torstai 29. heinäkuuta 2010

Rakkautta ja ruokaa Sorrentossa


Palasin juuri uskomattoman upeista maisemista Italian Sorrentosta, Caprilta ja Amalfin rannikolta. Tämänkertainen matkakohteemme Sorrento sijaitsee Napolinlahden jylhällä rannalla vastapäätä kuuluisaa Vesuvius-tulivuorta. Sorrenton matkaan kuuluu tietysti vierailu läheisellä Caprin saarella, jonka kauneutta on vaikea sanoin kuvailla. Amalfin rannikko taas sijaitsee Sorrenton niemen toisella puolella, vuorijonojen takana. Amalfin rannikolta löytyy rivi pieniä kaupunkeja, jotka laskevat käsittämättömällä tavalla vuorenrinnettä alas merta kohti. Näkymät ovat huimaavia niin Sorrentossa, Caprilla kuin Amalfissakin, eikä ole ihme, että nämä alueet ovat lumonneet niin julkkikset kuin taviksetkin. Vaikka olen ollut Italian pauloissa jo pitkän aikaan, on todettava, että Italia voi kerta toisensa jälkeen näyttää itsestään valtavasti uutta ja unohtumatonta. On vaikea uskoa, että Italiasta tai koko maailmasta voisi löytyä tämänkertaista matkakohdettamme upeampaa paikkaa. Todennäköistä on kuitenkin, että Italia on edelleen täynnä säkenöiviä helmiä, joita en ole vielä ehtinyt löytää. Niin tai näin, olen jo nyt syvästi rakastunut!

Näkymä Amalfin rannikolla

Rakkauteni kohde on tietysti itse Italia, ei kukaan italialainen. Huolestuneet vanhempani saivat kuitenkin matkallamme pyyhkiä hikikarpaloita otsaltaan, sillä yksi jos toinenkin italialainen mies olisi halunnut viettää vähän laatuaikaa kanssani. Aiemmilla Italian matkoillani vanhempieni läsnäolo on estänyt melko tehokkaasti kaikenlaiset minuun kohdistuvat lähestymisyritykset, mutta nyt olen ilmeisesti kertaheitolla kasvanut italialaisten miesten silmissä pois vanhempien suojeluksesta. Niinpä Giovannit ja Antoniot pistivät parastaan oikein kunnolla ja iskuyrityksistä tuli melkein matkani pääteema. En kuitenkaan tiedä, kumpi minua nauratti enemmän, italialaisten miesten vai vanhempieni käyttäytyminen. Taidan tietää nyt, miltä näyttää, kun joku on ”kuin myrkyn niellyt”. Siltä nimittäin näyttivät kaksi nimeltä mainitsematonta henkilöä joka kerta, kun sain italiaanoilta vähän henkilökohtaista huomiota. Vanhempani taisivat kuitenkin lopulta huomata, että suhtaudun näihin imartelun mestareihin kaikkea muuta kuin naiivisti.

Mitäs tässä tapahtuu?

Gigolot eivät koske mitenkään blogini normaalia aihepiiriä, mutta koen erittäin tärkeäksi käsitellä vielä hieman italialaisten miesten päähänpistoja. Haluan nimittäin, että kaikilla Italiaan matkustavilla naisilla on yhtä mukava ja hauska matka kuin minullakin, sillä näitä flirttailijoilta ei välty kukaan!

Olisi oikeastaan väärin sanoa, että italialaiset miehet ovat lieroja. Heidän tapansa toimia on vaan niin kovin erilainen kuin vaikkapa suomalaisten miesten. Käsi ylös, kuka saa Suomessa päivittäin romanttisia eleitä komeilta tuntemattomilta miehiltä keskellä kirkasta päivää? Ei kukaan? Niinpä! Suomessa ei totta vie flirttailla. Ja flirttailulla en nyt tarkoita perään huutelua tai lipeviä hissikatseita ukkomiehiltä. Kaiken maailman lipeviä tyyppejä on toki Italiassakin yllin kyllin (kuuluisin löytyy tietysti maan johdosta), mutta Italiassa saat jatkuvasti myös ihania ystävällisiä eleitä ja kauniita sanoja, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi kertakaikkisen valloittavaksi. Italiassa olo on pian kuin prinsessalla. Ehkä juuri siksi olenkin niin rakastunut Italiaan… ;)


