Quiche

Miksen mä ole älynnyt tätä aikaisemmin?

Täällä Italiassa minulla on ystäviä eri puolilta maailmaa. Sen myötä olen päässyt tutustumaan hieman myös muiden maiden kuin Italian ruokakulttuureihin. Minusta on mielenkiintoista katsella esimerkiksi kämppäkavereideni touhuja keittiössä: miten unkarilainen ystäväni loihtii perunoista uppopaistamalla syntisen hyvännäköisen iltapalan tai kuinka Korean tyttö muuttaa keittiömme aasialaiseksi ravintolaksi. ”Mangia, mangia!” hän kehottaa, kun tulen uteliaana kurkistelemaan. Ei tarvitse kahta kertaa käskeä!

Uusiseelantilaisen ystäväni kanssa puhuimme kerran tuotteista, joita olemme täällä Italiassa kaipailleet. Ystäväni harmitteli raejuuston puuttumista kauppojen valikoimasta. ”Olen tottunut laittamaan sitä quicheen, jota tykkään tehdä usein.” ”Hetkinen! Mihin? Jos kerrot, mitä se on ja miten sitä tehdään, niin näytän sinulle, mistä saa raejuustoa.”

Ja niin hän kertoi. Quiche on kuulemma mitä tavallisin uusiseelantilainen ruoka. Minulle itselleni nimestä tulee mieleen ranskalaisten kinkkupiiras Quiche Lorraine, mutta Uudessa Seelannissa quiche on paksu uunimunakas. Myös uusiseelantilaiseen quicheen voi leipoa piirakkapohjan, mutta ainakin ystäväni jättää sen useimmiten ilman. Quiche on niin sanottu kierrätysruoka: sen täytteeksi voi laittaa oikeastaan mitä vain ja tyypillistä onkin niin sanotusti tyhjentää siihen kaikki jääkaapin jämät. Olennaista ovat vain kananmunat, jotka sitovat ainekset yhteen – quicheksi. Ystäväni valmistaa quichea usein ison annoksen ja leikkaa siitä annospaloja lounaaksi töihin. Erityisen suosittua tämä ruoka on kuumalla säällä, sillä se on kevyttä ja maistuu myös viileänä. Täysin uusiseelantilaista quiche ei kuitenkaan ole, sillä ruokalaji oli tuttu myös australialaiselle ja englantilaiselle ystävälleni.

Quiche valmistuu fiilispohjalta: "Lisätäänpä vielä yksi kananmuna!"

Reseptiä tivatessani sain vastaukseksi vain: ”Ei sitä ole! Voit tehdä sen niin monella tavalla.” Ystäväni saikin sitten luvan näyttää kädestä pitäen edes yhden tavan valmistaa quiche. Tätä on helppo lähteä varioimaan. Alla ohje, kuten me sen teimme. Kertokaapa, mitä te keksitte!

Quiche eräällä tavalla

1 paprika

1 pieni kesäkurpitsa

1 punasipuli

3 valkosipulinkynttä

200 g savukinkkua

200 g raejuustoa

200 g ricottajuustoa

100 g kypsennettyä pinaattia (esim. sulatettua pakastepinaattia)

7-9 kananmunaa

muutama ruokalusikallinen maitoa

kuivattuja yrttejä

pippuria

suolaa

juustoraastetta

Paistaminen: 200 C°, noin 30 minuuttia

Leikkaa kasvikset suikaleiksi ja paista öljyssä pannulla. Silppua sipuli ja valkosipuli ja kuullota kevyesti. Anna kasvisten jäähtyä rauhassa. Suikaloi kinkku. Riko kananmunat (käytä munia ensin vähemmän ja jos seos tuntuu liian kuivalta, riko joukkoon lisää) ja sekoita joukkoon jäähtyneet kasvikset, juustot ja kinkku. Lisää joukkoon loraus maitoa. Mausta. Voitele suuri uunivuoka (meillä oli käytössä kaksi pientä) ja kaada seos vuokaan. Ripottele pinnalle juustoraastetta tai nokareita ricottajuustosta. Paista 200 C°:ssa noin puoli tuntia tai kunnes munakas on hyytynyt ja hieman ruskistunut. Tarjoa hieman jäähtyneenä esimerkiksi salaatin kanssa. Quichen maistuu vähintään yhtä hyvältä myös seuraavana päivänä.

 Tällä hetkellä ystäväni on jo toisella puolella maapalloa...

Kurpitsatouhua

ja ilmoitusluontoinen asia

Kerronpa teille vähän juttua samalla kun touhuan tämän kurpitsan kanssa! Istukaapa alas.

Perjantaina oli viimeinen työpäiväni. Kuten olen monta kertaa tänä kesänä maininnutkin, olen ollut töissä koko kesän, mikä on itselleni kovin epätyypillistä. Nyt on kuitenkin 16 viikkoa ihka ensimmäisiä lääkärin töitä suoritettu päätökseen ja hymy on herkässä. Ja vielä herkemmässä siitä syystä, että tämän kaiken aherrukseni jälkeen minua odottaa välivuosi Italiassa!

