Eurochocolate

Kun Perugia peittyy suklaaseen

Eurochocolate-suklaafestivaalit ovat Perugiassa jokasyksyinen kymmenen päivän mittainen tapahtuma, joka houkuttelee kaupungin täyteen suklaanhimoisia turisteja. Vanhan kaupungin keskustan pääkaduille pystytetyt kymmenet myyntikojut ovat näkyvin osa tapahtumaa. Suklaata voi ostaa kaikissa mahdollisissa muodoissa, perinteisistä suklaalevyistä suklaapastaan, ja kaikki italialaiset suklaamerkit ovat taatusti edustettuina omissa kojuissaan. Eurochocolate-tapahtuma myy toki myös omia fanituotteitaan. Halpaa suklaata saa kuitenkin näillä markkinoilla etsiä, vaikka kuudella eurolla voikin hankkia itselleen joihinkin alennuksiin oikeuttavan Chococardin.

Minkä kanssa tätä kuuluu syödä?

Eurochocolate pyrkii toki olemaan muutakin kuin vain kymmenen päivän suklaamyyjäiset. On näyttelyjä, luentoja, suklaanmaistelutilaisuuksia… Kaikesta festivaaliohjelmasta perillä ollakseen on kuitenkin suositeltavaa osata hyvin italiaa: ainakaan itse en nähnyt festivaalien aikana yhtäkään englanninkielistä festivaaliesitettä. Varmasti monenlaista mielenkiintoista jäi itseltäni tiedon puutteen vuoksi kokematta. Kaiken kaikkiaan Eurochocolate on kuitenkin hyvin kaupallinen tapahtuma, jossa suklaantuoksusta huumaantunut pääsee nopeasti rahoistaan.

Perugia on itseoikeutetusti suklaafestivaalien kotikaupunki, sillä Perugian tärkein vientituote on Perugina-tehtaan Bacio-suklaa. Bacio tarkoittaa suukkoa. Kyseessä on hopeakääreisiin pakattu suklaakonvehti: tumma suklaakuorrute kätkee sisäänsä maitosuklaata ja hasselpähkinärouhetta sekä kokonaisen hasselpähkinän suukon sydämenä. Hopeakääreestä paljastuu myös rakkausaforismi, joka on tietysti poimittava talteen… Bacit ovat kuuluisuutensa ansainneet. Jo Suomessa olen maistellut herkullistä Bacio-nimistä suklaa-pähkinäjäätelöä ainakin Turun italialaisessa jäätelöbaarissa Nuvolessa. Bacio-jäätelöä saa toki Italiassakin kaikkialla ja se on vähintään yhtä hyvää kuin itse suklaakin. Tämänvuotisilla Eurochocolate-festareilla esiteltiin valkosuklainen uutuus Bacio Bianco, mutta ainakin itse ostan Bacini alkuperäisenä, perugialaisen Luisa Spagnolin 1920-luvulla luomana versiona. (Tämä bisnesnainen jätti jälkeensä Perugina-suklaatehtaan lisäksi myös maailmankuulun, omaan nimeään kantavan vaatemerkin, johon et ole voinut olla törmäämättä ainakaan Italiassa!) Peruginan suklaatehtaaseen pääsee käymään muulloinkin kuin suklaafestivaalien aikaan ja oma vierailuni onkin vielä edessä.

Vaikka Eurochocolate-festareilla voi tuhlata omaisuuden pelkkiin suklaasuukkoihin, ilmaiseksi pääsee kuitenkin mukaan festivaalien tunnelmaan. Kaduilla soivat suklaa-aiheiset laulut ja ihmisten iloa on ihana katsella. Monenlaista viihdyttäjää parveilee ympärillä, lapset saavat päähänsä ilmapallohattuja ja rohkeimmat pääsevät vaikkapa seinäkiipeilemään suuren ”suklaapatukan” päälle. Pelkkä kojujen kiertelykin on elämys sinänsä, mutta tokihan jostain on ostettava pientä maisteltavaakin.

Festivaaleilla on kuitenkin tarjolla yhtä ilmaista suklaata. Monelle festivaalien kohokohta on suklaaveistokset, joita suklaataiteilijat veistelevät ensimmäisenä viikonloppuna ja jotka festivaalien päättyessä hajotetaan. Veistovaiheessa kuution kokoisesta suklaamöhkäleestä irti sinkoilevat palat kerätään tarkasti talteen ja jaetaan yleisölle. Itseltäni jäi näkemättä (ja maistamatta) veistosten hajottaminen, jolloin pirstaleet jälleen päätyvät yleisön herkkupaloiksi.

