Tiramisukakku

Tähtikakussa on juhlan ainekset

Tämä herkullisen ja kauniin (vaikka itse sanonkin…) näköinen kakku koristi joulupöytäämme kotona Raumalla, jonne ehdin täältä Italiasta viettämään joulua. Minun on välillä naurettavan vaikeaa valita kakkua juhlahetkistä erityisimpiin. Toisaalta haluaisi kokeilla juhlan kunniaksi jotain uutta ja hienoa, ja toisaalta taas leipoa jonkun takuuvarmoista ikisuosikeista. Kahvipöydässä meillä on harvemmin vain yhtä lajia herkkua tarjolla, joten kokonaisuuttakin on mietittävä… Saattaa kuulostaa hankalalta, mutta suunnitteleminen on aika lailla yhtä hauskaa kuin itse leipominen ja syöminenkin!

Kakkuvalintaani ohjasi tällä kertaa niinkin hauska juttu, kuin kakun koristeluun tarkoitettu sabluuna, jonka sain ystäväni antaman ruokalehden mukana. Sabluunan avulla voi siis tehdä hienon tomusokeri- tai kaakaojauhekuvioituksen kakun pintaan. Sabluuna toi heti mieleeni ihanan suklaakakkumme, jonka suklaakuorrutteisen pinnan äiti on tavannut koristella tomusokerilla paperista leikattua sabluunaa tai piparkakkumuotteja apuna käyttäen. Viime hetkellä isosiskoni esitteli minulle kuitenkin Valion Tiramisukakun, jota hän oli itse ehtinyt jo kokeilla. Raikas rahkasta tehty kakku olikin sopivampi pari jo joulupöytään leivotuille taateli- ja maustekakulle. Tiramisukakku oli tietysti myös tavallaan ”tervehdys” Italiasta!

Tiramisukakun ehtii hyvin leipoa vielä uuden vuoden juhliin, sillä meilläkin kakku valmistui jouluaaton kahvipöytään vasta joulurauhan julistuksen jälkeen... Hyvin ehti hyytyä viileässä juuri neljässä tunnissa! Kakun pohjaan saa myös hyötykäytettyä viimeiset joulupiparit. Mikäli et omista hienoa sabluunaa koristelua varten, Valion sivulta voit tulostaa ja askarrella itsellesi kauniin paperisen sabluunan.

Tiramisukakku

Pohja:

185 g keksejä (meillä puolet joulupipareita ja puolet Dominoita)

30 g voita sulatettuna

Täyte:

4 liivatelehteä

2 dl kuohukermaa

2 purkkia Valion Tiramisu-rahkaa

2 rkl sokeria

1 tl vaniljasokeria

2 rkl vahvaa kahvia

Koristelu:

kaakaojauhetta

tomusokeria

Murskaa keksit ja sekoita keksinmurujen joukkoon voisula. Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuokaan pohjan kokoinen pala ja painele keksiseos paperin päälle vuokaan. Laita pohja jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Vatkaa sillä aikaa kerma vaahdoksi, ja tässä vaiheessa on myös hyvä sekoittaa joukkoon sokeri ja vaniljasokeri. Kaada rahka toiseen kulhoon ja sekoita rakenne tasaiseksi. Ota 2 ruokalusikallista kuumaa kahvia esimerkiksi kahvikuppiin ja liuota siihen pehmentyneet liivatelehdet. Sekoita kahvi-liivateseos rahkan joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kannattaa käyttää apuna sähkövatkainta ja pyytää vaikka jotakuta toista kaatamaan kahvia samalla kuin itse huolellisesti sekoittelee. Sekoita kermavaahto tämän jälkeen rahkan joukkoon. Itse käytin taas apuna sähkövatkainta hiljaisella teholla. Levitä täyte kakkupohjalle tasaisesti. Laita jääkaappiin hyytymän vähintään neljäksi tunniksi tai yön yli.

Irrota hyytynyt kakku varovasti vuoasta. Siivilöi kakun pintaan runsas kerros kaakaojauhetta ja tämän päälle tomusokerikuviot sabluunan avulla. (Oma kaakaojauhekerrokseni taisi olla liian ohut, sillä hienot tomusokeritähteni alkoivat kadota vähitellen kosteahkoon kakun pintaan. Varmuuden vuoksi kannattaa koristella kakku vasta juuri ennen tarjoamista.)

Onnellista uutta vuotta 2012 kaikille blogini lukijoille!

Quiche

Miksen mä ole älynnyt tätä aikaisemmin?

Täällä Italiassa minulla on ystäviä eri puolilta maailmaa. Sen myötä olen päässyt tutustumaan hieman myös muiden maiden kuin Italian ruokakulttuureihin. Minusta on mielenkiintoista katsella esimerkiksi kämppäkavereideni touhuja keittiössä: miten unkarilainen ystäväni loihtii perunoista uppopaistamalla syntisen hyvännäköisen iltapalan tai kuinka Korean tyttö muuttaa keittiömme aasialaiseksi ravintolaksi. ”Mangia, mangia!” hän kehottaa, kun tulen uteliaana kurkistelemaan. Ei tarvitse kahta kertaa käskeä!

