Vappuviikonloppu lähestyy ja ennen kaikkea vappubrunssi. Omaan vappuuni on kuulunut jo muutaman vuoden ajan vappubrunssi vapunaattona ja usein myös piknikbrunssi vapunpäivänä. Tällä kertaa jaan reseptin, josta saa takuuvarmasti vappubrunssin hittiherkun. Mutta ei mennä siihen ihan vielä.
Eräs oman blogini hittipostauksista koskee myös brunssia. Blogger-ohjelma, jolla tätä blogiani kirjoitan, tekee kaikenlaisia hauskoja tilastoja lukijoiden käynneistä blogissani. Luetuimpien kirjoitusten joukossa on viikoista ja kuukausista toiseen viime keväänä kirjoittamani ”Brunssilla Blankossa”. Googlen kautta surffaamalla blogiini päädytään äärimmäisen usein hakusanoilla ”brunssi Turku” ja ”brunssi Blanko”. Siis ainakin turkulaiset ovat mieltyneet tähän rentoon myöhäisaamun ruokahetkeen!
Tänäkin keväänä olen pariin otteeseen käynyt pyörähtämässä Blankon edessä sunnuntaiseen brunssiaikaan. Mutta tosiaan vain pyörähtämässä. Jonot Blankon herkulliseen brunssipöytään kiemurtelevat nimittäin jo Aurajoen rantaa pitkin. Voisiko olla, että Blankon brunssin suosio alkaa kääntyä jo itseään vastaan? Onnittelut niille, jotka Blankon brunssille ovat mahtuneet, mutta minulla on lohdullista kerrottavaa kaikille jonottamiseen kyllästyneille: Turussa on muitakin sunnuntaibrunsseja. Me löysimme siskon kanssa palan taivasta korttelin päästä Aurakatu 1:stä.
Fontana Cafe avasi tänä keväänä ovensa remontin jäljiltä entistä ehompana. Sunnuntaisin se tarjoilee herkullisen brunssipöydän klo 12–17 hintaan 17 €. Me nautiskelimme vatsamme täyteen aamiaisleivillä päällysteineen, herkullisilla salaateilla, lämpimillä mannermaisilla aamiaisantimilla, hedelmillä ja paksuilla pannukakuilla. Kyytipojaksi tuoremehua ja kahvia tai teetä. Ei paha! Väkeä oli paljon, mutta aina löytyi myös vapaita paikkoja (ainakin toistaiseksi!). Mukavaa oli myös se, että kahvilabaari toimi brunssin ohella ihan tavalliseen tapaan: viereisen pöydän sedät saivat club sandwichinsa ja rouvat leivoksensa.
Herkkuterkut Fontanasta
Pannukakuista parhaimmat paistan kuitenkin itse. Tai eiväthän ne mitään ”pannukakkuja” ole vaan krabbeluureja. Jos joku teistä tiesi jo etukäteen, mitä krabbeluurit ovat, on syönyt niitä aiemmin tai tietää jopa, mitä tuo hassu nimi tarkoittaa, lupaan kyllä siitä hyvästä melkein jonkun palkinnon.
Krabbeluurit ovat niin ikisuosikkejani kuin olla vain voi, mutta näitä ei pikku-Nooralle paistanutkaan äiti vaan perhepäivähoitajani. Hänen reseptejään meillä on monta muutakin, mutta krabbeluurit ovat todellinen reseptiaarre. Krabbeluurit ovat niin kuin pikkulättyjä, mutta tavallisista lätyistä poiketen ne pullistuvat pannulla paksuiksi pullukoiksi. Taikinan yksinkertaisuudesta päätellen ei kai niissä muuta salaisuutta ole kuin leivinjauhe. Niin ja vaniljasokeri, sen takia krabbeluurit varmaankin maistuvat paremmilta kuin mikään tavallinen lätty.
Ja hei, älkää kuvitelko, että me hoitolapset syötiin jotain brunsseja siellä hoitotädin luona. Krabbeluureja syödään aina silloin kuin syötäisiin lättyjäkin.
Krabbeluurit
(pikkupikku annos, kannattaa tuplata!)
2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
1 kananmuna
voita paistamiseen
Sekoita kuivat aineet keskenään ja vatkaa maito ja muna vispilällä sekaisin. Yhdistä kaikki paksuksi taikinaksi ja annostele voideltuun ohukaispannuun. Paistamisessa kannattaa käyttää melko mietoa lämpötilaa, jotta paksut krabbeluurit ehtivät kypsyä kääntämisen välillä myös keskeltä. Herkuttele krabbeluurit kermavaahdon, siirapin, sokerin tai hillon kanssa.
Tänä vuonna vietän vappua isosiskoni kanssa – ensi kertaa sitten… lapsuuden? Tästä saammekin hyvän aasinsillan seuraavaan aiheeseen. Muistelimme tässä taannoin siskoni kanssa kaikenlaisia lapsuusjuttuja. Pohdiskelin myös siskolleni asioita, joista olin lapsena ollut hänelle, neljä ja puoli vuotta vanhemmalle siskolleni, kateellinen. Hänen amerikkalaiselta kirjekaveriltaan saamat hienot hiiriaiheiset tavarat tai teini-ikäisenä sukulaisten kanssa tehty Lontoon-matka olivat omiaan nostattamaan kateuden vihreyden pikkusiskon kasvoille. Kysyin isosiskolta leikkimielisesti, oliko hän ollut joskus minulle jostain kateellinen. (Eihän hieno isosisko, hyvänen aika sentään, voi olla perheen räkänokkarääpäleelle mistään kateellinen!) Oli hän kuulemma hiukan kateellinen yhdestä asiasta. Ruokablogista.
Kääk!
No ei vaan. Kuten rivien välistä olette huomanneet, isosiskoni on mestarikokki ja -leipuri. Hän on myös todellinen reseptihaukka: uudet reseptilöytöni tuntuvat päätyvän käsiini nykyään aina Marian kautta. Olisi vähintäänkin kohtuullista, että Nooras söta o saltigassa olisi myös kategoria Marias mumsiga. Ja kuten muodikkaimmissa ruokablogeissa jo tehdään, varsinainen kirjoittaja päästetään välillä lomalle (tai lukemaan tenttiin) ja vierailijakirjoittaja pääsee jakamaan reseptiaarteitaan lukijoille. Pikku apulainen siis! Näin ollen, tästä lähtien Nooras söta o saltigassa vierailee satunnaisesti isosisko Maria makoisine resepteineen. Hän on hyvä tyyppi, vaikka inhoaakin homejuustoa.
Isosiskoista on aina apua!