Kaikesta hauskasta huolimatta en välttämättä itse lähtisi kuitenkaan varaamaan matkaa Perugiaan juuri suklaafestareiksi, jolloin kaunis ja historiallinen kaupunki peittyy väenpaljouteen. Omat vanhempani saapuivat katsomaan minua tänne syyslomallaan ja heidän saapumisensa osui sattumalta juuri suklaafestareiden viimeiselle päivälle. Nappiin meni: hotelli tarjoushinnalla, silmäys festareita, loppuloma kaikkea muuta.

Siirappiset pähkinäbrowniet

Tytöt tahtoo pitää hauskaa

Pari viikkoa sitten sain Raumalle kauan odotettuja vieraita. Opiskelukaverini Turusta tulivat viettämään kesäistä päivää pikkukaupunkiimme. Mainostan Raumaa aina ihan hurjasti kaikille, mutta syy siihen on yksinkertainen: pidän itse kotikaupungistani niin paljon! Juuri hetki sitten Rauma sai ansaitsemansa postauksen täällä blogissanikin.  Loputonta hehkutustani kuunnelleet ystäväni eivät onneksi joutuneet pettymään, sillä tänä aurinkoisena lauantaina Rauma antoi parastaan.

Kaupunkikierroksemme shoppailuineen ja pitsinäyttelyineen päättyi tietysti omalle kotipihalleni, jonne pystytimme äidin ja isän kanssa pienet puutarhajuhlat ystävilleni. Meillä se tarkoittaa tietysti grilliherkkujen ääreen kokoontumista.  Olen itse aika huonosti perehtynyt grillailun saloihin, mutta meillä äiti ja isä ovat oikea grilliherkkutiimi: äiti esivalmistelee ja isä kypsentää. Tilasin tiimiltä meille tytöille valikoiman vartaita joka makuun. Osa ”vegeä” ja osa ”äijää”, loput tavallisia! :)

Aina, kun kutsuu vieraita ruokajuhliin, omasta ajasta menee väkisinkin vähän keittiön puolella ja muussa hääräämisessä.  ”Istukaa nyt tekin alas!” pyytelivät tytöt monta kertaa. Mutta voi vakuuttaa, me ainoastaan nautimme, kun saamme vähän passata! Mutta totta kai mekin istuimme pöytään, vaikkemme kuvassa näykään.

Itse olin leiponut sitä sun tätä ja jälkkäriksi oli muun muassa näitä ihania brownie-paloja. Ohje oli sopivasti Leila Lindholmin Pala kakkua -kirjasta, jonka sain keväällä synttärilahjaksi eräältä näistä tyttösistä. Kirja on pullollaan ihania ohjeita ja olemme äidin kanssa ehtineet kokeilla siitä ainakin monta keksiohjetta hyvällä menestyksellä. Kun browniet leikkaa ihan pieniksi paloiksi, menevät nekin vähän keksin asemasta, pikkuisena herkkupalana. Ohjeesta muutin ainoastaan kuorrutusta, josta tuli alkuperäisellä ohjeella aivan liian löysää. Ehkä oma moka, mutta ainakin alla olevan pitäisi toimia!

Siirappiset pähkinäbrowniet

175 g pehmeää voita

3 dl sokeria

1,5 dl kaakaojauhetta

½ dl vaaleaa siirappia

¼ tl suolaa

3 kananmunaa

1,5 dl vehnäjauhoja

200 g valkosuklaata

100 g saksanpähkinöitä

Kuorrute:

200 g tummaa suklaata

½ tl inkivääriä

1-2 rkl vaaleaa siirappia

loraus kermaa

Koristeluun:

saksanpähkinöitä

Paistaminen: 175 °C, 30-40 minuuttia

Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita joukkoon kaakaojauhe, siirappi ja suola. Vatkaa taikinaan yksi kananmuna kerrallaan ja kääntele joukkoon vehnäjauhot. Rouhi valkosuklaa ja saksanpähkinät karkeaksi rouheeksi ja sekoita taikinaan. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan (lasagnevuoan kokoinen). Paista 175 °C:ssa noin 30-40 minuuttia, vähän sen mukaan, kuinka kiinteää kakkua haluat.

Sulata paloiteltu suklaa mikrossa tai vesihauteessa kermatilkan, siirapin ja inkiväärin kanssa. Levitä jäähtyneelle kakkulevylle. Ripottele koristeeksi saksanpähkinöitä. Leikkaa brownie paloiksi. Erinomaista myös pakastamisen jälkeen!

”Meidät saa blogata!” sanoivat tytöt lähtiessään. :)

Daim-kakku

”Niin, kyllä taas oli Nooran päivillä sukulaisia molemmilta puolilta sukua ja ihan isän Ruotsin serkkukin, että näin vaatimattomasti meillä!”

