Amerikkalaiset banaanipannukakut

Vihdoin blogissa!

 

Hei!

 

Täällä ollaan taas pitkän hiljaiselon jälkeen! Blogini on ollut jonkinlaisella hermolomalla kohta puoli vuotta itsestäni riippumattomista syistä. Olen ollut jo vuosikausia vakuuttunut siitä, että tietotekniikka on mitä suurimmassa määrin  henkimaailman tuohua, johon ihminen ei voi juuri mitenkään vaikuttaa. Minulla ei ole aavistustakaan, miksi eräänä talvipäivänä yrittäessäni luoda uutta blogitekstiä Bloggerini päätti, ettei blogiini enää noin vain lisätäkään kuvia. Ajattelin vaivan olevan ensin vain hetkellinen, mutta ohjelma piti päänsä. Ei kuvia. Ja jokainen blogeja lukenut tietää, että ilman kuvia ei ole blogeja.

 

Kevääni on ollut täynnä puhaa blogittomuudesta huolimattakin, joten asia ei häirinnyt minua niin paljon kuin olisi voinut. Sen sijaan lukijat ovat kyllä kyselleet blogipostausten perään, ja on ollut tosi mukavaa huomata, että tätä virtuaalista reseptikirjaani oikeasti käytetään. Blogin kirjoittamiseen saa kulumaan aikaa ja vaivaa, mutta toki se on kirjoittajalleenkin hurjan palkitsevaa. Useita kertoja viikossa haen täältä reseptejä itsekin, ja olen ehdottomasti kaivannut sitä, että saan laittaa lisää jakoon!

 

Mikä blogini on nyt yhtäkkiä saanut toimimaan, ei tietoa. Kunhan piruuttani kokeilin tänään. JA SE LATAA TAAS KUVIA!

 

 

Mutta itse reseptiin... Banaanipannukakut ovat siskoni Marian löytö kivasta Annie's Eats -blogista. Maria  tarjoilee minulle näitä maailman herkullisimpia aamiaispannukakkuja aina, kun hänen luonaan yövyn. Otin luksusaamiaisreseptin heti omaankin käyttööni ja vihdoin saan  sen talletettua myös blogiin. Banaanipannareihin löytyy ainekset helposti joka keittiöstä, ja se hedelmäkoriin unohtunut jo pilkullinen banskukin saadaan käyttöön. Banaanipannarit ovat aivan taivaallinen herätys vaahterasiirapin ja Nutellan kanssa nautittuina, totaalinen hemmotteluvaikutus on taattu!

 

Ja korostan vielä, että ohjeesta on todellakin kiittäminen Mariaa, ei minua. ;)

 

Amerikkalaiset banaanipannukakut

 

4 rkl (suolatonta) voita, rypsiöljyä tai pullomargariinia

3,5 dl vehnäjauhoja

2 rkl sokeria

2 1/2 tl leivinjauhetta

1/4 tl suolaa

1 pieni kypsä banaani muusattuna

2,5 dl maitoa

2 isoa munaa

1/2 vaniljauutetta tai vaniljasokeria

 

Sekoita kuivat aineet keskenään ja niiden joukkoon kaikki muu, järjestyksellä ei oikeastaan ole mitään väliä. Paista pannulla valmiiksi ja tarjoa vaahterasiirapin tai Nutellan ja banaanisiivujen kera.

 

"Ja sankari tää ei tyydy vähempään. Lainaan tai anon, jopa pussaan!

Kunhan aamiaispannareita vain saan..."

Italian ruokien jälkeen

Italiassa vietettyjen kahdeksan kuukauden + yhden viikon jälkeen on aika koota yhteen ja tallentaa muistiin hieman italialaisia ruokakokemuksiani kyseiseltä ajalta. Edellisen loka-toukokuun siis vietin Keski-Italian Umbriassa, sen pääkaupungissa Perugiassa, italian kieltä ja kulttuuria opiskellen. Plus yksi viikko taas oli heinäkuun alussa viettämäni lomaviikko itäisessä Sisiliassa lähellä Taorminaa.

Lihakaupan edessä Umbrian Norciassa

Umbriaa en valinnut Italian vuoteni kohteeksi millään tavalla ruokakulttuurin perusteella vaan nimenomaan Perugian erinomainen kieliylipisto ajatuksissani. Kahdeksan kuukauden aikana ehdin kuitenkin tutustua Umbrian ruokakulttuuriin erinomaisesti. Vuoristoista Umbriaa kutsutaan Italian vihreäksi sydämeksi, joten sillä on ruokapöytiin monenlaista annettavaa. Umbrian ehdottomia tunnustuotteita ovat oliivit ja erityisesti oliiviöljy (onhan oliivipuu myös Umbrian alueen tunnuspuu), viinit, juustot, pavut, tryffelit, lihat, leikkeleet ja makkarat.

