perjantai 28. lokakuuta 2011

Eurochocolate

Kun Perugia peittyy suklaaseen


Eurochocolate-suklaafestivaalit ovat Perugiassa jokasyksyinen kymmenen päivän mittainen tapahtuma, joka houkuttelee kaupungin täyteen suklaanhimoisia turisteja. Vanhan kaupungin keskustan pääkaduille pystytetyt kymmenet myyntikojut ovat näkyvin osa tapahtumaa. Suklaata voi ostaa kaikissa mahdollisissa muodoissa, perinteisistä suklaalevyistä suklaapastaan, ja kaikki italialaiset suklaamerkit ovat taatusti edustettuina omissa kojuissaan. Eurochocolate-tapahtuma myy toki myös omia fanituotteitaan. Halpaa suklaata saa kuitenkin näillä markkinoilla etsiä, vaikka kuudella eurolla voikin hankkia itselleen joihinkin alennuksiin oikeuttavan Chococardin.
Minkä kanssa tätä kuuluu syödä?

Eurochocolate pyrkii toki olemaan muutakin kuin vain kymmenen päivän suklaamyyjäiset. On näyttelyjä, luentoja, suklaanmaistelutilaisuuksia… Kaikesta festivaaliohjelmasta perillä ollakseen on kuitenkin suositeltavaa osata hyvin italiaa: ainakaan itse en nähnyt festivaalien aikana yhtäkään englanninkielistä festivaaliesitettä. Varmasti monenlaista mielenkiintoista jäi itseltäni tiedon puutteen vuoksi kokematta. Kaiken kaikkiaan Eurochocolate on kuitenkin hyvin kaupallinen tapahtuma, jossa suklaantuoksusta huumaantunut pääsee nopeasti rahoistaan.

Perugia on itseoikeutetusti suklaafestivaalien kotikaupunki, sillä Perugian tärkein vientituote on Perugina-tehtaan Bacio-suklaa. Bacio tarkoittaa suukkoa. Kyseessä on hopeakääreisiin pakattu suklaakonvehti: tumma suklaakuorrute kätkee sisäänsä maitosuklaata ja hasselpähkinärouhetta sekä kokonaisen hasselpähkinän suukon sydämenä. Hopeakääreestä paljastuu myös rakkausaforismi, joka on tietysti poimittava talteen… Bacit ovat kuuluisuutensa ansainneet. Jo Suomessa olen maistellut herkullistä Bacio-nimistä suklaa-pähkinäjäätelöä ainakin Turun italialaisessa jäätelöbaarissa Nuvolessa. Bacio-jäätelöä saa toki Italiassakin kaikkialla ja se on vähintään yhtä hyvää kuin itse suklaakin. Tämänvuotisilla Eurochocolate-festareilla esiteltiin valkosuklainen uutuus Bacio Bianco, mutta ainakin itse ostan Bacini alkuperäisenä, perugialaisen Luisa Spagnolin 1920-luvulla luomana versiona. (Tämä bisnesnainen jätti jälkeensä Perugina-suklaatehtaan lisäksi myös maailmankuulun, omaan nimeään kantavan vaatemerkin, johon et ole voinut olla törmäämättä ainakaan Italiassa!) Peruginan suklaatehtaaseen pääsee käymään muulloinkin kuin suklaafestivaalien aikaan ja oma vierailuni onkin vielä edessä.



Vaikka Eurochocolate-festareilla voi tuhlata omaisuuden pelkkiin suklaasuukkoihin, ilmaiseksi pääsee kuitenkin mukaan festivaalien tunnelmaan. Kaduilla soivat suklaa-aiheiset laulut ja ihmisten iloa on ihana katsella. Monenlaista viihdyttäjää parveilee ympärillä, lapset saavat päähänsä ilmapallohattuja ja rohkeimmat pääsevät vaikkapa seinäkiipeilemään suuren ”suklaapatukan” päälle. Pelkkä kojujen kiertelykin on elämys sinänsä, mutta tokihan jostain on ostettava pientä maisteltavaakin.