Nooran päivä on huomenna 11.7. Koska nimpparini sattuvat mukavasti keskelle kesän hulinoita, Nooran päivää onkin vietetty usein aika isolla joukolla tai juhlistettu tapahtumaa vaikkapa kesäteatterilla tai muulla ylevällä ohjelmalla. Tai niin ainakin itselleni kuvittelen, kun joku kokoontuminen on sattumalta taas oman nimipäiväni tienoilla… ;)

Tänään Rauma sai toimia ajomatkan välietappina parillekin autolliselle sukulaisia. Minulla oli myös yksi herkullinen kakkuresepti odottamassa koekäyttöä, joten mikäs siinä: vieraat + kakku + Noora = Nooran päivän vastaanotto! (Vaikkakin päivän etuajassa, mutta ketä kiinnostaa.)

Tämä vieras tuskin pahastuu kuvastaan blogissa

Daim-kakkua sain maistaa kesäkuun työpaikassani leikkausosaton kahvihuoneessa viimeisenä työpäivänäni. Työpäivä oli viimeinen myös monelle muulle, ja tuolloin kahvihuoneen pöytä notkuikin kaikenlaista tarjottavaa. Erään hoitajan tarjoamaa, tyttärensä leipomaa Daim-kakkua piti ottaa monta kertaa lisää, niin suloisen makuista se oli. Ja tietysti minun oli manguttava itselleni resepti… Laitetaan jälleen hyvä kiertämään!

Daim-kakku

Pohja:

200 g (puoli paketillista) Digestive-keksejä

75 g voita sulatettuna

2 rkl kahvia tai maitoa

Täyte:

2½ dl vispikermaa

1 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

1 levy (130 g) Panda-valkosuklaata

250 g maitorahkaa

2 rkl sitruunamehua

1½ pitkää levyä Daimia

4 liivatetta

½ dl kuumaa vettä

(jäljelle jäänyt puolikas pitkästä Daim-levystä koristeluun)

Murskaa Digestive-keksit, lisää murujen joukkoon voisula ja kahvi/maito. Leikkaa irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperista pala. Painele muruseos vuoan pohjalle ja laita vuoka jääkaappiin odottamaan täytettä.

Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Vaahdota vispikerma ja lisää joukkoon sokerit. Sulata levy valkosuklaata miedolla lämmöllä mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita sulatettu suklaa vaahtoon. Lisää joukkoon maitorahka ja sitruunamehu ja vatkaa hyvin sekaisin. Murskaa Daim pieniksi paloiksi ja sekoita täytteeseen. Kuumenna ½ dl vettä kiehuvaksi ja liuota liivatteet siihen. Vatkaa liivateliuos täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada täyte keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia tai mieluiten yön yli. Koristele esimerkiksi murskatulla Daimilla.

"Se on Nooran elämää se!"

No ei toi vene liity tapaukseen…

Keväiset juhlat kotona

Marian bloginkaappaus osa I

Elämä on ihmisen parasta aikaa, sanoo Nykäsen Matti, ja kevät on mitä ihaninta aikaa järjestää juhlia, sanoo entinen kevätmorsian. Meillä päin juhlitaan toukokuussa perinteisesti Helmin juhlaviikkoja, jotka tänä vuonna huipentuivat Flooran päivän kahvikutsuihin. Keväälle tyypillisten ylioppilas- ja valmistujaisjuhlien keskeisiä komponentteja ovat tunnetusti kiire ja stressi. Nyt järjestämämme juhlat olivat kuitenkin vapaamuotoiset, ja minulla ei ollut lähtökohtaisesti mitään järjestelyvastuuta. Siispä annoin ajatuksen lentää ja keräsin kirjanmerkkeihin hauskoja ideoita. Aivan kuin yllättäen meillä olikin kasassa mieletön menu.

Aloitin valmistelut reilut viikkoa ennen juhlia ja tein perinpohjaisia pakastus-sulatustestejä sen takia. Laitan suurimman osan ohjeista linkkeinä, mutta niihinkin olen lisäillyt omia vinkkejä nimenomaan etukäteisvalmisteluja varten. Menumme kantavana ajatuksena oli, että tarjoilut eivät suttaa lautasta, ja sen ansiosta suolaiset ja makeat tarjottavat voidaan syödä samalta lautaselta.

