Suklaakakku sukupolvelta toiselle

Vanhassa vara parempi

Minulla on tänään syntymäpäivä. Täytän kauhistuttavat 24 vuotta. Ikäloppuiset, mummelinharmaat, raihnaiset 24 vuotta. Aaaarrggghhhh!

Kunhan pelleilen! :)

En siinä, etten täyttäisi 24 vuotta vaan siinä, että 24 on mielestäni loistava ikä, ei mummelin vaan nuoren naisen ihana ikä. Iän karttuminen tapahtuu mielestäni tietyllä tavalla hyppäyksittäin. Esimerkiksi täysi-ikäistymisen ja pesästälennon ikävuodet 18 ja 19 ovat suunnilleen sama asia, samoin aikuisuuden opettelun vuodet 20–23. 24-vuotiaana hypätään uusiin nuoren aikuisen ikävuosiin, ehkä tuonne 27-vuotiaaksi asti. Takana on itsensä etsiminen, edessä uudet jännittävät asiat.

Vanheneminen on outo tapahtuma. Ikää karttuu, mutta aina vain minusta on tuntunut samalta Nooralta. Toisaalta, kun tarkastelee itseään ajassa taaksepäin, huomaa kummasti viisastuneensa aiemmista vuosista. En ole kyllä varma, kuinka paljon tästä karttuneesta viisaudesta on jälkiviisautta. Aika paljon varmaankin.

Ikään ja vanhenemiseen suhtaudutaan intohimoisesti. Lapsena jokaista ikävuotta odotti kuin kuuta nousevaa, nuorena ajan haluaisi pysäyttää ja vanhana ikä kuuluu salata. Omat 24 ikävuottani kirvoittavat mielipiteitä: ”Sä oot jo niin vanha, ai kauheeta!” ”Oi, niin nuori!” Lääkärikoulussa eräs gynekologi opetti meille, että nainen on 21-vuotiaana parhaassa iässä. Sen jälkeen tapahtuu rupsahtaminen. Välittömästi. Kyseinen naisgynekologi kuvasi, miten omana 22-vuotissyntymäpäivänään hän suorastaan tunsi, miten suuri rupsahduksen aalto pyyhkäisi läpi hänen ennen niin hehkeän kroppansa. Oi voi. Minun mielestäni hän oli edelleen oikein vetävän näköinen… Mutta luojan kiitos, meillä on neurologiaa tänä keväänä. Hermoston kehitystä tarkastelevat asiantuntijat antavat nimittäin vanhenemista pelkääville vähän enemmän armoa. En nyt muista tarkkaa ikää, mutta minullakin on vielä aika kauan aikaa muokata hermoverkkojani. Vai onko niin, että ulkoinen rupsahdus tapahtuu 21-vuotiaana vaikka sisäinen kauneus vasta lähestyy huippuaan? Olen kuitenkin täysin eri mieltä nuoruuden ja ulkoisen kauneuden suhteen: mielestäni kauneus ehdottomasti jalostuu iän myötä. Ja mitä muuten veikkaatte 21-vuotiaan ja 24-vuotiaan tyytyväisyydestä omaan ulkonäköönsä? Jep, se on noususuhdanne.

Kaikki tämä 21-vuotiaan hehkeys on mennyttä... Carolan CD on onneksi vielä tallella!

Eiväthän ne rypyt meitä oikeasti pelota. Vuodet tuovat nimittäin vääjäämättä vastaan muutoksia omassa elämässä ja kaikki uusi vähintäänkin jännittää, joskus jopa pelottaa. Omat ikätoverini tuntuvat murehtivan elämässä tiettyyn ikään mennessä saavutettuja asioita. Minulla oli viime syksynä ala-asteen luokkakokous ja siellä muisteltiin ala-asteikäisinä tehtyjä kuvitelmia elämästämme vuoden 2010 luokkakokouksessa. Perhe, lapsia, työ, kartano… No, lapsosia muutamalla olikin, joku oli ehkä jo työelämässä, mutta suurimmaksi osaksi olimme edelleen koulun penkillä istuvia pikku nassukoita. Kartanoistakin oli kuulemma vielä rakennussuunnitelmat hyväksymättä. Pettymysten pettymys! Minun on kuitenkin tunnustettava, etten ole koskaan ajatellut elämääni samanlaisella suunnitelmallisuudella. Toki minullakin on aina ollut haaveita siitä, mitä sitten isona haluan tehdä ja mitä elämääni kuuluu tai ei kuulu. Mutta aikarajaa ei ole! Kumma kyllä, suunnitelmat myös tuppaavat muuttumaan tiheästi. Ehkäpä onni voi olla muutakin kuin kartano tai kaksi lasta ja koira… Onnellisuus on ainoa asia, jota minä elämältäni loppujen lopuksi toivon. ”Pitää tehdä sitä ja tätä, ettei vanhana tarvitsisi keinutuolissa sitten harmitella” sanoo moni. Mutta tiedättekös mitä? Kuulin jostakin, että kun vanhoilta ihmisiltä on kysytty, mitä asioita he katuvat tai olisivat halunneet tehdä toisin elämässään, toivovat he vain, että olisivat olleet vähemmän kunnollisia! Kyllä vanha on viisas, ei voi muuta sanoa.

Viisautta on kätketty myös isoäitien keittokirjoihin. Jostakin sellaisesta on peräisin myös meidän perheemme suklaakakkuklassikko, jonka vertaista ei ole toista. Kun oma äitini oli suurin piirtein minun ikäiseni opiskelijatyttö, oli hän tutkimusapulaisena yliopistolla. Eräs ryhmän tutkijoista tarjosi kerran tätä suklaakakkua koko porukalle. Ohjeen tämä herra oli kaivanut jostain ikivanhasta leivontakirjasta. Resepti meni heti jakoon ja nykyisin kakkua leipoo jo uusi sukupolvi. Ja aina, kun kakkua tarjoaa, kaikki haluavat reseptin. Näin kävi viimeksi joulun alla, kun tarjosin suklaakakkua työkavereilleni sairaalassa. Joskus joku tunnistaa kakun mausta: ”Tämähän on se isomummun suklaakakku!”