Mutta miksi olen rakastunut Italiaan enkä näihin ihanalta vaikuttaviin prinssiehdokkaisiin? Kokeillaanpa: Komea ja fiksu tarjoilija antaa ravintolan kauneimman pöydän ravintolan kauneimmalle naiselle eli sinulle. Hän toivoo saavansa nähdä sinut uudelleen. Suomessa tapahtuessaan kyseinen sattumus kuulostaa selvästi romanttisen rakkaustarinan alulta, mutta Italiassa tilanne on vain mukava kohtaaminen, piristys päivään, nautinto, kuten vaikkapa tötteröllinen ihanaa italialaista jäätelöä. Ei siis ihme, että moni suomalainen tyttö särkee sydämensä italialaisten vuoksi ja isät näyttävät myrkyn nielleitä. Ei olisi tietenkään väärin treffailla italialaisia miehiä, mutta tulee muistaa, että peliä pelataan heidän säännöillään. Ole aina ajatuksen verran edellä, sillä italialaisille miehille valloittaminen on elämän shakkiottelu: siirtoja sinne tänne.
 
Kehotan siis nauttimaan italialaisten antamasta huomiosta, sillä suomalaisille tytöille se on harvinaista herkkua. Vastaa hymyihin hymyillä ja sano kehuihin kiitos. Näin sinut muistetaan ihanana olentona jostain kaukaa ja loma Italiassa lämmittää mieltäsi pitkään. Toisaalta, Italiassa pidempään oleskelleen serkkutyttöni mieli ei ollut niinkään enää lämmin, vaan hänen kääminsä olivat suorastaan palaneet italialaisten miesten iskuyritysten vuoksi. Ehkä on siis ihan hyvä palata silloin tällöin Suomeen katsomaan, kun miehet tallaavat lunta katse maassa ja kädet taskuissa. Sori nyt vaan suomipojat.

Mutta hei, palataanpa takaisin Italiaan, nautintoihin ja siihen jo kerran mainittuun jäätelöön! Isäni bongasi nimittäin Sorrentossa jäätelöbaaristamme ilmoituksen oppitunnista jäätelön tekoon. Ilmoittauduin tietenkin mukaan, sillä olen leikkinyt tämän kesän ajan upouudella jäätelökoneellamme kotosalla.
 

Oppitunti Bougainvillea-jäätelöbaarissa (Corso Italia, 16) oli leikkisä ja vauhdikas kokemus, ja menosta sai kiittää (tai syyttää) ainakin amerikkalaisen nuorisoryhmän osallistumista oppitunnille. Opastusta jäätelön teossa antoi ihastuttava Maria Teresa vankalla kokemuksellaan. Valmistimme yhdessä ryhmän kanssa sitruunasorbettia ja saksanpähkinäjäätelöä, joista saimme kaikki myös kunnon maistiaiset. Yritin ottaa reseptit ylös, mutta taidanpa kokeilla ohjeita ensin kotioloissa, ennen kuin julkaisen ne totuutena blogissani. Tunnin aikana opin kuitenkin monenlaista jäätelön valmistuksesta. Sorbetti ja jäätelö syntyvät vain muutamasta perusraaka-aineesta. Sorbettiin tarvittiin sitruunan mehua ja raastettua kuorta, vettä sekä sokeria. Saksanpähkinäjäätelö sekoitettiin kasviöljyyn murskatuista saksanpähkinöistä sekä sokerin kanssa kiehautetusta täysmaidosta. Samat yksinkertaiset perusreseptit toimivat mihin tahansa muihinkin sorbetteihin ja jäätelöihin. Aidon italialaisen jäätelön kohdalla ei siis ole puhettakaan väri-, aromi- tai säilytysaineista. Sorbetti ja jäätelö valmistuivat nopeasti suuressa reilut 60 000 euroa maksavassa jäätelökoneessa, joita jätskibaarilla oli aika monta. Jäätelön valmistus onnistuu kuitenkin kotonakin ilman minkäänlaisia koneita sekoittamalla pakastimeen laitettua jäätelömassaa tasaisin väliajoin. Opin myös erään hämmästyttävän asian kurssilla. Hedelmistä ja marjoista ei saisi koskaan valmistaa maitopohjaista jäätelöä vaan aina sorbettia. Maito kuulemma pilaa hedelmän maun. Aika jännittävää, sillä en ole oikein koskaan perustanut hedelmä- ja marjajäätelöistä. Olenko muka osannut ajatella kuin italialainen jäätelömestari? Toisaalta on melko italialaista tyrmätä jokin asia näin täysin. Jos on pitänyt hedelmäjätskeistä ennen, saa toki pitää niistä edelleen.