Koulunkäynti lääkiksessä alkoi siis jo elokuun alussa, mutta itse en palannutkaan tänä lukuvuonna tuttujen kasvojen pariin. Olen jo jonkin aikaa haaveillut pienestä breikistä katkaisemaan rankkaa opiskeluputkea. Minulle oli alusta asti aika selvää, mitä välivuoteni aikana teen: toteutan haaveeni oppia puhumaan italiaa, minun mielestäni maailman kauneinta kieltä! En ole menossa vaihto-opiskelijaksi Italian lääkikseen vaan menen opiskelemaan nimenomaan italian kieltä kielikurssille. Samalla tietysti ajattelin kerryttää oppia tämän rakastamani maan ihmisistä, elämäntyylistä, kulttuurista, historiasta ja tietysti – ruuasta.

Nooras söta o saltiga -blogin seurassa pääsettekin nyt joksikin ajaksi seuraamaan erityisesti italialaista ruokakulttuuria. En osaa vielä sanoa, paljonko pystyn Italiassa ollessani itse olemaan keittiössä, voi olla että paljonkin – tai sitten vähemmän. Ruuasta joka tapauksessa tullaan edelleen puhumaan, katsotaan yhdessä, millä tavalla.  Mikäli itse haluaisit lukea myös matkani muusta puolesta, olet tervetullut seuraamaan myös toista juuri perustamaani blogia. Siellä jaan kuulumisiani seikkailun varrelta. Tämä toinen blogini on henkilökohtaisempi ja siksi jaan osoitetta vain sitä pyytäville – on kiva tietää, ketkä jakavat elämääni! Älä kuitenkaan epäröi pyytää osoitetta, Söta o saltigan lukijat ovat ehdottomasti tervetulleita mukaan. Laita minulle omalla nimelläsi sähköpostia osoitteeseen sotaosaltiga [at] luukku.com ja odota paluupostia.

Semmoista! Jännää vai mitä! Nyt voidaankin ihmetellä vähän tätä kurpitsatouhua. Käypä sinäkin ostamassa torilta kurpitsa. Koverra hattu pois veitsi vähän lappeellaan. Poista siemenet ja sitä ympäröivä ”höttö”. Koverra reunojen maltoa talteen vaikkapa jäätelökauhan ja veitsen avulla niin paljon kuin vain saat irti. Jos jännetupen tulehdus uhkaa, unohda lyhdyn teko ja pilko kurpitsa pienemmiksi paloiksi, silloin voit vain leikellä hyvät osat talteen niin kuin melonista konsanaan. Mutta jos sinnikkyys riittää, tee jäljelle jäävästä kurpitsan kuoresta kiva lyhty.

Sitten alkaakin kurpitsasoseen valmistus. Tämä soseen valmistus on aikamoinen taitolaji ja siihen minut perehdytti Virpi. Virpi on perehdyttänyt minut myös moneen muuhun asiaan, esimerkiksi derivointiin ja moolimassan laskemiseen, mutta nyt käymme läpi kurpitsasoseen valmistusta. Virpi on nimittäin todennut, että kurpitsan hedelmälihan normaali keittäminen ja soseuttaminen jättää soseen aivan liian vetiseksi. Siksipä kurpitsa keitetäänkin mehumaijalla! Touhu on kuitenkin nurinkurista: mehustamisen jälkeen malto talteen ja mehu heitetään mäkeen! Sitten malto soseutetaan sauvasekoittimella. Ota soseesta talteen 4 dl ja laita se pakkaseen. Odota seuraavaa postausta, jossa julkaistaan eräs ihana kurpitsaresepti, johon sosetta siis käytetään… (Toivotaan nyt, että onnistun itse ensin tämän Virpin lahjoittaman ihanan reseptin kanssa!)

Tein pakastuksen jälkeen jäljelle jääneestä soseesta ja puhdistetuista kurpitsansiemenistä pari muutakin juttua, jotka eivät nekään pöllömpiä olleet. Pestyihin kurpitsansiemeniin sekoitin suolaa ja paahdoin uunissa 225 °C:ssa noin 15-20 minuuttia. Kivaa naposteltavaa! Lopusta kurpitsasoseesta, jota jäi itselläni muutama desilitra, tein kurpitsalasagnea. Tarkoitukseni oli noudattaa Turun sanomien Extran kurpitsalasgnen ohjetta, mutta koska sosetta jäi sen verran vähän, teinkin kurpitsa-ricotta-pinaatti-suppilovahverolasagnea… Tuli oikein hyvää. Suolalla, pippurilla ja yrteillä maustettu kurpitsasose vuoan pohjalle, päälle lasagnelevyjä ja mozzarellasta tehtyä juustokastiketta. Sitten juustokastikkeen päälle suppiskerros, mausteita mukaan! Taas lasagnelevyjä ja levyjen päälle ricottajuustoa, johon on sekoitettu pakastepinaattia. Katso pinaattitäytteelle ohje vaikkapa tästä. Sitten vielä juustokastiketta, lasagnelevyt ja päällimmäiseksi juustokastiketta ja parmesaaniraastetta. Uunissa 45-60 minuuttia ja asteita 175. Me tykättiin!