Suklaakakku

5 rkl kaakaojauhetta

2 dl kermamaitoa (puolet kermaa ja puolet maitoa)

2 dl sokeria

150 g voita

2 kananmunaa

2 ½ dl vehnäjauhoja

1 rkl vaniljasokeria

1 ½ tl leivinjauhetta

suklaakuorrutus:

puolet maitosuklaata

puolet taloussuklaata

loraus kermaa

kermavaahtoa tarjoiluun

Paistaminen: 175 °C, noin 40 minuuttia

Hämmennä kaakao, kermamaito ja puolet sokerista sekaisin kattilassa. Seos saa kiehua, jonka jälkeen se jäähdytetään. Vaahdota voi ja sokeri ja vatkaa kananmunat vaahdon joukkoon yksitellen. Lisää kaakaoseos taikinaan. Sekoita keskenään vehnäjauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe ja lisää taikinaan. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun noin kahden litran vetoiseen pyöreään vuokaan (matala kakkuvuoka tai reikävuoka). Paista 175 °C:ssa noin 40 minuuttia. Kumoa kakku ja anna jäähtyä. Tee halutessasi kakulle suklaakuorrutus yhdistämällä sama määrä maito- ja taloussuklaata kulhoon, lisäämällä joukkoon loraus kermaa ja sulattamalla mikrossa. Sekoita kuorrute tasaiseksi ja levitä kakulle. Tarjoa kakku löysän kermavaahdon kanssa. Kuorrutuksista ja kermavaahdosta huolimatta kakku on erinomaista myös sellaisenaan kahvikakkuviipaleina.

Teitä hämätäkseni poseeraan ylimmässä kuvassa suklaakakun kanssa 23-vuotissyntymäpäivilläni, siis tasan vuosi sitten. Ulkonäköasioihin palatakseni, tiedättekös mistä sitä sitten tietää tulleensa vanhaksi?

 

Siitä, että aamunaama kestää koko päivän.

Eipä kestä vielä, ähäkutti!

Sushikoulu vasta-alkajille

Trendiruuasta tuli tavisten herkku

Sushi on varmasti viime vuosien trendikkäimpiä ruokia. Vielä jonkin aikaa sitten en voinut käsittää, miksi raaka kala (hyi), levä (yök) ja kylmä riisi (häh) voivat olla kenenkään mielestä hyvää. Kauniista ulkonäöstä huolimatta sushi ei mielestäni edes näyttänyt ruualta. Miten ihmeessä nuo pikku legopalikat saivat muka joillakin veden herahtamaan kielelle? Olin jo kehittänyt teorian siitä, että joku trendipelle oli kerran käynyt Japanissa ja kerskui sen jälkeen kaikille syöneensä sushia. Niinpä kaikki muutkin pikku trendipellet alkoivat teeskennellä pitävänsä sushista, jotta eivät olisi yhtään vähemmän trendikkäitä kuin ensimmäinen trendipelle.

Oma pikku trendipellesiskoni vei minut kerran syömään sushia Turussa. Vaikka kuinka olisin halunnut olla hieno trendipelle, kokemus jäi mielestäni laihaksi. Ei sushi pahaa ollut, mutta se ei vain maistunut juuri millekään. Rivien välistä ymmärsin, että paikka oli muullekin seurueelle vähän pettymys. Toinen sushikertani oli kuitenkin kaikkea muuta. Isosiskoni teki kotona itse sushia koko perheelle ja me kaikki olimme aivan myytyjä. Syy trendipellejen sushi-innostukseen siis ratkesi: sushi on yksinkertaisesti todella herkullista.

Isosiskoa ei onneksi tarvinnut kauaa houkutella pitämään minulle sushikoulua. Toiseksi oppilaaksi saimme isosiskoni ystävän, joka on kyllä myös minun ystäväni. :) Japanilaiset mestarikokit harjoittelevat sushin tekoa vuosikaudet ja ihan vain suomalaisten harrastajienkin joukossa on varmasti todellisia asiantuntijoita ja taitureita. Tärkeintä meille oli kuitenkin vain herkullinen ja kaunis lopputulos. Jos kiinnostaa, tervetuloa mukaan sushikouluun vasta-alkajille!

Aloitetaan ruokakaupasta. Hyvän sushin salaisuus on täydellisessä tuoreudessa ja kaikkein ehdottominta se on kalan kohdalla. Kun ryhdyt tekemään sushia, kerro aikeesi ehdottomasti myös kalatiskillä, jotta saat kaikkein tuoreinta kalaa. Meidän sushimme oli tehty tuoreesta merilohesta ja graavisiiasta. Kummallista, mutta totta, raa’an kalan syöminen ei ole ollenkaan ällöttävää! Elämys muistuttaa graavikalan syömistä, ei sen kummempaa. Kalatiskiltä voi napata mukaan myös muita mereneläviä, kuten katkarapuja tai vaikkapa mätiä. Rapuja myydään myös sushirullien sisään laitettavina raputikkuina sillihyllyssä.

