Muumipiparkakkutalo

Sokerileipurin jouluhaaste

 

Tänä jouluna äiti tilasi jo hyvissä ajoin minulta piparkakkutalon. Koska olen ollut ennen joulua ihan lomalla, oli aikaa tehdä vähän muutakin kuin se perinteinen tonttujen tupa. Kotilieden sivuilta löytyi loistava idea sekä suuntaa antavat ohjeet muumitalon tekoon, joten sormeni oikein syyhysivät päästä rakennuspuuhiin!

 

 

Näiden kuvien jälkeen en kai kehtaa enää väittää, etten ole ollenkaan käsityöihmisiä…? Ihmeellisesti muumihahmot vain syntyivät Kotilieden kuvia katsellen ja tarkasti kopioiden. Aikaa siihen tosin tarvittiin, samoin korjailuja ja hiomista… Väreiksi riittää elintarvikeväreistä punainen, sininen ja keltainen, sillä kahta viimeistä sekoittamalla saa vihreää (joka tosin oudosti haalistui hieman parin päivän kuluessa Nuuskamuikkusen vaatteissa.) Ruskean värin Haisulia, papan hattua ja mamman laukkua varten saa sekoittamalla tomusokerikuorrutteeseen kaakaojauhetta.

 

Tämä joki on ehdoton suosikkiyksityiskohtani talosta! Kimalteet ovat sinisiä ja vihreitä pieniä leivonnaisten koristeluun tarkoitettuja sokerihelmiä, jotka taitavat olla jostain ihan tavallisesta marketista ostettuja. Meillä oli niitä sattumalta kaapissa parin vuoden takaa, jolloin tein mageita bling bling -pipareita. (Täytyypä joskus postata tänne kuvia niistäkin! Ehkä ensi jouluna?)

 

Muumitalon seinät tein viivottimella 20 cm korkeiksi ja 5 cm leveiksi ja seiniä tuli taloon kuusi kappaletta. Osaan leikkasin heti paistamisen jälkeen ikkuna-aukot, osaan koristelin ruutuikkunat. Kattokappaleiden leveys alareunassa on 6 cm ja pitkät sivut ovat 15 cm pitkiä. Näitä kattolevyjäkin tarvitaan siis yhteensä kuusi. Kannattaa tehdä vähän varaosia, sillä aina jotakin voi mennä rikki liimausvaiheessa. Me tosin säästyimme siltä murheelta. Liimaukseen en voi oikein antaa muuta apua kuin malttia! Jos joku ilmoittaa saavansa suorat seinät ja yhtenäisen katon huipun niin se on kyllä jo jonkun palkinnon arvoista…

 

 

 

Eräs aikaa vievä, mutta suloisuudessaan kannattava yksityiskohta ovat muumitalon riipputikkaat. Ne syntyvät kapeista suorakaiteen muotoisista piparinpaloista, joiden päihin painetaan ennen paistamista reiät sukkapuikolla. Reiät on avattava nopeassa tahdissa vielä heti paistamisen jälkeen; nopeassa tahdissa siksi, että pienet piparinpalat jäähtyvät parissa minuutissa, ja jäähtynyt pala ei jousta yhtään. Portaat yhdistetään langoilla solmimalla iso solmu lankoihin joka portaan alle. Vedin valmiiden portaiden langanpäät sisään kattoluukun aukosta, kastoin kattoluukun kattolevyä vasten tulevat saumat sulaan sokeriin ja vedin langat katon ja luukkurakennelman sauman väliin, ja ulos törröttävät pätkät leikkasin lyhyiksi.

Haisuli esittelee luukun

 

 

Sillan kaksi kaarevaa osaa syntyvät ottamalla kaareen mallia pienen lautasen reunasta. Sillan kaiteen olisi voinut liimata myös toisin päin, vaikka ensin ajattelin, että hahmot peittävät kaiteen nurjan puolen ja ulkosivu saa olla siistimpi. Mutta mitäs noista!

 

 

Talon koristelujen viimeiset silaukset kannattaa tehdä vasta osien liimaamisen jälkeen. Ennen liimausta koristelin vain hahmot, joen ja kaikki pystysuorat seinät. Karkkien liimailu sujuu helposti myös valmiiseen taloon ja rumannäköiset saumat voi tilkitä valkoisella kuorrutuksella piiloon.