Suolapaloina tarjoilimme:

Lumon saaristolaisleipää savulohitäytteellä

Tomaatti-mozzarellatikkuja

Juustosarvia aurinkokuivatulla tomaatilla ja fetajuustolla täytettynä

Parsapiiraita Voisilmäpelin ohjeella

Tein sekä pohjan että täytteen kolminkertaisena, josta tuli 52 Italian leivosvuuan kokoista piirasta sekä muutama testipiirakka. Yksinkertaisella ohjeella tulisi siis n. 18 pikkupiirasta. Kaulin jääkaappikylmän taikinan muutaman millin ohueksi, otin lasilla muotin taikinasta ja painelin leivosvuokaan. Pohja kannattaa pistellä haarukalla kupruilun estämiseksi ennen paistamista. Muutoin kokosin piirakat linkin ohjeen mukaan. Parsasta laitoin nupun päälliseksi ja täytteen joukkoon laitoin silputtuja varsia. Iso määrä parsanvarsia jäi toki yli, mutta ne käytettiin seuraavana päivänä risottoon. Piiraat pakastettiin, otettiin jääkaappiin tarjoilua edeltävänä päivänä ja lämmitettiin hetken uunissa ennen tarjoilua.

Makeita sortteja edustivat:

Passionpannacotta lime-basilikasiirapilla Kipparin Morsian -blogista

Tätä herkkua sain ystäväni vappujuhlissa ja ihastuin täydelliseen makeuden ja kirpeyden yhdistelmään. Kokosin pannacottan kertakäyttöisiin 10 cl liköörilaseihin, hyydytin ja pakastin. Sulatuksen jälkeen pannacottan rakenne pysyi hyvänä. Siirappi kannattaa laittaa pannacottan päälle vasta juuri tarjoilua ennen. Siirapin valmistin jääkaappiin edellisenä päivänä. Passionhedelmiä kannattaa varata (ainakin) tuplaten linkin ohjeeseen verrattuna. Meillä tuli kauppareissun paikka kokoamisurakan puolivälissä! Yllä olevan kokoisia pannacottia tuli yksinkertaisesta ohjeesta 33.

Choco Cake Popsit Piece of Cake -blogista

Cake Popseilla testattiin meikäläisen pinnan pituus, mutta lopussa kiitos seisoo. Pakko kuitenkin oli yrittää, kun kerran olin näistä idean saanut. Cake Popsien valmistusaikataulusta olin eniten huolissani, sillä veikkasin koristelun vievän aikaa. Tässä tapauksessa luulo nimenomaan oli tiedon väärti. Testipakastuksen tulos oli ilahduttava: pallot säilyivät tikun nokassa täydellisesti valmiiksi koristeltuina. Pakkasessa suklaakuori voi haljeta, mutta halkeama umpeutuu näkymättömäksi pallon sulaesa. Jääkaapin kautta hitaasti sulattaessa pallot eivät "hikoile", toisin kuin suoraan huoneenlämpöön otettaessa. Itse kakun tein tällä ohjeella, tuorejuusto oli maustamatonta ja mausteeksi lisäsin pari ruokalusikallista Amarettoa. Pallot tein ruokalusikkamitan avulla tasakokoisiksi ja näitä palloja tuli yhdestä kakusta n. 40 kpl. Valkosuklaan sulattaminen sujui parhaiten mikrossa ja raidat tein pienellä karkkien koristeluun tarkoitetulla pursotuspussilla.

Ei kerrota kenellekään, että itse juhlapäivänä kreemi oli liian löysää ja kierteet lässähtivät.

Kookoskuppikakut Simply Recipes -sivuston ohjeesta mukailtuna

Kuppikakut (lähteen mukaan 20 kuppikakkua, miniversioita 70 kpl)

180 g voita huoneenlämpöisenä

3 dl sokeria

3 munaa

2,5 dl kookosmaitoa (täysrasvaista)

5 dl vehnäjauhoja

2 tl vaniljasokeria

2 tl leivinjauhetta

1 - 1,5 dl kookoshiutaleita

Kuorrute

100 g voita huoneenlämpöisenä

200 g maustamatonta tuorejuustoa

1,5 - 2,5 dl tomusokeria

0,5 dl kookoshiutaleita

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vatkaa voi vaahdoksi. Lisää sokeri ja vatkaa vielä. Lisää munat yksitellen ja sekoita tasaiseksi. Yhdistä kuivat aineet toisessa kulhossa. Kaada kolmanteen, isoon kulhoon kookosmaito, sekoita hyvin. Lisää kookosmaidon joukkoon 1/3 kuivista aineista ja sekoita, sitten 1/2 voivaahdosta ja sekoita. Jatka vuorotellen lisäämistä kuivilla aineilla lopettaen. Sekoita, kunnes taikina on tasainen, mutta vältä ylivatkaamista. Lopuksi lisää joukkoon kookoshiutaleet. Laita paperivuuat muffinipeltiin ja täytä muffinivuuat vajaiksi. Paista 18-22 minuuttia kääntäen peltiä paistamisen loppuvaiheessa. (Miniversioiden paistoaika oli 17 minuuttia.) Varmista hammastikulla, että kakut ovat paistuneet kunnolla. Anna kakkujen jäähtyä muffinipellissä pari minuuttia ja siirrä sen jälkeen ritilätasolle jäähtymään täysin.