Ciao!

P.S. Italian meininki alkaa lokakuun alussa…

Pastataikina ja pinaatti-ricottatortellinit

sekä pastakoneen salaisuudet

Täältä blogista ei löydy toistaiseksi vaalikonetta, mutta täällä on nyt pastakone. (Ja puujalkavitsejä…) Isosiskolta syntymäpäivälahjaksi saamani pastakone on koeajettu ja tuloksena syntyi herkullisia pinaatti-ricottatäytteisiä tortellineja serkkutytön Piece of Cake -blogista nappaamallani ohjeella. Pastan valmistaminen kuuluu selvästi mukavuusalueelleni, sillä siinä yhdistyvät loistavasti sekä leipomisen että ruuanlaiton salat. Tortellinien teko oli myös ihanaa yhdessä puuhasteltavaa. Mieleeni tuli ihan jouluiset piparkakkutalkoot isosiskoni rullatessa koneella minulle pastalevyjä täytettäväksi.

Mutta ei mennä asioiden edelle, ennen kuin kaikki tietävät, mistä on kyse. Pastaa, jota olemme tottuneet ostamaan kaupasta monen muotoisena ja värisenäkin, voi todellakin tehdä kotona ihan itse. Siihen ei itse asiassa tarvita edes pastakonetta, mutta toki tämä pieneltä mankelilta näyttävä keittiöväline helpottaa asiaa huomattavasti. Pastakone ei siis ole Pelle Pelottoman keksimä taikakone, josta nappia painamalla lentää spagettia suoraan suuhun, mutta ei se itse asiassa täysin kaukana siitäkään mielikuvasta ole. Minulta ainakin pääsi pari riemunkiljahdusta pyöräyttäessäni pastataikinalevyn myös koneen spagettiterien (tai tarkemmin sanottuna kai taglioliniterien) läpi ja saadessani tuloksena täydellistä hiuksenhienoa nauhapastaa.

Joko aloit harkita oman pastakoneen ostamista? ;)

Pastataikinankin valmistamisessa olin ihan ensikertalainen ja oli hienoa huomata kuinka helposti taikina syntyi. Olen melko varma, että taikina olisi kelvannut italialaisellekin. Melko varma. Heistähän ei koskaan tiedä. Joka tapauksessa taikina oli purkkamaisen venyvää ja toisaalta kimmoisaa: kun sormella painoi taikinaan kuopan, se lähti heti ponnahtamaan takaisin ylös. Kun pastataikinaa on helppo työstää, se on uskoakseni oikeanlaista. Pastataikina ei tosiaan tartu kiinni mihinkään ja sitä on helppo leikata.

No niin, aloitetaan siis taikinasta!

Pastataikina

(noin 4 henkilölle)

300 g durumvehnäjauhoja

3 kananmunaa

1 tl suolaa

1 rkl oliiviöljyä

(vettä tarvittaessa)

Mittaa 300 grammaa durumvehnäjauhoja keoksi alustalle. Tee kekoon kuoppa, riko kuoppaan kanamunat ja lisää päälle oliiviöljy ja suola. Lähde työstämään taikinaa sekaisin. Mikäli tuntuu, että taikina on liian kuivaa, lisää varovasti vettä joukkoon. Liian kostea taikina vaatii tietysti lisää jauhoja. Vaivaa taikinaa vähintään 10 minuuttia, kunnes se on sileä, tarttumaton, kiinteä pallo. Voit kokeilla vielä taikinan venyvyyttä ja kimmoisuutta. Kääri taikina muovikelmuun ja anna sen levätä jääkaapissa vähintään puoli tuntia.

Toinen muna ei menny niinku Strömsössä

Tämä on hyvä väli valmistaa tortellineille täyte:

1 purkillinen eli 250 g ricottajuustoa

2 valkosipulinkynttä

80 g pakastepinaattia

suolaa

pippuria

oliiviöljyä paistamiseen

Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja paista hetki pannulla oliiviöljyssä. Lisää pinaatti kohmeisena tai sulatettuna ja paista, kunnes enin neste on haihtunut. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita pinaatti hieman jäähtyneenä ricottajuuston joukkoon. Maista ja tarvittaessa mausta lisää.

Jos et omista pastakonetta, voit työstää pastataikinaa kaulitsemalla se käsin hyvin ohueksi levyksi. Jos et halua tehdä tortellineja, taikinasta voi muotoilla käsin myös vaikkapa paksua spagettia muistuttavaa pici-pastaa toscanalaiseen tyyliin. Tarkemmat ohjeet pici-pastan tekoon löytyy vaikkapa täältä.