Lopuksi vielä ikiaikainen piparkakkutaloon hyvin sopiva taikinaohje reseptilaatikostamme. Erinomaista jälkeä tulee myös kaupan pakastepiparkakkutaikinalla.

Piparkakkutaikina piparkakkutaloon

 

2 dl tummaa siirappia

2 dl sokeria

250 g voita

4 tl kanelia

4 tl inkivääriä

2 tl neilikkaa

2 tl ruokasoodaa

9 dl vehnäjauhoja

 

Paistaminen: 160 °C, piparkakkujen koosta riippuen 5-15 minuuttia

 

Kiehauta siirappi, sokeri, voi ja mausteet kattilassa. Anna jäähtyä. Sekoita ruokasooda vehnäjauhoihin ja yhdistä jauhoseos siivilän läpi siirappiseokseen. Sekoita taikinaksi ja anna taikinan levätä jääkaapissa vähintään pari tuntia ennen leipomista. Paista yhtä aikaa vain saman kokoisia piparkakkuosia, sillä pienemmät osat kypsyvät huomattavasti nopeammin kuin isot!

 

Tee kuorrute sekoittamalla pieni loraus elintarvikeväriä, kananmunan valkuaista ja tomusokeria. Käytä ruskeaan kuorrutteeseen kaakaojauhoa. Pursota kuorrute pursotuspussista, silmien ja muiden pienten yksityiskohtien maalauksessa käytä apuna cocktailtikkuja.

 

Osat liimataan yhteen sulan sokerin avulla. Sulata siis kasa sokeria valurautapannussa ja pidä sokeria pienellä lämmöllä kuumana liimauksen ajan. Varo näppejäsi! Karkit on helppo kiinnittää tomusokerikuorrutuksella, eli sitä voivat harrastaa myös lapset.

Oikein ihanaa ja satumaista joulua kaikille!

Joulupiparit

Piparkakkuakan matka maailman ääriin

Joulupiparien leipominen on joka vuosi yhtä erityinen hetki. Koko vuoden odotuksen jälkeen saa tuntea jälleen joulun tuoksun, kun ensimmäinen pellillinen piparkakkuja paistuu uunissa. Piparkakkujen leipomiseen liittyy monella varmasti myös aimo annos nostalgiaa: kukapa ei olisi pulleilla lapsenkätösillään painellut tähtösiä kaulittuun piparkakkutaikinaan. Aikuiset sanovat usein kaipaavansa joulussa sitä samaa innostusta ja riemua, jota lapsena kantoivat sisällään. Minusta aika lähelle puhdasta jouluiloa pääsee piparkakkuja leipomalla.

Tänä vuonna pipaririemuni oli tavallistakin suurempi, sillä piparkakkujen leipominen ensimmäistä kertaa Italiassa oli kuin haaste, josta selviydyin voittajana. Täällä olen nähnyt piparkakkuja myytävänä joissakin leipomoissa sekä törmännyt lehdissä joihinkin piparkakku- eli ”biscotti di Natale” -resepteihin, mutta useimmiten kyse on vaaleammista, murotaikinamaisista pipareista, ilman meille olennaisia joulumausteita. Ainesten etsiminen omaan, noin kaksikymmentä vuotta sitten hoitotädiltäni saatuun maailman parhaaseen piparkakkureseptiin osoittautui pieneksi seikkailuksi.

Ilman vaikeuksia kaupan hyllyltä löytyivät sokeri, kananmunat, kaneli, yllättäen perunajauhot, neilikat (kylläkin kokonaisina) ja voi (täällä näköjään aina suolatonta). Jauhojen valinnassakin onnistuin: ”00”-merkinnällä varustetut jauhot ovat tarkoitettu yleisesti makeaan leivontaan. Supermarketin myyjä yritti auttaa minua loppujen tuotteiden etsimisessä, mutta joutui myymään minulle joko ”ei oota” tai ”en tajuuta”. Jouluenkeli ilmestyi kuitenkin luokseni kassajonossa. 13 vuotta Italiassa asunut amerikkalaisnainen tiesi, että ruokasooda on italiaksi bikarbonaatti ja johan myyjätkin alkoivat ymmärtää. Vielä puuttuvia kardemummaa ja siirappia varten tämä amerikkalaisenkeli johdatti minut erääseen erikoisruokatarvikkeita myyvään liikkeeseen. Siirappi tosin oli suomalaiseen tuotteeseen verrattuna huomattavan paksua ja vahvan makuista tököttiä, mutta käytin sitä sitten tavallista pienemmän määrän. Taikinaa maistellessani olin tuntevinani siirapin maun edelleen liian vahvana, mutta valmiiden piparien maku oli kerta kaikkiaan kohdallaan! Voi sitä riemun ja ylpeyden määrää! ”Minä tein ihan itte pipareita Italiassa!” Kyllä olisi hoitotätikin ihmeissään.