... ja lihakaupan sisällä

Alkupalalajitelma Umbrian tyyliin

Papupadat porisemaan

Tryffelipastaa

Torta al testo oli ensimmäisiä vastaani tulleita Umbrian ruokia:

ohutleipää erilaisin täyttein, tässä pinaattia ja juustoa sekä ilmakuivattua kinkkua

Italiassa vietettyjen kuukausien aikana huomasin käytännössä todellakin sen, mitä olin aiemmin Italian ruokakulttuurista oppinut: Italiassa keskitytään paikallisuuteen. Asuessani Keski-Italiassa meren ulottumattomissa ei esimerkiksi herkkuruokaani kalaa näkynyt vuoden aikana lautasella juuri ollenkaan, vaikka normaalisti Suomessa asuessani syön sitä ainakin sen suositellun 2-3 kertaa viikossa. Vaikka raaka-aineita olisikin tuotu muualta, oli ruoka myös aina italialaiseen tapaan valmistettua. Vuoden aikana oli monta tilannetta, jolloin minun piti kuvailla suomalaista keittiötä ja koin sen hieman hankalaksi sen vuoksi, että Suomessa me syömme tavallisesti hyvin kansainvälisesti. Toki meilläkin on omat paikalliset erikoisuutemme ja suomalainen ruoka kiteytyy usein esimerkiksi puhtaan luontomme antimiin, mutta harva silti syö lähes päivittäin karjalanpaistia tai lapskoussia, hirvipaistia tai metsän marjoja. Italiassa arvostukseni lähellä tuotettua ruokaa kohtaan ehdottomasti kasvoi, mutta samalla heräsi myös uudenlainen ylpeys suomalaisten ruuanlaittajien joustavuutta ja avoimuutta kohtaan. Sillä ihan oikeasti, aina samankaltaiseen (olkoonkin vaikka kuinka hyvään) ruokaan kyllästyy!

Heinäkuun alun Sisilian loma tarjosi taas aivan uudenlaisen italialaisen ruokalistan verrattuna Umbriaan: loputtomasti kalaa ja muita meren herkkuja, tuoreista tuoreimpia vastapoimittuja hedelmiä ja vihanneksia. Sisilian lomalla oli tietysti etunaan parasta pöytiin tarjoava vuodenaika, mutta silti on ihan selvää, että sisilialainen ruoka on vain enemmän omaan makuuni kuin umbrialainen raskaampi ja lihaisampi ruokavalio. Sisiliassa sain viikon aikana aivan ahaa-elämyksen siitä, kuinka valtavasti erilaisia ruokia pelkistä kasviksista voi valmistaa. Erinomainen esimerkki oli illallisemme paikallisessa agriturismossa eli pienellä maatilamatkailutilalla. Tilan kokki valmisti joka illaksi päivän sadosta runsaalla mielikuvituksella rakennetun menun. Pelkkiä alkuruokia pöytäämme kannettiin varmaankin 6-7 erilaista, lähinnä kasviksista tietenkin, ja minun oli välillä pakko tarkistaa tarjoilijalta, missä kohta ruokalajeja nyt edetään. Kokonaiselta juhla-aterialta tuntuneiden alkupalojen jälkeen nimittäin saapui ensimmäinen pääruoka, pistaasipastaa ja liha-pastatäytteisiä munakoisokääryleitä, sekä sen jälkeen toinen pääruoka, joka sisälsi kahta erilaista lihaa paistetuilla perunoilla. Täyteläinen suklaakakku limoncellon kera kruunasi aterian. Vaivaiset 25 euroa per ruokailija koko homma. Juuri tuollaisina hetkinä pakkaan mielessäni muuttokuormaani pysyvästi kohti Italiaa…

Agriturismon alkupaloja (osa yksi...)

Caponata vie kielen!

Ensimmäinen pääruoka

Ilta pimenee ja pidot vaan paranee

Kotimatkalla voi vielä pysähtyä vesimelonibaariin...

...tai jatkaa herkuttelua vasta uutena päivänä

Vaikka Sisilian kaltaisen ympäristön jälkeen sitä nyt nyrpisteleekin suomalaisten markettien HeVi-osastoilla vähän aikaa, antaa Suomen kesä toki myös parastaan. Ja sellaista parasta, jota ei voi kuvitella ulkomailla koskaan saavansa.  Makeat mansikat, pulleat herneenpalot, pirtsakat porkkanat, samettiset sienet, villivadelmat ja vaikka mitä. Kauppojen hedelmäosastot kannattaa melkein jättää sikseen ja suunnata torille, metsiin ja omaan puutarhaan. Suu sinisenä mustikan syönnistä on vaikea käsittää, miksi edes tuli lähdettyä merta edemmäs kalaan.

Kuitenkin – kuten taiteilijatkin ovat vuosisatojen ajan suunnanneet ulkomaille saamaan inspiraatiota vieraista maisemista – on kenen tahansa ruuanlaittajan ja -kuluttajan hyvä välillä päivittää ideoitaan ja muunnella makutottumuksiaan vieraissa kulttuureissa. Vuosi Italiassa on taatusti poikinut itselleni kymmeniä, ellei satoja uusia ajatuksia ruuasta. Eikä vain siitä, miten ruokaa laitamme tai syömme, vaan myös siitä, miten  ruokaan suhtaudumme. Erilaiset dieettikeskustelut, joita ainakin suomalainen lehdistö tuntuu rakastavan, ovat saaneet silmissäni aivan uutta valoa vietettyäni edelliset kuukaudet maassa, jossa suurin osa ihmisistä tuntuu voivan erinomaisen hyvin syömällä sitä, mitä huvittaa. Niin kovin usein tuntuu, että suomalaiset suhtautuvat ruokaan järjellä, italialaiset tunteella. Italialaiset todella ovat herkuttelijoita: raaka-aineista käytössä ovat vain parhaat ja aidot, eikä syömiseen liity kamppailua omantunnon kanssa. Ehkä niin sen kuuluisi ollakin?