Kuorrutusta varten vatkaa voi ja tuorejuusto sekaisin pari minuuttia. Lisää tomusokeria vähitellen, kunnes seoksen makeus on sopiva. Mitä enemmän sokeria käytät, sitä jämäkämpää kuorrutuksesta tulee. Lopuksi lisää kookoshiutaleet. Pursota tai levitä kuorrute jäähtyneiden kuppikakkujen päälle ja ripottele koristeeksi kookoshiutaleita. Tarpeeksi jämäkkä kuorrute kovettuu huoneenlämmössä, ja kakkuset säilyvät tarjoilupöydässä hyvän näköisinä.

Sitruuna-mustikkakuppikakut Annie's Eats -blogista mukailtuna

Kuppikakut (Amerikan standardilla 16 kakkusta, mutta minulla 30 "isoa")

1,75 dl + 2 rkl yleisvehnäjauhoja

1,75 dl kakkujauhoja

1,5 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

220 g huoneenlämpöistä voita

2 dl sokeria

yhden sitruunan kuori

2 munaa

2 rkl sitruunamehua

1,25 dl huoneenlämpöistä maitoa

2,5 dl mustikoita

Fyllinki

200 g tuorejuustoa

70 g huoneenlämpöistä voita

7,5 dl tomusokeria (sic!)

1 rkl sitruunamehua (ei yhden sitruunan mehu, note to self...)

yhden sitruunan kuori

Koristeluun tuoreita (pensas)mustikoita

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Laita muffinipeltiin paperivuuat. Sekoita kulhossa 1,75 dl yleisvehnäjauhoja, kakkujauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Vatkaa toisessa kulhossa voi, sokeri ja sitruunankuori vaahdoksi. Sekoita munat joukkoon yksitellen ja sen jälkeen sitruunamehu. Sekoita taikinan joukkoon puolet jauhoseoksesta. Lisää maito. Lopuksi lisää jäljellä oleva jauhoseos ja sekoita taikina tasaiseksi. Älä ylivatkaa. Laita mustikat pieneen kulhoon ja lisää 2 rkl vehnäjauhoja. Pyörittele mustikat jauhoissa ja sekoita ne varovaisesti taikinan joukkoon. Täytä muffinivuuat hieman vajaiksi. Paista uunissa 20-22 minuuttia, testaa kypsyys hammastikulla. Anna paistuneiden kakkusten jäähtyä muffinipellissä 5 minuuttia ja sen jälkeen siirrä ne jäähtymään ritilälle.

Sekoita tuorejuusto ja voi tasaiseksi. Lisää joukkoon sitruunamehu ja sitruunan kuori. Lisää joukkoon tomusokeria vähän kerrallaan ja sekoita, kunnes täytteestä tulee jämäkkä. Pursota jäähtyneiden kakkusten päälle ja koristele tuoreilla mustikoilla.

Unelmien täyttymys minulle tämä blogikaappaus, vaikka tietotekniikan jumalat eivät ole olleet puolellani :) Toivottavasti Nooran lukijakunta toivottaa minut tervetulleeksi, ja saan joskus toistekin tulla moikkaamaan!

Ruokarakkaan lahjontaa

"Hyvää syntymäpäivää mulle toivottaa hän ja lahjoittaa viisisataa jätskiä!"

Parin viikon takaiset syntymäpäiväni poikivat vielä oman blogipostauksensa lahjasaldosta. ”Tuo tyttöhän saa lahjoja niin kuin nelivuotias!” nauroi isosiskonikin kertaillessani, millä kaikilla hämmästyttävän monilla tavoilla läheiseni olivat minua syntymäpäiväni kunniaksi halunneet muistaa.

Moni lahja liittyi jollain tavalla ruokaharrastukseeni, enkä näin nelivuotiaan tyyliin malta olla esittelemättä niitä teille! Tässäpä siis taatusti mieluisia lahjaideoita (tai lahjatoiveita!) ruokaa ja ruuanlaittoa rakastaville päivänsankareille:

Todellinen klassikko ja aina yhtä haluttu! Ruokakirjan antajalla taitaa muuten aina olla oma lehmä ojassa, tai niin oli ainakin tämän superihanan leivontakirjan minulle löytäneellä ystävälläni. ;) Jep, lupaan, että täältä poimitaan monta herkkua blogiinkin!

Ystäväni Karkkis aloitti vuosi sitten synttäri-illallisperinteen välillemme. Sain jälleen tänä vuonna kutsun hänen kauniiseen keittiöönsä.