Tänä vuonna myös makuraati toi hieman jännitystä matkaan, sillä vein piparit tarjolle kielikurssilleni. Ja miten kelpasivat? Annetaan näiden ilmeiden puhua puolestaan… :)

Piparkakut (iso annos)

400 g voita (suolattua)

4 ½ dl sokeria

3 kananmunaa

1 dl siirappia (sitä suomalaista)

3 tl soodaa

1 tl kanelia

3 tl kardemummaa

½ tl jauhettua neilikkaa

3 dl perunajauhoja

9 dl vehnäjauhoja

Koristelu:

kananmunan valkuainen

tomusokeria

sitruunamehua

Paistaminen: 175 °C, noin 8 minuuttia

Sulata voi ja anna sen hieman jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri kevyesti vaahdoksi ja lisää joukkoon siirappi, sulatettu voi ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Anna taikinan seistä viileässä yön yli ennen leipomista. Paista piparkakut 175 °C:ssa noin 8 minuuttia.

Valmista kuorrutus sekoittamalla aineet sopivan paksuiseksi tahnaksi. Laita tahna muovipussiin ja leikkaa muovipussin kulmaan pieni reikä, josta voit pursottaa kuorrutuksen.

Minä sekä koristeluapulaiseni Englannista käytimme koristelussa pursotuspussien sijaan medisiinareiden ”HC-menetelmää”, steriilejä injektioruiskuja. Täällä Italiassa niitä saa nimittäin supermarketista (???) neuloineen päivineen (!!!).

Jouluinen tervehdys ruiskuluolasta

Kurpitsapiirakka

Lähtökahvit

Kaivakaapas kurpitsasoseet pakastimesta, nyt tehdään kurpitsapiirakkaa! Kurpitsapiirakka on erään suosikkiopettajani bravuuri ja sain muutama viikko sitten maistaa tätä ihanaa piirakkaa hänen leipomanaan. Edellisessä postauksessa koverrettiinkin kurpitsaa juuri tätä varten. Kurpitsapiirakka on melko harvinaista herkkua meilläpäin, mutta Pohjois-Amerikassahan tämä on todellinen perinneleivonnainen, jota tarjotaan ainakin kiitospäivän ja joulun aikaan. Amerikkalaisia on helpotettu kurpitsapiirakan teossa aika paljon, sillä kurpitsasosetta saa ostaa sikäläisistä kaupoista valmiina. Ei sen valmistus toki ole mahdotonta itsekään. Kurpitsanpalat keitetään pehmeiksi ja soseutetaan. Soseesta erottuu vielä paljon nestettä, joka pitäisi saada valutettua pois. Virpin niksi oli laittaa kurpitsapalat pehmenemään mehumaijaan, jolloin nestettä poistuu jo keittämisvaiheessa mehun muodossa. Kun valmiin kurpitsasoseen pakastaa, sulatusvaiheessa nestettä erottuu edelleen, mutta toisaalta kosteasta soseesta tulee erilaista piirakkaa kuin kuivasta. Itse valutin pois kaikki nesteet, mitä sulatuksessa kurpitsasoseesta irti tirisi. Kurpitsan kanssa touhuilustani voit lukea lisää täältä.

"Kuivaa" kurpitsasosetta

Kurpitsapiirakan halusin valmistaa lähtökahveilleni, kun naapurin ystäväperhe saapui antamaan minulle lähtöhalaukset ennen Italiaan lähtöäni. Ensimmäistä kurpitsapiirakkaani pääsi maistelemaan yhdeksänpäinen makuraati. Piirakka oli onnistunut tosi hyvin ja ihastutti kaikki. Kurpitsapiirakka on hieman kuin mausteista juustokakkua, mutta toisaalta rakenteeltaan keveämpää. Suussa sulavaa… Kiitos vielä Virpille loistavasta ohjeesta, joka jää käyttöön!