Saalista kala- ja vihannesosastolta

Kalan lisäksi sushiin kuuluvat erilaiset kasvikset ja vaikkapa sienet. Vain mielikuvitus on rajana, mutta me vasta-alkajat aloitimme turvallisesti kurkusta, porkkanasta, paprikasta ja avokadosta. Loput sushitarvikkeet löytyvät helposti yhdestä hyllystä, jostain sieltä muiden etnisten ruokatarvikkeiden välistä. Sushin tekoon tarvitaan tietysti sushiriisiä ja sen maustamiseen riisiviinietikkaa. Mukaan tarvitaan vielä leväarkkeja, wasabia eli vihreää tulista piparjuuritahnaa, inkivääripikkelssiä sekä ihan tavallista soijakastiketta ja majoneesia. Sushirullien muotoilemiseen tarvitään lisäksi bambumatto, jonka senkin löytää ihan siitä samasta ruokakaupan hyllystä. Sitten vain sushin tekoon… Kyllä, se on haastavaa, mutta ei, se ei ole vaikeaa. Jep, se vie aikaa, mutta se on myös loistavaa ajanvietettä!

Sushiriisin keittäminen

(Me teimme puolitoistakertaisen annoksen. Ohje on pienestä Ruokasuosikit: Sushi -kirjasta)

300 g sushiriisiä

3 ½ dl vettä

2 rkl riisiviinietikkaa

1 rkl sokeria

½ tl suolaa

Ennen keittämistä huuhtele raaka riisi kylmällä vedellä esimerkiksi siivilän avulla. Huuhtele, kunnes vesi on kirkasta, valuta riisi ja lisää kattilaan veden kanssa. Keitä tiiviin kannen alla miedolla lämmöllä hauduttaen noin 15 minuuttia. Kumoa riisi laakeaan astiaan. Sekoita riisiviinietikka, sokeri ja suola yhteen ja levitä mausteseos tasaisesti riisin joukkoon käännellen riisiä varovasti lastalla. Varo voimakasta sekoittamista, mikä rikkoo riisinjyvät. Jatka riisin pöyhimistä ja jäähdyttämistä huoneenlämpöiseksi. (Uskokaa tai älkää, sushikirjassa tässä käsketään käyttää viuhkaa!!!) Käytä riisi samana päivänä. Peitä tarvittaessa kostealla liinalla, mutta älä pane riisiä jääkaappiin.

Kaiken maailman lutraamista...

... ja viuhkomista. Kyllä tää menee jo trendipelleosastoon.

Raaka-aineiden esivalmistelut

Leikkaa vihannekset kapeiksi tikuiksi ja kalat riisipallojen päälle laitettaviksi ohuiksi siivuiksi tai rullien sisään laitettaviksi suikaleiksi. Leväarkit eivät tarvitse mitään esikäsittelyä. Kun käytät levää, sileä puoli on ulkopuoli ja karhea puoli tulee riisiä vasten.

Sormisushit eli nigirit

Sushiriisipallojen muotoilu onnistuu hyvin käsin. Riisin käsittelyyn tarvitset pienen vesikulhon, jossa voit kastella sormiasi vähän väliä. Sushiriisi nimittäin tarttuu kuin liima kuiviin sormiin. Muotoile riisistä suupalan kokoisia pyöreitä tai soikeita palloja. Sipaise riisipallon päälle pieni määrä wasabia – ihan vain pieni vihertävä läikkä riisin pinnassa riittää, wasabi on nimittäin todella voimakkaan makuista ja voi poltella suussa. Aseta pallon päälle sopivan kokoinen kalasiivu. Valmis!

Erilaisia nigiri-suhipaloja: Lohta sekä graavisiikaa ja avokadoa levällä vyötettynä

Sushiveneet eli gunkan magi

Muotoile riisistä halkaisijaltaan soikea lieriö. Taita leväarkista leveydeltään lieriön korkuinen suikale ja kääri se riisilieriön ympärille pehmittämällä ja kiinnittämällä levää veden avulla. Sipaise veneen päälle hieman wasabia ja täytä vene vaikkapa mädillä.

Epäselvä, mutta havainnollistava kuva

Valmiit mätiveneet

Sushirullat eli makit

Aseta leväarkki bambumaton päälle. Jos haluat pienempiä rullia, taita ja repäise leväarkki puoliksi. Levitä sushiriisiä leväarkille ohueksi ja tiiviiksi kerrokseksi sormin painelemalla. Jätä leväarkin ulkoreunaan sentin verran tyhjää tilaa. Sipaise riisin alareunan tienoille wasabia tai pursota majoneesia – tai molempia. Asettele riisille pitkittäin kasviksia ja kalasuikaleita. Valitse muutama raaka-aine, jota käytät. Lähde rullaamaan sushia bambumaton avulla tiiviiksi rullaksi, vähän niin kuin rullaisit ilmapatjaa. Leikkaa saumapuoli alaspäin oleva rulla annospaloiksi terävällä vedellä kastellulla veitsellä. Riisi tarttuu veitseen helposti, joten pyyhi veistä leikkaamisen välissä.

Kokeile myös tätä: puolikkaalle leväarkille pestoa, lohta ja rucolaa

Keikausrullat

Aseta leväarkki bambumaton päälle ja levitä koko arkin päälle ohut kerros riisiä. Levitä tuorekelmu riisin päälle ja käännä koko levy toisinpäin. Aseta leväarkin alareunaan haluamasi täytteet. Kääri arkki tiiviisti rullalle bambumaton avulla vetäen tuorekelmua pois välistä. Kierittele sushirullat seesaminsiemenissä ja leikkaa rulla annospaloiksi.

Nappisuoritus muuten, mutta sauma saisi olla alaspäin leikatessa

Munakassushi

3 kananmunaa

½ tl sokeria

1 tl riisiviinietikkaa

½ tl soijakastiketta

ripaus suolaa

öljyä paistamiseen

Vatkaa munat kevyesti rikki mausteiden kanssa. Paista munakas paistinpannulla kunnes pinta on hyytynyt ja rullaa valmis munakas lastan avulla heti. Anna jäähtyä ja leikkaa kapeiksi paloiksi. Muotoile sushiriisistä palloja tai tee tuorekelmulla päällystetyn bambumaton avulla riisirulla, jonka leikkaat paloiksi. Aseta munakaskiekura sen päälle. Taita levästä kapea suikale ja kääri se vyöksi palan ympärille.