Viikunasalaatti,

pitkään haudutettu karitsanpotka ohralla ja kasviksilla

sekä mango-pannacotta hemmottelivat synttärisankarin taivaisiin! Mutta voi Karkkis, minkä teit: kokosit meille kaikille valmiiksi myös täydellisen pääsiäismenun! Ja itse asiassa, minä sain kotiinviemisiksi vielä nämäkin:

 Kukkakuvioisia pahvisia kakku-/leipävuokia ja kakkukuvioisia servettejä ei ihan heti raaskikaan käyttää. Keittiötarvikeliikkeiden valikoimasta löytää nykyään kaikkea, mitä toivoa saattaa – ja kaikkea, mitä ei olisi osannut edes toivoa!

Pastakone oli ollut toivelistallani jo pitkään ja isosiskoni teki tästä haaveesta totta. Marcaton Atlas on muuten markkinoiden paras. Ja miten niin te muka tiedätte, mitä täällä blogissa seuraavaksi kokataan?!

Näistä ihanista ilmeistä ei ole vaikea päätellä, kuka on ylpeä leipuri ja kuka onnellinen päivänsankari. Rakastan tätä kuvaa! <3

Upean synttärikakun ohjeen isosiskoni oli poiminut täältä. Täytteenä oli mansikoiden sijaan viime kesän vadelmia kuten kuvasta näkyy.

Herkkukavalkadi päättyy johonkin niin makean näköiseen, mutta todellisuudessa villalangan makuiseen. Isosiskolta tämäkin. Oli muuten varmasti ensimmäinen kerta, kun pojat tulivat koulussa antamaan palutetta asustani! Siispä piti tarjota sitten oikeaa englanninlakua synttäreiden kunniaksi. Olisin tuonut synttärikarkkia kyllä muutenkin, sillä ainakaan se ei ole synttäriperinteistäni muuttunut kahdessakymmenessä vuodessa mihinkään. :)

Suklaakakku sukupolvelta toiselle

Vanhassa vara parempi

Minulla on tänään syntymäpäivä. Täytän kauhistuttavat 24 vuotta. Ikäloppuiset, mummelinharmaat, raihnaiset 24 vuotta. Aaaarrggghhhh!

Kunhan pelleilen! :)

En siinä, etten täyttäisi 24 vuotta vaan siinä, että 24 on mielestäni loistava ikä, ei mummelin vaan nuoren naisen ihana ikä. Iän karttuminen tapahtuu mielestäni tietyllä tavalla hyppäyksittäin. Esimerkiksi täysi-ikäistymisen ja pesästälennon ikävuodet 18 ja 19 ovat suunnilleen sama asia, samoin aikuisuuden opettelun vuodet 20–23. 24-vuotiaana hypätään uusiin nuoren aikuisen ikävuosiin, ehkä tuonne 27-vuotiaaksi asti. Takana on itsensä etsiminen, edessä uudet jännittävät asiat.

Vanheneminen on outo tapahtuma. Ikää karttuu, mutta aina vain minusta on tuntunut samalta Nooralta. Toisaalta, kun tarkastelee itseään ajassa taaksepäin, huomaa kummasti viisastuneensa aiemmista vuosista. En ole kyllä varma, kuinka paljon tästä karttuneesta viisaudesta on jälkiviisautta. Aika paljon varmaankin.

Ikään ja vanhenemiseen suhtaudutaan intohimoisesti. Lapsena jokaista ikävuotta odotti kuin kuuta nousevaa, nuorena ajan haluaisi pysäyttää ja vanhana ikä kuuluu salata. Omat 24 ikävuottani kirvoittavat mielipiteitä: ”Sä oot jo niin vanha, ai kauheeta!” ”Oi, niin nuori!” Lääkärikoulussa eräs gynekologi opetti meille, että nainen on 21-vuotiaana parhaassa iässä. Sen jälkeen tapahtuu rupsahtaminen. Välittömästi. Kyseinen naisgynekologi kuvasi, miten omana 22-vuotissyntymäpäivänään hän suorastaan tunsi, miten suuri rupsahduksen aalto pyyhkäisi läpi hänen ennen niin hehkeän kroppansa. Oi voi. Minun mielestäni hän oli edelleen oikein vetävän näköinen… Mutta luojan kiitos, meillä on neurologiaa tänä keväänä. Hermoston kehitystä tarkastelevat asiantuntijat antavat nimittäin vanhenemista pelkääville vähän enemmän armoa. En nyt muista tarkkaa ikää, mutta minullakin on vielä aika kauan aikaa muokata hermoverkkojani. Vai onko niin, että ulkoinen rupsahdus tapahtuu 21-vuotiaana vaikka sisäinen kauneus vasta lähestyy huippuaan? Olen kuitenkin täysin eri mieltä nuoruuden ja ulkoisen kauneuden suhteen: mielestäni kauneus ehdottomasti jalostuu iän myötä. Ja mitä muuten veikkaatte 21-vuotiaan ja 24-vuotiaan tyytyväisyydestä omaan ulkonäköönsä? Jep, se on noususuhdanne.

