tarjoilee herkullisen brunssipöydän klo 12–17 hintaan 17 €. Me nautiskelimme vatsamme täyteen aamiaisleivillä päällysteineen, herkullisilla salaateilla, lämpimillä mannermaisilla aamiaisantimilla, hedelmillä ja paksuilla pannukakuilla. Kyytipojaksi tuoremehua ja kahvia tai teetä. Ei paha! Väkeä oli paljon, mutta aina löytyi myös vapaita paikkoja (ainakin toistaiseksi!). Mukavaa oli myös se, että kahvilabaari toimi brunssin ohella ihan tavalliseen tapaan: viereisen pöydän sedät saivat club sandwichinsa ja rouvat leivoksensa.

Herkkuterkut Fontanasta

Pannukakuista parhaimmat paistan kuitenkin itse. Tai eiväthän ne mitään ”pannukakkuja” ole vaan krabbeluureja. Jos joku teistä tiesi jo etukäteen, mitä krabbeluurit ovat, on syönyt niitä aiemmin tai tietää jopa, mitä tuo hassu nimi tarkoittaa, lupaan kyllä siitä hyvästä melkein jonkun palkinnon.

Krabbeluurit ovat niin ikisuosikkejani kuin olla vain voi, mutta näitä ei pikku-Nooralle paistanutkaan äiti vaan perhepäivähoitajani. Hänen reseptejään meillä on monta muutakin, mutta krabbeluurit ovat todellinen reseptiaarre. Krabbeluurit ovat niin kuin pikkulättyjä, mutta tavallisista lätyistä poiketen ne pullistuvat pannulla paksuiksi pullukoiksi. Taikinan yksinkertaisuudesta päätellen ei kai niissä muuta salaisuutta ole kuin leivinjauhe. Niin ja vaniljasokeri, sen takia krabbeluurit varmaankin maistuvat paremmilta kuin mikään tavallinen lätty.

Ja hei, älkää kuvitelko, että me hoitolapset syötiin jotain brunsseja siellä hoitotädin luona. Krabbeluureja syödään aina silloin kuin syötäisiin lättyjäkin.

Krabbeluurit

(pikkupikku annos, kannattaa tuplata!)

2 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

1 dl maitoa

1 kananmuna

voita paistamiseen

Sekoita kuivat aineet keskenään ja vatkaa maito ja muna vispilällä sekaisin. Yhdistä kaikki paksuksi taikinaksi ja annostele voideltuun ohukaispannuun. Paistamisessa kannattaa käyttää melko mietoa lämpötilaa, jotta paksut krabbeluurit ehtivät kypsyä kääntämisen välillä myös keskeltä. Herkuttele krabbeluurit kermavaahdon, siirapin, sokerin tai hillon kanssa.

Tänä vuonna vietän vappua isosiskoni kanssa – ensi kertaa sitten… lapsuuden? Tästä saammekin hyvän aasinsillan seuraavaan aiheeseen. Muistelimme tässä taannoin siskoni kanssa kaikenlaisia lapsuusjuttuja. Pohdiskelin myös siskolleni asioita, joista olin lapsena ollut hänelle, neljä ja puoli vuotta vanhemmalle siskolleni, kateellinen. Hänen amerikkalaiselta kirjekaveriltaan saamat hienot hiiriaiheiset tavarat tai teini-ikäisenä sukulaisten kanssa tehty Lontoon-matka olivat omiaan nostattamaan kateuden vihreyden pikkusiskon kasvoille. Kysyin isosiskolta leikkimielisesti, oliko hän ollut joskus minulle jostain kateellinen. (Eihän hieno isosisko, hyvänen aika sentään, voi olla perheen räkänokkarääpäleelle mistään kateellinen!) Oli hän kuulemma hiukan kateellinen yhdestä asiasta. Ruokablogista.

Kääk!

No ei vaan. Kuten rivien välistä olette huomanneet, isosiskoni on mestarikokki ja -leipuri. Hän on myös todellinen reseptihaukka: uudet reseptilöytöni tuntuvat päätyvän käsiini nykyään aina Marian kautta. Olisi vähintäänkin kohtuullista, että Nooras söta o saltigassa olisi myös kategoria Marias mumsiga. Ja kuten muodikkaimmissa ruokablogeissa jo tehdään, varsinainen kirjoittaja päästetään välillä lomalle (tai lukemaan tenttiin) ja vierailijakirjoittaja pääsee jakamaan reseptiaarteitaan lukijoille. Pikku apulainen siis! Näin ollen, tästä lähtien Nooras söta o saltigassa vierailee satunnaisesti isosisko Maria makoisine resepteineen. Hän on hyvä tyyppi, vaikka inhoaakin homejuustoa.

Isosiskoista on aina apua!

Rukiiset leipäset

2011-04-21T21:21:00.002+03:00

Juuresta kukkiin

Minulla ei ole teille nyt mitään pääsiäisaiheista reseptiä, mutta pientä puuhaa vapaapäiville kuitenkin. Pääsette tekemään leipäjuurta! Minä en tiedä leipäjuurista yhtikäs mitään, mutta sen tiedän, että ne voivat olla jopa 300 vuotta vanhoja. Tämä leipäjuuri on kuitenkin vain 3 päivää vanha. Lasketaanpas: jos aloitat leipäjuuren teon vielä tänään, saat jo pääsiäissunnuntaina leipoa näitä söpöjä leipäsiä.

Opiskelukaupungissani Turussa sain maistaa eräässä opiskelijaravintolassa uunituoreita pienen pieniä ruisleipäsiä, jotka olivat mielettömän hyviä. En käynyt kysymässä reseptiä keittiön tädeiltä, mutta sattumalta bongasin ruotsalaisesta Söta saker -blogista (kiva nimi!) vähän samannäköisten leipien ohjeen. Nämä ruista, kauraa ja vehnää sisältävät leipäset eivät ole samanlaisia ruisleipiä, joita Turussa söin, mutta tosi herkullisia ja söpöjä kuitenkin, ehdottomasti postaamisen arvoisia.