Kurpitsapiirakka

Pohja:

50 g voita tai margariinia

2 dl vehnäjauhoja

½ dl kaurahiutaleita

1 tl leivinjauhetta

2 rkl kylmää vettä tai maitoa

Täyte:

4 dl (sokeritonta) kurpitsasosetta

100 g maustamatonta tuorejuustoa

1 dl fariinisokeria (tai ½ dl hedelmäsokeria)

2 tl vaniljasokeria

3 kananmunaa

ripaus suolaa

ripaus inkivääriä

ripaus kanelia

Paistaminen: 200 °C 10–15 minuuttia, 175 °C noin 40 minuuttia

Nypi voi, jauhot, kaurahiutaleet ja leivinjauhe, lisää kylmä neste ja sekoita taikinaksi. Voitele noin 24 cm:n piirakkavuoka ja painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Käytä tarvittaessa jauhoja apuna. Paista pohjaa 200 °C:ssa uunin alimmalla tasolla 10–15 minuuttia. Sekoita kaikki täytteen aineet yhteen. Kaada täyte esipaistetulle piirakkapohjalle ja paista 175 °C:ssa uunin alimmalla tasolla 20 min ja loput 15–20 minuuttia uunin keskitasolla. Anna piirakan hyytyä ja vetäytyä ja tarjoa haaleana tai kylmänä vaniljakastikkeen, jäätelön tai kermavaahdon kera.

Kurpitsatouhua

ja ilmoitusluontoinen asia

Kerronpa teille vähän juttua samalla kun touhuan tämän kurpitsan kanssa! Istukaapa alas.

Perjantaina oli viimeinen työpäiväni. Kuten olen monta kertaa tänä kesänä maininnutkin, olen ollut töissä koko kesän, mikä on itselleni kovin epätyypillistä. Nyt on kuitenkin 16 viikkoa ihka ensimmäisiä lääkärin töitä suoritettu päätökseen ja hymy on herkässä. Ja vielä herkemmässä siitä syystä, että tämän kaiken aherrukseni jälkeen minua odottaa välivuosi Italiassa!

Koulunkäynti lääkiksessä alkoi siis jo elokuun alussa, mutta itse en palannutkaan tänä lukuvuonna tuttujen kasvojen pariin. Olen jo jonkin aikaa haaveillut pienestä breikistä katkaisemaan rankkaa opiskeluputkea. Minulle oli alusta asti aika selvää, mitä välivuoteni aikana teen: toteutan haaveeni oppia puhumaan italiaa, minun mielestäni maailman kauneinta kieltä! En ole menossa vaihto-opiskelijaksi Italian lääkikseen vaan menen opiskelemaan nimenomaan italian kieltä kielikurssille. Samalla tietysti ajattelin kerryttää oppia tämän rakastamani maan ihmisistä, elämäntyylistä, kulttuurista, historiasta ja tietysti – ruuasta.

Nooras söta o saltiga -blogin seurassa pääsettekin nyt joksikin ajaksi seuraamaan erityisesti italialaista ruokakulttuuria. En osaa vielä sanoa, paljonko pystyn Italiassa ollessani itse olemaan keittiössä, voi olla että paljonkin – tai sitten vähemmän. Ruuasta joka tapauksessa tullaan edelleen puhumaan, katsotaan yhdessä, millä tavalla.  Mikäli itse haluaisit lukea myös matkani muusta puolesta, olet tervetullut seuraamaan myös toista juuri perustamaani blogia. Siellä jaan kuulumisiani seikkailun varrelta. Tämä toinen blogini on henkilökohtaisempi ja siksi jaan osoitetta vain sitä pyytäville – on kiva tietää, ketkä jakavat elämääni! Älä kuitenkaan epäröi pyytää osoitetta, Söta o saltigan lukijat ovat ehdottomasti tervetulleita mukaan. Laita minulle omalla nimelläsi sähköpostia osoitteeseen sotaosaltiga [at] luukku.com ja odota paluupostia.