Kaikki tämä 21-vuotiaan hehkeys on mennyttä... Carolan CD on onneksi vielä tallella!

Eiväthän ne rypyt meitä oikeasti pelota. Vuodet tuovat nimittäin vääjäämättä vastaan muutoksia omassa elämässä ja kaikki uusi vähintäänkin jännittää, joskus jopa pelottaa. Omat ikätoverini tuntuvat murehtivan elämässä tiettyyn ikään mennessä saavutettuja asioita. Minulla oli viime syksynä ala-asteen luokkakokous ja siellä muisteltiin ala-asteikäisinä tehtyjä kuvitelmia elämästämme vuoden 2010 luokkakokouksessa. Perhe, lapsia, työ, kartano… No, lapsosia muutamalla olikin, joku oli ehkä jo työelämässä, mutta suurimmaksi osaksi olimme edelleen koulun penkillä istuvia pikku nassukoita. Kartanoistakin oli kuulemma vielä rakennussuunnitelmat hyväksymättä. Pettymysten pettymys! Minun on kuitenkin tunnustettava, etten ole koskaan ajatellut elämääni samanlaisella suunnitelmallisuudella. Toki minullakin on aina ollut haaveita siitä, mitä sitten isona haluan tehdä ja mitä elämääni kuuluu tai ei kuulu. Mutta aikarajaa ei ole! Kumma kyllä, suunnitelmat myös tuppaavat muuttumaan tiheästi. Ehkäpä onni voi olla muutakin kuin kartano tai kaksi lasta ja koira… Onnellisuus on ainoa asia, jota minä elämältäni loppujen lopuksi toivon. ”Pitää tehdä sitä ja tätä, ettei vanhana tarvitsisi keinutuolissa sitten harmitella” sanoo moni. Mutta tiedättekös mitä? Kuulin jostakin, että kun vanhoilta ihmisiltä on kysytty, mitä asioita he katuvat tai olisivat halunneet tehdä toisin elämässään, toivovat he vain, että olisivat olleet vähemmän kunnollisia! Kyllä vanha on viisas, ei voi muuta sanoa.

Viisautta on kätketty myös isoäitien keittokirjoihin. Jostakin sellaisesta on peräisin myös meidän perheemme suklaakakkuklassikko, jonka vertaista ei ole toista. Kun oma äitini oli suurin piirtein minun ikäiseni opiskelijatyttö, oli hän tutkimusapulaisena yliopistolla. Eräs ryhmän tutkijoista tarjosi kerran tätä suklaakakkua koko porukalle. Ohjeen tämä herra oli kaivanut jostain ikivanhasta leivontakirjasta. Resepti meni heti jakoon ja nykyisin kakkua leipoo jo uusi sukupolvi. Ja aina, kun kakkua tarjoaa, kaikki haluavat reseptin. Näin kävi viimeksi joulun alla, kun tarjosin suklaakakkua työkavereilleni sairaalassa. Joskus joku tunnistaa kakun mausta: ”Tämähän on se isomummun suklaakakku!”

Suklaakakku

5 rkl kaakaojauhetta

2 dl kermamaitoa (puolet kermaa ja puolet maitoa)

2 dl sokeria

150 g voita

2 kananmunaa

2 ½ dl vehnäjauhoja

1 rkl vaniljasokeria

1 ½ tl leivinjauhetta

suklaakuorrutus:

puolet maitosuklaata

puolet taloussuklaata

loraus kermaa

kermavaahtoa tarjoiluun

Paistaminen: 175 °C, noin 40 minuuttia

Hämmennä kaakao, kermamaito ja puolet sokerista sekaisin kattilassa. Seos saa kiehua, jonka jälkeen se jäähdytetään. Vaahdota voi ja sokeri ja vatkaa kananmunat vaahdon joukkoon yksitellen. Lisää kaakaoseos taikinaan. Sekoita keskenään vehnäjauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe ja lisää taikinaan. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun noin kahden litran vetoiseen pyöreään vuokaan (matala kakkuvuoka tai reikävuoka). Paista 175 °C:ssa noin 40 minuuttia. Kumoa kakku ja anna jäähtyä. Tee halutessasi kakulle suklaakuorrutus yhdistämällä sama määrä maito- ja taloussuklaata kulhoon, lisäämällä joukkoon loraus kermaa ja sulattamalla mikrossa. Sekoita kuorrute tasaiseksi ja levitä kakulle. Tarjoa kakku löysän kermavaahdon kanssa. Kuorrutuksista ja kermavaahdosta huolimatta kakku on erinomaista myös sellaisenaan kahvikakkuviipaleina.

