Psykiatrian lopputentti

Ihan kohta juhlitaan!

Minulla oli tänään psykiatrian lopputentti. Ehkä ihmettelette, miten se liittyy ruokaan, ja voin todeta, ettei sitten mitenkään! Ei sillä kysytty edes syömishäiriöistä. Ja tenttiä ennen en olisi pystynyt syömään edes tuota psykiatrian kirjan päällä nököttävää omenaa. Kummallista kyllä, joskus tentit edelleen tuntuvat mahanpohjassa asti. Loppujen lopuksi oli ihan mukava tentti ja hyvin meni.

Mutta mutta. Mukavata olisi ollut tiedossa kotona Raumallakin. Samaan aikaan kun minä pohdin masennusta, itsemurhia, kriisejä ja pakkohoitoa koulun penkillä, Raumalla oli pitopöytä koreana ja tupa täynnä iloisia vieraita. Ehkä arvaatte, missä olisin ollut mieluiten, mutta ehkä tiedätte myös, että aina ei voi valita mielen mukaan. Velvollisuuksien vuoro oli tänään, mutta juhlat sen sijaan jatkuvat myös huomenna samalla teemalla täällä Turussa. Ja niihin osallistun minäkin!

Tämänpäiväisten juhlien pitokokkina toimi isosiskoni Maria, jonka jo kerran mainitsinkin pääsevän vierailemaan välillä blogiini. Hänen ensimmäinen tehtävänsä onkin raportoida minulle ja teille kaikille lukijoille, mitä sillä Raumalla oikein tänään syötiin! Veikkaanpa, että tulossa on todellinen ideapaketti kaikille kotona juhlia järjestäville. Muistakaapa kurkata myös vanhempi juttu ylioppilasjuhlistani, jos sellaisten järjestämistä on tänä keväänä luvassa.

Ha det bra!

Salaatti talon tapaan

Kehtolaulu pienelle vihreälle banaanille ja 365 muuta HeVi-hittiä

Vihannekset, juurekset ne herkkuja on kaikki.

Niistä tykkää tytöt, pojat sekä ope Maikki.

Kurkkua ja tomaattia, kaalinpäätä haukkaa.

Narskuttele naurista tai pure kynsilaukkaa.

Vitamiinit talteen!

Hyvän olon salaisuus on A, B, C.

Kasvamiseen tarvitaan myös D ja E.

Sadonkorjuun aikana kun ahertaa,

voi vitamiinit säilöä tai pakastaa.

Joskus tekee hurjan paljon mieli herkutella.

Hedelmiä, marjoja voit silloin maiskutella.

Mustikat ja mansikat ne aivan sulaa suussa.

Päärynäkin parempaa on poskessa kuin puussa.

Vitamiinit talteen!

Isukki oli löytänyt kirjastosta jotain riemastuttavaa: Simo Siili ja muita lastenlauluja -CD palautti jostain alitajuntani syövereistä mieleeni kaikki ala-asteen musiinkin tunneilla lauletut loistobiisit. Miten ihmeessä voin muistaa jonkun Vitamiini-rapin sanat ulkoa, vaikken edes muistanut kyseisen laulun olevan olemassa? Katsotaan, koska muu perhe hermostuu näihin lastenlauluihin, joita minun on saatava renkuttaa nyt vähän aikaa. ;)

Juha Tynnisen Vitamiini-rap johdattaa meidät salaatin tekemisen pariin. Haluan esitellä ihan sen perussalaatin, jota meidän perheessämme syödään päivittäin lämpimien aterioiden lisukkeena. Salaatti on mielestäni puolet ateriaa, ainakin määrällisesti. Perinteisessä lautasmallissahan puolet lautasesta on täytetty kasviksilla. Meillä katetaan kyllä aina salaattilautaset, sillä ainakin minulla viiraa sen verran päästä, etten siedä salaatin tahriintumista lämpimään ruokaan…

Salaatin ei todellakaan tarvitse olla tylsähkö kurkku-tomaatti-sekoitus tai ylipäätään samanlainen joka päivä. Salaattiin on hurjan helppo saada vaihtelua, uskokaa tai älkää. Kun salaatin tekoon panostaa hieman, tulee sitä syötyä kyllä yli ravintosuositusten, niin herkullista se on.

Salaatin teko alkaa salaattipohjasta. Käytämme yleensä vähintään kahta eri salaattilaatua. Mukaan silputaan tuoreita yrttejä, esimerkiksi basilika on aina hyvä. Rucola-salaatti taas on jo itsessään voimakkaan makuinen. Salaatin päälle lorautamme hieman oliiviöljyä ja suihkimme balsamiviinietikkaa. Joskus päälle ripotellaan vielä muitakin mausteita: kuivattuja yrttejä tai rouhaisu mustapippuri- tai suolamyllystä. Sitten salaattipohja käännellään sekaisin.