Mutta pastakoneella pastataikinan muotoilu saa uusia ulottuvuuksia. Ensin pari sanaa itse koneesta. Niitä on varmasti monenlaisia, mutta minun pastakoneeni, Marcaton Atlas on kuulemma markkinoiden paras. Turkulaisen keittiötarvikeliike Idellin myyjän mukaan kyseiseen kauppaan ei mitään muita koneita ole edes otettu myyntiin. Niin, miksipä myydä sekundaa, jos tietää, mikä on priimaa? Atlakseen kuului mankeliosan lisäksi suoraan myös leikkuuterät kahdella eri leveydellä nauhapastan valmistusta varten. Koneen hinta taisi olla 70‒80 euroa. Innokkaat voivat hankkia lisäosat raviolien ja cannellonien valmistusta varten. Koneeseen on kuulemma saatavana myös sähkömoottori! Se minun täytyykin hankkia vastaavasti siskolleni syntymäpäivälahjaksi, sillä hän raukkaparka sai jännetupen tulehduksen pastakoneen veivin pyörittämisestä. Meidän olisi pitänyt vaihtaa välillä keskenämme työpisteitä, mutta eipä tajuttu.

Kun pastakone on kiinnitetty tukevasti pöytään, se puhdistetaan ensi pienen taikinanpalan avulla. Pastakonetta ei nimittäin saa milloinkaan puhdistaa vedellä! Ennen varsinaista käyttöä siis pikku taikinanpala saa kerätä mahdolliset pölyhiukkaset koneen rullien välistä. Käytön jälkeen koneen voi puhdistaa kuivalla liinalla tai pullasudin avulla, mutta ainakaan meidän pastatalkoomme eivät jättäneet koneeseen taikinan hiventäkään.

Tortellinien valmistus alkakoon! Aseta pastakoneen mankelirullien väli suurimmaksi mitä saa. Leikkaa pastataikinasta palanen ja mankeloi se pastakoneen rullien välistä. Taita ulos tullut levy kahtia (lisää tarvittaessa hieman jauhoja taitoksen väliin) ja mankeloi se uudestaan rullien läpi. Taita levy jälleen kahtia ja toista mankelointia ja taittamista muutamia kertoja, kunnes pastalevy on mankelin rullien levyinen. Vaihda sitten mankelin rullien välin leveys yhtä pykälää pienemmälle ja rullaa levy jälleen mankelin välistä. Toista kaventamalla välin leveyttä yksi pykälä kerrallaan, kunnes taikina on saavuttanut haluamasi paksuuden. Meidän Altaksellamme tortellinilevyjen paksuus taisi olla hyvä kuudennella pykälällä.

Aseta pastalevy leivinlaudalle ja leikkaa siitä noin 6x6 cm kokoisia neliöitä. Laita neliöiden keskelle pieni nokare pinaatti-ricottatäytettä. Taita neliö kahtia kolmioksi ja nipistä reunat tiiviisti yhteen. Pyöräytä kolmio sitten ”sormukseksi” yhden sormesi ympäri ja nipistä symmetriset kulmat tiukasti yhteen. Taivuta jäljelle jäänyttä kulmaa hieman takakenoon. Kas näin:

Säilytä muotoiluja tortellineja ja kaulittuja pastalevyjä kostean pyyhkeen alla, jotta ne eivät kuivu. Keitä valmiit tortellinit suolalla maustetussa runsaassa vedessä noin 3-5 minuuttia, kunnes ne ovat al dente eli kypsiä, mutta kuitenkin purutuntuman jättäviä. Olin itse hieman liiankin varovainen keittämisessä, sillä itse tehdyt tortellinit eivät lösähtäneetkään yhtä nopeasti kattilassa kuin kaupan tortellinit. Keittämistä vaille valmiit tortellinit voi myös pakastaa ja heittää kattilaan jäisinä. Tarjoa keitetyt tortellinit vaikkapa tomaattikastikkeessa tai peston kanssa.

Itse tehtyä tuorepastaa (lasagnelevyjä ja nauhapastaa) voi myös kuivattaa esimerkiksi jauhotetun pyyheliinan päällä. Kuivatun pastan keittoaika on vastaavasti pidempi, veikkaisin noin kymmentä minuuttia… Täytyypä pitää uudet pastatalkoot ja kokeilla!

P.S. Kiitos Kanelibasilikalle The Gorgeous Blogger -tunnustuksesta! Sain tunnustuksen aiemmin myös ystävältäni Katjalta ja vastaukseni tunnustuksen mukana tulleisiin visaisiin kysymyksiin voitte lukea täältä.

Taivaallinen pesto-munakoisovuoka

Eiköhän tää talvi ollut tässä



Nooran ajanlaskun mukaan talvi päättyy ensi viikon tiistaina. Tiistai on nimittäin maaliskuun ensimmäinen päivä, ja maalis-, huhti- ja toukokuu ovat kevät. Eräs ystäväni yritti juuri väittää minulle muuta, mutta pysyn kannassani. Lunta saa tupruttaa maaliskuussa vaikka taivaan täydeltä, mutta eikö olekin parempi, jos silloin voi jo täysillä fiilistellä kevättä eikä vain odottaa, koska talvi hellittää?

Talvi oli kylmä ja luminen. Kattokaa nyt mun huushollia!