Croissantia aamupalalla, pastaa lounaalla, jäätelöä välipalaksi, pizzaa illalliseksi… Väkisinkin tulee mieleen, miten ihmeessä italialaiset pysyvät hoikkina?! Oma selitykseni asialle on se, että ”herkkujen” ollessa ihan sallittuja, ei niitä tule ahmaistua suurta määrää kerralla. Tietysti italialaiseen ruokavalioon kuuluu paljon muutakin, ennen kaikkea runsaasti kasviksia, eli tuskin päivän menu italialaisella aivan edellä luetellulta näyttää. Ja ilman muuta myös Italiassa ollaan huolissaan kasvavasta epäterveellisestä pikaruokakulttuurista, myydään laihdutustuotteita ja vahdataan kolesteroliarvoja. Joka tapauksessa Italian vuoteni aikana omat asenteeni ruuan terveellisyyttä kohtaan ovat rentoutuneet ihan selvästi. Jos ei halua syödä kovaa rasvaa, on parempi jättää juustot kokonaan kaupan hyllylle. Jos sen sijaan haluaa syödä juustoa, on parasta syödä juuri sitä kermaisinta ja ihaninta laatua, jos nimittäin juustoa haluaa eikä pyyhekumia. Muistakaamme, että kohtuus ei ole toistaiseksi vielä tappanut ketään, sen sijaan huonossa omassatunnossa märehtiminen taatusti on, ainakin monta tervettä sielua.

Näitä silloin ikävöin: Oman kodin ruoka; ”mammas köttbullar”. Tietyt maitovalmisteet kaupan hyllyllä, kuten kermaviili ja rahka. KALA! Muut kuin italialaiset tavat valmistaa ruokaa. Opiskelijaruokaloiden salaattipöydät. Tumma leipä, erityisesti saaristolais- ja ruis-. Juustohöylän olemassaolo; onneksi se minulle pian kiikutettiin Suomesta. Riisipuuro; sitäkin joulun jälkeen sain Italiaan. Mikä tahansa muu puuro. Viinimarjamehu. Vadelmahillo. Suomalaiset kausiherkut; runebergintortut, laskiaispullat (tein kyllä itse, mutta vadelmahilloa ei löytynyt!), vappumunkit, tippaleivät ja rosetit. Pasta runsaan kastikkeen kanssa. Proteiinit. Suomalaiset metsäsienet. Suurivalikoimaiset ruokakaupat kaupungin keskustassakin. Salmiakki.

Näitä jää ikävöimään: Tavallisen päivän aloittaminen suklaacroissantilla. Ravintoloiden ja kahviloiden halpa kohtuullinen hintataso; Suomeen palattuani silmäni ovat avautuneet kotimaan kiskurihinnoille. Kauppojen tuoreet ja aina korkealaatuiset vihannekset ja hedelmät. Italialaisten tunteikkaat keskustelut ruoasta, lähinnä raaka-aineiden alkuperästä ja valmistustyyleistä. Italialainen pehmeä jäätelö (ei sellainen liian kermaisa, vaan juuri sopiva). Baci-suklaakonvehdit. Italialainen vaalea leipä. Italialaiset pizzat. Pavut lisukkeena. Sisilian lomalta mielikuvituksellinen kasvisten käyttö, eksoottiset kalat ja uusi suosikkiruokani caponata. Nutella. Paninit. Focacciat. Risotto. Konditoriat! Markkinat, joilla myydään lähellä tuotettuja ruokia, ja joiden myyjistä saa heti ystäviä! Sitä, että miehet uskaltavat tarjota illan. (Ja edellinen ikävä ei todellakaan liity mitenkään rahaan vaan siihen samaan tunteeseen, kun sinulle (nainen) avataan kohteliaasti ovi, otetaan ja autetaan takki päälle jne.) Ravintolaillat, jotka ovat elämys myös muun kuin ruuan osalta.

Primo, secondo… miten se nyt meni? Saako cappuccinoa juoda iltapäivällä? Millainen on italialaisten ruokatunti?

Tekisikö mieli lukea täältä vielä jotakin yleispätevää italialaisesta ruokakulttuurista, tai ovatko italialaisten ruokakäytännöt sekoittaneet pääsi turistina ollessasi? Laittakaa kommentteja, niin jatketaan juttua vielä mielenkiinnon mukaan!

Mantelibiscotit

Italian parhaita paloja

Tiedättekö, mistä nimi biscotto, monikossa biscotti, tulee? Kahteen kertaan kypsennetty. Bis – kaksi, cotto – kypsennetty. Niinhän se tosiaan on, sillä biscotit, italialaiset korput, käyvät uunissa kahteen kertaan. Aina välillä minulle tulee tällä Italiassa tutuista asioista sellaisia ”aivan, ha-haa!” -elämyksiä, ja tämä oli yksi niistä!

