Kinkku-oliivileipä

Kesän helpoin leipä

Terveisiä kesämökiltä! Blogini on saanut olla hetken hiljaa keskittyessäni saunomiseen, trampoliinilla pomppimiseen ja grilliherkkujen maisteluun luonnon helmassa. Perheemme viikoksi vuokraama kesämökki oli oikea paratiisi pienen järven rannalla. Työviikkokin tuntui aivan erilaiselta, kun työpäivien jälkeen sai viettää mökkielämää perheen tai mökillä vierailleiden ystävien seurassa.

”Martinen oliivikakku, Cake aux Olives Martine” ryppyisellä kellastuneella paperilla, kummitätini käsialalla kirjoitettuna, on yksi lukemattomista arvopapereista, joita keittiön reseptilaatikossa säilytetään. Ikisuosikkiresepti kopioitiin mukaan myös mökille. Tämä leipä – niin tai kakku – on yksinkertainen tehdä. Aineet vain sekoitetaan keskenään, hiivaa ei tarvita vaan taikina kohoaa uunissa leivinjauheella. Äiti jättää ohjeesta pois yleensä kinkun, ja leipä toimii silloinkin erinomaisesti. Kinkulla leipä onkin melkein kuin piiras, jonka syö vain näppärämmin ilman haarukoita ja veitsiä. Piknikeväänä mitä parhain!

Kinkku-oliivileipä

4 kananmunaa

1½ dl oliiviöljyä

1½ dl valkoviiniä tai omenamehua

4 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

¼ tl suolaa

100 g emmentalraastetta

150 g savukinkkua

pinnalle kivettömiä oliiveja, oreganoa ja juustoraastetta

Paistaminen: 180 °C, noin 45 minuuttia

Vatkaa munat kevyesti rikki, lisää öljy ja vaahdota. Lisää valkoviini, suola, jauhot, leivinjauhe, juustoraaste ja kinkku pieninä kuutioina. Kaada taikina leivinpaperilla päällystettyyn uunivuokaan (lasagnevuoan kokoinen). Tupla-annos taikinaa riittää koko uuninpellille. Lisää taikinan päälle oliivit puolikkaina kupera puoli ylöspäin. Ripottele pinnalle kuivattua oreganoa ja hieman juustoraastetta. Paista 180 °C:ssa noin 45 minuuttia.

Uuteen tietokoneeseensa (30 x 19,5 x 1,5 cm ja 1,5 kg!) tutustuen,

Noora

Saaristolaisleipä

Sano se leivällä!

Vielä ehditte leipoa juhannukseksi saaristolaisleipää! Tämä ohje on napattu Pastanjauhantaa-blogista, mutta olen lisännyt ohjeeseen auringonkukansiemeniä tuomaan vähän lisää rakennetta. Ohje on superhelppo ja leipä herkullisinta mahdollista. Leivoin söpöt leipäset juhannuslahjaksi ja kiitokseksi kollegoilleni, jotka ovat opettaneet ja ohjanneet minua työssäni tämän kuluneen kesäkuun. Olen samassa paikassa töissä vielä ensi viikon, mutta tämä oli sopiva sauma! :) Saatatte muistaa, että sain ihanat kukalliset pahviset leipävuoat synttärilahjaksi ystävältäni Karkkikselta. Näin hyvä saa kiertää!

Saaristolaisleipä

2 isoa leipää

1 l piimää

75 g tuorehiivaa tai 2 ½ pss kuivahiivaa

3 dl siirappia

3 dl kaljamaltaita

3 dl vehnäleseitä

3 dl ruisjauhoja (joista laitan itse 1 dl:n riihiruisjauhoja tuomaan savuisaa makua!)

1 dl auringonkukansiemeniä

1 rkl suolaa

10 dl vehnäjauhoja

Paistaminen: 175 °C, noin kaksi tuntia

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi (tai vähän yli, jos käytät kuivahiivaa). Murenna tuorehiiva nesteeseen tai lisää kuivahiiva pieneen jauhomäärään sekoitettuna. Sekoita muut ainekset joukkoon. Taikinaa ei tarvitse vaivata. Nostata taikina kaksinkertaiseksi lämpimässä ja vedottomassa paikassa. Kaada kohonnut taikina voideltuihin leipävuokiin. (Pahvisia pikkuvuokia oli neljä.) Paista leipiä uunin alatasossa 175 °C:ssa noin kaksi tuntia. Voitele leivät siirappivedellä paistamisen puolessa välissä. Voit toistaa voitelun pari kertaa.

Leivät säilyvät hyvin (erityisesti jääkaapissa) ja ovat helpommin leikattavissa jäähtyneenä. Herkuttele saaristolaisleipä esimerkiksi tuorejuustolla ja kylmäsavulohella päällystettynä!

Hauskaa juhannusta kaikille! Lähden itse nyt tutustumaan kiehtovaan Barcelonaan, josta lupaan tuoda herkkuterveiset taas blogiinkin! Yritetään tuoda sieltä ne helteetkin...