Mutta nyt kun vielä ollaan pari päivää talven puolella, ehdin esitellä teille viimeisen uunissa muhivan, täyteläisen talviruuan. Tein taivaallista pesto-munakoisovuokaa jo joskus ennen joulua, mutta postaaminen on vain jäänyt. Ehkä siksi, että tämän ohjeen postaus onnistuu helposti: kerrankin valmiissa ruokaohjeessa oli kaikki saman tien täysin kohdallaan. Minun ei ole tarvinnut muistaa muuta kuin se, että ohje löytyi sellaisenaan Kotiliedestä.

Ylistävä nimi ei ole itse keksimäni, mutta yhdyn täysin Kotilieden ruokatoimittajan kuvaukseen. Tämä ruoka yhdistää nimittäin mitä herkullisimpia ja täydellisesti toisiinsa sopivia ruoka-aineita: jauhelihaa, pinaattia, pestoa ja munakoisoa. Ainoa asia, mistä munakoisovuoan valmistuksessa haluan huomauttaa, on suola. Älä lisää sitä kokonaisuuteen ylimäärin. Munakoisojen itkettämisestä jää munakoisoihin valmiiksi sopiva suolaisuus ja samoin pesto on melko suolaista. Itse ruokaa valmistaessani olin jo valmiiksi varuillani liian suolan suhteen, joten lopputulos oli juuri sopiva suolaisuudeltaan. Pieni etukäteishuomautus vain, jotta saatte nauttia samasta taivaallisesta makuelämyksestä.

Taivaallinen pesto-munakoisovuoka

1 munakoiso

suolaa itketykseen

1-2 sipulia

400 g jauhelihaa

150 g eli 1 pss pakastepinaattia

öljyä paistamiseen

kuivattua basilikaa

mustapippuria

(suolaa)

1 dl pestoa

2 dl kermaa tai ruokakermaa

oliiveja

juustoraastetta

Paistaminen: 200 °C, 30–40 + 10 minuuttia

Pese munakoiso ja leikkaa se noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Itketä munakoisoja hetki ripottelemalla suolaa viipaleiden päälle. (Katso tarkempi ohje itketyksestä tästä.) Silppua sipuli ja kuullota öljyssä pannulla. Lisää jauheliha ja ruskista. Lisää joukkoon kohmeinen pinaatti ja paista, kunnes pinaatti on sulanut. Mausta basilikalla, mustapippurilla ja ripauksella suolaa.

Levitä puolet itketetyistä (muista pyyhkiä suola pois) munakoisoviipaleista öljytyn uunivuoan pohjalle. Lisää päälle jauheliha ja peitä lopuilla munakoisoviipaleilla. Sekoita pesto kermaan ja kaada munakoisoviipaleiden päälle. (Oikeastaan pesto-kermaseosta voisi kaataa jo hieman suoraan jauhelihan päälle...) Paista vuokaa uunissa 200 °C:ssa 30–40 minuuttia. Ota vuoka pois, lisää pinnalle oliiveja ja juustoraastetta. Paista vielä 10 minuuttia. Tarjoa haluamiesi lisukkeiden kera.

Jamien mielettömät pinaatti-ricottacannellonit

kera isosiskon kotiinpaluun ja pikkusiskon pesästälennon

Raumalla lapsuudenkodissani on tapahtunut viime aikoina pientä vaihtuvuutta lapsissa. Minä vietin kotona juuri pari kuukautta, mutta pakkaillessani viikko sitten tavaroitani Turkuun paluuta varten isosiskoni purki viereisessä huoneessa laukkujaan. Isosiskon majailtua viime aikoina ulkomailla ja toisella puolella Suomea tuskin tarvitsee arvailla, kuinka iloinen hänen nykyisestä sijainnistaan olen. Tänä keväänä on siis luvassa superhauskoja siskosviikonloppuja Raumalla ja varmasti Turussakin!

Ennen Turkuun paluutani ehdimme jo viettää kotona yhden siskosviikonlopun – minkäs muun kuin kokkailun parissa. Pitkän pohdinnan jälkeen valitsimme viikonloppuherkuksi Jamie Oliverin pinaatilla ja ricottajuustolla täytetyt cannellonit. Jamie Oliverin ohjelmia katsoessani minua naurattaa aina Jamien tapa ylistää kaikkea tekemäänsä: kaikki on awesome, excellenet, great tai amazing. Vähintäänkin! Eihän kehumisessa mitään pahaa ole, olen ennemminkin sitä mieltä, että meillä suomalaisilla (pohojanmaalaiset ovat tästä kyllä täysi poikkeus) on tylsä tapa vähätellä itseään ja tekemisiään. Mutta nyt emme vähättele mekään: Jamien ”awesome spinach and ricotta cannelloni” olkoon suomeksi mielettömät, huippuherkulliset, sikahyvät, supersuositut tai vaikka parhaat pinaatti-ricottacannellonit ikinä!