Munakassushit siellä kaiken keskellä. Kohta alkaa olla valmista...

Inspiraatio

Tee sushipaloja mielikuvituksesi mukaan edellä mainituilla tekniikoilla raaka-aineita vaihdellen! Myös vaikkapa munakkaaseen voi kääriä täytteitä.

Tarjoilu

Tarjoile sushipalat heti niiden tekemisen jälkeen. Aseta sushipalat kauniisti tarjolle laakeaan astiaan. Kata kaikille ruokailijoille lautanen, syömäpuikot, pieni kulhollinen soijakastiketta, nokare wasabia ja pieni määrä inkivääripikkelssiä.

The best party platter ever!

Vihreä wasabinappi, inkivääripikkelssiä sekä soijakastiketta

Syöminen

Ota pieni nokare wasabia puikkoon ja sekoita se soijakastikkeen joukkoon. Voit laittaa wasabia myös suoraan palan päälle. Kasta pala soijakastikekulhoon ja laita sushipala suuhun mielellään kokonaisena. (Suosi siis suupalan kokoisten sushien tekoa.) Nam!

Jos et ole ennen maistanut sushia, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. En voi taata, että kaikki siitä pitäisivät, onhan ihmisillä muutenkin erilainen maku ruuan suhteen. En tosin vielä ole törmännyt ihmiseen, joka hyvää tuoretta sushia maistettuaan ei olisi siitä pitänyt. Sushista saa kyllä vatsansa täyteen, mutta sen syömisestä tulee aina hyvä olo.

P.S. Turustakin saa muuten hyvää ravintolasushia. Sakura on ehdottomasti oma suositukseni. Kado Sushia kehuvat kaikki, mutta itse en sinne ole vielä ehtinyt.

Cowboy Cookies eli suklaahippukeksien ykköset

Todellinen toivepostaus

Täydelliset suklaahippukeksit eli chocolate chip cookiesit ovat löytyneet. Löytöpalkkion saa isosiskoni, joka päätyi kerran Brown Eyed Baker -nimiseen blogiin. Sisko tarjosi meille näitä jättikeksejä viime syksynä Edinburghissa ja olin heti myyty. Niin ovat tosin olleet kaikki muutkin keksejä maistaneet. Isosiskoni on saanut levittää reseptiä jo varmaankin kymmenille pyytäjille. Hän sai keksireseptiä koskien yhteydenoton jopa aivan tuntemattomalta naiselta: isosisko oli leiponut keksejä kerran entiselle työpaikalleen ja tämä nainen oli sattunut olemaan silloin samalla työpaikalla harjoittelussa! Myös pelkkä huhu täydellisistä suklaahippukekseistä on herättänyt reseptinhaalijat. Mutta tässä ne nyt ovat, vain leipomisen päässä sinusta!

Millaisia ovat sitten täydelliset suklaahippukeksit? Minun mielestäni ne ovat isoja, paksuja, sopivan sitkoisia, mehukkaita, täynnä herkullisia sattumia, ei liian makeita, ei missään nimessä jauhoisia vaan ennemminkin rouheisia, kauniita, hyvin säilyviä, helposti valmistuvia ja koukuttavan herkullisia. Cowboy Cookiet sisältävät ihanaa tummaa suklaata ja rapeita pekaanipähkinöitä. Isot kaurahiutaleet ja kookoshiutaleet vastaavat täyteläisestä rakenteesta. (Jos pelkäät kookoshiutaleita, anna niille tämä mahdollisuus. Kookosta ei varsinaisesti erota kekseistä, mutta kookoshiutaleet ovat juuri sitkon ja mehevyyden kannalta olennaisia.) Cowboy Cokieseissa jättimäinen koko on myös ”se juttu”. Vaikka yleensä suosin kohtuukokoisia tai pieniä herkkuja, ison Cowboy Cookien syöminen ei ole temppu eikä mikään. Ja kuinkahan monta keksiä olen vetänyt välipalaksi nälkääni…

Itse keksien lisäksi taikina on alkuperäisessä ohjeessa jättimäinen Amerikan tyyliin. Tässä ohje on puolikkaana ja sillä syntyy silti useampi pellillinen jättikokoisia keksejä. Teimme viikonloppuna siskon kanssa keksejä sen alkuperäisen mega-annoksen verran ja kauhan pyörittelyssä sai kyllä käyttää voimaa! Huh! Mutta saatiinpa taas iso keksikasa, josta riitti perheelle, kaverille, työkavereille ja kampaajalle.

Makeaa maaliskuuta kaikille! Unohdinkohan muuten sanoa, että nyt alkoi KEVÄT!!!

Cowboy Cookies

3,5 dl vehnäjauhoja

1/2 rkl leivinjauhetta

1/2 rkl ruokasoodaa

1/2 rkl jauhettua kanelia

1/2 rkl vaniljasokeria

(1/2 tl suolaa, jos käyttää suolatonta voita)

170 g (suolatonta) voita, huoneenlämpöisenä

2 dl sokeria

1 dl fariinisokeria

2 pientä kanamunaa

200 g taloussuklaarouhetta

3,5 dl isoja kaurahiutaleita

2,5 dl kookoshiutaleita

100 - 150 g rouhittuja pekaanipähkinöitä.

Paistaminen: 175 °C, noin 12 minuuttia

Sekoita jauhoihin kuivat aineet. Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi, yhdistä kananmunat yksitellen joukkoon hyvin vatkaten ja lisää jauhoseos taikinaan. Lisää lopuksi kaurahiutaleet, suklaarouhe, kookoshiutaleet ja pähkinät sekaan. Levitä pellille leivinpaperin päälle isohkoja taikinanokareita leviämisvaralla, esim. 12 nokaretta per pelti. Paista 175 °C:ssa noin 12 minuuttia.