Rukiiset leipäset

Juuresta kukkiin

Minulla ei ole teille nyt mitään pääsiäisaiheista reseptiä, mutta pientä puuhaa vapaapäiville kuitenkin. Pääsette tekemään leipäjuurta! Minä en tiedä leipäjuurista yhtikäs mitään, mutta sen tiedän, että ne voivat olla jopa 300 vuotta vanhoja. Tämä leipäjuuri on kuitenkin vain 3 päivää vanha. Lasketaanpas: jos aloitat leipäjuuren teon vielä tänään, saat jo pääsiäissunnuntaina leipoa näitä söpöjä leipäsiä.

Opiskelukaupungissani Turussa sain maistaa eräässä opiskelijaravintolassa uunituoreita pienen pieniä ruisleipäsiä, jotka olivat mielettömän hyviä. En käynyt kysymässä reseptiä keittiön tädeiltä, mutta sattumalta bongasin ruotsalaisesta Söta saker -blogista (kiva nimi!) vähän samannäköisten leipien ohjeen. Nämä ruista, kauraa ja vehnää sisältävät leipäset eivät ole samanlaisia ruisleipiä, joita Turussa söin, mutta tosi herkullisia ja söpöjä kuitenkin, ehdottomasti postaamisen arvoisia.

Mutta nytpä en ajatellut pariin päivään haikailla ollenkaan Turun opiskelijaruokaloihin vaan herkutella kotona Raumalla ihanilla pääsiäisherkuilla! Leivoin äsken rahkapiirakkaa noudattaen tarkasti äidin ikivanhaa, takuuvarmaa reseptiä. Mutta tiedättekö mitä: piiraasta tuli ihan kummallisen kumista koostumukseltaan. Syyksi paljastui se, että minä noudatin reseptiä, äiti taas ei noudata! Haha! Juttu naurattaa minua nyt, mutta eipä naurattanut hetki sitten ollenkaan… Kumipiirakan lisäksi meillä on pääsiäisenä luvassa onneksi ainakin lampaan karetta ja ankkaa. Erityisesti ankka jännittää minua, sillä sellaista ei ole taidettu täällä koskaan aiemmin kokkailla. Toivottavasti siitä ei tule kumiankkaa!

Vaikka pääsiäinen onkin tänä vuonna paljon tavallista myöhemmin, tuli se silti aivan yllättäen. Olen muutenkin ihan pihalla kaikesta, sillä olen kevätflunssassa. Vaikken mikään vuodepotilas olekaan, jotenkin tämä flunssa saa minut vähän sekaisin. Heräsin tänä aamuna kello viideltä, vaikka minulla oli vapaapäivä. Eikö se jo riitä todisteeksi sekavuudesta? Haju- ja kuuloaistinikin ovat lähteneet luultavasti Pääsiäissaarille lomailemaan, mutta olenkin keskittynyt sitä enemmän näköhavaintoihin.

Hassua, miten keväällä silmät aivan janoavat värejä talven harmauden jälkeen. Narsissit eivät ole koskaan näyttäneet niin kirkkaan keltaisilta, rairuoho niin raikkaan vihreältä ja tulppaanit niin helakan vaaleanpunaisilta kuin nyt. Laitoin tänään päälleni äidin tekemän keltaisen hihattimen ja tuntui, että sain lisää energiaa ihan vain tuon värikkään vaatteen vuoksi. Tänä vuonna kevätmuoti taitaakin olla värikkäimmillään. Olin viime viikonloppuna pitkästä aikaa tekemässä muotinäytöstä ja melkein hypin innosta saadessani esitellä niin ihanan keväisiä asuja. Isä oli mukana ottamassa valokuvia ja laitan yhden kuvan tännekin. Vaikka hehkuttelin jo maaliskuun alussa kevään alkaneen, nyt ollaan kyllä ihan kevään ytimessä. Nauttikaa tekin värikylläisestä pääsiäisestä!

Tiputyttö

Tommy Girl

Leipäjuuri:

Päivä 1 (illalla): Sekoita kulhossa 1 dl vettä ja 2 dl vehnäjauhoja. Peitä kulho kannella tai muovikelmulla ja jätä huoneenlämpöön.

Päivä 2 (aamulla): Lisää juureen 1 dl vehnäjauhoja ja runsas ½ dl vettä. Sekoita ja jätä huoneenlämpöön kannen alle.

Päivä 2 (illalla): Lisää 1 dl vehnäjauhoja ja reilu ½ dl vettä. Jos juuri on alkanut kuplia, siirrä juuri jääkaappiin. Jos käymistä ei vielä ole tapahtunut, annan juuren olla huoneenlämmössä seuraavaan päivään.

Päivä 3 (illalla): Lisää 1 dl vehnäjauhoja ja reilu ½ dl vettä. Säilytä juurta jääkaapissa kannen alla.

Päivä 4: Juuri on valmis leivottavaksi, mutta se säilyy edelleen jääkaapissa. Lisää 1 dl vehnäjauhoja ja ½ dl vettä juureen muutaman kerran viikossa, jotta käyminen jatkuu, jos säilytät juurta pidempään.