Mutta nytpä en ajatellut pariin päivään haikailla ollenkaan Turun opiskelijaruokaloihin vaan herkutella kotona Raumalla ihanilla pääsiäisherkuilla! Leivoin äsken rahkapiirakkaa noudattaen tarkasti äidin ikivanhaa, takuuvarmaa reseptiä. Mutta tiedättekö mitä: piiraasta tuli ihan kummallisen kumista koostumukseltaan. Syyksi paljastui se, että minä noudatin reseptiä, äiti taas ei noudata! Haha! Juttu naurattaa minua nyt, mutta eipä naurattanut hetki sitten ollenkaan… Kumipiirakan lisäksi meillä on pääsiäisenä luvassa onneksi ainakin lampaan karetta ja ankkaa. Erityisesti ankka jännittää minua, sillä sellaista ei ole taidettu täällä koskaan aiemmin kokkailla. Toivottavasti siitä ei tule kumiankkaa!

Vaikka pääsiäinen onkin tänä vuonna paljon tavallista myöhemmin, tuli se silti aivan yllättäen. Olen muutenkin ihan pihalla kaikesta, sillä olen kevätflunssassa. Vaikken mikään vuodepotilas olekaan, jotenkin tämä flunssa saa minut vähän sekaisin. Heräsin tänä aamuna kello viideltä, vaikka minulla oli vapaapäivä. Eikö se jo riitä todisteeksi sekavuudesta? Haju- ja kuuloaistinikin ovat lähteneet luultavasti Pääsiäissaarille lomailemaan, mutta olenkin keskittynyt sitä enemmän näköhavaintoihin.

Hassua, miten keväällä silmät aivan janoavat värejä talven harmauden jälkeen. Narsissit eivät ole koskaan näyttäneet niin kirkkaan keltaisilta, rairuoho niin raikkaan vihreältä ja tulppaanit niin helakan vaaleanpunaisilta kuin nyt. Laitoin tänään päälleni äidin tekemän keltaisen hihattimen ja tuntui, että sain lisää energiaa ihan vain tuon värikkään vaatteen vuoksi. Tänä vuonna kevätmuoti taitaakin olla värikkäimmillään. Olin viime viikonloppuna pitkästä aikaa tekemässä muotinäytöstä ja melkein hypin innosta saadessani esitellä niin ihanan keväisiä asuja. Isä oli mukana ottamassa valokuvia ja laitan yhden kuvan tännekin. Vaikka hehkuttelin jo maaliskuun alussa kevään alkaneen, nyt ollaan kyllä ihan kevään ytimessä. Nauttikaa tekin värikylläisestä pääsiäisestä!

Tiputyttö

Tommy Girl

Leipäjuuri:

Päivä 1 (illalla): Sekoita kulhossa 1 dl vettä ja 2 dl vehnäjauhoja. Peitä kulho kannella tai muovikelmulla ja jätä huoneenlämpöön.

Päivä 2 (aamulla): Lisää juureen 1 dl vehnäjauhoja ja runsas ½ dl vettä. Sekoita ja jätä huoneenlämpöön kannen alle.

Päivä 2 (illalla): Lisää 1 dl vehnäjauhoja ja reilu ½ dl vettä. Jos juuri on alkanut kuplia, siirrä juuri jääkaappiin. Jos käymistä ei vielä ole tapahtunut, annan juuren olla huoneenlämmössä seuraavaan päivään.

Päivä 3 (illalla): Lisää 1 dl vehnäjauhoja ja reilu ½ dl vettä. Säilytä juurta jääkaapissa kannen alla.

Päivä 4: Juuri on valmis leivottavaksi, mutta se säilyy edelleen jääkaapissa. Lisää 1 dl vehnäjauhoja ja ½ dl vettä juureen muutaman kerran viikossa, jotta käyminen jatkuu, jos säilytät juurta pidempään.

Rukiiset leipäset

20 g hiivaa tai vajaa pussillinen kuivahiivaa

4 dl vettä

2 dl leipäjuurta

1 tl suolaa

1 rkl hunajaa

3 dl kaurahiutaleita

3 dl ruisjauhoja

4-5 dl vehnäjauhoja

Paistaminen: 225 °C, noin 10 minuuttia

Lämmitä vesi, lisää hiiva, suola, hunaja ja leipäjuuri. (Huom.: Osa juuresta jää talteen.) Alusta taikinaan kaurahiutaleet ja ruisjauhot. Lisää vehnäjauhoja, kunnes saat pehmeän taikinan. Jätin oman taikinani melko löysäksi ja lisäilin jauhoja myöhemmin leivinlaudalla. Annan taikinan kohota tunnin ajan vedottomassa paikassa. Jaa kohonnut taikina muutamaan osaan ja kaulitse taikina noin senttimetrin paksuiseksi levyksi. Leikkaa levystä haluamasi kokoisia suorakulmioita. Anna leipästen kohota liinan alla vielä puolesta tunnista tuntiin. Voitele leivät vedellä ja ripottele pinnalle kaurahiutaleita. Paista 225 °C:ssa noin 10 minuuttia.

Pastataikina ja pinaatti-ricottatortellinit

2011-04-12T22:17:00.001+03:00

sekä pastakoneen salaisuudet

Täältä blogista ei löydy toistaiseksi vaalikonetta, mutta täällä on nyt pastakone. (Ja puujalkavitsejä…) Isosiskolta syntymäpäivälahjaksi saamani pastakone on koeajettu ja tuloksena syntyi herkullisia pinaatti-ricottatäytteisiä tortellineja serkkutytön Piece of Cake -blogista nappaamallani ohjeella. Pastan valmistaminen kuuluu selvästi mukavuusalueelleni, sillä siinä yhdistyvät loistavasti sekä leipomisen että ruuanlaiton salat. Tortellinien teko oli myös ihanaa yhdessä puuhasteltavaa. Mieleeni tuli ihan jouluiset piparkakkutalkoot isosiskoni rullatessa koneella minulle pastalevyjä täytettäväksi.

Mutta ei mennä asioiden edelle, ennen kuin kaikki tietävät, mistä on kyse. Pastaa, jota olemme tottuneet ostamaan kaupasta monen muotoisena ja värisenäkin, voi todellakin tehdä kotona ihan itse. Siihen ei itse asiassa tarvita edes pastakonetta, mutta toki tämä pieneltä mankelilta näyttävä keittiöväline helpottaa asiaa huomattavasti. Pastakone ei siis ole Pelle Pelottoman keksimä taikakone, josta nappia painamalla lentää spagettia suoraan suuhun, mutta ei se itse asiassa täysin kaukana siitäkään mielikuvasta ole. Minulta ainakin pääsi pari riemunkiljahdusta pyöräyttäessäni pastataikinalevyn myös koneen spagettiterien (tai tarkemmin sanottuna kai taglioliniterien) läpi ja saadessani tuloksena täydellistä hiuksenhienoa nauhapastaa.