Salaattiin päätyvät meilläkin usein tavanomaiset kurkut, paprikat ja tomaatit, mutta erityisesti kahdella jälkimmäisellä pääsee leikittelemään väreillä: eilen keltaista, huomenna punaista, tänään kaikki mahdolliset värit. Salaattiimme päätyy melkein poikkeuksetta hedelmiä. Suosikkejamme ovat päärynä, omena, viinirypäleet, hunaja- ja verkkomeloni, tuore ananas ja sitrushedelmät. Italiassa salaateissa on ollut usein porkkanaa ohuenohuina siivuina, joita saa tehtyä helposti juustohöylällä. Isosisko esitti juuri uuden idean tuoreen parsan suikaloimisesta salaattiin samaan tyyliin. Kesäisin salaattiin päätyy tietysti tuoreita herneitä ja retiisiä. Mmmm… sitä odotellessa! Vaihtoehtoja siis riittää!

Loppusilauksen salaattiin saa siemenillä, pähkinöillä, rusinoilla ja kuivatuilla marjoilla. Vaihtelua löytyy yllin kyllin erilaisista sekoituksista paahdettuihin ja suolattuihin versioihin, jotka ovat aika jänniä makupaloja salaatin joukossa.

Kuten ehkä huomasitte, meillä tykätään laakeista salaattiastioista. Simpukasta salaattia syödään erityisesti silloin, kun pääruokana on kalaa. :)

Äitienpäivän kunniaksi Simo Siilillä ja kumppaneilla on vielä jotain laulettavaa…

Äiti saa olla suuri, äiti saa olla pieni.

Äiti saa tuoksua mullalta, tosin kyllä mieluummin pullalta!

Äiti saa kyllä kokata, mut saakohan äiti rokata?

Äiti voi olla kenkku, äiti voi olla reilu.

Äiti voi jaella toruja, tosin kyllä mieluummin loruja!

Äidin keitto voi kiehua, mut saakohan äiti riehua?

Ei vaan äiti vaan myös nainen ja kaikki olennainen

kuuluu myöskin äidin elämään.

Sekä vaippapyykki että rokki, ei kai oo se shokki,

jos molemmat mahtuu äidin elämään?

(Saako äiti rokata? Irmeli Wartiainen-Suojalehto)

Äitienpäivärokkailut vuonna 2010

Krabbeluurit

Mennään brunssille!

Vappuviikonloppu lähestyy ja ennen kaikkea vappubrunssi. Omaan vappuuni on kuulunut jo muutaman vuoden ajan vappubrunssi vapunaattona ja usein myös piknikbrunssi vapunpäivänä. Tällä kertaa jaan reseptin, josta saa takuuvarmasti vappubrunssin hittiherkun. Mutta ei mennä siihen ihan vielä.

Eräs oman blogini hittipostauksista koskee myös brunssia. Blogger-ohjelma, jolla tätä blogiani kirjoitan, tekee kaikenlaisia hauskoja tilastoja lukijoiden käynneistä blogissani. Luetuimpien kirjoitusten joukossa on viikoista ja kuukausista toiseen viime keväänä kirjoittamani ”Brunssilla Blankossa”. Googlen kautta surffaamalla blogiini päädytään äärimmäisen usein hakusanoilla ”brunssi Turku” ja ”brunssi Blanko”. Siis ainakin turkulaiset ovat mieltyneet tähän rentoon myöhäisaamun ruokahetkeen!

Tänäkin keväänä olen pariin otteeseen käynyt pyörähtämässä Blankon edessä sunnuntaiseen brunssiaikaan. Mutta tosiaan vain pyörähtämässä. Jonot Blankon herkulliseen brunssipöytään kiemurtelevat nimittäin jo Aurajoen rantaa pitkin. Voisiko olla, että Blankon brunssin suosio alkaa kääntyä jo itseään vastaan? Onnittelut niille, jotka Blankon brunssille ovat mahtuneet, mutta minulla on lohdullista kerrottavaa kaikille jonottamiseen kyllästyneille: Turussa on muitakin sunnuntaibrunsseja. Me löysimme siskon kanssa palan taivasta korttelin päästä Aurakatu 1:stä.