Baker power!

Juu, ikisuosikkeihin se pääsi...

Taivaallinen pesto-munakoisovuoka

Eiköhän tää talvi ollut tässä



Nooran ajanlaskun mukaan talvi päättyy ensi viikon tiistaina. Tiistai on nimittäin maaliskuun ensimmäinen päivä, ja maalis-, huhti- ja toukokuu ovat kevät. Eräs ystäväni yritti juuri väittää minulle muuta, mutta pysyn kannassani. Lunta saa tupruttaa maaliskuussa vaikka taivaan täydeltä, mutta eikö olekin parempi, jos silloin voi jo täysillä fiilistellä kevättä eikä vain odottaa, koska talvi hellittää?

Talvi oli kylmä ja luminen. Kattokaa nyt mun huushollia!

Mutta nyt kun vielä ollaan pari päivää talven puolella, ehdin esitellä teille viimeisen uunissa muhivan, täyteläisen talviruuan. Tein taivaallista pesto-munakoisovuokaa jo joskus ennen joulua, mutta postaaminen on vain jäänyt. Ehkä siksi, että tämän ohjeen postaus onnistuu helposti: kerrankin valmiissa ruokaohjeessa oli kaikki saman tien täysin kohdallaan. Minun ei ole tarvinnut muistaa muuta kuin se, että ohje löytyi sellaisenaan Kotiliedestä.

Ylistävä nimi ei ole itse keksimäni, mutta yhdyn täysin Kotilieden ruokatoimittajan kuvaukseen. Tämä ruoka yhdistää nimittäin mitä herkullisimpia ja täydellisesti toisiinsa sopivia ruoka-aineita: jauhelihaa, pinaattia, pestoa ja munakoisoa. Ainoa asia, mistä munakoisovuoan valmistuksessa haluan huomauttaa, on suola. Älä lisää sitä kokonaisuuteen ylimäärin. Munakoisojen itkettämisestä jää munakoisoihin valmiiksi sopiva suolaisuus ja samoin pesto on melko suolaista. Itse ruokaa valmistaessani olin jo valmiiksi varuillani liian suolan suhteen, joten lopputulos oli juuri sopiva suolaisuudeltaan. Pieni etukäteishuomautus vain, jotta saatte nauttia samasta taivaallisesta makuelämyksestä.

Taivaallinen pesto-munakoisovuoka

1 munakoiso

suolaa itketykseen

1-2 sipulia

400 g jauhelihaa

150 g eli 1 pss pakastepinaattia

öljyä paistamiseen

kuivattua basilikaa

mustapippuria

(suolaa)

1 dl pestoa

2 dl kermaa tai ruokakermaa

oliiveja

juustoraastetta

Paistaminen: 200 °C, 30–40 + 10 minuuttia

Pese munakoiso ja leikkaa se noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Itketä munakoisoja hetki ripottelemalla suolaa viipaleiden päälle. (Katso tarkempi ohje itketyksestä tästä.) Silppua sipuli ja kuullota öljyssä pannulla. Lisää jauheliha ja ruskista. Lisää joukkoon kohmeinen pinaatti ja paista, kunnes pinaatti on sulanut. Mausta basilikalla, mustapippurilla ja ripauksella suolaa.

Levitä puolet itketetyistä (muista pyyhkiä suola pois) munakoisoviipaleista öljytyn uunivuoan pohjalle. Lisää päälle jauheliha ja peitä lopuilla munakoisoviipaleilla. Sekoita pesto kermaan ja kaada munakoisoviipaleiden päälle. (Oikeastaan pesto-kermaseosta voisi kaataa jo hieman suoraan jauhelihan päälle...) Paista vuokaa uunissa 200 °C:ssa 30–40 minuuttia. Ota vuoka pois, lisää pinnalle oliiveja ja juustoraastetta. Paista vielä 10 minuuttia. Tarjoa haluamiesi lisukkeiden kera.

Kylmäsavulohi-tuorejuustopizza

"Mulla ei oo taaskaan mitään tarjollepantavaa!"

Tiedättehän tämän kysymyksen: mitä antaa lahjaksi henkilölle, jolla on jo kaikkea? Jokainen ruuanlaittaja on joutunut varmaan joskus miettimään, mitä hyvää tarjota jollekulle, joka on jo maistanut kaikkea hienoa. Kun olen nyt talven aikana käynyt viikonloppuisin kotona Raumalla, isosiskoni on joka kerta kokkaillut minulle jotakin uutta, hienoa ja ihmeellistä. (Älkää nyt luulko, että minua varten pitäisi kokata jotakin uutta, hienoa ja ihmeellistä, sillä minä en todellakaan ole edellä kuvailtu kaikenkokenut ihminen.) Viikko sitten sain siskon vieraakseni Turkuun, joten olin jo kehittämässä itselleni valtavat suorituspaineet siitä, mitä ihmeellistä onnistuisin pikku keittokomerossani mestarikokkisiskolleni loihtimaan! Idea löytyi kuitenkin yllättävän helposti K-kaupasta nappaamastani ilmaisesta resepti-Pirkasta: Kylmäsavulohi-tuorejuustopizza. Jotakin ihan uutta, yksinkertaista tehdä ja mikä tärkeintä, älyttömän hyvää! Tätä voisi ehdottomasti tarjota hienommallekin väelle. Eikun siis tarjosin jo… hups. ;)

Tässä pizzassa oli monta uutta juttua, joita en ole koskaan ennen pizzanteossa kokeillut. Ensinnäkin kylmäsavulohi pizzan täytteenä oli minulle ihan uusi juttu, mutta täytyy todeta, että se sopi pizzaan yllättävän hyvin. Paistetun pizzan päälle lisättävät tuorejuustonokareet korostivat pienellä happamalla maullaan kalaa. Ihastuin myös ideaan levitellä siemeniä pizzan reunoille ”kehykseksi”. Kaunis yksityiskohta. Pirkan ohjeessa taisi olla pinjansiementen tilalla jotakin siemensekoitusta, mutta lähikaupan valikoiman ja oman mieltymykseni mukaan käytin pelkkiä pinjansiemeniä. Pirkan ohjetta muutin sen verran, että tein pizzapohjan äidiltä opitulla, meidän mielestämme maailman parhaalla ohjeella. (Äitini on alkanut käyttää pizzapohjassa tavallisten vehnäjauhojen lisäksi osittain durumvehnäjauhoja. Suosittelemme ehdottomasti!) Omalla pikkuruisella pizzapellilläni pohjasta tuli aika paksu ja siskoni luonnehtikin pizzaa jopa mehevän foccaccian tyyppiseksi.