Joko aloit harkita oman pastakoneen ostamista? ;)

Pastataikinankin valmistamisessa olin ihan ensikertalainen ja oli hienoa huomata kuinka helposti taikina syntyi. Olen melko varma, että taikina olisi kelvannut italialaisellekin. Melko varma. Heistähän ei koskaan tiedä. Joka tapauksessa taikina oli purkkamaisen venyvää ja toisaalta kimmoisaa: kun sormella painoi taikinaan kuopan, se lähti heti ponnahtamaan takaisin ylös. Kun pastataikinaa on helppo työstää, se on uskoakseni oikeanlaista. Pastataikina ei tosiaan tartu kiinni mihinkään ja sitä on helppo leikata.

No niin, aloitetaan siis taikinasta!

Pastataikina

(noin 4 henkilölle)

300 g durumvehnäjauhoja

3 kananmunaa

1 tl suolaa

1 rkl oliiviöljyä

(vettä tarvittaessa)

Mittaa 300 grammaa durumvehnäjauhoja keoksi alustalle. Tee kekoon kuoppa, riko kuoppaan kanamunat ja lisää päälle oliiviöljy ja suola. Lähde työstämään taikinaa sekaisin. Mikäli tuntuu, että taikina on liian kuivaa, lisää varovasti vettä joukkoon. Liian kostea taikina vaatii tietysti lisää jauhoja. Vaivaa taikinaa vähintään 10 minuuttia, kunnes se on sileä, tarttumaton, kiinteä pallo. Voit kokeilla vielä taikinan venyvyyttä ja kimmoisuutta. Kääri taikina muovikelmuun ja anna sen levätä jääkaapissa vähintään puoli tuntia.

Toinen muna ei menny niinku Strömsössä

Tämä on hyvä väli valmistaa tortellineille täyte:

1 purkillinen eli 250 g ricottajuustoa

2 valkosipulinkynttä

80 g pakastepinaattia

suolaa

pippuria

oliiviöljyä paistamiseen

Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja paista hetki pannulla oliiviöljyssä. Lisää pinaatti kohmeisena tai sulatettuna ja paista, kunnes enin neste on haihtunut. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita pinaatti hieman jäähtyneenä ricottajuuston joukkoon. Maista ja tarvittaessa mausta lisää.

Jos et omista pastakonetta, voit työstää pastataikinaa kaulitsemalla se käsin hyvin ohueksi levyksi. Jos et halua tehdä tortellineja, taikinasta voi muotoilla käsin myös vaikkapa paksua spagettia muistuttavaa pici-pastaa toscanalaiseen tyyliin. Tarkemmat ohjeet pici-pastan tekoon löytyy vaikkapa täältä.

Mutta pastakoneella pastataikinan muotoilu saa uusia ulottuvuuksia. Ensin pari sanaa itse koneesta. Niitä on varmasti monenlaisia, mutta minun pastakoneeni, Marcaton Atlas on kuulemma markkinoiden paras. Turkulaisen keittiötarvikeliike Idellin myyjän mukaan kyseiseen kauppaan ei mitään muita koneita ole edes otettu myyntiin. Niin, miksipä myydä sekundaa, jos tietää, mikä on priimaa? Atlakseen kuului mankeliosan lisäksi suoraan myös leikkuuterät kahdella eri leveydellä nauhapastan valmistusta varten. Koneen hinta taisi olla 70‒80 euroa. Innokkaat voivat hankkia lisäosat raviolien ja cannellonien valmistusta varten. Koneeseen on kuulemma saatavana myös sähkömoottori! Se minun täytyykin hankkia vastaavasti siskolleni syntymäpäivälahjaksi, sillä hän raukkaparka sai jännetupen tulehduksen pastakoneen veivin pyörittämisestä. Meidän olisi pitänyt vaihtaa välillä keskenämme työpisteitä, mutta eipä tajuttu.

Kun pastakone on kiinnitetty tukevasti pöytään, se puhdistetaan ensi pienen taikinanpalan avulla. Pastakonetta ei nimittäin saa milloinkaan puhdistaa vedellä! Ennen varsinaista käyttöä siis pikku taikinanpala saa kerätä mahdolliset pölyhiukkaset koneen rullien välistä. Käytön jälkeen koneen voi puhdistaa kuivalla liinalla tai pullasudin avulla, mutta ainakaan meidän pastatalkoomme eivät jättäneet koneeseen taikinan hiventäkään.

Tortellinien valmistus alkakoon! Aseta pastakoneen mankelirullien väli suurimmaksi mitä saa. Leikkaa pastataikinasta palanen ja mankeloi se pastakoneen rullien välistä. Taita ulos tullut levy kahtia (lisää tarvittaessa hieman jauhoja taitoksen väliin) ja mankeloi se uudestaan rullien läpi. Taita levy jälleen kahtia ja toista mankelointia ja taittamista muutamia kertoja, kunnes pastalevy on mankelin rullien levyinen. Vaihda sitten mankelin rullien välin leveys yhtä pykälää pienemmälle ja rullaa levy jälleen mankelin välistä. Toista kaventamalla välin leveyttä yksi pykälä kerrallaan, kunnes taikina on saavuttanut haluamasi paksuuden. Meidän Altaksellamme tortellinilevyjen paksuus taisi olla hyvä kuudennella pykälällä.

Aseta pastalevy leivinlaudalle ja leikkaa siitä noin 6x6 cm kokoisia neliöitä. Laita neliöiden keskelle pieni nokare pinaatti-ricottatäytettä. Taita neliö kahtia kolmioksi ja nipistä reunat tiiviisti yhteen. Pyöräytä kolmio sitten ”sormukseksi” yhden sormesi ympäri ja nipistä symmetriset kulmat tiukasti yhteen. Taivuta jäljelle jäänyttä kulmaa hieman takakenoon. Kas näin:

Säilytä muotoiluja tortellineja ja kaulittuja pastalevyjä kostean pyyhkeen alla, jotta ne eivät kuivu. Keitä valmiit tortellinit suolalla maustetussa runsaassa vedessä noin 3-5 minuuttia, kunnes ne ovat al dente eli kypsiä, mutta kuitenkin purutuntuman jättäviä. Olin itse hieman liiankin varovainen keittämisessä, sillä itse tehdyt tortellinit eivät lösähtäneetkään yhtä nopeasti kattilassa kuin kaupan tortellinit. Keittämistä vaille valmiit tortellinit voi myös pakastaa ja heittää kattilaan jäisinä. Tarjoa keitetyt tortellinit vaikkapa tomaattikastikkeessa tai peston kanssa.