Fontana Cafe avasi tänä keväänä ovensa remontin jäljiltä entistä ehompana. Sunnuntaisin se tarjoilee herkullisen brunssipöydän klo 12–17 hintaan 17 €. Me nautiskelimme vatsamme täyteen aamiaisleivillä päällysteineen, herkullisilla salaateilla, lämpimillä mannermaisilla aamiaisantimilla, hedelmillä ja paksuilla pannukakuilla. Kyytipojaksi tuoremehua ja kahvia tai teetä. Ei paha! Väkeä oli paljon, mutta aina löytyi myös vapaita paikkoja (ainakin toistaiseksi!). Mukavaa oli myös se, että kahvilabaari toimi brunssin ohella ihan tavalliseen tapaan: viereisen pöydän sedät saivat club sandwichinsa ja rouvat leivoksensa.

Herkkuterkut Fontanasta

Pannukakuista parhaimmat paistan kuitenkin itse. Tai eiväthän ne mitään ”pannukakkuja” ole vaan krabbeluureja. Jos joku teistä tiesi jo etukäteen, mitä krabbeluurit ovat, on syönyt niitä aiemmin tai tietää jopa, mitä tuo hassu nimi tarkoittaa, lupaan kyllä siitä hyvästä melkein jonkun palkinnon.

Krabbeluurit ovat niin ikisuosikkejani kuin olla vain voi, mutta näitä ei pikku-Nooralle paistanutkaan äiti vaan perhepäivähoitajani. Hänen reseptejään meillä on monta muutakin, mutta krabbeluurit ovat todellinen reseptiaarre. Krabbeluurit ovat niin kuin pikkulättyjä, mutta tavallisista lätyistä poiketen ne pullistuvat pannulla paksuiksi pullukoiksi. Taikinan yksinkertaisuudesta päätellen ei kai niissä muuta salaisuutta ole kuin leivinjauhe. Niin ja vaniljasokeri, sen takia krabbeluurit varmaankin maistuvat paremmilta kuin mikään tavallinen lätty.

Ja hei, älkää kuvitelko, että me hoitolapset syötiin jotain brunsseja siellä hoitotädin luona. Krabbeluureja syödään aina silloin kuin syötäisiin lättyjäkin.

Krabbeluurit

(pikkupikku annos, kannattaa tuplata!)

2 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

1 dl maitoa

1 kananmuna

voita paistamiseen

Sekoita kuivat aineet keskenään ja vatkaa maito ja muna vispilällä sekaisin. Yhdistä kaikki paksuksi taikinaksi ja annostele voideltuun ohukaispannuun. Paistamisessa kannattaa käyttää melko mietoa lämpötilaa, jotta paksut krabbeluurit ehtivät kypsyä kääntämisen välillä myös keskeltä. Herkuttele krabbeluurit kermavaahdon, siirapin, sokerin tai hillon kanssa.

Tänä vuonna vietän vappua isosiskoni kanssa – ensi kertaa sitten… lapsuuden? Tästä saammekin hyvän aasinsillan seuraavaan aiheeseen. Muistelimme tässä taannoin siskoni kanssa kaikenlaisia lapsuusjuttuja. Pohdiskelin myös siskolleni asioita, joista olin lapsena ollut hänelle, neljä ja puoli vuotta vanhemmalle siskolleni, kateellinen. Hänen amerikkalaiselta kirjekaveriltaan saamat hienot hiiriaiheiset tavarat tai teini-ikäisenä sukulaisten kanssa tehty Lontoon-matka olivat omiaan nostattamaan kateuden vihreyden pikkusiskon kasvoille. Kysyin isosiskolta leikkimielisesti, oliko hän ollut joskus minulle jostain kateellinen. (Eihän hieno isosisko, hyvänen aika sentään, voi olla perheen räkänokkarääpäleelle mistään kateellinen!) Oli hän kuulemma hiukan kateellinen yhdestä asiasta. Ruokablogista.

Kääk!

No ei vaan. Kuten rivien välistä olette huomanneet, isosiskoni on mestarikokki ja -leipuri. Hän on myös todellinen reseptihaukka: uudet reseptilöytöni tuntuvat päätyvän käsiini nykyään aina Marian kautta. Olisi vähintäänkin kohtuullista, että Nooras söta o saltigassa olisi myös kategoria Marias mumsiga. Ja kuten muodikkaimmissa ruokablogeissa jo tehdään, varsinainen kirjoittaja päästetään välillä lomalle (tai lukemaan tenttiin) ja vierailijakirjoittaja pääsee jakamaan reseptiaarteitaan lukijoille. Pikku apulainen siis! Näin ollen, tästä lähtien Nooras söta o saltigassa vierailee satunnaisesti isosisko Maria makoisine resepteineen. Hän on hyvä tyyppi, vaikka inhoaakin homejuustoa.