Rukiiset leipäset

20 g hiivaa tai vajaa pussillinen kuivahiivaa

4 dl vettä

2 dl leipäjuurta

1 tl suolaa

1 rkl hunajaa

3 dl kaurahiutaleita

3 dl ruisjauhoja

4-5 dl vehnäjauhoja

Paistaminen: 225 °C, noin 10 minuuttia

Lämmitä vesi, lisää hiiva, suola, hunaja ja leipäjuuri. (Huom.: Osa juuresta jää talteen.) Alusta taikinaan kaurahiutaleet ja ruisjauhot. Lisää vehnäjauhoja, kunnes saat pehmeän taikinan. Jätin oman taikinani melko löysäksi ja lisäilin jauhoja myöhemmin leivinlaudalla. Annan taikinan kohota tunnin ajan vedottomassa paikassa. Jaa kohonnut taikina muutamaan osaan ja kaulitse taikina noin senttimetrin paksuiseksi levyksi. Leikkaa levystä haluamasi kokoisia suorakulmioita. Anna leipästen kohota liinan alla vielä puolesta tunnista tuntiin. Voitele leivät vedellä ja ripottele pinnalle kaurahiutaleita. Paista 225 °C:ssa noin 10 minuuttia.

Näkkäri

Tervetuloa laifstail blokiin!

Olen viime aikoina alkanut lukea ruokablogien ohella erilaisia lifestyleblogeja. Ne ovat koukuttaneet minut aika tehokkaasti. Lifestyleblogien juju taitaa olla siinä, että ihan tavallisten ihmisten ihan tavallisesta elämästä irtoaa monenlaista kaunista, kiinnostavaa ja inspiroivaa luettavaa ja kuvattavaa. Äkkiä oma elämäkin saa uusia ulottuvuuksia: ai noinkin voi sisustaa/pukeutua/ajatella/harrastaa... Olen toisaalta vähän kritisoinut itsenäni huomatessani, miten muut ihmiset jatkuvasti sisustavat kotiaan, yhdistelevät luovasti vaatteitaan uudenlaisiksi asukokonaisuuksiksi ja tekevät paljon kaunista käsillään. Lifestyleblogien perusteella minun, jos kenen elämässä stailaus on selvästi retuperällä! Lifestyleblogien ansiosta ainakaan inspiraation puutteesta ei enää tarvitse kärsiä.

Yksi keskeinen tekijä, joka inspiroi omaa ruuanlaittoani, on tämä blogini kirjoittaminen. Veikkaanpa, että myös lifestylebloggareilla omien ideoidensa, aikaansaannostensa tai asukokonaisuuksiensa esittely kannustaa kirjoittajaa samalla kehittämään jälleen jotakin uutta ja mielenkiintoista esiteltävää. Blogin kirjoittaminen siis tavallaan potkii eteenpäin. Ehkä myös minulle tekisi hyvää, jos joutuisin itsekin säännöllisesti esittelemään lifestylejuttujani täällä teille. Haluatteko kuulla niistä? No, kerron silti.

Aloitetaanpa näkkäristä, sillä aihe ei hyppää kauas blogini teemasta. Ohje löytyi yhdestä suosikkilifestyleblogistani nimeltä Kalastajan vaimo. Blogia kirjoittaa nuori suomalainen nainen, joka asuu perheineen Etelä-Norjassa. En tiedä onko tällainen siemenknekkis jotakin tyypillistä norjalaista, mutta ainakin se on valtavan hyvää ja helppo tehdä! Rapsakat siemenet vaan sekaisin ja kananmunan sitomana pellille ohueksi levyksi. Koko näkkärikasa katoaa alta aikayksikön!

Ohjeella tulee pellillinen knäckebrödiä

Mutta arvatkaapas mitä muuta olen Kalastan vaimon blogista löytänyt elämääni kuin näkkärin? Varmasti monentakin uutta ideaa, mutta ensimmäisenä lifestylealuevaltauksenani esittelen uuden pikku projektini nimeltä peitto. Jep, viimeksi suurin piirtein seiskaluokalla jotakin kutoneena ajattelin ottaa työn alle kokonaisen peiton kutomisen. Sadallakolmellakymmenelläviidellä eurolla. Voi ei? Voi kyllä!

Käsitöiden tekeminen on aina ollut äidilleni harrastus numero yksi ja myös siskoni on taitava käsistään. Jostain kumman syystä omakin käsityönumeroni oli koulussa aina kymppi, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, halusinko kutoa tai virkata vapaaehtoisesti. Yhden syyn käsitöiden välttelyyn olen keksinyt siitä, että monet langat ”syövät” jo valmiiksi kuivettuneita käsiäni. Toinen painava syy on ollut se, että minulla ei ole ollut mitään erityisiä käsityöideoita, joita olisin halunnut toteuttaa. Tai ehkä kaikkien harrastusten ei vain tarvitse kiinnostaa samalla tavalla jokaista! Mutta jotakin on tapahtunut, sillä yhtäkkiä peiton kutominen sadallakolmellakymmenelläviidellä eurollakin kuulostaa minusta valtavan kivalta! Ja se onkin.