Itse tehtyä tuorepastaa (lasagnelevyjä ja nauhapastaa) voi myös kuivattaa esimerkiksi jauhotetun pyyheliinan päällä. Kuivatun pastan keittoaika on vastaavasti pidempi, veikkaisin noin kymmentä minuuttia… Täytyypä pitää uudet pastatalkoot ja kokeilla!

P.S. Kiitos Kanelibasilikalle The Gorgeous Blogger -tunnustuksesta! Sain tunnustuksen aiemmin myös ystävältäni Katjalta ja vastaukseni tunnustuksen mukana tulleisiin visaisiin kysymyksiin voitte lukea täältä.

Ruokarakkaan lahjontaa

2011-04-04T20:51:00.000+03:00

"Hyvää syntymäpäivää mulle toivottaa hän ja lahjoittaa viisisataa jätskiä!"

Parin viikon takaiset syntymäpäiväni poikivat vielä oman blogipostauksensa lahjasaldosta. ”Tuo tyttöhän saa lahjoja niin kuin nelivuotias!” nauroi isosiskonikin kertaillessani, millä kaikilla hämmästyttävän monilla tavoilla läheiseni olivat minua syntymäpäiväni kunniaksi halunneet muistaa.

Moni lahja liittyi jollain tavalla ruokaharrastukseeni, enkä näin nelivuotiaan tyyliin malta olla esittelemättä niitä teille! Tässäpä siis taatusti mieluisia lahjaideoita (tai lahjatoiveita!) ruokaa ja ruuanlaittoa rakastaville päivänsankareille:

Todellinen klassikko ja aina yhtä haluttu! Ruokakirjan antajalla taitaa muuten aina olla oma lehmä ojassa, tai niin oli ainakin tämän superihanan leivontakirjan minulle löytäneellä ystävälläni. ;) Jep, lupaan, että täältä poimitaan monta herkkua blogiinkin!

Ystäväni Karkkis aloitti vuosi sitten synttäri-illallisperinteen välillemme. Sain jälleen tänä vuonna kutsun hänen kauniiseen keittiöönsä.

Viikunasalaatti,

pitkään haudutettu karitsanpotka ohralla ja kasviksilla

sekä mango-pannacotta hemmottelivat synttärisankarin taivaisiin! Mutta voi Karkkis, minkä teit: kokosit meille kaikille valmiiksi myös täydellisen pääsiäismenun! Ja itse asiassa, minä sain kotiinviemisiksi vielä nämäkin:

Kukkakuvioisia pahvisia kakku-/leipävuokia ja kakkukuvioisia servettejä ei ihan heti raaskikaan käyttää. Keittiötarvikeliikkeiden valikoimasta löytää nykyään kaikkea, mitä toivoa saattaa – ja kaikkea, mitä ei olisi osannut edes toivoa!

Pastakone oli ollut toivelistallani jo pitkään ja isosiskoni teki tästä haaveesta totta. Marcaton Atlas on muuten markkinoiden paras. Ja miten niin te muka tiedätte, mitä täällä blogissa seuraavaksi kokataan?!

Näistä ihanista ilmeistä ei ole vaikea päätellä, kuka on ylpeä leipuri ja kuka onnellinen päivänsankari. Rakastan tätä kuvaa! <3

Upean synttärikakun ohjeen isosiskoni oli poiminut täältä. Täytteenä oli mansikoiden sijaan viime kesän vadelmia kuten kuvasta näkyy.

Herkkukavalkadi päättyy johonkin niin makean näköiseen, mutta todellisuudessa villalangan makuiseen. Isosiskolta tämäkin. Oli muuten varmasti ensimmäinen kerta, kun pojat tulivat koulussa antamaan palutetta asustani! Siispä piti tarjota sitten oikeaa englanninlakua synttäreiden kunniaksi. Olisin tuonut synttärikarkkia kyllä muutenkin, sillä ainakaan se ei ole synttäriperinteistäni muuttunut kahdessakymmenessä vuodessa mihinkään. :)

Chili-lohi kookosriisillä

2011-03-24T20:46:00.000+02:00

Vieläkö lohiruuat maistuisivat?

Tämä ohje on jälleen yksi uusi suosikkiruokani. Makeanmuikeaa chili-lohta ja täyteläistä kookosriisiä ei juuri nyt voita mikään! Aiemmin julkaisemistani ohjeista ihanakala ja lohipelti ovat selvästi päässeet teidänkin suosionne, joten jos yhtään luotatte minuun näissä lohiasioissa, tuskin petytte tähänkään.

Ohje on peräisin Sara la Fountainin uudehkosta ruokakirjasta nimeltä Passion for Food. Meidän kirjahyllyssämme se on isosiskoni omaisuutta, lahjana minulta. Kirja on aika hauska: joka kuukaudelle on omat ruokaohjeensa yhtenevin teemoin. Olisikohan chili-lohi löytynyt jostain mausteisten syysiltojen seasta… Saahan sitä toki tehdä keväälläkin!

Lohifilee saa pinnalleen aivan ihanan aasialaistyyppisen kastikkeen, jota saa olla runsaasti. Alkuperäisessä ohjeessa 800–1000 g:n fileelle valmistetaan alla oleva määrä kastiketta, mutta meillä sama määrä levitettiin puolen kilon fileelle. Isommalle kalanpalalle tekisin ehdottomasti tupla-annoksen, sillä kala saa peittyä tähän herkulliseen kastikkeeseen eikä vain ottaa siitä pientä pintaväriä. Tulisuutta pelkäävien lohduksi kastike ei ole itsessään ollenkaan tulinen. Mutta tulisuutta rakastavien lohduksi kalan pinnalle saa koristeluvaiheessa pilkkoa toki niin paljon chiliä kuin sielu sietää.

Lohifileen paistuessa uunissa on aika tehdä tuiki tavallisesta riisistä uskomattoman herkullinen lisuke. Kookoskermalla, nokareella voita ja parilla muulla taikasanalla riisistä tulee samettinen herkku, jota söisi ihan sellaisenaan. Tai ainakin muidenkin ruokien kuin vain chili-lohen lisukkeena.