Uusiseelantilaisen ystäväni kanssa puhuimme kerran tuotteista, joita olemme täällä Italiassa kaipailleet. Ystäväni harmitteli raejuuston puuttumista kauppojen valikoimasta. ”Olen tottunut laittamaan sitä quicheen, jota tykkään tehdä usein.” ”Hetkinen! Mihin? Jos kerrot, mitä se on ja miten sitä tehdään, niin näytän sinulle, mistä saa raejuustoa.”

Ja niin hän kertoi. Quiche on kuulemma mitä tavallisin uusiseelantilainen ruoka. Minulle itselleni nimestä tulee mieleen ranskalaisten kinkkupiiras Quiche Lorraine, mutta Uudessa Seelannissa quiche on paksu uunimunakas. Myös uusiseelantilaiseen quicheen voi leipoa piirakkapohjan, mutta ainakin ystäväni jättää sen useimmiten ilman. Quiche on niin sanottu kierrätysruoka: sen täytteeksi voi laittaa oikeastaan mitä vain ja tyypillistä onkin niin sanotusti tyhjentää siihen kaikki jääkaapin jämät. Olennaista ovat vain kananmunat, jotka sitovat ainekset yhteen – quicheksi. Ystäväni valmistaa quichea usein ison annoksen ja leikkaa siitä annospaloja lounaaksi töihin. Erityisen suosittua tämä ruoka on kuumalla säällä, sillä se on kevyttä ja maistuu myös viileänä. Täysin uusiseelantilaista quiche ei kuitenkaan ole, sillä ruokalaji oli tuttu myös australialaiselle ja englantilaiselle ystävälleni.

Quiche valmistuu fiilispohjalta: "Lisätäänpä vielä yksi kananmuna!"

Reseptiä tivatessani sain vastaukseksi vain: ”Ei sitä ole! Voit tehdä sen niin monella tavalla.” Ystäväni saikin sitten luvan näyttää kädestä pitäen edes yhden tavan valmistaa quiche. Tätä on helppo lähteä varioimaan. Alla ohje, kuten me sen teimme. Kertokaapa, mitä te keksitte!

Quiche eräällä tavalla

1 paprika

1 pieni kesäkurpitsa

1 punasipuli

3 valkosipulinkynttä

200 g savukinkkua

200 g raejuustoa

200 g ricottajuustoa

100 g kypsennettyä pinaattia (esim. sulatettua pakastepinaattia)

7-9 kananmunaa

muutama ruokalusikallinen maitoa

kuivattuja yrttejä

pippuria

suolaa

juustoraastetta

Paistaminen: 200 C°, noin 30 minuuttia

Leikkaa kasvikset suikaleiksi ja paista öljyssä pannulla. Silppua sipuli ja valkosipuli ja kuullota kevyesti. Anna kasvisten jäähtyä rauhassa. Suikaloi kinkku. Riko kananmunat (käytä munia ensin vähemmän ja jos seos tuntuu liian kuivalta, riko joukkoon lisää) ja sekoita joukkoon jäähtyneet kasvikset, juustot ja kinkku. Lisää joukkoon loraus maitoa. Mausta. Voitele suuri uunivuoka (meillä oli käytössä kaksi pientä) ja kaada seos vuokaan. Ripottele pinnalle juustoraastetta tai nokareita ricottajuustosta. Paista 200 C°:ssa noin puoli tuntia tai kunnes munakas on hyytynyt ja hieman ruskistunut. Tarjoa hieman jäähtyneenä esimerkiksi salaatin kanssa. Quichen maistuu vähintään yhtä hyvältä myös seuraavana päivänä.

 Tällä hetkellä ystäväni on jo toisella puolella maapalloa...

Peruna-kesäkurpitsapiirakka

Kesäkurpitsateema jatkuu!

Alkusyksyn kokkailu on aina yhtä inspiroivaa. Vaikka nykyään lähes kaikkea on saatavilla kaupoista ympäri vuoden, onneksi sadonkorjuun tunnelma valtaa ihmiset edelleen.  On taas aika tehdä sitä ihanaa omenapiirakkaa ja tätä herkullisinta kantarellikeittoa... Kodin kuvalehden peruna-kesäkurpitsapiirakan ohje on maannut pöytälaatikossani pitkään odottamassa kokeilua. Ohje osoittautui erinomaiseksi moneltakin osalta! Piirakan pohja oli pehmeän herkullinen ja rahkan ja tuorejuuston täytteeseen tuoma koostumus toimi todella hyvin. Piirakan täytettä voisi soveltaa toki monella tavalla, ensi kerralla mukaan voisin laittaa vaikkapa niitä kantarellejakin. Perunanviipaleet tekivät piirakasta varsin ruokaisan ja juuri siksi mukavan vaihtoehdon tavalliselle perunalisäkkeelle.  Ja mikä hienostunut tapa uusiokäyttää eilisen keitetyt perunat! Tämä piirakka sopiikin parhaiten ruokapöytään, kahvipöydän suolaiseksi taas toisenlaisella täytteellä.  Ehdottomasti kokeilemisen arvoista!