Muinainen pitsipyyhe by Pikku-Noora. Olen mä joskus jotain näköjään osannut.

Käsityöinnon tarttumisesta itseeni saan syyttää kurssikavereitani. Tänä keväänä huomasin istuvani luennoilla keskellä virkkuukoukkujen ja sukkapuikkojen armeijaa. Kurssimme yksittäisistä puikonkilistelijöistä on kasvanut kauhistuttava massailmiö. Tai ehkä on ihan hienoa, että tulevat lääkärit harjoittavat ahkerasti sorminäppäryyttään villalangalla ennen kuin alkavat työkseen ommella ihmisiä kasaan. Vain yksi luennoitsija on koko kutovan kurssimme historiassa huomauttanut käsitöiden tekemisestä luennoilla negatiivisesti. Kaikki muut taitavat sen sijaan tietää, että käsillä tekeminen samaan aikaan kuin kuuntelee, parantaa keskittymistä. Yksi ystäväni tosin kertoi, ettei ole koskaan keskittynyt luennoilla niin hyvin kuin lukiessaan samaan aikaan Harry Potteria. Hmmm...

Eräs viimeisimmistä käsityövimman valtaamista ystävistäni haaveili kudotusta peitosta. Melkein samana iltana törmäsin Kalastajan vaimon blogissa sellaiseen ja ihastuin täysin! Ohje löytyy netistäkin, mutta kertoessani peitosta äidilleni, kaivoi hän hetkessä esiin vanhan Moda-lehden, jossa oli sama ohje. Isosiskoni vannoi käsi sydämellä opastavansa minut takaisin kutomisen ihmeelliseen maailmaan ja niinpä kävimme pelästyttämässä pahanpäiväisesti erään raumalaisen käsityöliikkeen pitäjän. Kertoessani ensin, etten suurin piirtein koskaan ole kutonut mitään ja ostaessani sitten sadallakolmellakymmenelläviidellä eurolla kymmenen kerää villalankaa ja yhdet pyöröpuikot, ei myyjärouva voinut toivottaa minulle muuta kuin vilpittömästi työ iloa. Ja sitä on riittänyt. Kertaalleen olen ehtinyt peitonalun purkaakin ja aloittaa uudelleen hieman leveämpänä, mutta kutominen on ollut superhauskaa. Jos ostan sadallakolmellakymmenelläviidellä eurolla vaikkapa jumppakortin, teen sen siksi, että haluan harrastaa jumppaa. Jos ostan sadallakolmellakymmenelläviidellä eurolla lankaa, teen sen siksi, että haluan harrastaa käsitöitä. Oltiinhan tässä joululomalla töissäkin, joten ainakaan vielä ei ole aihetta lähettää minua pakkohoitoon hallitsemattoman rahankäytön vuoksi! Ja kaipa se valmis peittokin on ihan kiva. :)

Peiton tämänhetkinen tilanne. Saas nähdä miten käy!

Näkkäri

3 isoa kanamunaa

10 rkl seesaminsiemeniä

10 rkl auringonkukansiemeniä

3 rkl pellavansiemeniä

6 rkl kaurahiutaleita

1 tl suolaa

4 rkl mantelijauhetta

Paistaminen: 150 °C, 20–30 minuuttia

Sekoita aineet yhteen kulhossa. Taikina ei saa olle liian nestemäistä eikä kuivaa vaan pehmeän kosteaa. Kalastaja vaimo kehottaa lisäämään liian kosteaan taikinaan mantelijauhetta ja liian kuivaan taikinaan vielä yhden kananmunan. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle ohueksi levyksi. Paista 150 °C:ssa 20–30 minuuttia. Viipaloi levy esimerkiksi pizzapyörällä heti, kun levy on tullut uunista.

Kardemummaskonssit

Ruokaa nautitaan monella eri tavalla ja siksi kyseisen asian kuvaamiseen on olemassa runsaasti verbejä. Minusta syöminen on sitä, että istutaan jonkin selkeän aterian ääressä ja syömisellä on selkeä alku ja loppu. Ruokaileminen sen sijaan sisältää jo itse hetkenkin, syömisen rauhassa ja hyvässä seurassa. Napostelu on sitä, että tekee jotakin muuta ja ohimennen heittää suuhunsa sitä sun tätä – useinmiten kai jotakin sellaista, mitä ravitsemusasiantuntijoiden mielestä ei pitäisi. Haukkaaminen on syömissanoista mielestäni ikävin: on kirjaimellisesti tyydyttävä vain haukkaamaan palanen jotakin syötäväksi kelpaavaa ja jatkettava rientämistä pää kolmantena jalkana. Haukkaamisessa ruuan maistamiseen, saati sitten ruuasta nauttimiseen, ei riitä aikaa. Syömissanoista hauskimman olen kuullut saaristosta kotoisin olevan äitini suusta hänen varoittaessaan "taitamattomasta mähkimisestä". Ahmimisesta taitaa kai silloin olla kyse.