Jos paheenasi ovat liian suuret annoskoot, chili-lohi ja kookosriisi ovat vaarallista ruokaa. Niitä haluaa syödä lisää, vaikka olisi jo ihan täynnä.

Chili-lohi

(meri)lohifilee (n. 500g)

maustekastike:

4 rkl hoisinkastiketta

1 rkl soijakastiketta

2 tl tuoretta inkivääriä raastettuna

1 ½ rkl sweet chili -kastiketta

2 rkl misotahnaa

koristelu:

½ chiliä siemenet poistettuna, renkaiksi leikattuna

tuoretta persiljaa tai korianteria

1 kevätsipuli silputtuna

Paistaminen: 170 °C, noin 30 minuuttia

Sivele uunivuoka rypsiöljyllä ja aseta lohifilee vuokaan nahkapuoli alaspäin. Kuori ja raasta inkivääri ja sekoita kastikkeen ainekset yhteen. (Hoisinkastikkeita, misotahnoja sun muita löytyy kaupasta etnisten ruokien hyllystä. Misotahnaa myydään pienissä pahvilaatikoissa, joissa on pieniä annospusseja.) Levitä kastike lohifileen päälle. Paista kalaa 170 °C:ssa noin 30 minuuttia. Koristele valmis kala chilillä, tuoreilla yrteillä ja silputulla kevätsipulilla.

Kookosriisi

4 hengen annos keitettyä pitkäjyväistä riisiä

1 ½ dl kookoskermaa

5 rkl maitoa

3 rkl voita

2 rkl kookoshiutaleita

2 ½ rkl limettimehua

suolaa

Keitä pitkäjyväistä riisiä neljän hengen annos pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita kypsän riisin joukkoon kookoskerma, maito, voi, kookoshiutaleet ja limetin mehu. Anna lämmetä liedellä. Mausta tarvittaessa suolalla. Tarjoile riisi lohen lisukkeena.

Suklaakakku sukupolvelta toiselle

2011-03-19T19:36:00.003+02:00

Vanhassa vara parempi

Minulla on tänään syntymäpäivä. Täytän kauhistuttavat 24 vuotta. Ikäloppuiset, mummelinharmaat, raihnaiset 24 vuotta. Aaaarrggghhhh!

Kunhan pelleilen! :)

En siinä, etten täyttäisi 24 vuotta vaan siinä, että 24 on mielestäni loistava ikä, ei mummelin vaan nuoren naisen ihana ikä. Iän karttuminen tapahtuu mielestäni tietyllä tavalla hyppäyksittäin. Esimerkiksi täysi-ikäistymisen ja pesästälennon ikävuodet 18 ja 19 ovat suunnilleen sama asia, samoin aikuisuuden opettelun vuodet 20–23. 24-vuotiaana hypätään uusiin nuoren aikuisen ikävuosiin, ehkä tuonne 27-vuotiaaksi asti. Takana on itsensä etsiminen, edessä uudet jännittävät asiat.

Vanheneminen on outo tapahtuma. Ikää karttuu, mutta aina vain minusta on tuntunut samalta Nooralta. Toisaalta, kun tarkastelee itseään ajassa taaksepäin, huomaa kummasti viisastuneensa aiemmista vuosista. En ole kyllä varma, kuinka paljon tästä karttuneesta viisaudesta on jälkiviisautta. Aika paljon varmaankin.

Ikään ja vanhenemiseen suhtaudutaan intohimoisesti. Lapsena jokaista ikävuotta odotti kuin kuuta nousevaa, nuorena ajan haluaisi pysäyttää ja vanhana ikä kuuluu salata. Omat 24 ikävuottani kirvoittavat mielipiteitä: ”Sä oot jo niin vanha, ai kauheeta!” ”Oi, niin nuori!” Lääkärikoulussa eräs gynekologi opetti meille, että nainen on 21-vuotiaana parhaassa iässä. Sen jälkeen tapahtuu rupsahtaminen. Välittömästi. Kyseinen naisgynekologi kuvasi, miten omana 22-vuotissyntymäpäivänään hän suorastaan tunsi, miten suuri rupsahduksen aalto pyyhkäisi läpi hänen ennen niin hehkeän kroppansa. Oi voi. Minun mielestäni hän oli edelleen oikein vetävän näköinen… Mutta luojan kiitos, meillä on neurologiaa tänä keväänä. Hermoston kehitystä tarkastelevat asiantuntijat antavat nimittäin vanhenemista pelkääville vähän enemmän armoa. En nyt muista tarkkaa ikää, mutta minullakin on vielä aika kauan aikaa muokata hermoverkkojani. Vai onko niin, että ulkoinen rupsahdus tapahtuu 21-vuotiaana vaikka sisäinen kauneus vasta lähestyy huippuaan? Olen kuitenkin täysin eri mieltä nuoruuden ja ulkoisen kauneuden suhteen: mielestäni kauneus ehdottomasti jalostuu iän myötä. Ja mitä muuten veikkaatte 21-vuotiaan ja 24-vuotiaan tyytyväisyydestä omaan ulkonäköönsä? Jep, se on noususuhdanne.

Kaikki tämä 21-vuotiaan hehkeys on mennyttä... Carolan CD on onneksi vielä tallella!

Eiväthän ne rypyt meitä oikeasti pelota. Vuodet tuovat nimittäin vääjäämättä vastaan muutoksia omassa elämässä ja kaikki uusi vähintäänkin jännittää, joskus jopa pelottaa. Omat ikätoverini tuntuvat murehtivan elämässä tiettyyn ikään mennessä saavutettuja asioita. Minulla oli viime syksynä ala-asteen luokkakokous ja siellä muisteltiin ala-asteikäisinä tehtyjä kuvitelmia elämästämme vuoden 2010 luokkakokouksessa. Perhe, lapsia, työ, kartano… No, lapsosia muutamalla olikin, joku oli ehkä jo työelämässä, mutta suurimmaksi osaksi olimme edelleen koulun penkillä istuvia pikku nassukoita. Kartanoistakin oli kuulemma vielä rakennussuunnitelmat hyväksymättä. Pettymysten pettymys! Minun on kuitenkin tunnustettava, etten ole koskaan ajatellut elämääni samanlaisella suunnitelmallisuudella. Toki minullakin on aina ollut haaveita siitä, mitä sitten isona haluan tehdä ja mitä elämääni kuuluu tai ei kuulu. Mutta aikarajaa ei ole! Kumma kyllä, suunnitelmat myös tuppaavat muuttumaan tiheästi. Ehkäpä onni voi olla muutakin kuin kartano tai kaksi lasta ja koira… Onnellisuus on ainoa asia, jota minä elämältäni loppujen lopuksi toivon. ”Pitää tehdä sitä ja tätä, ettei vanhana tarvitsisi keinutuolissa sitten harmitella” sanoo moni. Mutta tiedättekös mitä? Kuulin jostakin, että kun vanhoilta ihmisiltä on kysytty, mitä asioita he katuvat tai olisivat halunneet tehdä toisin elämässään, toivovat he vain, että olisivat olleet vähemmän kunnollisia! Kyllä vanha on viisas, ei voi muuta sanoa.