Pizza teki siis kauppansa. Ollessamme illalla ulkona siskoni ehdotteli jo puoliltaöin: ”Noora, mennään kotiin syömään pizzaa…” No mehän mentiin. :)



Onko baari-illan jälkeen tämän kauniinpaa näkyä?

Kylmäsavulohi-tuorejuustopizza

äidin takuuvarma pizzapohja:

2 dl vettä

½ pss kuivahiivaa (vastaa 15 g tuorehiivaa)

1 tl suolaa

4 rkl oliiviöljyä

5 dl vehnäjauhoja, osa voi olla durumjauhoja

täytteet:

pieni purkillinen tomaattipyreetä

2 rkl vihreää pestoa

1 punasipuli

150 g kylmäsavulohta

pinjansiemeniä

pizzajuustoraastetta

maustamatonta tuorejuustoa

tuoretta basilikaa

Paistaminen: 225 °C, 10–15 minuuttia

Lämmitä vesi hieman yli kädenlämpöiseksi, sekoita kuivahiiva pieneen jauhomäärään ja lisää seos veteen. Lisää suola, öljy ja jauhot. Alusta taikina valmiiksi. Kauli leivinpaperin päälle uuninpellille pyöreä pizzapohja. Anna pizzapohjan kohota liinan alla noin puoli tuntia. Valmistele sillä aikaa täytteet.

Leikkaa punasipuli suikaleiksi ja kuullota suikaleet öljyssä paistinpannulla. Viipaloi kylmäsavulohi suupaloiksi. Levitä kohonneelle pizzapohjalle tomaattipyree ja sen päälle pesto. Ripottele pinjansiemenet tomaattipyreen ja peston päälle pizzapohjan reunoille. Lisää pohjan päälle punasipulisuikaleet ja kylmäsavulohipalat ja ripottele pinnalle haluamasi määrä pizzajuustoraastetta. (Pirkan ohjeessa lukee koko pussillinen, mutta itse pidän vähemmän juustoisista pizzoista.) Paista 225 °C:ssa 10–15 minuuttia. Kun pizza on tullut uunista, ota maustamattomasta tuorejuustosta teelusikan kokoisia nokareita ja lisää tuorejuustonokareet sinne tänne pizzan päälle. Viimeistele koristelu tuoreilla basilikan lehdillä.

Niksi-Noora: Miten kuljettaa kylmänarka elintarvike kotiin paukkupakkasella? Ratkaisu on niin sanottu rintabasilika! (Muista kuitenkin tunkea tuotteet takin alle vasta kassan jälkeen.)

Blogipostausten lisälehdillä:

Sain vaihto-opiskelustaan blogia kirjoittavalta ystävältäni Katjalta The Gorgeous Blogger -tunnustuksen. Tämä on kuulemma kaikille upeille bloggaajille suunnattu palkinto! Oi, kiitos Katja! Nyt minun pitää vastata seuraavaan viiteen kysymykseen ja sen jälkeen lähettää tunnustus eteenpäin toisille upeille bloggaajille.

Milloin aloitit blogisi?

Nooras söta o saltiga syntyi maailmaan Lucian päivänä 2009.

Mistä kirjoitat blogissasi?

Ruuasta, mutta teksteissäni höpistään paljon muustakin. Oikeastaan kirjoitan omasta elämästäni ruuan varjolla!

Mikä tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

Ehkä juuri se, että ruokaohjeiden lisäksi joutuu lukemaan kaikenlaisia älyttömyyksiä siitä, mitä olen viime aikoina tehnyt. Oma persoonani on aika näkyvässä roolissa verrattuna moniin muihin ruokablogeihin. Yhtenä tärkeimmistä asioista Nooras söta o saltigassa koen blogini iloisen ja humoristisen fiiliksen. Mutta ruokaohjeiden suhteen lupaan yhden erityisjutun: kaikki reseptit ovat takuulla tosi hyviä! Julkaistavien ohjeiden suhteen olen ehdottomasti perfektionisti.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Rakkaaksi muodostunut ruokaharrastus, muiden ruokablogien tuoma esimerkki ja ruokabloggaavan serkkutyttöni kannustus. Olen myös aina rakastanut kirjoittamista.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Bannerin! Muutin sen jo kerran pihapöytäkuvasta tuohon mansikkakakkuun, mutten ole ihan tyytyväinen siihenkään. Muissa blogeissa on niin hienot bannerit… Mutta ehkä mun pitää hommata ensin Photoshop. Ja opetella käyttämään sitä. Jos olisin kuvaamataitoinen ihminen, tekisin käsin jonkun ihanan Nooras söta o saltiga -tekstin, ottaisin kuvan siitä tai muuten skannaisin sen banneriksi… Hei, jos mulla olisi jo kaikkea, uusi banneri olisi hyvä synttärilahja mulle! No on se tietty muutenkin. Hihi.

Annan tunnustuksen eteenpäin serkulleni Piece of Cakeen!

Blinit

Noora tykkää tästä.