Festivaaleilla on kuitenkin tarjolla yhtä ilmaista suklaata. Monelle festivaalien kohokohta on suklaaveistokset, joita suklaataiteilijat veistelevät ensimmäisenä viikonloppuna ja jotka festivaalien päättyessä hajotetaan. Veistovaiheessa kuution kokoisesta suklaamöhkäleestä irti sinkoilevat palat kerätään tarkasti talteen ja jaetaan yleisölle. Itseltäni jäi näkemättä (ja maistamatta) veistosten hajottaminen, jolloin pirstaleet jälleen päätyvät yleisön herkkupaloiksi.



Kaikesta hauskasta huolimatta en välttämättä itse lähtisi kuitenkaan varaamaan matkaa Perugiaan juuri suklaafestareiksi, jolloin kaunis ja historiallinen kaupunki peittyy väenpaljouteen. Omat vanhempani saapuivat katsomaan minua tänne syyslomallaan ja heidän saapumisensa osui sattumalta juuri suklaafestareiden viimeiselle päivälle. Nappiin meni: hotelli tarjoushinnalla, silmäys festareita, loppuloma kaikkea muuta.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Il nostro pane quotidiano

Päivän panini ja muuta arkiruokaa Perugiassa


Vieraan maan arkeen soluttautuminen alkaa ruokakaupasta. Täällä Perugian vanhan kaupungin keskustassa asuessani vaihtoehtoja on käytännössä kaksi: pikkuiset marketit Coop ja Meta. Kaupat sijaitsevat saman kadun varrella ja ovat aivan kivenheiton päässä kotoani, joten ruokakaupassa käynti on periaatteessa mahdollisimman vaivatonta. Kummankaan kaupan valikoima ei kuitenkaan ole päätä huimaava. Voi, miten minulla onkaan ikävä Prisman kalatiskiä, täysinäisinä notkuvia hedelmäkoreja ja loputonta jogurttihyllyä! Toisaalta olen yrittänyt nähdä asian perugialaisen silmin:  Suomessa useimmista kaupoista puuttuvat selvästi elintärkeät ja runsaat juusto- ja leikkeletiskit. Tunnen, että tämä italialaiseen arkeen soluttautuminen on omalta osaltani vielä selvästi kesken. Tähyilen juustotiskillä tuttuja nimiä ja odottelen juustohöylä-nimistä kapistusta Suomesta. Pyydän siivuja kiltin vaaleanpunaisesta keittokinkusta enkä siitä häijynvärisestä pötköstä, jota kaikki muut ottavat. Ostan kalliita aamupalajogurtteja kotiin sen sijaan, että poikkeaisin aamulla koulumatkallani kahvilassa nappaamassa suklaacroissantin ja kahvin.  Mutta hitaasti hyvä tulee…
Coop...


... ja parasta valikoimaa

Meta...



"Nyt tyttö loppui se kuvaaminen!"

Perugian vanhan kaupungin kaduilta olen bongannut aika harvoja ”herkkukauppoja”. Muutama lihapuoti on tullut vastaan, ja taidanpa etsiä ne käsiini sinä päivänä, kun haluan paistaa kunnon pihvin. Sen sijaan leipomoihin poikkean vähän väliä, usein hakemaan jotain pientä herkkua, suolaista tai makeaa. Valikoimat ovat runsaat ja todella houkuttelevat!
Hyllyt tyhjenevät

Joka lauantaiaamupäivä Perugian keskustan ulkopuolella on suuret markkinat. Mahdollista on ostaa kirjaimellisesti mitä vain.  Itseäni markkinoille ovat houkutelleet lähinnä runsaammat hedelmä- ja vihannesvalikoimat, mitä Coop ja Meta tarjoavat. Kimppakämpässämme on kuitenkin vain yksi pieni jääkaappi, josta käytän itse yhtä hyllyä: kasvisten rohmuaminen viikon tarpeisiin ei oikein onnistu. Markkinoilla käyminen on kuitenkin kokemus sinänsä niin kuin alla olevista kuvista näet.