Semmoista! Jännää vai mitä! Nyt voidaankin ihmetellä vähän tätä kurpitsatouhua. Käypä sinäkin ostamassa torilta kurpitsa. Koverra hattu pois veitsi vähän lappeellaan. Poista siemenet ja sitä ympäröivä ”höttö”. Koverra reunojen maltoa talteen vaikkapa jäätelökauhan ja veitsen avulla niin paljon kuin vain saat irti. Jos jännetupen tulehdus uhkaa, unohda lyhdyn teko ja pilko kurpitsa pienemmiksi paloiksi, silloin voit vain leikellä hyvät osat talteen niin kuin melonista konsanaan. Mutta jos sinnikkyys riittää, tee jäljelle jäävästä kurpitsan kuoresta kiva lyhty.

Sitten alkaakin kurpitsasoseen valmistus. Tämä soseen valmistus on aikamoinen taitolaji ja siihen minut perehdytti Virpi. Virpi on perehdyttänyt minut myös moneen muuhun asiaan, esimerkiksi derivointiin ja moolimassan laskemiseen, mutta nyt käymme läpi kurpitsasoseen valmistusta. Virpi on nimittäin todennut, että kurpitsan hedelmälihan normaali keittäminen ja soseuttaminen jättää soseen aivan liian vetiseksi. Siksipä kurpitsa keitetäänkin mehumaijalla! Touhu on kuitenkin nurinkurista: mehustamisen jälkeen malto talteen ja mehu heitetään mäkeen! Sitten malto soseutetaan sauvasekoittimella. Ota soseesta talteen 4 dl ja laita se pakkaseen. Odota seuraavaa postausta, jossa julkaistaan eräs ihana kurpitsaresepti, johon sosetta siis käytetään… (Toivotaan nyt, että onnistun itse ensin tämän Virpin lahjoittaman ihanan reseptin kanssa!)

Tein pakastuksen jälkeen jäljelle jääneestä soseesta ja puhdistetuista kurpitsansiemenistä pari muutakin juttua, jotka eivät nekään pöllömpiä olleet. Pestyihin kurpitsansiemeniin sekoitin suolaa ja paahdoin uunissa 225 °C:ssa noin 15-20 minuuttia. Kivaa naposteltavaa! Lopusta kurpitsasoseesta, jota jäi itselläni muutama desilitra, tein kurpitsalasagnea. Tarkoitukseni oli noudattaa Turun sanomien Extran kurpitsalasgnen ohjetta, mutta koska sosetta jäi sen verran vähän, teinkin kurpitsa-ricotta-pinaatti-suppilovahverolasagnea… Tuli oikein hyvää. Suolalla, pippurilla ja yrteillä maustettu kurpitsasose vuoan pohjalle, päälle lasagnelevyjä ja mozzarellasta tehtyä juustokastiketta. Sitten juustokastikkeen päälle suppiskerros, mausteita mukaan! Taas lasagnelevyjä ja levyjen päälle ricottajuustoa, johon on sekoitettu pakastepinaattia. Katso pinaattitäytteelle ohje vaikkapa tästä. Sitten vielä juustokastiketta, lasagnelevyt ja päällimmäiseksi juustokastiketta ja parmesaaniraastetta. Uunissa 45-60 minuuttia ja asteita 175. Me tykättiin!

Ciao!

P.S. Italian meininki alkaa lokakuun alussa…

Mansikka-mozzarellasalaatti jogurttikastikkeella

Jos ei herkkua helluntaina...

Mansikoita salaatissa, voisiko olla söpömpää? Bongasin toukokuun lopussa Turun Sanomien Extrasta mansikka-mozzarellasalaatin ohjeen, jonka pohjalta tein juuri äsken omani. Mansikat salaatissa eivät taida enää olla mikään uusi idea, mutta tässä ohjeessa huomioni kiinnittyi jännään makeaan mansikka-jogurttikastikkeeseen. Sekä salaatti että kastike hurmasivat minut täysin! Ja tällä salaatilla voisi hyvinkin hurmata vaikka jonkun pikku heilan helluntaiksi vai mitäs sanotte?

Hurmuti hurmun!

Mansikoiden yhteensopivuus  juuston kanssa on testattu meillä ennenkin. Olemme tehneet usein kesävieraille pikku cocktailpaloja yhdistämällä mansikka, basilikanlehti ja pieni mozzarellapallo cocktailtikkuun. Nam! Viikko sitten pääkaupunkiseutureissullamme kävimme ystäviemme luona, ja he tarjosivat ihanaa mansikkasalaattia grillatulla halloumijuustolla. Ihana makean ja suolaisen liitto! Entäs mitä, jos yhdistäisimme leipäjuustoon lakkojen sijasta mansikoita? Veikkaan, ettei voi mennä pieleen! Mansikka ja juusto ovat kyllä kesän söpöin pari.