Isosiskoista on aina apua!

Rukiiset leipäset

Juuresta kukkiin

Minulla ei ole teille nyt mitään pääsiäisaiheista reseptiä, mutta pientä puuhaa vapaapäiville kuitenkin. Pääsette tekemään leipäjuurta! Minä en tiedä leipäjuurista yhtikäs mitään, mutta sen tiedän, että ne voivat olla jopa 300 vuotta vanhoja. Tämä leipäjuuri on kuitenkin vain 3 päivää vanha. Lasketaanpas: jos aloitat leipäjuuren teon vielä tänään, saat jo pääsiäissunnuntaina leipoa näitä söpöjä leipäsiä.

Opiskelukaupungissani Turussa sain maistaa eräässä opiskelijaravintolassa uunituoreita pienen pieniä ruisleipäsiä, jotka olivat mielettömän hyviä. En käynyt kysymässä reseptiä keittiön tädeiltä, mutta sattumalta bongasin ruotsalaisesta Söta saker -blogista (kiva nimi!) vähän samannäköisten leipien ohjeen. Nämä ruista, kauraa ja vehnää sisältävät leipäset eivät ole samanlaisia ruisleipiä, joita Turussa söin, mutta tosi herkullisia ja söpöjä kuitenkin, ehdottomasti postaamisen arvoisia.

Mutta nytpä en ajatellut pariin päivään haikailla ollenkaan Turun opiskelijaruokaloihin vaan herkutella kotona Raumalla ihanilla pääsiäisherkuilla! Leivoin äsken rahkapiirakkaa noudattaen tarkasti äidin ikivanhaa, takuuvarmaa reseptiä. Mutta tiedättekö mitä: piiraasta tuli ihan kummallisen kumista koostumukseltaan. Syyksi paljastui se, että minä noudatin reseptiä, äiti taas ei noudata! Haha! Juttu naurattaa minua nyt, mutta eipä naurattanut hetki sitten ollenkaan… Kumipiirakan lisäksi meillä on pääsiäisenä luvassa onneksi ainakin lampaan karetta ja ankkaa. Erityisesti ankka jännittää minua, sillä sellaista ei ole taidettu täällä koskaan aiemmin kokkailla. Toivottavasti siitä ei tule kumiankkaa!

Vaikka pääsiäinen onkin tänä vuonna paljon tavallista myöhemmin, tuli se silti aivan yllättäen. Olen muutenkin ihan pihalla kaikesta, sillä olen kevätflunssassa. Vaikken mikään vuodepotilas olekaan, jotenkin tämä flunssa saa minut vähän sekaisin. Heräsin tänä aamuna kello viideltä, vaikka minulla oli vapaapäivä. Eikö se jo riitä todisteeksi sekavuudesta? Haju- ja kuuloaistinikin ovat lähteneet luultavasti Pääsiäissaarille lomailemaan, mutta olenkin keskittynyt sitä enemmän näköhavaintoihin.

Hassua, miten keväällä silmät aivan janoavat värejä talven harmauden jälkeen. Narsissit eivät ole koskaan näyttäneet niin kirkkaan keltaisilta, rairuoho niin raikkaan vihreältä ja tulppaanit niin helakan vaaleanpunaisilta kuin nyt. Laitoin tänään päälleni äidin tekemän keltaisen hihattimen ja tuntui, että sain lisää energiaa ihan vain tuon värikkään vaatteen vuoksi. Tänä vuonna kevätmuoti taitaakin olla värikkäimmillään. Olin viime viikonloppuna pitkästä aikaa tekemässä muotinäytöstä ja melkein hypin innosta saadessani esitellä niin ihanan keväisiä asuja. Isä oli mukana ottamassa valokuvia ja laitan yhden kuvan tännekin. Vaikka hehkuttelin jo maaliskuun alussa kevään alkaneen, nyt ollaan kyllä ihan kevään ytimessä. Nauttikaa tekin värikylläisestä pääsiäisestä!

Tiputyttö

Tommy Girl

Leipäjuuri:

Päivä 1 (illalla): Sekoita kulhossa 1 dl vettä ja 2 dl vehnäjauhoja. Peitä kulho kannella tai muovikelmulla ja jätä huoneenlämpöön.

Päivä 2 (aamulla): Lisää juureen 1 dl vehnäjauhoja ja runsas ½ dl vettä. Sekoita ja jätä huoneenlämpöön kannen alle.