 

Isosiskon kanssa kokkailu oli aika erilaista kuin äidin kanssa kokkailu. Ennakkoluulottomampaa! Ainakin minulle tämä ohje sisälsi monenlaisia vieraampia juttuja. Veikkaan, että jos olisin kokkaillut samoja cannelloneja äidin kanssa, olisimme saattaneet molemmat hieman arkailla vaikkapa käyttämällä vähemmän pinaattia tai anjovista. Jotkut reseptiä kyseenalaistavat kommenttini saivat isosiskolta tiukkaa palautetta: ”Jos haluat kokkailla mun kanssa, tehdään niin kuin mä sanon!” ;D No niinhän me pikkusiskot kiltisti teemme. (Kokkailemme isosiskon kanssa eikä toisin päin…) Siispä isosiskon turvin noudatin rohkeasti Jamien ohjeita ja heitin pannulle jättikasan pinaattia tai tein muuta yhtä pelottavaa. Mikäli itse olet taipuvainen himmailuun uusien reseptien kohdalla, herätä sisäinen isosiskosi: noudattamalla tätä ohjetta lopputuloksena on erinomaiset cannellonit. Ja itse asiassa varmasti vielä erinomaisemmat kuin meillä (mikäli se jotenkin on mahdollista), sillä meiltä unohtui oregano ja muskottipähkinä kokonaan kokkauksen tuoksinassa. Niin, luultavasti se oli mun syy… ;)

 

Vaikka meillä molemmilla siskoksilla on riittänyt nyt viime aikoina kiirettä, isosiskoni oli sitä mieltä, että minulla riittää kiirettä vielä enemmän ja niinpä hän käänsi ohjeen blogiani varten. Enpä osaa kiireen määrää verrata, mutta minulla on ainakin maailman paras isosisko! <3

 

Jamien mielettömät pinaatti-ricotta-cannellonit

pari nokaretta voita

oliiviöljyä

2 valkosipulinkynttä, kuorittuna ja ohueksi viipaloituna

iso kourallinen tuoretta meiramia tai oreganoa pilkottuna

¼ muskottipähkinästä raastettuna

250 g tuoretta (tai pakastettua) pinaattia

kourallinen tuoretta basilikaa, varret pilkottuna, lehdet revittynä

2 x 400 g tölkkiä hyvälaatuisia säilöttyjä luumutomaatteja murskana (meillä Muttin säilykekirsikkatomaatteja)

merisuolaa ja mustapippuria myllystä

hyppysellinen sokeria

400 g ricotta-juustoa

2 kourallista vastaraastettua Parmesan-juustoa

16 cannelloni-putkea

200 g mozzarellaa paloina (meillä Valion mozzarella-raastetta)

Valkokastikkeeseen

500 ml crème fraîchea (meillä 200 g kermaviiliä ja 200 g crème fraîchea)

3 anjovisfileetä oikein hienoksi jauhettuna

2 kourallista vastajauhettua Parmesan-juustoa

Paistaminen: 180 °C, noin 30 minuuttia

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Ota uuninkestävä vuoka, johon cannellonit juuri sopivat yhdessä kerroksessa. Paista paistinpannulla voissa ja tilkassa oliiviöljyä toinen valkosipuli, meirami tai oregano ja raastettu muskottipähkinä. Kun valkosipuli on pehmentynyt, lisää niin paljon pinaattia kuin pannulle mahtuu ja kääntele. Kun pinaatti menee kasaan, lisää loput pinaatista, kunnes kaikki on pannulla. Pinaatin neste saa hieman haihtua. Viisi minuuttia on sopiva paistoaika. Siirrä pinaatti kulhoon jäähtymään. (Pinaatti pohditutti minua ensin ryöppäämisen osalta: isosisko selvitti, ettei ryöppäämistä tarvita, jos pinaattia ei käytä usein paljon. Jälkikäteen pohdimme, että tässä kohdassa voisi käyttää aivan hyvin myös suomalaista pakastepinaattia. Se on sekä halvempaa että ekologisempaa. Kuumenna pakastepinaattia tällöin pannulla kunnes se sulaa.)

Tulet yllättymään, kuinka kasaan tämä menee!

Laita pannu takaisin kuumalle levylle, lisää vähän oliiviöljyä ja laita pannulle toinen valkosipuli, basilikan varret pilkottuna ja tomaatit. Täytä toinen tomaattitölkki kylmällä vedellä ja lisää pannulle. Kiehauta tomaattikastike ja sen jälkeen vähennä lämpöä. Lisää hyppysellinen suolaa, mustapippuria ja sokeria ja anna hautua noin 10 minuuttia, kunnes tomaattikastike on sopivan löysää. Ota pannu lämmöltä ja lisää basilikan lehdet.

Hienonna pinaatti ja sekoita joukkoon ricotta ja kourallinen parmesaania. Kaada tomaattikastike uunivuokaan. Täytä cannellonit pinaatti-ricotta-täytteellä. Tämä sujuu helpoiten pursotuspussin avulla. Asettele täytetyt cannelonit tomaattikastikkeen päälle.

Tee valkokastike sekoittamalla crème fraîche, anjovikset ja 2 kourallista parmesaania. Lisää hieman suolaa ja pippuria. Notkista kastike tarvittaessa tilkalla vettä. Kaada valkokastike cannellonien päälle. Lorauta pinnalle hieman oliiviöljyä, ja ripottele päälle loput parmesaanit ja sekä mozzarella. Paista uunissa noin 30 minuuttia, kunnes pinta kuplii ja ruskistuu.