Oma suosikkisyömissanani ja on mutustelu. Mutustelu tapahtuu lämpimässä, mukavassa ja kiireettömässä ympäristössä. Mutustelu on kaikkea muuta kuin virallista eikä kukaan tule keräämään lautasia pois kesken kaiken, jos mutusteluun nyt edes lautasta tarvitaan. Mutustelu on vähän niin kuin napostelua, mutta mutustelijalla on napostelijan sijaan ihan oikeasti nälkä. Mikään kovin makea ei sovi mutusteluun, sillä se menisi jo herkuttelun puolelle, mutta toisaalta mitään kovin ruokaisaakaan ei tee mieli mutustella.

Kardemummaskonssit ovat täydellinen mutusteluruoka. Löysin tämän herkullisen reseptin Kädenvääntöä-nimisestä ruokablogista, jonne se oli taas päätynyt MeNaisista. Kardemumma antaa teeleiville aivan uuden maun ja ihanan tuoksun. Kardemummaskonssit sopisivat erinomaisesti myös marraskuun ruokahaasteen teemaan, sillä ne ovat tavallaan sekä suolaista että makeaa syötävää. Itse mutustelin nämä ihan sellaisenaan. Täytyypä malttaa testata näitä myös juustosiivun kera, ja joku ehkä laittaisi kardemummaskonsseille voita, hilloa tai marmeladia. Mmmm... ei muuta kuin mutustelemaan, sillä skonssit syntyvät kädenkäänteessä .

Vastapaistetut skonssit sekä pehmeä sohva luovat täydelliset mutusteluolosuhteet

Kardemummaskonssit

4 kpl suuria teeleipiä

3 dl vehnäjauhoja
3 dl kaurahiutaleita
1 rkl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 rkl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 dl rypsiöljyä
2 dl kermaviiliä

Paistaminen: 225° C, noin 15 minuuttia 

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Yhdistä kuivat aineet kulhossa. Lisää öljy ja kermaviili seokseen. Painele taikina leivinpaperin päälle neljäksi pyöreäksi levyksi. Jauhota kädet, jotta taikina ei tartu sormiin. Jaa levyt kahteen tai neljään osaan ja pistele haarukalla. Paista uunissa keskitasolla noin 15 minuuttia.

Leipätangot

Olen nyt kesälomalla lainannut kirjastosta paljon ruokakirjoja. Rakastan reseptien ja kauniiden ruokakuvien selailua. En välttämättä etsi kirjoista mitään tiettyjä ruoka- tai leivontaohjeita vaan keräilen lähinnä ideoita.

Richard Bertinetin Leipää monella tavalla on loistava esimerkki ideasammosta. Kirjassa on vain viisi leipätaikinareseptiä, mutta näistä perusohjeista on tehty kymmeniä variaatioita. Vaaleasta taikinasta syntyy esimerkiksi patonkia, sitruunasämpylöitä ja juustokumina-gruyèreleipää, oliivitaikinasta ainakin pizzaa, ciabattaa ja focacciaa. Tummasta taikinasta tehty kardemumma-luumuleipä houkuttaa erityisesti, mutta miltähän maistuisi samasta taikinasta tehty merileväleipä? Kunnon tumma ruisleipä vai pain de campagne? Jälkkäriksi makeasta taikinasta tehtyä suklaapullaa!

Antaisikohan kirjasto tämän kirjan minulle ikuisuuslainaan?

Tein ensimmäiseksi kirjan vaaleasta taikinasta leipätankoja, jotka kirjassa saivat mausteekseen seesamia ja anista tai oliiveja, yrttejä ja pecorinojuustoa. Oman versioni tein tutusta perussetistä: oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja, fetaa, parmesaania ja yrttejä. Täytteeksi voi laittaa siis mitä haluaa. Leipätangot ovat valtavan helppoja tehdä ja lopputulos on uskomattoman houkutteleva. Tein nimittäin kahtena peräkkäisenä päivänä tupla-annokset leipätankoja ja ne katosivat saman tien. Naapurit tosin kävivät vähän auttamassa. ;) Reseptiä toivottiin pikaisesti blogiini!

Leipätangot ovat ihanan rapeita pinnalta, mutta sisältä kuitenkin meheviä. En kyllä ihmettele, että taikina on niin hyvä, onhan kirja nimenomaan vihkiytynyt asiaan. Kirjan perehtyneisyys menee kyllä hieman yli oman kärsivällisyyteni. Ensimmäisen 30 sivun aikana käydään yksityiskohtaisesti läpi leivän leipomisen eri vaiheet taikinan taittelun liikesarjoista leivän eri kypsyysasteisiin. Taikina työstetään tietenkin käsin elävän ja joustavan tuntuiseksi silkinpehmeyttä unohtamatta. ”Lupaan, että taikinan lumo alkaa tästä!” sanoo leipuri Bertinet ja upottaa kätensä tahmeaan taikinaan. Leipuri Noora sen sijaan nojailee taikinaa pyörittävään yleiskoneeseen ja lukee samalla Prinsessapäiväkirjojen* viimeistä osaa. Minähän olen lomalla, enkä missään taikinakoulussa! Ei vaan, anteeksi nyt, kirja antaa varmasti tosi hyviä neuvoja leipätaikinan työstämiseen käsin. Minä vaan en jaksa perehtyä niihin. Yleiskoneen käyttöön perehtyneenä totean silti: leivästä tulee valtavan hyvää tälläkin tyylillä.