Mansikka-mozzarellasalaatti jogurttikastikkeella

kerän verran haluamaasi salaattia (minulla lollo rossoa ja punamangoldia)

muutama kesäsipuli

pieniä mozzarellapalloja

rasiallinen mansikoita

vesimelonia (tai hunajamelonia)

suolaa

pippuria

hienonnettua tuoretta basilikaa

Kastike:

2 dl turkkilaista jogurttia

1 dl sokerilla maustettua mansikkasosetta

suolaa

pippuria

Revi salaatti vadille. Pilko joukkoon kesäsipuli ja lisää mozzarellapallot. Rouhi päälle mustapippuria ja suolaa myllystä. Lisää mansikat kokonaisina tai puolitettuina ja vesimeloni pieninä kuutioina. Ripottele päälle hienonnettua basilikaa. Valmista kastike sekoittamalla ainekset yhteen. Lisää rohkeasti mukaan suola ja pippurikin, hyvä tulee! Tarjoile kastike erillisestä kulhosta.

Kertokaapa sitten lankesiko se heila teidän pauloihinne tämän salaatin myötä! Toisaalta radiossa sanottiin, että ”Jos ei heilaa helluntaina, niin jonoa juhannuksena!” Nykyään annetaan näemmä vähän enemmän armoa. :)

Ihan älytön juttu tapahtui muuten äsken Rauman torilla. Eräs kuuluisa laulaja lähetteli minulle leveitä hymyjä terassilta. Äiti ja isä rypistelivät vähän otsaansa, kun kerroin heille. Tyypillistä… :) Mutta hassutellaan nyt vähän! Tässä taannoin monissa tyttöjen ja naisten blogeissa on kiertänyt haaste, jossa kukin kirjoittaja on esitellyt suosikkiheilansa julkkiskaartista perusteluineen. Se on ollut aika hauskaa luettavaa, sillä kaikilla on oma (tarkka) makunsa! Saavathan toki pojatkin tehdä oman listansa. Ja kukapa tällaista toiveheilalistaa ei haluaisi tehdä, mutta onko olemassa joku toiveita toteuttava helluntaikeiju, joka sulattaisi nämä heilojen ominaisuudet yhteen?

Nyt alkaa se ”söpöilyä ja suolapaloja”, nimittäin Nooran ihannehelluntaiheilat sekalaisessa järjestyksessä:

1. John Corbettin roolittama Aidan Shaw sarjassa Sinkkuelämää

Aidan Shaw (John Corbett)

Täydellinen poikaystävä kaikin puolin! Henkivartijan kokoinen komea ja hauska huonekalusuunnittelija suurella sydämellä. En tajua sitä Carrieta, miten se päästi tämän menemään.

2. Stanley Tuccin roolittama Paul Child elokuvassa Julie et Julia

Paul Child (Stanley Tucci)

 

Täydellinen aviomies kaikin puolin. Elokuvassa nähtiin rakastava, kunnioittava, huumoriin ja yhteisiin unelmiin perustuva avioliitto. Ja on se niin komeakin tuo Tucci!

3. Jukka Rintala

Jukka Rintala

Kun näimme Jukka Rintalan yhtenä kesänä Savonlinnassa kirkkaankeltaisissa kesähousuissaan ja hellehatussa, sanoin äidille, että tuollainen on minun mieheni vanhana (sori). Hänessä on sitä jotakin: charmia!

4. Mark Levengood

Mark Levengood

Varmasti maailman herttaisin ihminen, löytöpalkkio sille, joka löytää herttaisemman! Markia voisi katsella ja kuunnella loputtomiin. Siksi meille onkin ostettu Ruotsin tv-kanavat. (Mark on epävirallisesti Ruotsin suosituin suomalainen, nähty muun muassa V&D:n häiden juontajana.)

5. Jukka Puotila

Jukka Puotila

Käsittämätön huumoripaketti! Jos toisesta Jukasta ottaisin kauneudentajun, tästä Jukasta ottaisin huumorintajun. Ja taas niin charmikas tämäkin Jukka.