Viisautta on kätketty myös isoäitien keittokirjoihin. Jostakin sellaisesta on peräisin myös meidän perheemme suklaakakkuklassikko, jonka vertaista ei ole toista. Kun oma äitini oli suurin piirtein minun ikäiseni opiskelijatyttö, oli hän tutkimusapulaisena yliopistolla. Eräs ryhmän tutkijoista tarjosi kerran tätä suklaakakkua koko porukalle. Ohjeen tämä herra oli kaivanut jostain ikivanhasta leivontakirjasta. Resepti meni heti jakoon ja nykyisin kakkua leipoo jo uusi sukupolvi. Ja aina, kun kakkua tarjoaa, kaikki haluavat reseptin. Näin kävi viimeksi joulun alla, kun tarjosin suklaakakkua työkavereilleni sairaalassa. Joskus joku tunnistaa kakun mausta: ”Tämähän on se isomummun suklaakakku!”

Suklaakakku

5 rkl kaakaojauhetta

2 dl kermamaitoa (puolet kermaa ja puolet maitoa)

2 dl sokeria

150 g voita

2 kananmunaa

2 ½ dl vehnäjauhoja

1 rkl vaniljasokeria

1 ½ tl leivinjauhetta

suklaakuorrutus:

puolet maitosuklaata

puolet taloussuklaata

loraus kermaa

kermavaahtoa tarjoiluun

Paistaminen: 175 °C, noin 40 minuuttia

Hämmennä kaakao, kermamaito ja puolet sokerista sekaisin kattilassa. Seos saa kiehua, jonka jälkeen se jäähdytetään. Vaahdota voi ja sokeri ja vatkaa kananmunat vaahdon joukkoon yksitellen. Lisää kaakaoseos taikinaan. Sekoita keskenään vehnäjauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe ja lisää taikinaan. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun noin kahden litran vetoiseen pyöreään vuokaan (matala kakkuvuoka tai reikävuoka). Paista 175 °C:ssa noin 40 minuuttia. Kumoa kakku ja anna jäähtyä. Tee halutessasi kakulle suklaakuorrutus yhdistämällä sama määrä maito- ja taloussuklaata kulhoon, lisäämällä joukkoon loraus kermaa ja sulattamalla mikrossa. Sekoita kuorrute tasaiseksi ja levitä kakulle. Tarjoa kakku löysän kermavaahdon kanssa. Kuorrutuksista ja kermavaahdosta huolimatta kakku on erinomaista myös sellaisenaan kahvikakkuviipaleina.

Teitä hämätäkseni poseeraan ylimmässä kuvassa suklaakakun kanssa 23-vuotissyntymäpäivilläni, siis tasan vuosi sitten. Ulkonäköasioihin palatakseni, tiedättekös mistä sitä sitten tietää tulleensa vanhaksi?

Siitä, että aamunaama kestää koko päivän.

Eipä kestä vielä, ähäkutti!

Sushikoulu vasta-alkajille

2011-03-09T22:50:00.003+02:00

Trendiruuasta tuli tavisten herkku

Sushi on varmasti viime vuosien trendikkäimpiä ruokia. Vielä jonkin aikaa sitten en voinut käsittää, miksi raaka kala (hyi), levä (yök) ja kylmä riisi (häh) voivat olla kenenkään mielestä hyvää. Kauniista ulkonäöstä huolimatta sushi ei mielestäni edes näyttänyt ruualta. Miten ihmeessä nuo pikku legopalikat saivat muka joillakin veden herahtamaan kielelle? Olin jo kehittänyt teorian siitä, että joku trendipelle oli kerran käynyt Japanissa ja kerskui sen jälkeen kaikille syöneensä sushia. Niinpä kaikki muutkin pikku trendipellet alkoivat teeskennellä pitävänsä sushista, jotta eivät olisi yhtään vähemmän trendikkäitä kuin ensimmäinen trendipelle.

Oma pikku trendipellesiskoni vei minut kerran syömään sushia Turussa. Vaikka kuinka olisin halunnut olla hieno trendipelle, kokemus jäi mielestäni laihaksi. Ei sushi pahaa ollut, mutta se ei vain maistunut juuri millekään. Rivien välistä ymmärsin, että paikka oli muullekin seurueelle vähän pettymys. Toinen sushikertani oli kuitenkin kaikkea muuta. Isosiskoni teki kotona itse sushia koko perheelle ja me kaikki olimme aivan myytyjä. Syy trendipellejen sushi-innostukseen siis ratkesi: sushi on yksinkertaisesti todella herkullista.

Isosiskoa ei onneksi tarvinnut kauaa houkutella pitämään minulle sushikoulua. Toiseksi oppilaaksi saimme isosiskoni ystävän, joka on kyllä myös minun ystäväni. :) Japanilaiset mestarikokit harjoittelevat sushin tekoa vuosikaudet ja ihan vain suomalaisten harrastajienkin joukossa on varmasti todellisia asiantuntijoita ja taitureita. Tärkeintä meille oli kuitenkin vain herkullinen ja kaunis lopputulos. Jos kiinnostaa, tervetuloa mukaan sushikouluun vasta-alkajille!