Päivä 2 (illalla): Lisää 1 dl vehnäjauhoja ja reilu ½ dl vettä. Jos juuri on alkanut kuplia, siirrä juuri jääkaappiin. Jos käymistä ei vielä ole tapahtunut, annan juuren olla huoneenlämmössä seuraavaan päivään.

Päivä 3 (illalla): Lisää 1 dl vehnäjauhoja ja reilu ½ dl vettä. Säilytä juurta jääkaapissa kannen alla.

Päivä 4: Juuri on valmis leivottavaksi, mutta se säilyy edelleen jääkaapissa. Lisää 1 dl vehnäjauhoja ja ½ dl vettä juureen muutaman kerran viikossa, jotta käyminen jatkuu, jos säilytät juurta pidempään.

Rukiiset leipäset

20 g hiivaa tai vajaa pussillinen kuivahiivaa

4 dl vettä

2 dl leipäjuurta

1 tl suolaa

1 rkl hunajaa

3 dl kaurahiutaleita

3 dl ruisjauhoja

4-5 dl vehnäjauhoja

Paistaminen: 225 °C, noin 10 minuuttia

Lämmitä vesi, lisää hiiva, suola, hunaja ja leipäjuuri. (Huom.: Osa juuresta jää talteen.) Alusta taikinaan kaurahiutaleet ja ruisjauhot. Lisää vehnäjauhoja, kunnes saat pehmeän taikinan. Jätin oman taikinani melko löysäksi ja lisäilin jauhoja myöhemmin leivinlaudalla. Annan taikinan kohota tunnin ajan vedottomassa paikassa. Jaa kohonnut taikina muutamaan osaan ja kaulitse taikina noin senttimetrin paksuiseksi levyksi. Leikkaa levystä haluamasi kokoisia suorakulmioita. Anna leipästen kohota liinan alla vielä puolesta tunnista tuntiin. Voitele leivät vedellä ja ripottele pinnalle kaurahiutaleita. Paista 225 °C:ssa noin 10 minuuttia.

Pastataikina ja pinaatti-ricottatortellinit

sekä pastakoneen salaisuudet

Täältä blogista ei löydy toistaiseksi vaalikonetta, mutta täällä on nyt pastakone. (Ja puujalkavitsejä…) Isosiskolta syntymäpäivälahjaksi saamani pastakone on koeajettu ja tuloksena syntyi herkullisia pinaatti-ricottatäytteisiä tortellineja serkkutytön Piece of Cake -blogista nappaamallani ohjeella. Pastan valmistaminen kuuluu selvästi mukavuusalueelleni, sillä siinä yhdistyvät loistavasti sekä leipomisen että ruuanlaiton salat. Tortellinien teko oli myös ihanaa yhdessä puuhasteltavaa. Mieleeni tuli ihan jouluiset piparkakkutalkoot isosiskoni rullatessa koneella minulle pastalevyjä täytettäväksi.

Mutta ei mennä asioiden edelle, ennen kuin kaikki tietävät, mistä on kyse. Pastaa, jota olemme tottuneet ostamaan kaupasta monen muotoisena ja värisenäkin, voi todellakin tehdä kotona ihan itse. Siihen ei itse asiassa tarvita edes pastakonetta, mutta toki tämä pieneltä mankelilta näyttävä keittiöväline helpottaa asiaa huomattavasti. Pastakone ei siis ole Pelle Pelottoman keksimä taikakone, josta nappia painamalla lentää spagettia suoraan suuhun, mutta ei se itse asiassa täysin kaukana siitäkään mielikuvasta ole. Minulta ainakin pääsi pari riemunkiljahdusta pyöräyttäessäni pastataikinalevyn myös koneen spagettiterien (tai tarkemmin sanottuna kai taglioliniterien) läpi ja saadessani tuloksena täydellistä hiuksenhienoa nauhapastaa.

Joko aloit harkita oman pastakoneen ostamista? ;)

Pastataikinankin valmistamisessa olin ihan ensikertalainen ja oli hienoa huomata kuinka helposti taikina syntyi. Olen melko varma, että taikina olisi kelvannut italialaisellekin. Melko varma. Heistähän ei koskaan tiedä. Joka tapauksessa taikina oli purkkamaisen venyvää ja toisaalta kimmoisaa: kun sormella painoi taikinaan kuopan, se lähti heti ponnahtamaan takaisin ylös. Kun pastataikinaa on helppo työstää, se on uskoakseni oikeanlaista. Pastataikina ei tosiaan tartu kiinni mihinkään ja sitä on helppo leikata.

No niin, aloitetaan siis taikinasta!