Ensimmäisenä paistetaan tangot, sitten kuivatellaan korput

Sanaa biscottato voidaan käyttää myös puhuttaessa kypsyysasteista: cotto, stracotto, biscottato – kypsä, ylikypsä, paahtunut. Samalla sanarimpsulla on kuitenkin käyttöä myös keittiön ulkopuolella. Kun joku on ”cotto, stracotto e biscottato”, on hän korviaan myöten rakastunut! Tämän tarinan varjolla biscotit olisi siis varmaankin pitänyt postata ystävänpäiväksi... Ohje on kuitenkin muutenkin odottanut postaustaan jo hurjan kauan. Leivoin biscotteja monta kertaa ainakin viime kesänä ja silloin nämä kuvatkin on otettu. Täällä Italiassa asuessani ei biscotteja ole kyllä tullut itse leivottua, sillä näitä herkkukeksejä myydään joka leipomossa ja marketissa, tietenkin monenlaisina erilaisina versioina. Klassisimmat keksit ovat ehdottomasti kokonaisia manteleita sisältävät, Toscanassa cantuccini-nimellä kulkevat biscotit. Tämäkin ohje sisältää nimenomaan manteleita, mutta myös herkullisia pinjansiemeniä. Suosikikseni muodostunut resepti on peräisin Leila Lindholmin Pala kakkua ja paljon muuta -kirjasta.

Mantelibiscotit eli cantuccinit

100 g kokonaisia kuorittuja manteleita

75 g pinjansiemeniä

4 dl vehnäjauhoja

2 dl sokeria

1 pestyn appelsiiniin tai ½ sitruunan raastettu kuori

½ vaniljatanko

¼ tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

2 kananmunaa

Paistaminen: 175 °C, noin 25 minuuttia ja 120 °C, noin 25-45 minuuttia

Laita uuni heti lämpenemään. Levitä mantelit uuninpellille leivinpaperin päälle ja paahda niitä uunin lämmössä viitisen minuuttia kunnes ne saavat hieman väriä. Rouhi jäähtyneitä manteleita hieman pienemmiksi ja saman voit tehdä myös pinjansiemenille. Sekoita yhteen mantelit, pinjansiemenet, jauhot, sokeri, appelsiininkuori, halkaistun vaniljatangon sisältä raaputetut siemenet, leivinjauhe ja suola. Lisää joukkoon viimeiseksi kananmunat ja muovaa taikina tasaiseksi massaksi. Jaa taikina kahteen osaan ja muotoile leivinpaperin päälle uuninpellille kaksi paksua tankoa. Paista tankoja 175 °C:ssa noin 25 minuuttia. Voit leikata tangon keskeltä poikki ja varmistaa kypsyyden. Ota tangot uunista ja alenna uunin lämpöä 120 asteeseen. Leikkaa tangot hieman vinottain noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Levitä viipaleet pellille leikkauspinta ylöspäin ja kuivata niitä uunissa välillä käännellen noin 25 minuuttia tai tarpeen mukaan pidempään. Reseptikirjan ohje puhuu 25 minuutista, mutta itse olen kuivatellut viipaleita usein selvästi pidempään, sillä valmiit biscotit saavat olla ihan kuivia. Toscanalaiset syövät cantuccininsa usein Vin Santo -jälkiruokaviiniin kastaen.

Valokuva-arkistosta päätellen meillä biscotit nautittiin tuoreiden mansikoiden kera! Kohta se on taas täällä - ja sielläkin - kesä!



Tiramisukakku

Tähtikakussa on juhlan ainekset

Tämä herkullisen ja kauniin (vaikka itse sanonkin…) näköinen kakku koristi joulupöytäämme kotona Raumalla, jonne ehdin täältä Italiasta viettämään joulua. Minun on välillä naurettavan vaikeaa valita kakkua juhlahetkistä erityisimpiin. Toisaalta haluaisi kokeilla juhlan kunniaksi jotain uutta ja hienoa, ja toisaalta taas leipoa jonkun takuuvarmoista ikisuosikeista. Kahvipöydässä meillä on harvemmin vain yhtä lajia herkkua tarjolla, joten kokonaisuuttakin on mietittävä… Saattaa kuulostaa hankalalta, mutta suunnitteleminen on aika lailla yhtä hauskaa kuin itse leipominen ja syöminenkin!

Kakkuvalintaani ohjasi tällä kertaa niinkin hauska juttu, kuin kakun koristeluun tarkoitettu sabluuna, jonka sain ystäväni antaman ruokalehden mukana. Sabluunan avulla voi siis tehdä hienon tomusokeri- tai kaakaojauhekuvioituksen kakun pintaan. Sabluuna toi heti mieleeni ihanan suklaakakkumme, jonka suklaakuorrutteisen pinnan äiti on tavannut koristella tomusokerilla paperista leikattua sabluunaa tai piparkakkumuotteja apuna käyttäen. Viime hetkellä isosiskoni esitteli minulle kuitenkin Valion Tiramisukakun, jota hän oli itse ehtinyt jo kokeilla. Raikas rahkasta tehty kakku olikin sopivampi pari jo joulupöytään leivotuille taateli- ja maustekakulle. Tiramisukakku oli tietysti myös tavallaan ”tervehdys” Italiasta!

Tiramisukakun ehtii hyvin leipoa vielä uuden vuoden juhliin, sillä meilläkin kakku valmistui jouluaaton kahvipöytään vasta joulurauhan julistuksen jälkeen... Hyvin ehti hyytyä viileässä juuri neljässä tunnissa! Kakun pohjaan saa myös hyötykäytettyä viimeiset joulupiparit. Mikäli et omista hienoa sabluunaa koristelua varten, Valion sivulta voit tulostaa ja askarrella itsellesi kauniin paperisen sabluunan.