*Jotkin kirjat ovat liian hyviä jätettäviksi teini-ikään! Olen sitä paitsi saanut Prinsessapäiväkirjoista paljon kirjallisia vaikutteita. Uskokoon ken haluaa!

Leipätangot:

noin 25 tankoa

taikina:
3,5 dl vettä
½ pussia kuivahiivaa tai 10 g tuoretta hiivaa
1 ½ tl suolaa
n. 8 dl hiivaleipäjauhoja

täyte:
aurinkokuivattuja tomaatteja
oliiveja
fetajuustoa
parmesaaniraastetta
kuivattuja yrttejä

paistaminen: 225 °C, noin 10–15 minuuttia

Lämmitä vesi kädenläpöiseksi tai vähän kuumemmaksi, jos käytät kuivahiivaa. Liuota tuore hiiva veteen tai sekoita kuivahiiva pieneen jauhomäärään ja sekoita ne veteen. Lisää suola ja loput jauhoista vähitellen. Taikina saa olla pehmeää ja hieman tarttuvaa. Kohota kaksinkertaiseksi liinan alla lämpimässä paikassa.

Hienonna taikinan kohotessa täytteen ainekset ja sekoita ne yhteen.

Kumoa taikina jauhotetulle alustalle. Painele tai kaulitse taikina noin sentin paksuiseksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä levylle tasaisesti täyte ja painele sitä hieman taikinaan. Taita levy kolmin kerroin: ensin yksi kolmasosa keskelle ja sen jälkeen toinen kolmasosa tämän taitoksen päälle. Venytä taikinaa hieman pituussuunnassa. Leikkaa taikina lyhyemmän sivun suuntaisesti noin sentin levyisiksi viipaleiksi ja kieritä tai pyöritä taikinaviipale pitkäksi tangoksi. Peitä tangot leivinliinalla ja anna kohota parikymmentä minuuttia. Ripottele kohotetuille tangoille hieman vettä esimerkiksi pullasudin avulla: vesipisarat tekevät leivän kuoresta rapean sen paistuessa. Paista leivät 225 °C:ssa noin 10–15 minuuttia. Nosta paistetut leipätangot jäähtymään ritilän päälle. Säilytä valmiit leivät ilman peittämistä, jotta ne pysyvät rapeina.

Täytä

Taita

Tunne

Venytä

Rullaa

Ihaile

Banaanileipää suklaalla ja ilman

Banaani-suklaaleipä

Banaanileipä

Edellisen postaukseni aiheena oli brunssi ja lupailin antaa erään hyvän brunssiherkun ohjeen. Olin pari vuotta sitten matkalla Pekingissä ja hotellin aamiaisella oli joka päivä tarjolla mitä ihaninta banaanista tehtyä leipää. Matkasta asti olen ikävöinyt tätä pehmeän makeaa mutusteltavaa. Mielestäni banaanileipä on parasta ihan sellaisenaan, mutta halutessaan päälle voi laittaa vaikka hilloa tai siivun juustoa. Ihan arkiaamuun banaanileipä ei makeudessaan taida sopia, mutta sen sijaan loma- ja vapaapäivien luksusaamiaisille paremmin kuin hyvin. Banaanileipä on myös ihana välipalaherkku tai vaikkapa hiihtoloman retkieväs.

Aiemmissa postauksissani kirjoitin myös Anna-Leena Härkösen Taikinaterapiaa-reseptilehdestä. Sieltä silmiini osui banaanileivän ohje. Haeskelin vertailua varten ohjeita myös netistä ja Ruokalan sivuilla törmäsinkin banaani-suklaaleivän ohjeeseen. Päätin järjestää oikein kunnon banaanileipätestin. Kuitupitoinen banaanileipä vastaan suklaanhimoisen banaanileipä!

Molemmat leivät valloittivat minut omalla tavallaan, mutta suklaaleipä ei ollut kyllä leipää nähnytkään! Kyseessä on tarkemmin sanottuna ihanan mehevä banaani-suklaakakku, jota söisin mielelläni kahvipöydässä. Tavallinen banaanileipä sen sijaan menee vielä leivästä. Minua ihastutti erityisesti tämän banaanileivän rouheinen rakenne. Alkuperäisessä ohjeessa taikinaan lisättiin kauraleseitä, mutta minä vaihdoin suurin piirtein puolet leseistä kaurahiutaleisiin. Lopputulos oli oikein onnistunut.