Pastataikina

(noin 4 henkilölle)

300 g durumvehnäjauhoja

3 kananmunaa

1 tl suolaa

1 rkl oliiviöljyä

(vettä tarvittaessa)

Mittaa 300 grammaa durumvehnäjauhoja keoksi alustalle. Tee kekoon kuoppa, riko kuoppaan kanamunat ja lisää päälle oliiviöljy ja suola. Lähde työstämään taikinaa sekaisin. Mikäli tuntuu, että taikina on liian kuivaa, lisää varovasti vettä joukkoon. Liian kostea taikina vaatii tietysti lisää jauhoja. Vaivaa taikinaa vähintään 10 minuuttia, kunnes se on sileä, tarttumaton, kiinteä pallo. Voit kokeilla vielä taikinan venyvyyttä ja kimmoisuutta. Kääri taikina muovikelmuun ja anna sen levätä jääkaapissa vähintään puoli tuntia.

Toinen muna ei menny niinku Strömsössä

Tämä on hyvä väli valmistaa tortellineille täyte:

1 purkillinen eli 250 g ricottajuustoa

2 valkosipulinkynttä

80 g pakastepinaattia

suolaa

pippuria

oliiviöljyä paistamiseen

Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja paista hetki pannulla oliiviöljyssä. Lisää pinaatti kohmeisena tai sulatettuna ja paista, kunnes enin neste on haihtunut. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita pinaatti hieman jäähtyneenä ricottajuuston joukkoon. Maista ja tarvittaessa mausta lisää.

Jos et omista pastakonetta, voit työstää pastataikinaa kaulitsemalla se käsin hyvin ohueksi levyksi. Jos et halua tehdä tortellineja, taikinasta voi muotoilla käsin myös vaikkapa paksua spagettia muistuttavaa pici-pastaa toscanalaiseen tyyliin. Tarkemmat ohjeet pici-pastan tekoon löytyy vaikkapa täältä.

Mutta pastakoneella pastataikinan muotoilu saa uusia ulottuvuuksia. Ensin pari sanaa itse koneesta. Niitä on varmasti monenlaisia, mutta minun pastakoneeni, Marcaton Atlas on kuulemma markkinoiden paras. Turkulaisen keittiötarvikeliike Idellin myyjän mukaan kyseiseen kauppaan ei mitään muita koneita ole edes otettu myyntiin. Niin, miksipä myydä sekundaa, jos tietää, mikä on priimaa? Atlakseen kuului mankeliosan lisäksi suoraan myös leikkuuterät kahdella eri leveydellä nauhapastan valmistusta varten. Koneen hinta taisi olla 70‒80 euroa. Innokkaat voivat hankkia lisäosat raviolien ja cannellonien valmistusta varten. Koneeseen on kuulemma saatavana myös sähkömoottori! Se minun täytyykin hankkia vastaavasti siskolleni syntymäpäivälahjaksi, sillä hän raukkaparka sai jännetupen tulehduksen pastakoneen veivin pyörittämisestä. Meidän olisi pitänyt vaihtaa välillä keskenämme työpisteitä, mutta eipä tajuttu.

Kun pastakone on kiinnitetty tukevasti pöytään, se puhdistetaan ensi pienen taikinanpalan avulla. Pastakonetta ei nimittäin saa milloinkaan puhdistaa vedellä! Ennen varsinaista käyttöä siis pikku taikinanpala saa kerätä mahdolliset pölyhiukkaset koneen rullien välistä. Käytön jälkeen koneen voi puhdistaa kuivalla liinalla tai pullasudin avulla, mutta ainakaan meidän pastatalkoomme eivät jättäneet koneeseen taikinan hiventäkään.

Tortellinien valmistus alkakoon! Aseta pastakoneen mankelirullien väli suurimmaksi mitä saa. Leikkaa pastataikinasta palanen ja mankeloi se pastakoneen rullien välistä. Taita ulos tullut levy kahtia (lisää tarvittaessa hieman jauhoja taitoksen väliin) ja mankeloi se uudestaan rullien läpi. Taita levy jälleen kahtia ja toista mankelointia ja taittamista muutamia kertoja, kunnes pastalevy on mankelin rullien levyinen. Vaihda sitten mankelin rullien välin leveys yhtä pykälää pienemmälle ja rullaa levy jälleen mankelin välistä. Toista kaventamalla välin leveyttä yksi pykälä kerrallaan, kunnes taikina on saavuttanut haluamasi paksuuden. Meidän Altaksellamme tortellinilevyjen paksuus taisi olla hyvä kuudennella pykälällä.