Toinen paikka, jossa olisin mielelläni harrastanut rohmuamista loppuelämän tarpeisiin, on kauppakeskus Collestradan Coop-megamarket. Collestradaan on Perugian keskustasta kuitenkin 30-40 minuutin bussimatka, joten veikkaan, että aika harvoin sinne lähden vain ruokaostosten perässä. Mutta jos olisin autolla (ja suurella jääkaapilla) varusteltu perugialainen, ostelisin ruokani lähinnä täältä. Hinnat ovat halvemmat, valikoimat valtavat ja erilaisten tiskien myötä houkuttelevuuskerroin huipussaan. Kun eteeni tulee joskus viikonloppu vailla tekemistä, palaan Collestradan loputtoman tarjonnan äärelle ja vietän loppuviikonlopun keittiössä… Mutta tyhjää viikonloppua saadaan vielä odottaa.


Mitä minä sitten täällä tavallisesti syön? Teistä muista lukijoista en tiedä, mutta ainakin äiti ja isä ovat perinteisesti huolissaan siitä, että lapsi saa murua rinnan alle! Kokkailuni kotona ovat olleet toistaiseksi varsin globaalia opiskelijaruokaa: pastoja, munakkaita, salaatteja… Pari kertaa viikossa on tullut herkuteltua jotakin ulkona, ja joskus päivät vain koostuvat mukaan napatuista jätskeistä, pizzanpaloista ja panineista. Muutaman kerran olen käynyt ulkona pizzalla ja toinen puoli runsaasta pizzasta lähtee aina dogibägginä kotiin (=seuraavan päivän herkkulounas). Useamman kerran viikossa oppituntini jatkuvat putkessa yhdeksästä kahteen. Noina päivinä on melkeinpä sääntö kuin poikkeus, että noudan lounaaksi koulumme kahvilasta ihanan vakkarini, kuumaksi paahdetun kinkku-juustopaninin. Opiskelijaruokalaa testasin kerran (tosin kyllä sulkemisaikaan) ja petyin. En käytä.
Buon appetito!

Tällä hetkellä Perugiassa jokainen on vaarassa vetää suklaaöverit, sillä yksi Euroopan suurimmista suklaafestivaaleista, EuroChocolate, on vallannut kadut. Kunhan olen toipunut hullunmyllystä, palataan suklaatunnelmiin…
Me kaikki halutaan suklaata!

maanantai 10. lokakuuta 2011

Tervehdys Perugiasta!

Vieläkö tällä blogilla on lukijoita?


Ciao!

Il cuore verde d’Italia… Italian vihreä sydän. Se on tällä hetkellä kotini: Umbrian maakunta, Perugian kaupunki. Saavuin tänne syyskuun viimeisinä päivinä ja nyt tuntuu, että olen aika hyvin asettunut aloilleni. Ennen kuin matkamme Italian ruokakulttuurin parissa alkaa, tehdään ensin kaupunkikierros.





Perugia on 160 000 tuhannen asukkaan kokoinen yliopistokaupunki Umbrian vihreiden kukkuloiden keskellä, yhdellä niistä. Perugian historia ulottuu jopa 1000-luvulle eKr., etruskien aikakaudelle. Historia on jatkuvasti läsnä kaupunkikuvassa erityisesti keskustaa ympäröivien muurien ja porttien myötä. Yllä olevassa kuvassa näet yliopistoni Università per Stranieri di Perugian päärakennuksen ja sen vieressä kohoavan etruskien aikaisen portin Arco Etruscon, joka kantaa myös nimeä Arco di Augusto – yläosa on Rooman valtakunnan ajalta.
Kaupungin keskus on aukio Piazza IV Novembre, sen suihkulähde Fontana Maggiore ja ympärilla seisovat Palazzo dei Priori sekä Catedrale di San Lorenzo

Pääkatu Corso Vannucci




Kiipeämistä riittää...

Ja ihailtavaa...

Akvedukti!

Raidetta modernimpaan makuun

Nyt kohti kotia

Ci vediamo in cucina!