Me tapasimme toisemme viikko sitten. Minä ja blinit. Se oli rakkautta ensimaistiaisesta.

Blinit ovat pitkään olleet kokeiltavien ruokien listallani, mutta jostain syystä herkkuhetki on antanut odotuttaa itseään. Nyt kävi kuitenkin niin onnellisesti, että isosiskoni oli juuri testannut onnistuneesti blinien paistoa Pippurimylly-blogista löytyneellä, alkujaan Pirkan reseptillä. Eipä aikaakaan kun paistelimme blinejä uudelleen yhdessä. (No, vaati se vähän aikaa, koska taikinan piti käydä ensin kolme tuntia…) Nyt ymmärrän hyvin, miksi koko kevät tuntuu olevan pyhitetty blineille ja miksi ihmiset ovat niistä niin innoissaan. Ne ovat ihan älyttömän hyviä!

Blinit ovat Venäjältä kotoisin olevia tattariohukaisia, joiden kanssa syödään perinteisesti mätiä, smetanaa ja sipulisilppua. Vaikket olisi koskaan maistanutkaan blinejä, olet tuskin voinut olla huomaamatta ravintoloiden mainostavan niitä koko kevättalven. Perinteisesti blinejä kuuluu syödä laskiaisviikolla juuri ennen paaston alkamista. Syy siihen taitaa olla aika ilmeinen. Mutta kun pysyy jälleen kohtuudessa, blinienkään syömisen jälkeen ei tarvitse paastota pääsiäiseen asti! Blinit olivat mielestäni ennen kaikkea kuohkea herkku. Kuohkeuteen ja blinien paksuuteen syy löytyy varmaankin taikinan kohottamisesta hiivalla ja valkuaisten vaahdottamisesta ennen taikinaan lisäystä.

Blinitaikina on paksuhko

Ensikertalaisille ja kokeneemmillekin bliniviikkojen kävijöille suosittelen ehdottomasti näitä kotitekoisia blinejä. Perheeni muilla jäsenillä oli ravintolablineistä melko vaihtelevia kokemuksia: pahimmillaan blini voi olla rasvassa lillivä lätty. Tokihan blinit paistetaan voissa (margariini tai öljy ei nyt vaan käy!), mutta pannun voiteluun riittää pienempikin voinokare. Kun olet itse pannun varressa, syntyy ainoastaan parasta! Blinien paistoon on olemassa ihan omia pannujakin, mutta me paistoimme blinimme ihan tavallisella pienellä valurautapannulla. Myös ohukaispannu käy erinomaisesti pikkublinien tekoon. Sain muuten isosiskolta paljon kehuja blininpaistostani. Niistä tuli kuulemma kauniimpia kuin hänen aiemmin paistamistaan!

Miss Blini 2011

Blinit

20 g tuorehiivaa tai vajaa pussillinen kuivahiivaa

4 dl maitoa

2 dl kermaviiliä

1 dl tattarijauhoja

2 dl vehnäjauhoja

2 keltuaista

2 valkuaista

1 tl suolaa

30 g voita sulatettuna

Paistaminen: Voita pannulle! …Ja kossu pakkaseen?

Sekoita kermaviili maitoon ja lämmitä kädenlämpöiseksi, kuivahiivaa käyttäessäsi neste saa olla 42 °C. Lisää hiiva joukkoon (kuivahiiva pieneen jauhomäärään sekoitettuna). Vatkaa jauhot kevyesti sekaan. Anna seoksen käydä lämpimässä paikassa noin kolme tuntia.

Erottele kananmunien keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää taikinaan keltuaiset, suola, sulatettu voi ja valkuaisvaahto. Paista blinit voissa blini-, valurauta- tai ohukaispannulla. Tarjoa blinit heti paistamisen jälkeen haluamallasi tavalla. Me herkuttelimme blineillä smetanan, kirjolohen- ja siianmädin, sipulisilpun ja hunajalla maustettujen suolakurkkujen kanssa. Myös erilaiset kalatahnat ovat suosittu lisäke. Vain mielikuvitus on rajana!

Ystävänpäivähalaukset lukijoilleni!

Näkkäri

Tervetuloa laifstail blokiin!

Olen viime aikoina alkanut lukea ruokablogien ohella erilaisia lifestyleblogeja. Ne ovat koukuttaneet minut aika tehokkaasti. Lifestyleblogien juju taitaa olla siinä, että ihan tavallisten ihmisten ihan tavallisesta elämästä irtoaa monenlaista kaunista, kiinnostavaa ja inspiroivaa luettavaa ja kuvattavaa. Äkkiä oma elämäkin saa uusia ulottuvuuksia: ai noinkin voi sisustaa/pukeutua/ajatella/harrastaa... Olen toisaalta vähän kritisoinut itsenäni huomatessani, miten muut ihmiset jatkuvasti sisustavat kotiaan, yhdistelevät luovasti vaatteitaan uudenlaisiksi asukokonaisuuksiksi ja tekevät paljon kaunista käsillään. Lifestyleblogien perusteella minun, jos kenen elämässä stailaus on selvästi retuperällä! Lifestyleblogien ansiosta ainakaan inspiraation puutteesta ei enää tarvitse kärsiä.

Yksi keskeinen tekijä, joka inspiroi omaa ruuanlaittoani, on tämä blogini kirjoittaminen. Veikkaanpa, että myös lifestylebloggareilla omien ideoidensa, aikaansaannostensa tai asukokonaisuuksiensa esittely kannustaa kirjoittajaa samalla kehittämään jälleen jotakin uutta ja mielenkiintoista esiteltävää. Blogin kirjoittaminen siis tavallaan potkii eteenpäin. Ehkä myös minulle tekisi hyvää, jos joutuisin itsekin säännöllisesti esittelemään lifestylejuttujani täällä teille. Haluatteko kuulla niistä? No, kerron silti.