Maria Teresa opastaa sorbetin saloihin

Jäätävän kallis jäätelökone

Saksanpähkinäjäätelö valmistuu

Me teimme sen!

Sorrentoon matkaaville voin antaa muutaman erinomaisen ravintolavinkin vaikka monia makoisia hetkiä vietimme myös majapaikkamme puutarhassa läheisestä herkkukaupasta ostettuja välipaloja nautiskellen. Söimme ensimmäisen kunnon illallisemme L’antica Trattoria -nimisessä kukkien ja vehreyden ympäröimässä ravintolassa aivan Sorrenton vanhan kaupungin keskustassa osoitteessa Via P.R.Giuliani, 33. L’antica Trattoria on ehdottomasti kaunein ravintola, jossa olen koskaan syönyt. Päämme yläpuolella kasvavat viiniköynnökset, kukkien yltäkylläiset värit, romanttisen koukeroiset huonekalut, viimeisen päälle olevat kattaukset ja kauniit annokset tekivät kokemuksesta unohtumattoman. Ravintolaillan viimeisteli ystävällinen ja sujuva palvelu ja sain jälleen osani italialaisesta huomaavaisuudesta: pieni vaaleanpunainen kukka ilmestyi lautaseni viereen. Söimme neljän ruokalajin menun, jonka päälle tuli vielä alkunaposteltavat sekä herkullinen tervehdys keittiöstä. Ruoka oli tietysti erinomaista. L’antica Trattoria on vähän hienompi ravintola, mutta ei kuitenkaan niin ylevä tai kallis, ettei tavallinen turisti uskaltautuisi sinne. L’antica Trattoriassa voi vehreän terssin sijaan ruokailla myös pienissä yksityisemmissä huoneissa, joilla on kaikilla oma teemansa, kuten vaikkapa rakkaus (tietysti!).

L'Antica Trattorian alkunaposteltavat

"Kotipuutarhamme" maisemat ja tarjoilut eivät olleet nekään hullumpia!

Ravintolaan nimeltä La Basilica oli eksynyt viikkoa meitä aiemmin Jari Litmanenkin. La Basilicaan päätyy melkeinpä parhaiten juuri eksymällä, sillä osoitteeksi merkittyä Via Sant’Antoninoa ei ollut edes nimetty karttaamme. Kyseinen sivukuja sijaitsee Sorrenton vanhan kaupungin keskustassa Piazza Sant’Antonino -aukion itäisellä puolella. La Basilica on vallannut pöydillään kokonaan tämän pienen kadun. Via Sant’Antoninolle eksyneet ihmiset päätyvät siis hämmästyksekseen keskelle ravintolan tohinaa ja aika moni ei voi vastustaa kiusausta olla jatkamatta matkaansa. La Basilican tunnelma on rennon trendikäs, mutta toisaalta ruoka on juuri sitä perinteistä ja parasta italialaista, mitä kuvitella saattaa. Söin itse varmaankin elämäni parhaan pastan: raputäytteisiä ravioleja kesäkurpitsakastikkeessa. Jokaista suupalaa halusi syödä hitaasti ja hartaasti maistellen, maku oli kerrassaan täydellinen. Annos oli melko pieni, joten suurempaan nälkään suosittelen lisäksi secondon tilaamista. Itse olin saanut jo ennen pastaa mahantäytettä hauskasta ja maistuvasta alkupalastamme, friteeratuista pikkukaloista. Emme olisi itse osanneet tilata tällaista alkupalaa, vaan kysyimme tarjoilijalta, mitä hän meille suosittelisi. Italiassa kannattaa todellakin kysyä aina suosituksia ja tiedustella erityisesti ruokalistan ulkopuolelta löytyviä päivän erikoisuuksia. Juuri niin löytyy helpoiten todellisia herkkupaloja!