Tiramisukakku

Pohja:

185 g keksejä (meillä puolet joulupipareita ja puolet Dominoita)

30 g voita sulatettuna

Täyte:

4 liivatelehteä

2 dl kuohukermaa

2 purkkia Valion Tiramisu-rahkaa

2 rkl sokeria

1 tl vaniljasokeria

2 rkl vahvaa kahvia

Koristelu:

kaakaojauhetta

tomusokeria

Murskaa keksit ja sekoita keksinmurujen joukkoon voisula. Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuokaan pohjan kokoinen pala ja painele keksiseos paperin päälle vuokaan. Laita pohja jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Vatkaa sillä aikaa kerma vaahdoksi, ja tässä vaiheessa on myös hyvä sekoittaa joukkoon sokeri ja vaniljasokeri. Kaada rahka toiseen kulhoon ja sekoita rakenne tasaiseksi. Ota 2 ruokalusikallista kuumaa kahvia esimerkiksi kahvikuppiin ja liuota siihen pehmentyneet liivatelehdet. Sekoita kahvi-liivateseos rahkan joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kannattaa käyttää apuna sähkövatkainta ja pyytää vaikka jotakuta toista kaatamaan kahvia samalla kuin itse huolellisesti sekoittelee. Sekoita kermavaahto tämän jälkeen rahkan joukkoon. Itse käytin taas apuna sähkövatkainta hiljaisella teholla. Levitä täyte kakkupohjalle tasaisesti. Laita jääkaappiin hyytymän vähintään neljäksi tunniksi tai yön yli.

Irrota hyytynyt kakku varovasti vuoasta. Siivilöi kakun pintaan runsas kerros kaakaojauhetta ja tämän päälle tomusokerikuviot sabluunan avulla. (Oma kaakaojauhekerrokseni taisi olla liian ohut, sillä hienot tomusokeritähteni alkoivat kadota vähitellen kosteahkoon kakun pintaan. Varmuuden vuoksi kannattaa koristella kakku vasta juuri ennen tarjoamista.)

Onnellista uutta vuotta 2012 kaikille blogini lukijoille!

Quiche

Miksen mä ole älynnyt tätä aikaisemmin?

Täällä Italiassa minulla on ystäviä eri puolilta maailmaa. Sen myötä olen päässyt tutustumaan hieman myös muiden maiden kuin Italian ruokakulttuureihin. Minusta on mielenkiintoista katsella esimerkiksi kämppäkavereideni touhuja keittiössä: miten unkarilainen ystäväni loihtii perunoista uppopaistamalla syntisen hyvännäköisen iltapalan tai kuinka Korean tyttö muuttaa keittiömme aasialaiseksi ravintolaksi. ”Mangia, mangia!” hän kehottaa, kun tulen uteliaana kurkistelemaan. Ei tarvitse kahta kertaa käskeä!

Uusiseelantilaisen ystäväni kanssa puhuimme kerran tuotteista, joita olemme täällä Italiassa kaipailleet. Ystäväni harmitteli raejuuston puuttumista kauppojen valikoimasta. ”Olen tottunut laittamaan sitä quicheen, jota tykkään tehdä usein.” ”Hetkinen! Mihin? Jos kerrot, mitä se on ja miten sitä tehdään, niin näytän sinulle, mistä saa raejuustoa.”

Ja niin hän kertoi. Quiche on kuulemma mitä tavallisin uusiseelantilainen ruoka. Minulle itselleni nimestä tulee mieleen ranskalaisten kinkkupiiras Quiche Lorraine, mutta Uudessa Seelannissa quiche on paksu uunimunakas. Myös uusiseelantilaiseen quicheen voi leipoa piirakkapohjan, mutta ainakin ystäväni jättää sen useimmiten ilman. Quiche on niin sanottu kierrätysruoka: sen täytteeksi voi laittaa oikeastaan mitä vain ja tyypillistä onkin niin sanotusti tyhjentää siihen kaikki jääkaapin jämät. Olennaista ovat vain kananmunat, jotka sitovat ainekset yhteen – quicheksi. Ystäväni valmistaa quichea usein ison annoksen ja leikkaa siitä annospaloja lounaaksi töihin. Erityisen suosittua tämä ruoka on kuumalla säällä, sillä se on kevyttä ja maistuu myös viileänä. Täysin uusiseelantilaista quiche ei kuitenkaan ole, sillä ruokalaji oli tuttu myös australialaiselle ja englantilaiselle ystävälleni.

Quiche valmistuu fiilispohjalta: "Lisätäänpä vielä yksi kananmuna!"

Reseptiä tivatessani sain vastaukseksi vain: ”Ei sitä ole! Voit tehdä sen niin monella tavalla.” Ystäväni saikin sitten luvan näyttää kädestä pitäen edes yhden tavan valmistaa quiche. Tätä on helppo lähteä varioimaan. Alla ohje, kuten me sen teimme. Kertokaapa, mitä te keksitte!