Aseta pastalevy leivinlaudalle ja leikkaa siitä noin 6x6 cm kokoisia neliöitä. Laita neliöiden keskelle pieni nokare pinaatti-ricottatäytettä. Taita neliö kahtia kolmioksi ja nipistä reunat tiiviisti yhteen. Pyöräytä kolmio sitten ”sormukseksi” yhden sormesi ympäri ja nipistä symmetriset kulmat tiukasti yhteen. Taivuta jäljelle jäänyttä kulmaa hieman takakenoon. Kas näin:

Säilytä muotoiluja tortellineja ja kaulittuja pastalevyjä kostean pyyhkeen alla, jotta ne eivät kuivu. Keitä valmiit tortellinit suolalla maustetussa runsaassa vedessä noin 3-5 minuuttia, kunnes ne ovat al dente eli kypsiä, mutta kuitenkin purutuntuman jättäviä. Olin itse hieman liiankin varovainen keittämisessä, sillä itse tehdyt tortellinit eivät lösähtäneetkään yhtä nopeasti kattilassa kuin kaupan tortellinit. Keittämistä vaille valmiit tortellinit voi myös pakastaa ja heittää kattilaan jäisinä. Tarjoa keitetyt tortellinit vaikkapa tomaattikastikkeessa tai peston kanssa.

Itse tehtyä tuorepastaa (lasagnelevyjä ja nauhapastaa) voi myös kuivattaa esimerkiksi jauhotetun pyyheliinan päällä. Kuivatun pastan keittoaika on vastaavasti pidempi, veikkaisin noin kymmentä minuuttia… Täytyypä pitää uudet pastatalkoot ja kokeilla!

P.S. Kiitos Kanelibasilikalle The Gorgeous Blogger -tunnustuksesta! Sain tunnustuksen aiemmin myös ystävältäni Katjalta ja vastaukseni tunnustuksen mukana tulleisiin visaisiin kysymyksiin voitte lukea täältä.

Ruokarakkaan lahjontaa

"Hyvää syntymäpäivää mulle toivottaa hän ja lahjoittaa viisisataa jätskiä!"

Parin viikon takaiset syntymäpäiväni poikivat vielä oman blogipostauksensa lahjasaldosta. ”Tuo tyttöhän saa lahjoja niin kuin nelivuotias!” nauroi isosiskonikin kertaillessani, millä kaikilla hämmästyttävän monilla tavoilla läheiseni olivat minua syntymäpäiväni kunniaksi halunneet muistaa.

Moni lahja liittyi jollain tavalla ruokaharrastukseeni, enkä näin nelivuotiaan tyyliin malta olla esittelemättä niitä teille! Tässäpä siis taatusti mieluisia lahjaideoita (tai lahjatoiveita!) ruokaa ja ruuanlaittoa rakastaville päivänsankareille:

Todellinen klassikko ja aina yhtä haluttu! Ruokakirjan antajalla taitaa muuten aina olla oma lehmä ojassa, tai niin oli ainakin tämän superihanan leivontakirjan minulle löytäneellä ystävälläni. ;) Jep, lupaan, että täältä poimitaan monta herkkua blogiinkin!

Ystäväni Karkkis aloitti vuosi sitten synttäri-illallisperinteen välillemme. Sain jälleen tänä vuonna kutsun hänen kauniiseen keittiöönsä.

Viikunasalaatti,

pitkään haudutettu karitsanpotka ohralla ja kasviksilla

sekä mango-pannacotta hemmottelivat synttärisankarin taivaisiin! Mutta voi Karkkis, minkä teit: kokosit meille kaikille valmiiksi myös täydellisen pääsiäismenun! Ja itse asiassa, minä sain kotiinviemisiksi vielä nämäkin:

 Kukkakuvioisia pahvisia kakku-/leipävuokia ja kakkukuvioisia servettejä ei ihan heti raaskikaan käyttää. Keittiötarvikeliikkeiden valikoimasta löytää nykyään kaikkea, mitä toivoa saattaa – ja kaikkea, mitä ei olisi osannut edes toivoa!

Pastakone oli ollut toivelistallani jo pitkään ja isosiskoni teki tästä haaveesta totta. Marcaton Atlas on muuten markkinoiden paras. Ja miten niin te muka tiedätte, mitä täällä blogissa seuraavaksi kokataan?!

Näistä ihanista ilmeistä ei ole vaikea päätellä, kuka on ylpeä leipuri ja kuka onnellinen päivänsankari. Rakastan tätä kuvaa! <3

Upean synttärikakun ohjeen isosiskoni oli poiminut täältä. Täytteenä oli mansikoiden sijaan viime kesän vadelmia kuten kuvasta näkyy.