La Basilican rapuraviolit kesäkurpitsakastikkeessa

Katu vai ravintola?

Päivän erikoisuuteen tartuimme ainakin Taverna Azzurrassa Marina Granden -kalastajasatamassa. (Päivän erikoisuudella en nyt tarkoita sitä tarjoilijaa, joka nimesi itsensä päivän erikoisuudeksi enkä tarkoita sitäkään tarjoilijaa, joka olisi halunnut minusta päivänsä erikoisuuden.) Marina Granden kalastajasatama sijaitsee pienen kävelymatkan päässä Sorrenton keskustasta. Satamaan kulkiessaan tuntuu kummalliselta jättää vilkas keskusta taakseen ja laskeutua illan pimeydessä kohti merta. Marina Granden avautuessa eteesi huomaat heti, ettet ole tullut turhaan: satama on täynnä toinen toistaan houkuttelevampia kalaravintoloita ja päivän saaliista nauttimaan tulleita ihmisiä. Valitsimme Taverna Azzurran päivän erikoisuuksista ”kala- ja mereneläväpadan”. Kyseessä ei ollut niinkään pata vaan pöytäämme kannettiin valtava tarjotin täynnä erilaisia meren herkkuja sekä vaaleaa kalaa. ”Amazing!” kuului naapuripöydästäkin.

Päivän erikoista moneen makuun

Ilta hämärtyy Marina Grandessa
 
Välimeren kohteissa kannattaa nauttia paljon kalaa, äyriäisiä ja simpukoita, sillä ne ovat tuoreudessaan ja monipuolisuudessaan jotakin aivan erityistä. Merenelävät saattavat nostaa joillekuille paremminkin kylmät väreet selkäpiihin kuin veden kielelle, mutta suosittelen tutustumaan äyriäisiin avoimin mielin alueella, jossa on erikoistuttu näiden herkkujen valmistukseen. Saattaa olla, että maistelijan ja meren pikku limanuljaskan välillä leimahtaakin rakkauden liekki. Suosittelen ainakin ennemmin rakastumista meren pikku limanuljaskoihin kuin kuivan maan isompiin limanuljaskoihin. Niihinkin Italiassa ollaan nimittäin panostettu, joka päivälle löytyy erikoisuutensa tai pari.
 
Sorrenton sitruunat - puhutaan niistä sitten ensi kerralla...

2 kommenttia:

Karkkis kirjoitti...

Oi taas tänne oli tullut vaikka mitä hienoa! Minä käyn täällä aivan liian harvoin...

Ihana lukea matkoistasi, oma matkakuume nousee kovaa vauhtia! Pyysin juuri tänään TAYSista kehonraudoitustodistuksen!

Jätskikoulu kuulosti kyllä aivan huipulta, mutta itse kyllä jatkan hedelmä- ja marjajäätelöiden syömistä koska omasta mielestäni niissä yhdistyy marjojen raikkaus ja maidon täyteläisyys.

Italialaisista miehistä taas... Taidan olla itse niin suomalainen että vaan helposti vaivaudun! Tosin on minullakin kokemusta kesältä jos jonkinlaisesta vikittelystä, tosin keski-ikäisiltä suomalaismiehiltä...

Kimmo Framelius kirjoitti...

kaikkialla on ihanaa