Quiche eräällä tavalla

1 paprika

1 pieni kesäkurpitsa

1 punasipuli

3 valkosipulinkynttä

200 g savukinkkua

200 g raejuustoa

200 g ricottajuustoa

100 g kypsennettyä pinaattia (esim. sulatettua pakastepinaattia)

7-9 kananmunaa

muutama ruokalusikallinen maitoa

kuivattuja yrttejä

pippuria

suolaa

juustoraastetta

Paistaminen: 200 C°, noin 30 minuuttia

Leikkaa kasvikset suikaleiksi ja paista öljyssä pannulla. Silppua sipuli ja valkosipuli ja kuullota kevyesti. Anna kasvisten jäähtyä rauhassa. Suikaloi kinkku. Riko kananmunat (käytä munia ensin vähemmän ja jos seos tuntuu liian kuivalta, riko joukkoon lisää) ja sekoita joukkoon jäähtyneet kasvikset, juustot ja kinkku. Lisää joukkoon loraus maitoa. Mausta. Voitele suuri uunivuoka (meillä oli käytössä kaksi pientä) ja kaada seos vuokaan. Ripottele pinnalle juustoraastetta tai nokareita ricottajuustosta. Paista 200 C°:ssa noin puoli tuntia tai kunnes munakas on hyytynyt ja hieman ruskistunut. Tarjoa hieman jäähtyneenä esimerkiksi salaatin kanssa. Quichen maistuu vähintään yhtä hyvältä myös seuraavana päivänä.

 Tällä hetkellä ystäväni on jo toisella puolella maapalloa...

Kesäkurpitsapallot ja tsatsiki

Makumuisto vie Kreikkaan

Ruokamuisto muutaman vuoden takaa saavutti minut. Se tuli isän kautta sähköpostissa, jonka otsikko oli ”Kesäkurpitsapallerot”.

Kesällä 2008 vietimme ihanan loman Kreikassa Santorinin saarella. Tulivuorenpurkauksessa mereen vajoamalla syntynyt Santorini on Kreikan saarista varmasti karuimpia, mutta toisaalta myös kauneimpia: suurin osa Kreikan postikorteista on kuvattu Santorinilla. Saaren jyrkät länsirinteet laskevat kalderan, tulivuorenpurkauksessa syntyneen laguunin syvyyksiin ja kalderan keskellä tupruttelee edelleenkin savua Kreikan ainoasta toimivasta, onneksi hyvin rauhallisesta, tulivuoresta Nea Kamenista.

Loma Santorilla on jäänyt mieleeni kaikista tekemistäni ihanista lomamatkoista jotenkin aivan erityisenä. Santorinilla näimme ja koimme niin uskomattoman upeita asioita. Purjehduspäivä kalderalla, kiipeäminen tulivuoren huipulle aivan rikkihöyryn tuoksuun asti, uiminen nuorentavissa(!) kuumissa lähteissä, maailman kauneimman auringonlaskun näkeminen Oiassa, pystysuoran rinteen ylös kapuaminen aasin selässä Firassa ja antiikin Kreikan tavoittaminen Mesa Vuono -vuorella… Loman kruunasi hurmaava hotelli Bellonias Villas Kamarissa. Köllötellessäni hotellin omalla rauhallisella rantakaistalla tai kauniilla allasalueella, noutaessani (ilmaisen!) jäätelön allasbaarin pojilta ja nautiskellessani puutarhan huumaavista väreistä ja tuoksuista tunsin todella mitä luksusloma on!

Mutta tietenkin loma Kreikassa on myös yhtä kuin loma herkkujen ääressä. Kreikkaan kannattaa lähteä ihan vaikka vain senkin vuoksi! Santorinilla ihastuimme ainakin yhteen saaren erikoisuuteen, friteerattuihin kesäkurpitsapalloihin ”kolokithokeftedes”, joita söimme usein alkupalana tsatsikin ja kreikkalaisen salaatin kanssa. Ostimme Santorinilta pienen reseptikirjankin ihan vain tehdäksemme juuri näitä palluroita kotonakin. Ja kuinka ollakaan, yhtä nopeasti kun rusketus häipyi iholtani, unohtui reseptikirja jonnekin kirjahyllyn syövereihin ja muisto kesäkurpitsapalloista haihtui alitajuntaan. Kunnes…

Eräänä kauniina kesäpäivänä kolme vuotta myöhemmin isä lähettää sähköpostilla minulle reseptin. Resepti on peräisin hänen työkaveriltaan, joka juuri vietti häämatkaansa Santorinilla ihastuen puolisonsa kanssa tietenkin kesäkurpitsapalloihin. Hänpä ei ollut päästänyt ruokamuistoa menemään Suomeen palatessaan vaan testaillut pallojen paistamista erilaisilla ohjeilla myös itse kotona ja lopulta tehnyt oman variaationsa. Voi että, miten ilahduin, kun tajusin ja muistin, mistä ohjeesta on kyse! Kiitos Anniina erinomaisesta ohjeesta ja siitä, että saan tallettaa sen Söta o saltigaan! Tässä pallukat pienellä muna- korppujauhojauholisäyksellä sekä kaveriksi myös tsatsikia Anniinan ohjeella olkaaten hyvät:

Kesäkurpitsapallot

1 kesäkurpitsa

1 sipuli

1 raastettu porkkana

1-2 valkosipulin kynttä

1 iso tai kaksi pientä kananmunaa

noin 1 dl korppujauhoja

suolaa

mustapippuria

runsaasti oliiviöljyä paistamiseen

Raasta kesäkurpitsa, lisää raasteen joukkoon ripaus suolaa ja laita raaste siivilään joksikin aikaa valumaan. Silppua sipuli hyvin hienoksi ja kuullota. Raasta myös porkkana ja hienonna valkosipuli. Sekoita kasvikset keskenään, lisää joukkoon munat ja korppujauhoja sekä mustapippuria ja suolaa. Anna turvota. Seoksesta pitäisi tulla puuromaista ja sen verran kiinteää, että saat paistettua siitä palloja. Kaada oliiviöljyä paistinpannulle muutaman sentin kerros ja kuumenna öljy. Ota taikinaa ruokalusikalla pannulle pallukoiksi. Kääntele palloa öljyssä kunnes pinta ruskistuu kauniiksi. Nosta valmiit pallot talouspaperin päälle valumaan ja siirrä tarjoiluastialle. Tarjoile tsatsikin kanssa.