Aloitetaan ruokakaupasta. Hyvän sushin salaisuus on täydellisessä tuoreudessa ja kaikkein ehdottominta se on kalan kohdalla. Kun ryhdyt tekemään sushia, kerro aikeesi ehdottomasti myös kalatiskillä, jotta saat kaikkein tuoreinta kalaa. Meidän sushimme oli tehty tuoreesta merilohesta ja graavisiiasta. Kummallista, mutta totta, raa’an kalan syöminen ei ole ollenkaan ällöttävää! Elämys muistuttaa graavikalan syömistä, ei sen kummempaa. Kalatiskiltä voi napata mukaan myös muita mereneläviä, kuten katkarapuja tai vaikkapa mätiä. Rapuja myydään myös sushirullien sisään laitettavina raputikkuina sillihyllyssä.

Saalista kala- ja vihannesosastolta

Kalan lisäksi sushiin kuuluvat erilaiset kasvikset ja vaikkapa sienet. Vain mielikuvitus on rajana, mutta me vasta-alkajat aloitimme turvallisesti kurkusta, porkkanasta, paprikasta ja avokadosta. Loput sushitarvikkeet löytyvät helposti yhdestä hyllystä, jostain sieltä muiden etnisten ruokatarvikkeiden välistä. Sushin tekoon tarvitaan tietysti sushiriisiä ja sen maustamiseen riisiviinietikkaa. Mukaan tarvitaan vielä leväarkkeja, wasabia eli vihreää tulista piparjuuritahnaa, inkivääripikkelssiä sekä ihan tavallista soijakastiketta ja majoneesia. Sushirullien muotoilemiseen tarvitään lisäksi bambumatto, jonka senkin löytää ihan siitä samasta ruokakaupan hyllystä. Sitten vain sushin tekoon… Kyllä, se on haastavaa, mutta ei, se ei ole vaikeaa. Jep, se vie aikaa, mutta se on myös loistavaa ajanvietettä!

Sushiriisin keittäminen

(Me teimme puolitoistakertaisen annoksen. Ohje on pienestä Ruokasuosikit: Sushi -kirjasta)

300 g sushiriisiä

3 ½ dl vettä

2 rkl riisiviinietikkaa

1 rkl sokeria

½ tl suolaa

Ennen keittämistä huuhtele raaka riisi kylmällä vedellä esimerkiksi siivilän avulla. Huuhtele, kunnes vesi on kirkasta, valuta riisi ja lisää kattilaan veden kanssa. Keitä tiiviin kannen alla miedolla lämmöllä hauduttaen noin 15 minuuttia. Kumoa riisi laakeaan astiaan. Sekoita riisiviinietikka, sokeri ja suola yhteen ja levitä mausteseos tasaisesti riisin joukkoon käännellen riisiä varovasti lastalla. Varo voimakasta sekoittamista, mikä rikkoo riisinjyvät. Jatka riisin pöyhimistä ja jäähdyttämistä huoneenlämpöiseksi. (Uskokaa tai älkää, sushikirjassa tässä käsketään käyttää viuhkaa!!!) Käytä riisi samana päivänä. Peitä tarvittaessa kostealla liinalla, mutta älä pane riisiä jääkaappiin.

Kaiken maailman lutraamista...

... ja viuhkomista. Kyllä tää menee jo trendipelleosastoon.

Raaka-aineiden esivalmistelut

Leikkaa vihannekset kapeiksi tikuiksi ja kalat riisipallojen päälle laitettaviksi ohuiksi siivuiksi tai rullien sisään laitettaviksi suikaleiksi. Leväarkit eivät tarvitse mitään esikäsittelyä. Kun käytät levää, sileä puoli on ulkopuoli ja karhea puoli tulee riisiä vasten.

Sormisushit eli nigirit

Sushiriisipallojen muotoilu onnistuu hyvin käsin. Riisin käsittelyyn tarvitset pienen vesikulhon, jossa voit kastella sormiasi vähän väliä. Sushiriisi nimittäin tarttuu kuin liima kuiviin sormiin. Muotoile riisistä suupalan kokoisia pyöreitä tai soikeita palloja. Sipaise riisipallon päälle pieni määrä wasabia – ihan vain pieni vihertävä läikkä riisin pinnassa riittää, wasabi on nimittäin todella voimakkaan makuista ja voi poltella suussa. Aseta pallon päälle sopivan kokoinen kalasiivu. Valmis!

Erilaisia nigiri-suhipaloja: Lohta sekä graavisiikaa ja avokadoa levällä vyötettynä

Sushiveneet eli gunkan magi

Muotoile riisistä halkaisijaltaan soikea lieriö. Taita leväarkista leveydeltään lieriön korkuinen suikale ja kääri se riisilieriön ympärille pehmittämällä ja kiinnittämällä levää veden avulla. Sipaise veneen päälle hieman wasabia ja täytä vene vaikkapa mädillä.

Epäselvä, mutta havainnollistava kuva

Valmiit mätiveneet

Sushirullat eli makit

Aseta leväarkki bambumaton päälle. Jos haluat pienempiä rullia, taita ja repäise leväarkki puoliksi. Levitä sushiriisiä leväarkille ohueksi ja tiiviiksi kerrokseksi sormin painelemalla. Jätä leväarkin ulkoreunaan sentin verran tyhjää tilaa. Sipaise riisin alareunan tienoille wasabia tai pursota majoneesia – tai molempia. Asettele riisille pitkittäin kasviksia ja kalasuikaleita. Valitse muutama raaka-aine, jota käytät. Lähde rullaamaan sushia bambumaton avulla tiiviiksi rullaksi, vähän niin kuin rullaisit ilmapatjaa. Leikkaa saumapuoli alaspäin oleva rulla annospaloiksi terävällä vedellä kastellulla veitsellä. Riisi tarttuu veitseen helposti, joten pyyhi veistä leikkaamisen välissä.

Kokeile myös tätä: puolikkaalle leväarkille pestoa, lohta ja rucolaa

Keikausrullat

Aseta leväarkki bambumaton päälle ja levitä koko arkin päälle ohut kerros riisiä. Levitä tuorekelmu riisin päälle ja käännä koko levy toisinpäin. Aseta leväarkin alareunaan haluamasi täytteet. Kääri arkki tiiviisti rullalle bambumaton avulla vetäen tuorekelmua pois välistä. Kierittele sushirullat seesaminsiemenissä ja leikkaa rulla annospaloiksi.

