Tänä jouluna
äiti tilasi jo hyvissä ajoin minulta piparkakkutalon. Koska olen ollut ennen
joulua ihan lomalla, oli aikaa tehdä vähän muutakin kuin se
perinteinen tonttujen tupa. Kotilieden sivuilta löytyi loistava idea sekä
suuntaa antavat ohjeet muumitalon tekoon, joten sormeni oikein syyhysivät
päästä rakennuspuuhiin!
Näiden kuvien
jälkeen en kai kehtaa enää väittää, etten ole ollenkaan käsityöihmisiä…?
Ihmeellisesti muumihahmot vain syntyivät Kotilieden kuvia katsellen ja tarkasti
kopioiden. Aikaa siihen tosin tarvittiin, samoin korjailuja ja hiomista… Väreiksi
riittää elintarvikeväreistä punainen, sininen ja keltainen, sillä kahta
viimeistä sekoittamalla saa vihreää (joka tosin oudosti haalistui hieman parin
päivän kuluessa Nuuskamuikkusen vaatteissa.) Ruskean värin Haisulia, papan
hattua ja mamman laukkua varten saa sekoittamalla tomusokerikuorrutteeseen
kaakaojauhetta.
Tämä joki on
ehdoton suosikkiyksityiskohtani talosta! Kimalteet ovat sinisiä ja vihreitä pieniä
leivonnaisten koristeluun tarkoitettuja sokerihelmiä, jotka taitavat olla
jostain ihan tavallisesta marketista ostettuja. Meillä oli niitä sattumalta
kaapissa parin vuoden takaa, jolloin tein mageita bling bling -pipareita. (Täytyypä
joskus postata tänne kuvia niistäkin! Ehkä ensi jouluna?)
Muumitalon
seinät tein viivottimella 20 cm korkeiksi ja 5 cm leveiksi ja seiniä tuli
taloon kuusi kappaletta. Osaan leikkasin heti paistamisen jälkeen ikkuna-aukot,
osaan koristelin ruutuikkunat. Kattokappaleiden leveys alareunassa on 6 cm ja
pitkät sivut ovat 15 cm pitkiä. Näitä kattolevyjäkin tarvitaan siis
yhteensä kuusi. Kannattaa tehdä vähän varaosia, sillä aina jotakin voi mennä
rikki liimausvaiheessa. Me tosin säästyimme siltä murheelta. Liimaukseen en voi
oikein antaa muuta apua kuin malttia! Jos joku ilmoittaa saavansa suorat seinät
ja yhtenäisen katon huipun niin se on kyllä jo jonkun palkinnon arvoista…
Eräs aikaa vievä,
mutta suloisuudessaan kannattava yksityiskohta ovat muumitalon riipputikkaat.
Ne syntyvät kapeista suorakaiteen muotoisista piparinpaloista, joiden päihin
painetaan ennen paistamista reiät sukkapuikolla. Reiät on avattava nopeassa
tahdissa vielä heti paistamisen jälkeen; nopeassa tahdissa siksi, että pienet
piparinpalat jäähtyvät parissa minuutissa, ja jäähtynyt pala ei jousta yhtään.
Portaat yhdistetään langoilla solmimalla iso solmu lankoihin joka portaan alle.
Vedin valmiiden portaiden langanpäät sisään kattoluukun aukosta, kastoin
kattoluukun kattolevyä vasten tulevat saumat sulaan sokeriin ja vedin langat katon
ja luukkurakennelman sauman väliin, ja ulos törröttävät pätkät leikkasin
lyhyiksi.
Haisuli esittelee luukun
Sillan kaksi
kaarevaa osaa syntyvät ottamalla kaareen mallia pienen lautasen reunasta.
Sillan kaiteen olisi voinut liimata myös toisin päin, vaikka ensin ajattelin,
että hahmot peittävät kaiteen nurjan puolen ja ulkosivu saa olla siistimpi.
Mutta mitäs noista!
Talon
koristelujen viimeiset silaukset kannattaa tehdä vasta osien liimaamisen
jälkeen. Ennen liimausta koristelin vain hahmot, joen ja kaikki pystysuorat seinät.
Karkkien liimailu sujuu helposti myös valmiiseen taloon ja rumannäköiset saumat
voi tilkitä valkoisella kuorrutuksella piiloon.
Lopuksi vielä
ikiaikainen piparkakkutaloon hyvin sopiva taikinaohje reseptilaatikostamme.
Erinomaista jälkeä tulee myös kaupan pakastepiparkakkutaikinalla.
Piparkakkutaikina
piparkakkutaloon
2
dl tummaa siirappia
2
dl sokeria
250
g voita
4
tl kanelia
4
tl inkivääriä
2
tl neilikkaa
2
tl ruokasoodaa
9
dl vehnäjauhoja
Paistaminen:
160 °C, piparkakkujen koosta riippuen 5-15 minuuttia
Kiehauta
siirappi, sokeri, voi ja mausteet kattilassa. Anna jäähtyä. Sekoita ruokasooda
vehnäjauhoihin ja yhdistä jauhoseos siivilän läpi siirappiseokseen. Sekoita
taikinaksi ja anna taikinan levätä jääkaapissa vähintään pari tuntia ennen leipomista.
Paista yhtä aikaa vain saman kokoisia piparkakkuosia, sillä pienemmät osat
kypsyvät huomattavasti nopeammin kuin isot!
Tee
kuorrute sekoittamalla pieni loraus elintarvikeväriä, kananmunan valkuaista ja
tomusokeria. Käytä ruskeaan kuorrutteeseen kaakaojauhoa. Pursota kuorrute
pursotuspussista, silmien ja muiden pienten yksityiskohtien maalauksessa käytä
apuna cocktailtikkuja.
Osat
liimataan yhteen sulan sokerin avulla. Sulata siis kasa sokeria valurautapannussa
ja pidä sokeria pienellä lämmöllä kuumana liimauksen ajan. Varo näppejäsi!
Karkit on helppo kiinnittää tomusokerikuorrutuksella, eli sitä voivat harrastaa
myös lapset.
Oikein ihanaa ja satumaista joulua
kaikille!
5 kommenttia:
Onpas hieno piparkakkutalo ja kiva, että olet palannut taas tänne ruokablogimaailmaan :) kivaa joulua!
Todella hieno piparkakkumuumitalo!! sinulla riitti kärsivällisyyttä tehdä se hyvin.
AVa
Hei! Minäkin huomaan että olen odottanut sinulta kuulumisia!
Kiitos piparitalokokonaisuudesta. Hieno kokonaisuus joka on vaatinut paljon käsityötä.
Terveisin "Metsämarja"
Pöh, minä luulin kommentoineeni tänne jo! Kommentti taisi hävitä jonnekin netin syövereihin.
Haisuli ja Pikku Myy ovat erityisen suloiset!
Minäkin olin kommentoinut, mutta kadonnut on! Kirjoitin, että hauska saada sinut tänne taas. Itse olen kyllä käynyt täällä useinkin ihania reseptejä hakemassa! Tänäkin jouluna syötiin lohipeltiä ja suklaahippukeksejä.
t. VE
Lähetä kommentti