Aamiaista tai brunssia varten banaanileipä kannattaa valmistaa ehkä jo edellisenä iltana. Mielestäni leipä maistui paremmalta jäähtyneenä kuin suoraan uunista otettuna. Sekä banaanileipä että banaani-suklaaleipä säilyvät hyvin. Säilyvyyttä voi olla kyllä vaikea testata, sillä nämä ihanuudet on mukavampi syödä kuin seisottaa pöydällä…

Banaani-suklaaleipä

125 g voita

2 ½ dl sokeria

2 kanamunaa

2 rkl kermaa

3 banaania

1 tl sitruunamehua

1 tl vaniljasokeria

2 ½ dl tummaa suklaata rouhittuna

5 dl vehnäjauhoja

½ tl suolaa

¾ tl soodaa

Paistaminen: 175 °C, noin tunti

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen vatkaten joukkoon. Lisää taikinaan haarukalla soseutetut banaanit, kerma, sitruunamehu ja vaniljasokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Lisää viimeiseksi suklaarouhe. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun leipävuokaan. Paista 175 °C:ssa noin tunti.

Banaanileipä

3-4 kypsää banaania

1 dl sokeria

1 kananmuna

½ dl voisulaa

1 dl kauraleseitä

1 ½ dl kaurahiutaleita

3 ½ dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

½ tl suolaa

Paistaminen: 175 °C, 1 tunti 15 minuuttia.

Muusaa banaanit, lisää sokeri, kananmuna ja sulatettu voi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää banaaniseokseen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun leipävuokaan. Paista 175 °C:ssa noin 1 tunti 15 minuuttia.

Välimeren leipä

Lisää Välimeren makuja: tässä on mitä ihanin leipäohje! Bongasin reseptin jostain melko lähiaikoina ilmestyneestä Kodin kuvalehdestä, joka on mielestäni oikeastaan parhaat ruokaohjeet tarjoava naistenlehti. Alkuperäinen ohje oli kahdelle leivälle, mutta puolitin ainemäärät. Tällä ohjeella tulee yksi pitkä leipä, joka kuvassa näkyy puolitettuna. Ei mahtunut muuten koriin eikä kuvaan…

Tein leipää aika lennossa pitkän työ-/koulupäivän jälkeen, ja nopeasti tämä herkku kyllä hupenikin. Leipätaikinassa oli jotenkin erikoisen onnistunut koostumus, sopivan rouheinen, vaikka vaaleasta leivästä olikin kyse. Sovelsin kyllä vähän alkuperäisen ohjeen jauhosuhdetta, joten kehuinkohan nyt vähän itseäni… Feta-oliivi-aurinkotomaattitäyteinen leipä ei tietenkään sen enempää voiteluja tai juustoja kaipaa vaan on herkullista sellaisenaan. Mussuti mussun vaan!

Välimeren leipä (1 leipä)

2,5 dl vettä

puoli pussia kuivahiivaa

1 tl suolaa

½ rkl hunajaa

n. 6-7 dl jauhoja: puolet sämpyläjauhoja ja puolet hiivaleipäjauhoja

vajaa ½ dl oliiviöljyä

Täyte:

1 dl silputtuja oliiveja

1 dl silputtuja aurinkokuivattuja tomaatteja

100 g fetajuustoa

Pinnalle:

oliiviöljyä

parmesaaniraastetta

kokonaisia kivettömiä oliiveja

Paistaminen: 200 °C, noin 20 minuuttia.

Kuumenna vesi vähän yli kädenlämpöiseksi (42°C). Sekoita kuivahiiva pieneen jauhomäärään ja lisää nämä veteen. Lisää suola ja hunaja. Lisää jauhoja taikinaa vaivaten ja alustamisen loppupuolella oliiviöljy. Taikina saa olla pehmeää, muttei tarttuvaa. Jauhojen määrä ohjeissa on aina vähän ”noin”-käsite, näppituntuma kertoo mikä on hyvä!

Kohota lämpimässä paikassa liinan alla kaksinkertaiseksi. Silppua sillä aikaa täytteen aineet.

Vaivaa taikinaa hetki leivinalustalla ja kaulitse siitä suorakaiteen muotoinen levy. Levitä täyteainekset tasaisesti levylle. Käännä levyn alareuna keskelle täytteen päälle ja yläreuna jo käännetyn reunan päälle. Nosta leipä uunipellille. Itse jätin saumapuolen ylöspäin, mutta tasaisen pinnan halutessasi käännä sumapuoli alas. Kohota hetki liinan alla.

Voitele leipä kevyesti oliiviöljyllä, ripottele pinnalle parmesaanijuustoraastetta ja koristele kokonaisilla oliiveilla. Paista 200 °C:ssa noin 20 minuuttia.