Aloitetaanpa näkkäristä, sillä aihe ei hyppää kauas blogini teemasta. Ohje löytyi yhdestä suosikkilifestyleblogistani nimeltä Kalastajan vaimo. Blogia kirjoittaa nuori suomalainen nainen, joka asuu perheineen Etelä-Norjassa. En tiedä onko tällainen siemenknekkis jotakin tyypillistä norjalaista, mutta ainakin se on valtavan hyvää ja helppo tehdä! Rapsakat siemenet vaan sekaisin ja kananmunan sitomana pellille ohueksi levyksi. Koko näkkärikasa katoaa alta aikayksikön!

Ohjeella tulee pellillinen knäckebrödiä

Mutta arvatkaapas mitä muuta olen Kalastan vaimon blogista löytänyt elämääni kuin näkkärin? Varmasti monentakin uutta ideaa, mutta ensimmäisenä lifestylealuevaltauksenani esittelen uuden pikku projektini nimeltä peitto. Jep, viimeksi suurin piirtein seiskaluokalla jotakin kutoneena ajattelin ottaa työn alle kokonaisen peiton kutomisen. Sadallakolmellakymmenelläviidellä eurolla. Voi ei? Voi kyllä!

Käsitöiden tekeminen on aina ollut äidilleni harrastus numero yksi ja myös siskoni on taitava käsistään. Jostain kumman syystä omakin käsityönumeroni oli koulussa aina kymppi, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, halusinko kutoa tai virkata vapaaehtoisesti. Yhden syyn käsitöiden välttelyyn olen keksinyt siitä, että monet langat ”syövät” jo valmiiksi kuivettuneita käsiäni. Toinen painava syy on ollut se, että minulla ei ole ollut mitään erityisiä käsityöideoita, joita olisin halunnut toteuttaa. Tai ehkä kaikkien harrastusten ei vain tarvitse kiinnostaa samalla tavalla jokaista! Mutta jotakin on tapahtunut, sillä yhtäkkiä peiton kutominen sadallakolmellakymmenelläviidellä eurollakin kuulostaa minusta valtavan kivalta! Ja se onkin.

Muinainen pitsipyyhe by Pikku-Noora. Olen mä joskus jotain näköjään osannut.

Käsityöinnon tarttumisesta itseeni saan syyttää kurssikavereitani. Tänä keväänä huomasin istuvani luennoilla keskellä virkkuukoukkujen ja sukkapuikkojen armeijaa. Kurssimme yksittäisistä puikonkilistelijöistä on kasvanut kauhistuttava massailmiö. Tai ehkä on ihan hienoa, että tulevat lääkärit harjoittavat ahkerasti sorminäppäryyttään villalangalla ennen kuin alkavat työkseen ommella ihmisiä kasaan. Vain yksi luennoitsija on koko kutovan kurssimme historiassa huomauttanut käsitöiden tekemisestä luennoilla negatiivisesti. Kaikki muut taitavat sen sijaan tietää, että käsillä tekeminen samaan aikaan kuin kuuntelee, parantaa keskittymistä. Yksi ystäväni tosin kertoi, ettei ole koskaan keskittynyt luennoilla niin hyvin kuin lukiessaan samaan aikaan Harry Potteria. Hmmm...

Eräs viimeisimmistä käsityövimman valtaamista ystävistäni haaveili kudotusta peitosta. Melkein samana iltana törmäsin Kalastajan vaimon blogissa sellaiseen ja ihastuin täysin! Ohje löytyy netistäkin, mutta kertoessani peitosta äidilleni, kaivoi hän hetkessä esiin vanhan Moda-lehden, jossa oli sama ohje. Isosiskoni vannoi käsi sydämellä opastavansa minut takaisin kutomisen ihmeelliseen maailmaan ja niinpä kävimme pelästyttämässä pahanpäiväisesti erään raumalaisen käsityöliikkeen pitäjän. Kertoessani ensin, etten suurin piirtein koskaan ole kutonut mitään ja ostaessani sitten sadallakolmellakymmenelläviidellä eurolla kymmenen kerää villalankaa ja yhdet pyöröpuikot, ei myyjärouva voinut toivottaa minulle muuta kuin vilpittömästi työ iloa. Ja sitä on riittänyt. Kertaalleen olen ehtinyt peitonalun purkaakin ja aloittaa uudelleen hieman leveämpänä, mutta kutominen on ollut superhauskaa. Jos ostan sadallakolmellakymmenelläviidellä eurolla vaikkapa jumppakortin, teen sen siksi, että haluan harrastaa jumppaa. Jos ostan sadallakolmellakymmenelläviidellä eurolla lankaa, teen sen siksi, että haluan harrastaa käsitöitä. Oltiinhan tässä joululomalla töissäkin, joten ainakaan vielä ei ole aihetta lähettää minua pakkohoitoon hallitsemattoman rahankäytön vuoksi! Ja kaipa se valmis peittokin on ihan kiva. :)

Peiton tämänhetkinen tilanne. Saas nähdä miten käy!

Näkkäri

3 isoa kanamunaa

10 rkl seesaminsiemeniä

10 rkl auringonkukansiemeniä

3 rkl pellavansiemeniä

6 rkl kaurahiutaleita

1 tl suolaa

4 rkl mantelijauhetta

Paistaminen: 150 °C, 20–30 minuuttia

Sekoita aineet yhteen kulhossa. Taikina ei saa olle liian nestemäistä eikä kuivaa vaan pehmeän kosteaa. Kalastaja vaimo kehottaa lisäämään liian kosteaan taikinaan mantelijauhetta ja liian kuivaan taikinaan vielä yhden kananmunan. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle ohueksi levyksi. Paista 150 °C:ssa 20–30 minuuttia. Viipaloi levy esimerkiksi pizzapyörällä heti, kun levy on tullut uunista.