Tsatsiki

½ kurkkua

minttua tai muita yrttejä silputtuna maun mukaan

1-2 hienonnettua valkosipulin kynttä

suolaa

pippuria

paksua turkkilaista jogurttia (tai tavallista jogurttia valutettuna)

1 tl viinietikkaa

1 tl oliiviöljyä

Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi. Valuta siivilässä. Jos käytät tavallista jogurttia laita sekin valumaan kahvisuodattimeen tai suppiloon suodatinpaperiin, tällöin saat paksua jogurttia. Yhdistä kaikki aineet keskenään ja anna maustua. Lorauta tsatsikin pinnalle vielä hieman oliiviöljyä ja lisää yrttejä tai kreikkalaiseen tapaan oliivi koristeeksi. Kesäkurpitsapallojen lisäksi tsatsiki sopii monen muunkin ruuan seuraan, kokeile myös päällysteeksi vaalealle leivälle.

Pastataikina ja pinaatti-ricottatortellinit

sekä pastakoneen salaisuudet

Täältä blogista ei löydy toistaiseksi vaalikonetta, mutta täällä on nyt pastakone. (Ja puujalkavitsejä…) Isosiskolta syntymäpäivälahjaksi saamani pastakone on koeajettu ja tuloksena syntyi herkullisia pinaatti-ricottatäytteisiä tortellineja serkkutytön Piece of Cake -blogista nappaamallani ohjeella. Pastan valmistaminen kuuluu selvästi mukavuusalueelleni, sillä siinä yhdistyvät loistavasti sekä leipomisen että ruuanlaiton salat. Tortellinien teko oli myös ihanaa yhdessä puuhasteltavaa. Mieleeni tuli ihan jouluiset piparkakkutalkoot isosiskoni rullatessa koneella minulle pastalevyjä täytettäväksi.

Mutta ei mennä asioiden edelle, ennen kuin kaikki tietävät, mistä on kyse. Pastaa, jota olemme tottuneet ostamaan kaupasta monen muotoisena ja värisenäkin, voi todellakin tehdä kotona ihan itse. Siihen ei itse asiassa tarvita edes pastakonetta, mutta toki tämä pieneltä mankelilta näyttävä keittiöväline helpottaa asiaa huomattavasti. Pastakone ei siis ole Pelle Pelottoman keksimä taikakone, josta nappia painamalla lentää spagettia suoraan suuhun, mutta ei se itse asiassa täysin kaukana siitäkään mielikuvasta ole. Minulta ainakin pääsi pari riemunkiljahdusta pyöräyttäessäni pastataikinalevyn myös koneen spagettiterien (tai tarkemmin sanottuna kai taglioliniterien) läpi ja saadessani tuloksena täydellistä hiuksenhienoa nauhapastaa.

Joko aloit harkita oman pastakoneen ostamista? ;)

Pastataikinankin valmistamisessa olin ihan ensikertalainen ja oli hienoa huomata kuinka helposti taikina syntyi. Olen melko varma, että taikina olisi kelvannut italialaisellekin. Melko varma. Heistähän ei koskaan tiedä. Joka tapauksessa taikina oli purkkamaisen venyvää ja toisaalta kimmoisaa: kun sormella painoi taikinaan kuopan, se lähti heti ponnahtamaan takaisin ylös. Kun pastataikinaa on helppo työstää, se on uskoakseni oikeanlaista. Pastataikina ei tosiaan tartu kiinni mihinkään ja sitä on helppo leikata.

No niin, aloitetaan siis taikinasta!

Pastataikina

(noin 4 henkilölle)

300 g durumvehnäjauhoja

3 kananmunaa

1 tl suolaa

1 rkl oliiviöljyä

(vettä tarvittaessa)

Mittaa 300 grammaa durumvehnäjauhoja keoksi alustalle. Tee kekoon kuoppa, riko kuoppaan kanamunat ja lisää päälle oliiviöljy ja suola. Lähde työstämään taikinaa sekaisin. Mikäli tuntuu, että taikina on liian kuivaa, lisää varovasti vettä joukkoon. Liian kostea taikina vaatii tietysti lisää jauhoja. Vaivaa taikinaa vähintään 10 minuuttia, kunnes se on sileä, tarttumaton, kiinteä pallo. Voit kokeilla vielä taikinan venyvyyttä ja kimmoisuutta. Kääri taikina muovikelmuun ja anna sen levätä jääkaapissa vähintään puoli tuntia.