Naan-leivät ja banaani-currysalsa aasialaisen ruuan seuraksi

Olen viime aikoina tehnyt keittiössä uusia aluevaltauksia. Välimeren ja Etelä-Euroopan maista tulevat maut ovat ehdottomia suosikkejani ja niitä löytyykin tavallisimmin kokkailuistani. Sen sijaan aasialaisesta ruuasta minulla on hyvin vähän kokemuksia, niin syöjänä kuin kokkailijanakin. Kiinalaisen ja japanilaisen ruuan piirteitä suurin piirtein hahmotan, mutta esimerkiksi intialaisen ja thaimaalaisen kohdalla olen aika hukassa. Mitä on garam masala? Millainen ruoka on korma ja millainen curry? Kormasta ja currysta olen sentään kuullut, mutta mikä ihme on biryami? Ja jos laitan intialaiseen broilerikastikkeeseen kookosmaitoa, tuliko kastikkeestani vahingossa kuitenkin thaimaalainen? Apua!

Ehkä auttaisi, jos tekisin matkan paikan päälle Intiaan tai Thaimaahan tai kävisin edes etnisissä ravintoloissa syömässä. Kokkailuhätääni en kuitenkaan ole ehtinyt tehdä kumpaakaan vaan Googlen apu on toistaiseksi saanut riittää vastauksia etsiessäni. Valitettavasti netissä ei voi kuitenkaan oppia sitä, miltä ruuan kuuluisi maistua.

Sattumalta vastaani on nyt tullut muutamia mielenkiintoiselta vaikuttavia aasialaishenkisiä reseptejä ja olen rohkeasti astunut pois mukavuusalueeltani. Pääainekseni näissä intialaisissa ja thaimaalaisissa kokkailuissa on ollut broileri. Muutamista innokkaista yrityksistä huolimatta en ole vielä löytänyt reseptiä, jonka haluaisin erityisesti teille esitellä. Jotain on vain jäänyt puuttumaan näistä makuelämyksistä. En tiedä, onko vika ollut valmistajassa vai reseptissä, mutta yritykset jatkuvat edelleen! Jos teillä on hyviä aasialaisia reseptejä tiedossanne, lisätkää ihmeessä vaikka linkki kommenttiosioon.

Muutama pikku resepti on kuitenkin päässyt yllättämään minut iloisesti. Vaikka en olekaan ollut pääruokiin niin tyytyväinen, ovat lisukkeet päässeet vahingossa onnistumaan. Intiasta kotoisin olevat Naan-leivät ja erään broileriruuan lisukkeeksi kuulunut banaani-currysalsa ansaitsevat ehdottomasti bloggauksen. Naan-leivät olivat nimenä minulle entuudestaan tuttuja, mutta ensimmäisen makukokemuksen sain näistä itse tekemistäni leivistä. En jaksa murehtia maun ja koostumuksen autenttisuutta, sillä leivät olivat tosi hyviä! Banaani-currysalsa taas oli toisaalta raikasta ja makeaa, mutta antoi myös kivasti potkua. Se jää varmasti käyttööni broileriruokien lisukkeeksi ja sopisi loistavasti esimerkiksi kesäisten grilliherkkujen kaveriksi.

Naan-leivät (n. 10 pientä leipää)

3 ½ dl vehnäjauhoja

2 tl sokeria

1 tl suolaa

4 tl sulatettua voita

1 tl leivinjauhetta

¾ dl maustamatonta jogurttia

n. 1 dl maitoa

Paistaminen: 250 °C, 6-10 minuuttia

Sekoita vehnäjauhot, sokeri, suola ja sulatettu voi kulhossa. Tee jauhoseoksen keskelle kuoppa ja kaada siihen leivinjauhe ja jogurtti. Vaivaa taikinaa ja lisää vähitellen maito, kunnes taikina on pehmeää, mutta ei tarttuvaa. Peitä taikina kostealla liinalla ja aseta lämpimään paikkaan muutamaksi tunniksi. Käy vaivaamassa taikinaa kerran odottamisen aikana. Taikina ei siis kohoa, mutta jokin merkitys sen lepäämisellä ilmeisesti on taikinan koostumukselle.

Jaa taikina noin kymmeneen osaan. Pyöritä jauhotetulla pöydällä taikinanpaloista palloja ja kaulitse ne litteiksi pyöreiksi leipäsiksi. Peitä valmiit leivät kostealla liinalla, kunnes ne menevät uuniin, sillä leivät kuivuvat muuten nopeasti. Paista leivät 250 °C:ssa 6-10 minuuttia. Käännä kerran paistamisen aikana. Tarjoile valmiit leivät lämpiminä, kannattaa vaikka peittää leipäkori liinalla. Jäähtyessään leivät kovettuvat, mutta toisaalta ovat silloinkin tosi herkullisia rouskuttaa.

Banaani-currysalsa

1 banaani

2 dl kermaviiliä

1 valkosipulinkynsi

2 tl currya

2 tl currytahnaa

1 tl tomaattisosetta

1 tl kirveliä

1 tl inkivääriä

ripaus cayennepippuria

Muusaa banaani haarukalla, purista valkosipulinkynsi ja sekoita kaikki ainekset yhteen. Anna maustua jääkaapissa. Tarjoile esimerkiksi broilerin lisukkeena.