perjantai 21. joulukuuta 2012

Muumipiparkakkutalo

Sokerileipurin jouluhaaste

 
Tänä jouluna äiti tilasi jo hyvissä ajoin minulta piparkakkutalon. Koska olen ollut ennen joulua ihan lomalla, oli aikaa tehdä vähän muutakin kuin se perinteinen tonttujen tupa. Kotilieden sivuilta löytyi loistava idea sekä suuntaa antavat ohjeet muumitalon tekoon, joten sormeni oikein syyhysivät päästä rakennuspuuhiin!
 
 
Näiden kuvien jälkeen en kai kehtaa enää väittää, etten ole ollenkaan käsityöihmisiä…? Ihmeellisesti muumihahmot vain syntyivät Kotilieden kuvia katsellen ja tarkasti kopioiden. Aikaa siihen tosin tarvittiin, samoin korjailuja ja hiomista… Väreiksi riittää elintarvikeväreistä punainen, sininen ja keltainen, sillä kahta viimeistä sekoittamalla saa vihreää (joka tosin oudosti haalistui hieman parin päivän kuluessa Nuuskamuikkusen vaatteissa.) Ruskean värin Haisulia, papan hattua ja mamman laukkua varten saa sekoittamalla tomusokerikuorrutteeseen kaakaojauhetta.
 

Tämä joki on ehdoton suosikkiyksityiskohtani talosta! Kimalteet ovat sinisiä ja vihreitä pieniä leivonnaisten koristeluun tarkoitettuja sokerihelmiä, jotka taitavat olla jostain ihan tavallisesta marketista ostettuja. Meillä oli niitä sattumalta kaapissa parin vuoden takaa, jolloin tein mageita bling bling -pipareita. (Täytyypä joskus postata tänne kuvia niistäkin! Ehkä ensi jouluna?)
 

Muumitalon seinät tein viivottimella 20 cm korkeiksi ja 5 cm leveiksi ja seiniä tuli taloon kuusi kappaletta. Osaan leikkasin heti paistamisen jälkeen ikkuna-aukot, osaan koristelin ruutuikkunat. Kattokappaleiden leveys alareunassa on 6 cm ja pitkät sivut ovat 15 cm pitkiä. Näitä kattolevyjäkin tarvitaan siis yhteensä kuusi. Kannattaa tehdä vähän varaosia, sillä aina jotakin voi mennä rikki liimausvaiheessa. Me tosin säästyimme siltä murheelta. Liimaukseen en voi oikein antaa muuta apua kuin malttia! Jos joku ilmoittaa saavansa suorat seinät ja yhtenäisen katon huipun niin se on kyllä jo jonkun palkinnon arvoista…
 
 
 

Eräs aikaa vievä, mutta suloisuudessaan kannattava yksityiskohta ovat muumitalon riipputikkaat. Ne syntyvät kapeista suorakaiteen muotoisista piparinpaloista, joiden päihin painetaan ennen paistamista reiät sukkapuikolla. Reiät on avattava nopeassa tahdissa vielä heti paistamisen jälkeen; nopeassa tahdissa siksi, että pienet piparinpalat jäähtyvät parissa minuutissa, ja jäähtynyt pala ei jousta yhtään. Portaat yhdistetään langoilla solmimalla iso solmu lankoihin joka portaan alle. Vedin valmiiden portaiden langanpäät sisään kattoluukun aukosta, kastoin kattoluukun kattolevyä vasten tulevat saumat sulaan sokeriin ja vedin langat katon ja luukkurakennelman sauman väliin, ja ulos törröttävät pätkät leikkasin lyhyiksi.
Haisuli esittelee luukun
 
 
Sillan kaksi kaarevaa osaa syntyvät ottamalla kaareen mallia pienen lautasen reunasta. Sillan kaiteen olisi voinut liimata myös toisin päin, vaikka ensin ajattelin, että hahmot peittävät kaiteen nurjan puolen ja ulkosivu saa olla siistimpi. Mutta mitäs noista!
 
 
Talon koristelujen viimeiset silaukset kannattaa tehdä vasta osien liimaamisen jälkeen. Ennen liimausta koristelin vain hahmot, joen ja kaikki pystysuorat seinät. Karkkien liimailu sujuu helposti myös valmiiseen taloon ja rumannäköiset saumat voi tilkitä valkoisella kuorrutuksella piiloon.

Lopuksi vielä ikiaikainen piparkakkutaloon hyvin sopiva taikinaohje reseptilaatikostamme. Erinomaista jälkeä tulee myös kaupan pakastepiparkakkutaikinalla.

Piparkakkutaikina piparkakkutaloon
 
2 dl tummaa siirappia
2 dl sokeria
250 g voita
4 tl kanelia
4 tl inkivääriä
2 tl neilikkaa
2 tl ruokasoodaa
9 dl vehnäjauhoja
 
Paistaminen: 160 °C, piparkakkujen koosta riippuen 5-15 minuuttia
 
Kiehauta siirappi, sokeri, voi ja mausteet kattilassa. Anna jäähtyä. Sekoita ruokasooda vehnäjauhoihin ja yhdistä jauhoseos siivilän läpi siirappiseokseen. Sekoita taikinaksi ja anna taikinan levätä jääkaapissa vähintään pari tuntia ennen leipomista. Paista yhtä aikaa vain saman kokoisia piparkakkuosia, sillä pienemmät osat kypsyvät huomattavasti nopeammin kuin isot!
 
Tee kuorrute sekoittamalla pieni loraus elintarvikeväriä, kananmunan valkuaista ja tomusokeria. Käytä ruskeaan kuorrutteeseen kaakaojauhoa. Pursota kuorrute pursotuspussista, silmien ja muiden pienten yksityiskohtien maalauksessa käytä apuna cocktailtikkuja.
 
Osat liimataan yhteen sulan sokerin avulla. Sulata siis kasa sokeria valurautapannussa ja pidä sokeria pienellä lämmöllä kuumana liimauksen ajan. Varo näppejäsi! Karkit on helppo kiinnittää tomusokerikuorrutuksella, eli sitä voivat harrastaa myös lapset.
Oikein ihanaa ja satumaista joulua kaikille!

5 kommenttia:

lintsi kirjoitti...

Onpas hieno piparkakkutalo ja kiva, että olet palannut taas tänne ruokablogimaailmaan :) kivaa joulua!

Anonyymi kirjoitti...

Todella hieno piparkakkumuumitalo!! sinulla riitti kärsivällisyyttä tehdä se hyvin.

AVa

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Minäkin huomaan että olen odottanut sinulta kuulumisia!
Kiitos piparitalokokonaisuudesta. Hieno kokonaisuus joka on vaatinut paljon käsityötä.

Terveisin "Metsämarja"

Karkkis kirjoitti...

Pöh, minä luulin kommentoineeni tänne jo! Kommentti taisi hävitä jonnekin netin syövereihin.

Haisuli ja Pikku Myy ovat erityisen suloiset!

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin olin kommentoinut, mutta kadonnut on! Kirjoitin, että hauska saada sinut tänne taas. Itse olen kyllä käynyt täällä useinkin ihania reseptejä hakemassa! Tänäkin jouluna syötiin lohipeltiä ja suklaahippukeksejä.
t. VE