Edinburghista paluun jälkeen isosiskollani on ollut yksi suuri harmi: hänen uutta suosikkijogurttiaan, viikunajogurttia ei myydä Suomessa! Seuraavaksi minulla on siis työn alla kehittää sellainen hänelle. Siihen asti mennään näillä Suomi-marjoilla...

Kreikkalainen pannukakku

Lisää ohjeita Anna-Leena Härköseltä! Ja lisää pinaattia olen luvannut myös!

Minulla ja opiskeluystävilläni on eräs suosikki-iltapala, jota teemme melkein aina, kun istumme iltaa yhdessä. Heitämme uuniin pellillisen pinaattipannaria ja teemme sen seuraksi munavoita. Jostakin kumman syystä nimesimme pannariherkun erään P-kirjaimella alkavan proffamme mukaan. Pinaattipannari onkin meille nykyään tuttavallisesti vain PPP eli Pumpasen* PinaattiPannari. (*Nimi muutettu!)

Taikinaterapiaa-lehdestä löysin viritetyn version perinteisestä pinaattipannaristamme: kreikkalaisen pannukakun. Härkösen ohjeeseen tuli pinaatin lisäksi fetajuustoa, oliiveja ja hieman mausteita. Perinteisessä pannarissamme sulatettu ja valutettu pakastepinaatti sekoitetaan pannukakkutaikinaan. Tässä uudessa ohjeessa pinaatti ripoteltiin sinne tänne pellille kaadetun pannukakkutaikinan päälle. Ripottelun tuloksena oli mielestäni sekä parempi ulkonäkö että maku. Eroa perinteiseen pinaattipannariin on myös se, että fetalla ja oliiveilla höystetty pannari ei tietenkään kaipaa enää munavoita päälleen.

Kreikkalainen pannari muistuttaa oikeastaan aika paljon jo suolaista piirakkaa. Kreikkalainen pannari sopii edelleen iltapalaherkuksi, mutta se on myös loistavaa bileruokaa: nopeaa tehdä isolle joukolle ja pannaria voi syödä haukatenkin ilman lautasia ja aterimia. Ja tämä on tietysti superhyvää!

Perinteinen PPP on edelleen yksi suosikeistani, mutta tulevaisuudessa taidan suosia tätä kreikkalaista versiota. Saa nähdä, uskaltaako kukaan lääkisystävistäni kokeilla kreikkalaista pannaria rakkaan PPP:n sijaan… ;)

Kreikkalainen pannukakku

2 kananmunaa

8 dl maitoa

4 dl vehnäjauhoja (osan voi vaihtaa hiivaleipäjauhoihin, jos haluat enemmän kuituja)

30 g sulatettua rasvaa

1 pss eli 150 g pakastepinaattia

200 g fetajuustoa

pieni tölkki oliiveja

1 valkosipulinkynsi

1 tl kuivattua basilikaa

Paistaminen 225 C°, noin 30 minuuttia

Sulata ja valuta pakastepinaatti. Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita munien joukkoon maito, jauhot ja hienonnettu valkosipulinkynsi. Anna turvota hetki. Lisää sulatettu rasva. Kaada taikina voidellun tai leivinpaperilla peitetyn uunipellin päälle. Ripottele pinnalle pinaatti, kuutioitu feta, halkaistut oliivit ja basilika. Paista 225 C°:ssa noin 30 minuuttia tai kunnes pannari on kypsä. Voit koristella valmiin pannarin tuoreella basilikalla ja parmesaanilastuilla.

Leivänmuruilla kuorrutettu pinaatti-perunavuoka

Moni on varmasti kokenut seuraavanlaisen tilanteen: edelliseltä aterialta on jäänyt riesaksi epämääräisiä ruuantähteitä, joiden syöminen sellaisenaan ei innosta mutta joita ei oikein raaskisi poiskaan heittää. Kuvitelkaa itsenne muutaman onnettoman keitetyn perunan ja surkean kuivan leipäkäntyn ääreen. Ei hääviltä näytä. Mutta ei hätää, sillä nyt esittelen taikatempun, jolla luodaan näistä tähteistä tähtiruokalaji!

Hienointa keittotaitoa on mielestäni se, jos onnistuu kehittämään pakon sanelemista aineksista makuelämyksen. Älkää kuitenkaan kuvitelko että olen keksinyt seuraavan reseptin itse! Bongasin Glorian ruoka et viini -lehdestä mitä käyttökelpoisimman palstan, jolla luodaan ruuantähteistä uutta. En ensin edes tiennyt lukevani sellaista palstaa, ihailin vain äärimmäisen houkuttelevan näköistä vuokaruuan kuvaa. Oma tilanteeni oli – mikäli mahdollista – alussa kuvailtua ruuantähdetilannetta vielä säälittävämpi. Minulla ei ollut perunan perunaa eikä leivänkannikan kannikkaa. Oli taiottava ensin vaadittavat tähteet. Siispä kauppaan, sitten tuore vaalea leipä pöydälle kuivumaan (viipaleina, käy nopeammin!) ja perunat kiehumaan. Ja sitten pelastamaan kovalla vaivalla luotu surkea ruuantähdetilanne!