Nappisuoritus muuten, mutta sauma saisi olla alaspäin leikatessa

Munakassushi

3 kananmunaa

½ tl sokeria

1 tl riisiviinietikkaa

½ tl soijakastiketta

ripaus suolaa

öljyä paistamiseen

Vatkaa munat kevyesti rikki mausteiden kanssa. Paista munakas paistinpannulla kunnes pinta on hyytynyt ja rullaa valmis munakas lastan avulla heti. Anna jäähtyä ja leikkaa kapeiksi paloiksi. Muotoile sushiriisistä palloja tai tee tuorekelmulla päällystetyn bambumaton avulla riisirulla, jonka leikkaat paloiksi. Aseta munakaskiekura sen päälle. Taita levästä kapea suikale ja kääri se vyöksi palan ympärille.

Munakassushit siellä kaiken keskellä. Kohta alkaa olla valmista...

Inspiraatio

Tee sushipaloja mielikuvituksesi mukaan edellä mainituilla tekniikoilla raaka-aineita vaihdellen! Myös vaikkapa munakkaaseen voi kääriä täytteitä.

Tarjoilu

Tarjoile sushipalat heti niiden tekemisen jälkeen. Aseta sushipalat kauniisti tarjolle laakeaan astiaan. Kata kaikille ruokailijoille lautanen, syömäpuikot, pieni kulhollinen soijakastiketta, nokare wasabia ja pieni määrä inkivääripikkelssiä.

The best party platter ever!

Vihreä wasabinappi, inkivääripikkelssiä sekä soijakastiketta

Syöminen

Ota pieni nokare wasabia puikkoon ja sekoita se soijakastikkeen joukkoon. Aseta sushipalan päälle hieman inkivääripikkelssiä, kasta pala soijakastikekulhoon ja laita sushipala suuhun mielellään kokonaisena. (Suosi siis suupalan kokoisten sushien tekoa.) Nam!

Jos et ole ennen maistanut sushia, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. En voi taata, että kaikki siitä pitäisivät, onhan ihmisillä muutenkin erilainen maku ruuan suhteen. En tosin vielä ole törmännyt ihmiseen, joka hyvää tuoretta sushia maistettuaan ei olisi siitä pitänyt. Sushista saa kyllä vatsansa täyteen, mutta sen syömisestä tulee aina hyvä olo.

P.S. Turustakin saa muuten hyvää ravintolasushia. Sakura on ehdottomasti oma suositukseni. Kado Sushia kehuvat kaikki, mutta itse en sinne ole vielä ehtinyt.

Cowboy Cookies eli suklaahippukeksien ykköset

2011-03-01T20:22:00.002+02:00

Todellinen toivepostaus

Täydelliset suklaahippukeksit eli chocolate chip cookiesit ovat löytyneet. Löytöpalkkion saa isosiskoni, joka päätyi kerran Brown Eyed Baker -nimiseen blogiin. Sisko tarjosi meille näitä jättikeksejä viime syksynä Edinburghissa ja olin heti myyty. Niin ovat tosin olleet kaikki muutkin keksejä maistaneet. Isosiskoni on saanut levittää reseptiä jo varmaankin kymmenille pyytäjille. Hän sai keksireseptiä koskien yhteydenoton jopa aivan tuntemattomalta naiselta: isosisko oli leiponut keksejä kerran entiselle työpaikalleen ja tämä nainen oli sattunut olemaan silloin samalla työpaikalla harjoittelussa! Myös pelkkä huhu täydellisistä suklaahippukekseistä on herättänyt reseptinhaalijat. Mutta tässä ne nyt ovat, vain leipomisen päässä sinusta!

Millaisia ovat sitten täydelliset suklaahippukeksit? Minun mielestäni ne ovat isoja, paksuja, sopivan sitkoisia, mehukkaita, täynnä herkullisia sattumia, ei liian makeita, ei missään nimessä jauhoisia vaan ennemminkin rouheisia, kauniita, hyvin säilyviä, helposti valmistuvia ja koukuttavan herkullisia. Cowboy Cookiet sisältävät ihanaa tummaa suklaata ja rapeita pekaanipähkinöitä. Isot kaurahiutaleet ja kookoshiutaleet vastaavat täyteläisestä rakenteesta. (Jos pelkäät kookoshiutaleita, anna niille tämä mahdollisuus. Kookosta ei varsinaisesti erota kekseistä, mutta kookoshiutaleet ovat juuri sitkon ja mehevyyden kannalta olennaisia.) Cowboy Cokieseissa jättimäinen koko on myös ”se juttu”. Vaikka yleensä suosin kohtuukokoisia tai pieniä herkkuja, ison Cowboy Cookien syöminen ei ole temppu eikä mikään. Ja kuinkahan monta keksiä olen vetänyt välipalaksi nälkääni…

Itse keksien lisäksi taikina on alkuperäisessä ohjeessa jättimäinen Amerikan tyyliin. Tässä ohje on puolikkaana ja sillä syntyy silti useampi pellillinen jättikokoisia keksejä. Teimme viikonloppuna siskon kanssa keksejä sen alkuperäisen mega-annoksen verran ja kauhan pyörittelyssä sai kyllä käyttää voimaa! Huh! Mutta saatiinpa taas iso keksikasa, josta riitti perheelle, kaverille, työkavereille ja kampaajalle.

Makeaa maaliskuuta kaikille! Unohdinkohan muuten sanoa, että nyt alkoi KEVÄT!!!

Cowboy Cookies

3,5 dl vehnäjauhoja

1/2 rkl leivinjauhetta

1/2 rkl ruokasoodaa

1/2 rkl jauhettua kanelia

1/2 rkl vaniljasokeria

(1/2 tl suolaa, jos käyttää suolatonta voita)

170 g (suolatonta) voita, huoneenlämpöisenä

2 dl sokeria

1 dl fariinisokeria

2 pientä kanamunaa

200 g taloussuklaarouhetta

3,5 dl isoja kaurahiutaleita

2,5 dl kookoshiutaleita

100 - 150 g rouhittuja pekaanipähkinöitä.

Paistaminen: 175 °C, noin 12 minuuttia

Sekoita jauhoihin kuivat aineet. Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi, yhdistä kananmunat yksitellen joukkoon hyvin vatkaten ja lisää jauhoseos taikinaan. Lisää lopuksi kaurahiutaleet, suklaarouhe, kookoshiutaleet ja pähkinät sekaan. Levitä pellille leivinpaperin päälle isohkoja taikinanokareita leviämisvaralla, esim. 12 nokaretta per pelti. Paista 175 °C:ssa noin 12 minuuttia.

Baker power!

Juu, ikisuosikkeihin se pääsi...