Toinen muna ei menny niinku Strömsössä

Tämä on hyvä väli valmistaa tortellineille täyte:

1 purkillinen eli 250 g ricottajuustoa

2 valkosipulinkynttä

80 g pakastepinaattia

suolaa

pippuria

oliiviöljyä paistamiseen

Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja paista hetki pannulla oliiviöljyssä. Lisää pinaatti kohmeisena tai sulatettuna ja paista, kunnes enin neste on haihtunut. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita pinaatti hieman jäähtyneenä ricottajuuston joukkoon. Maista ja tarvittaessa mausta lisää.

Jos et omista pastakonetta, voit työstää pastataikinaa kaulitsemalla se käsin hyvin ohueksi levyksi. Jos et halua tehdä tortellineja, taikinasta voi muotoilla käsin myös vaikkapa paksua spagettia muistuttavaa pici-pastaa toscanalaiseen tyyliin. Tarkemmat ohjeet pici-pastan tekoon löytyy vaikkapa täältä.

Mutta pastakoneella pastataikinan muotoilu saa uusia ulottuvuuksia. Ensin pari sanaa itse koneesta. Niitä on varmasti monenlaisia, mutta minun pastakoneeni, Marcaton Atlas on kuulemma markkinoiden paras. Turkulaisen keittiötarvikeliike Idellin myyjän mukaan kyseiseen kauppaan ei mitään muita koneita ole edes otettu myyntiin. Niin, miksipä myydä sekundaa, jos tietää, mikä on priimaa? Atlakseen kuului mankeliosan lisäksi suoraan myös leikkuuterät kahdella eri leveydellä nauhapastan valmistusta varten. Koneen hinta taisi olla 70‒80 euroa. Innokkaat voivat hankkia lisäosat raviolien ja cannellonien valmistusta varten. Koneeseen on kuulemma saatavana myös sähkömoottori! Se minun täytyykin hankkia vastaavasti siskolleni syntymäpäivälahjaksi, sillä hän raukkaparka sai jännetupen tulehduksen pastakoneen veivin pyörittämisestä. Meidän olisi pitänyt vaihtaa välillä keskenämme työpisteitä, mutta eipä tajuttu.

Kun pastakone on kiinnitetty tukevasti pöytään, se puhdistetaan ensi pienen taikinanpalan avulla. Pastakonetta ei nimittäin saa milloinkaan puhdistaa vedellä! Ennen varsinaista käyttöä siis pikku taikinanpala saa kerätä mahdolliset pölyhiukkaset koneen rullien välistä. Käytön jälkeen koneen voi puhdistaa kuivalla liinalla tai pullasudin avulla, mutta ainakaan meidän pastatalkoomme eivät jättäneet koneeseen taikinan hiventäkään.

Tortellinien valmistus alkakoon! Aseta pastakoneen mankelirullien väli suurimmaksi mitä saa. Leikkaa pastataikinasta palanen ja mankeloi se pastakoneen rullien välistä. Taita ulos tullut levy kahtia (lisää tarvittaessa hieman jauhoja taitoksen väliin) ja mankeloi se uudestaan rullien läpi. Taita levy jälleen kahtia ja toista mankelointia ja taittamista muutamia kertoja, kunnes pastalevy on mankelin rullien levyinen. Vaihda sitten mankelin rullien välin leveys yhtä pykälää pienemmälle ja rullaa levy jälleen mankelin välistä. Toista kaventamalla välin leveyttä yksi pykälä kerrallaan, kunnes taikina on saavuttanut haluamasi paksuuden. Meidän Altaksellamme tortellinilevyjen paksuus taisi olla hyvä kuudennella pykälällä.

Aseta pastalevy leivinlaudalle ja leikkaa siitä noin 6x6 cm kokoisia neliöitä. Laita neliöiden keskelle pieni nokare pinaatti-ricottatäytettä. Taita neliö kahtia kolmioksi ja nipistä reunat tiiviisti yhteen. Pyöräytä kolmio sitten ”sormukseksi” yhden sormesi ympäri ja nipistä symmetriset kulmat tiukasti yhteen. Taivuta jäljelle jäänyttä kulmaa hieman takakenoon. Kas näin:

Säilytä muotoiluja tortellineja ja kaulittuja pastalevyjä kostean pyyhkeen alla, jotta ne eivät kuivu. Keitä valmiit tortellinit suolalla maustetussa runsaassa vedessä noin 3-5 minuuttia, kunnes ne ovat al dente eli kypsiä, mutta kuitenkin purutuntuman jättäviä. Olin itse hieman liiankin varovainen keittämisessä, sillä itse tehdyt tortellinit eivät lösähtäneetkään yhtä nopeasti kattilassa kuin kaupan tortellinit. Keittämistä vaille valmiit tortellinit voi myös pakastaa ja heittää kattilaan jäisinä. Tarjoa keitetyt tortellinit vaikkapa tomaattikastikkeessa tai peston kanssa.

Itse tehtyä tuorepastaa (lasagnelevyjä ja nauhapastaa) voi myös kuivattaa esimerkiksi jauhotetun pyyheliinan päällä. Kuivatun pastan keittoaika on vastaavasti pidempi, veikkaisin noin kymmentä minuuttia… Täytyypä pitää uudet pastatalkoot ja kokeilla!

P.S. Kiitos Kanelibasilikalle The Gorgeous Blogger -tunnustuksesta! Sain tunnustuksen aiemmin myös ystävältäni Katjalta ja vastaukseni tunnustuksen mukana tulleisiin visaisiin kysymyksiin voitte lukea täältä.