Täytyypä jälleen todeta, että tämä resepti jää pysyvästi käyttööni lihan, kanan tai kalan lisukkeeksi! Miten ihanan pehmeää, suussa sulavan herkullista ja aromikasta lohturuokaa! ”Lohturuoka” eli ”comfort food” on käsite, jonka olen vasta lähivuosina oppinut. Se on jotakin lämmittävää, helposti valmistettavaa muhevan makoisaa ruokaa, jonka äärellä muu maailma murheineen katoaa. Toisaalta taas tämä perunavuoka sopisi tarjolle hienoimmillekin päivälliskutsuille. Tässä ohjeessa on oikeastaan perinteiset valkosipuliperunat tai kermaperunat keksitty uudelleen.

Ja tosiaan, ilman valmiitakin tähteitä selviytyy! Ja vaikka ne tähteet olisivatkin valmiina, kannattaa varmistaa, että muutama muukin tarvittava aines löytyy: pakastepinaattia, aurinkokuivattuja tomaatteja sekä sulatejuustoa. Muut ainekset löytyvätkin oikeastaan aina keittiön peruselintarvikkeista. Alkuperäisessä ohjeessa oli lisäksi vinkki, että perunavuokaan voi lisätä halutessaan myös pekonia. Omaan perunavuokaani en sitä käyttänyt, mutta eipä sekään pahalta kuulosta.

Leivänmuruilla kuorrutettu pinaatti-perunavuoka

6 keitettyä perunaa

1 pieni sipuli

oliiviöljyä paistamiseen

300 g pakastepinaattia

3 valkosipulinkynttä

suolaa

pippuria

100 g sulatejuustoa (esim. Koskenlaskijaa)

2 dl ruokakermaa

1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja

(150 g pekonia)

3-4 dl vaalean leivän muruja

mozzarella- tai emmentaljuustoraastetta

Paistaminen: 200 °C, noin 20 minuuttia

Hienonna sipuli ja kuullota paistinpannulla oliiviöljyssä. Lisää jäinen pinaatti joukkoon ja hauduta, kunnes pinaatti on sulanut. Hienonna yksi valkosipulinkynsi pinaattiseokseen. Mausta suolalla ja pippurilla.

Viipaloi keitetyt perunat noin puolen senttimetrin paksuisiksi viipaleiksi. (Omat perunani olivat murenevaa laatua, ja totesin, ettei perunanpalasten ulkonäöllä ollut loppupeleissä mitään väliä.) Lado puolet perunanviipaleista korkeaan uunivuokaan. Hienonna perunoiden päälle yksi valkosipulinkynsi ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää perunoiden päälle puolet sulatejuustosta pieninä nokareina. Lado päälle toinen samanlainen kerros: loput perunanviipaleet, viimeinen valkosipulinkynsi hienonnettuna, ripaus suolaa ja pippuria ja loput sulatejuustosta. Kaada ruokakerma tasaisesti vuokaan.

Levitä pinaattiseos vuokaan perunoiden päälle. Silppua aurinkokuivatut tomaatit ja levitä ne pinaatin päälle. (Halutessasi lisää vielä pannulla rapeaksi paahdettua pekonia pieninä paloina.) Hienonna leipä muruiksi ja levitä murut ylimmäksi kerrokseksi. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 200 °C:ssa noin 20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskistunut.

Kokoamista...

Nautiskelua...

Minulla on vielä yksi juttu sinulle, jolla on henkilökohtaisia ongelmia sulatejuuston kanssa. Itselläni on hyvin vähän ruokatraumoja, mutta sulatejuusto on aiemmin hirvittänyt minua ruuanlaitossa. Syynä on yläasteen kotitaloustunnilla koettu kauhutarina. Joku kotsanopettajan sijainen laittoi meidät keittämään sienistä ja sulatejuustosta keiton, josta lähtevä hajukin sai meidät harkitsemaan ikkunasta ulos hyppäämistä. (Luokka oli ekassa kerroksessa, emme me sentään itsetuhoisia olleet vaan halusimme vain karata.) Onneksi pari villiä poikaa onnistuivat kattauksen tiimellyksessä pudottamaan palavan kynttilän soppakulhoomme ja vältyimme keiton syömiseltä! Sulatejuustotrauma kuitenkin jäi vaivaamaan minua moneksi vuodeksi. Tämän perunavuoka oli niin houkuttelevalta vaikuttava kokonaisuus, etten uskonut sulatejuuston voivan pilata sitä. Oikeassa olin! Tämän ihanan makuelämyksen rinnalla vanhat inhoni kyllä katosivat ja unohtuivat lopullisesti, sillä sulatejuusto antoi perunalle ihanasti potkua. Anna sinäkin sulatejuustolle mahdollisuus tämän ruuan myötä! Tai vaihda juustolajia. :)