6. Vesa-Matti Loiri nuorena

Vesa-Matti Loiri

Hersyvä, mutta herkkä monilahjakkuus. Ja se ääni vain paranee vanhetessaan. Hieno, hieno ihminen.

7. Jani Toivola

Jani Toivola

Rohkea, sympaattinen, älykäs, tyylikäs, esimerkillinen.

8. Hugh Grant

Hugh Grant

Tämä on sellainen ikisuosikki! Se on vaan niin komea ja puhuu ihanalla brittiaksentilla.

9. Olli Herman

Olli Herman

Tämä on uusin suosikkini! Kaunis mies ja samalla äijänköriläs. Vai pitäisikö laulaa: ”It’s getting hot…”

Siihen loppus miehet maailmasta.

Hempeää helluntaita!

Nooran raparperikakku

Äidin kasvimaalla, raparperin alla...

... oli tällainen herkkulöytö!

Raparperimätäs takapihallamme tuottaa taas kirpeää satoaan. Meillä on leivottu tänä keväänä jo useita iki-ihania raparperikeikauksia ja kokeiltu paria uuttakin raparperiohjetta. Minulla on ollut tavoitteena löytää jokin superhyvä uusi raparperiresepti ja lopulta pienen soveltamisen jälkeen se löytyikin.

Viime kesätyöpaikkani kahvihuoneessa joku tarjoili todella herkullista pehmeää raparperikakkua. Olin ottanut ohjeen talteen, mutta en tainnut ehtiä kokeilemaan sitä viime vuonna. Nyt kaivoin reseptin uudelleen esiin. Alkuperäiseen herkut.netistä printattuun reseptiin tein pieniä muutoksia: lisäsin vähän omia mausteita taikinaan ja tein taikinan muutenkin hieman omalla tyylilläni. Lopputuloksena oli juuri toiveideni mukainen ihana raparperikakku, joka oli kaiken lisäksi todella nopea ja helppotekoinen. Suosittelen!

Nooran raparperikakku

2 kananmunaa

2 dl sokeria

1 dl maitoa

1 dl kermaa

1 dl voisulaa

4 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 tl kardemummaa

1 tl vaniljasokeria

Päälle:

5 dl raparperia kuorittuna ja pilkottuna

50 g pehmeää voita

1 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

Paistaminen: 200 °C, 30–40 minuuttia

Vaahdota kanamunat ja sokeri. Lisää vaahtoon ensin nestemäiset ainekset ja sitten yhteen sekoitetut kuivat aineet. Pingota leivinpaperi suuren irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin, voitele vuoan reunat ja kaada taikina vuokaan. Ripottele pinnalle raparperipalat. Nypi päällyksen pehmeä voi, vehnäjauho ja sokeri murumaiseksi seokseksi ja ripottele raparperipalojen päälle. Paista 200 °C:ssa noin 30–40 minuuttia. Nauti kanelilla ja sokerilla maustetun kermavaahdon kera.

Onko teillä muuten vinkkejä siihen, miten raparperin saisi tuottamaan käyttökelpoista satoa mahdollisimman pitkälle kesään? Alkukesän tiuhan sadonkorjuun jälkeen meidän raparperimme tuottaa melko puisevaa vartta. No, toisaalta raparperin kuuluukin olla kausiherkku ja kesän edetessä siirrytään aina uusiin satoihin. Meille on ostettu jo pari mansikkaroppostakin, esimakua Espanjasta ennen Suomen satokautta.

Äidin suunnittelema ja kuvaama tarjoiluehdotus

Voi, miten ihanalta tuntuu viettää kesää jälleen omassa paratiisikaupungissani Raumalla. Kesäisen Rauman aion esitellä teillekin tänä kesänä, sillä viime kesänä se jotenkin jäi. Oma kesäni sujuu tänä vuonna kyllä täysin työn merkeissä, mutta toisaalta odotan suurella innolla ja oppimishalulla kahta tämän kesän työtäni. Pitkän aherruksen jälkeen minulle on luvassa ainutlaatuinen palkinto syksyllä, ja sitä ajatellen jaksan kyllä ahertaa vaikka niska limassa. Tähän palkintoon pääsette tutustumaan tekin sitten blogini myötä, mutta pidetään teitä lukijoita (lukuun ottamatta jo asialla toitottamaani lähipiiriä) vähän jännityksessä. ;)

Alkavan kesän terveiset Raumalta!