Herkkukavalkadi päättyy johonkin niin makean näköiseen, mutta todellisuudessa villalangan makuiseen. Isosiskolta tämäkin. Oli muuten varmasti ensimmäinen kerta, kun pojat tulivat koulussa antamaan palutetta asustani! Siispä piti tarjota sitten oikeaa englanninlakua synttäreiden kunniaksi. Olisin tuonut synttärikarkkia kyllä muutenkin, sillä ainakaan se ei ole synttäriperinteistäni muuttunut kahdessakymmenessä vuodessa mihinkään. :)

Chili-lohi kookosriisillä

Vieläkö lohiruuat maistuisivat?

Tämä ohje on jälleen yksi uusi suosikkiruokani. Makeanmuikeaa chili-lohta ja täyteläistä kookosriisiä ei juuri nyt voita mikään! Aiemmin julkaisemistani ohjeista ihanakala ja lohipelti ovat selvästi päässeet teidänkin suosionne, joten jos yhtään luotatte minuun näissä lohiasioissa, tuskin petytte tähänkään.

Ohje on peräisin Sara la Fountainin uudehkosta ruokakirjasta nimeltä Passion for Food. Meidän kirjahyllyssämme se on isosiskoni omaisuutta, lahjana minulta. Kirja on aika hauska: joka kuukaudelle on omat ruokaohjeensa yhtenevin teemoin. Olisikohan chili-lohi löytynyt jostain mausteisten syysiltojen seasta… Saahan sitä toki tehdä keväälläkin!

 

Lohifilee saa pinnalleen aivan ihanan aasialaistyyppisen kastikkeen, jota saa olla runsaasti. Alkuperäisessä ohjeessa 800–1000 g:n fileelle valmistetaan alla oleva määrä kastiketta, mutta meillä sama määrä levitettiin puolen kilon fileelle. Isommalle kalanpalalle tekisin ehdottomasti tupla-annoksen, sillä kala saa peittyä tähän herkulliseen kastikkeeseen eikä vain ottaa siitä pientä pintaväriä. Tulisuutta pelkäävien lohduksi kastike ei ole itsessään ollenkaan tulinen. Mutta tulisuutta rakastavien lohduksi kalan pinnalle saa koristeluvaiheessa pilkkoa toki niin paljon chiliä kuin sielu sietää.

 

Lohifileen paistuessa uunissa on aika tehdä tuiki tavallisesta riisistä uskomattoman herkullinen lisuke. Kookoskermalla, nokareella voita ja parilla muulla taikasanalla riisistä tulee samettinen herkku, jota söisi ihan sellaisenaan. Tai ainakin muidenkin ruokien kuin vain chili-lohen lisukkeena.

 

Jos paheenasi ovat liian suuret annoskoot, chili-lohi ja kookosriisi ovat vaarallista ruokaa. Niitä haluaa syödä lisää, vaikka olisi jo ihan täynnä.

Chili-lohi

(meri)lohifilee (n. 500g)

maustekastike:

4 rkl hoisinkastiketta

1 rkl soijakastiketta

2 tl tuoretta inkivääriä raastettuna

1 ½ rkl sweet chili -kastiketta

2 rkl misotahnaa

koristelu:

½ chiliä siemenet poistettuna, renkaiksi leikattuna

tuoretta persiljaa tai korianteria

1 kevätsipuli silputtuna

Paistaminen: 170 °C, noin 30 minuuttia

Sivele uunivuoka rypsiöljyllä ja aseta lohifilee vuokaan nahkapuoli alaspäin. Kuori ja raasta inkivääri ja sekoita kastikkeen ainekset yhteen. (Hoisinkastikkeita, misotahnoja sun muita löytyy kaupasta etnisten ruokien hyllystä. Misotahnaa myydään pienissä pahvilaatikoissa, joissa on pieniä annospusseja.) Levitä kastike lohifileen päälle. Paista kalaa 170 °C:ssa noin 30 minuuttia. Koristele valmis kala chilillä, tuoreilla yrteillä ja silputulla kevätsipulilla.

Kookosriisi

4 hengen annos keitettyä pitkäjyväistä riisiä

1 ½ dl kookoskermaa

5 rkl maitoa

3 rkl voita

2 rkl kookoshiutaleita

2 ½ rkl limettimehua

suolaa

Keitä pitkäjyväistä riisiä neljän hengen annos pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita kypsän riisin joukkoon kookoskerma, maito, voi, kookoshiutaleet ja limetin mehu. Anna lämmetä liedellä. Mausta tarvittaessa suolalla. Tarjoile riisi lohen lisukkeena.