Teitä hämätäkseni poseeraan ylimmässä kuvassa suklaakakun kanssa 23-vuotissyntymäpäivilläni, siis tasan vuosi sitten. Ulkonäköasioihin palatakseni, tiedättekös mistä sitä sitten tietää tulleensa vanhaksi?

 

Siitä, että aamunaama kestää koko päivän.

Eipä kestä vielä, ähäkutti!

Cowboy Cookies eli suklaahippukeksien ykköset

Todellinen toivepostaus

Täydelliset suklaahippukeksit eli chocolate chip cookiesit ovat löytyneet. Löytöpalkkion saa isosiskoni, joka päätyi kerran Brown Eyed Baker -nimiseen blogiin. Sisko tarjosi meille näitä jättikeksejä viime syksynä Edinburghissa ja olin heti myyty. Niin ovat tosin olleet kaikki muutkin keksejä maistaneet. Isosiskoni on saanut levittää reseptiä jo varmaankin kymmenille pyytäjille. Hän sai keksireseptiä koskien yhteydenoton jopa aivan tuntemattomalta naiselta: isosisko oli leiponut keksejä kerran entiselle työpaikalleen ja tämä nainen oli sattunut olemaan silloin samalla työpaikalla harjoittelussa! Myös pelkkä huhu täydellisistä suklaahippukekseistä on herättänyt reseptinhaalijat. Mutta tässä ne nyt ovat, vain leipomisen päässä sinusta!

Millaisia ovat sitten täydelliset suklaahippukeksit? Minun mielestäni ne ovat isoja, paksuja, sopivan sitkoisia, mehukkaita, täynnä herkullisia sattumia, ei liian makeita, ei missään nimessä jauhoisia vaan ennemminkin rouheisia, kauniita, hyvin säilyviä, helposti valmistuvia ja koukuttavan herkullisia. Cowboy Cookiet sisältävät ihanaa tummaa suklaata ja rapeita pekaanipähkinöitä. Isot kaurahiutaleet ja kookoshiutaleet vastaavat täyteläisestä rakenteesta. (Jos pelkäät kookoshiutaleita, anna niille tämä mahdollisuus. Kookosta ei varsinaisesti erota kekseistä, mutta kookoshiutaleet ovat juuri sitkon ja mehevyyden kannalta olennaisia.) Cowboy Cokieseissa jättimäinen koko on myös ”se juttu”. Vaikka yleensä suosin kohtuukokoisia tai pieniä herkkuja, ison Cowboy Cookien syöminen ei ole temppu eikä mikään. Ja kuinkahan monta keksiä olen vetänyt välipalaksi nälkääni…

Itse keksien lisäksi taikina on alkuperäisessä ohjeessa jättimäinen Amerikan tyyliin. Tässä ohje on puolikkaana ja sillä syntyy silti useampi pellillinen jättikokoisia keksejä. Teimme viikonloppuna siskon kanssa keksejä sen alkuperäisen mega-annoksen verran ja kauhan pyörittelyssä sai kyllä käyttää voimaa! Huh! Mutta saatiinpa taas iso keksikasa, josta riitti perheelle, kaverille, työkavereille ja kampaajalle.

Makeaa maaliskuuta kaikille! Unohdinkohan muuten sanoa, että nyt alkoi KEVÄT!!!

Cowboy Cookies

3,5 dl vehnäjauhoja

1/2 rkl leivinjauhetta

1/2 rkl ruokasoodaa

1/2 rkl jauhettua kanelia

1/2 rkl vaniljasokeria

(1/2 tl suolaa, jos käyttää suolatonta voita)

170 g (suolatonta) voita, huoneenlämpöisenä

2 dl sokeria

1 dl fariinisokeria

2 pientä kanamunaa

200 g taloussuklaarouhetta

3,5 dl isoja kaurahiutaleita

2,5 dl kookoshiutaleita

100 - 150 g rouhittuja pekaanipähkinöitä.

Paistaminen: 175 °C, noin 12 minuuttia

Sekoita jauhoihin kuivat aineet. Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi, yhdistä kananmunat yksitellen joukkoon hyvin vatkaten ja lisää jauhoseos taikinaan. Lisää lopuksi kaurahiutaleet, suklaarouhe, kookoshiutaleet ja pähkinät sekaan. Levitä pellille leivinpaperin päälle isohkoja taikinanokareita leviämisvaralla, esim. 12 nokaretta per pelti. Paista 175 °C:ssa noin 12 minuuttia.

Baker power!

Juu, ikisuosikkeihin se pääsi...