Peruna-kesäkurpitsapiirakka

Pohja:

100 g voita

½ purkkia rahkaa

3-3½ dl jauhoja

½ tl leivinjauhetta

3 rkl vettä

Täyte:

½ purkkia rahkaa

noin 500 g keitettyjä perunoita

1 punasipuli

noin 300 g kesäkurpitsaa

1 dl timjamisilppua

suolaa

mustapippuria

Kermaviilipäällinen:

2 dl kermaviiliä

100 g maustettua tuorejuustoa (esim. yrtit)

2 kananmunaa

suolaa

mustapippuria

juustoraastetta

Paistaminen: 200 °C, noin 30 minuuttia

Nypi pohjan aineet sekaisin ja levitä taikina 26 cm halkaisijaltaan olevaan piirakkavuokaan reunoja myöten. Hienonna punasipuli ja kuullota öljyssä. Viipaloi kesäkurpitsa ja paista viipaleita hetki pannulla, kunnes ne pehmenevät hieman. Kuori keitetyt perunat ja viipaloi. Levitä pohjan päälle ensin rahka, sitten rahkan päälle perunaviipaleet. Mausta perunoita timjamilla, suolalla ja pippurilla. Levitä sitten perunoiden päälle kesäkurpitsa ja punasipulisilppu ja mausta myös tämä kerros. Sekoita kermaviilitäytteen aineet keskenään ja kaada kesäkurpitsojen päälle. Ripottele juustoraastetta myös hieman pintaan. Paista 200 °C:ssa uunin alatasolla 15 minuuttia ja sitten keskitasolla 15 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoamista. Koristele timjamilla.

Kesä häviää, kurpitsateema jää…

Teinin omenatorttu

Mikäli viimeaikojen lehtikirjoituksia on uskominen, suomalaiset heittävät pois kammottavia määriä ruokaa. Näin joulun välipäivinä en ole voinut olla ajattelematta asiaa. Haluaisin nähdä sen perheen, joka onnistui syömään joka ikisen murusen jouluruuistaan. Ainakin meidän muutaman hengen taloutemme syyllistyi ruuan poisheittoon, vaikka yritimme valmistaa ruokaa tavallista vähemmän ja söimme jouluruokia vielä muutamana päivänä joulun jälkeen. Tunsin itseni taas suuremman luokan ympäristörikolliseksi kumotessani eilen viimeiset surullisen näköiset joululaatikoiden rippeet jääkaapin perältä roskikseen. Niin, kaiken huipuksi vielä roskikseen, sillä kompostimme on ollut jo hyvän aikaa umpijäässä.

Ystäväperheemme kanssa eilen iltaa viettäessämme opin loistavan vanhan kansan sanonnan: ”Joka ei mieltään pahoita, se ei tapojaan paranna.” Asiayhteys, jossa sananparsi mainittiin, oli jokin ihan muu, mutta viisaus palasi mieleeni pohtiessani tapaamme haaskata ruokaa. Omatuntoni kolkuttaa ja olen valmis parantamaan tapani – mutta miten? Minun on vaikea välttyä tekemästä ruokarikoksia ainakin Turussa yhden hengen kodissani, jossa ei ole tilaa pakastimelle eikä taloyhtiökään kerää kompostijätettä. Pyrin tietysti ostamaan ruokaa vain sen verran, mitä tarvitsen, mutta uusia uudenvuodenlupauksia en tällä saralla osaa tehdä. Kenelle teistä on muuten pienenä sanottu, että Afrikan lapset olisivat onnellisia siitä ruuasta, mitä itse on lautaselleen tähteiksi jättänyt? Minulle ei moisia älyttömyyksiä ole sentään kotona lauottu, mutta tarhassa ja koulussa kylläkin. Omissa muistikuvissani olen ollut kiltisti kaiken ruokansa syövä lapsi, mutta niinä harvoina kertoina, kun ruokaa on jäänyt lautaselleni, olisin kovin mielelläni lähettänyt kaiken Afrikkaan. Mutta kukaan ei antanut minulle kirjekuorta sitä varten! Mikään ei ole niin helppoa kuin antaa ihmisille tuomioita ja syyllistää kansalaisia milloin mistäkin, mutta harvemmin kenelläkään on antaa oikeasti toimivia keinoja tapojen parantamiseen. Toisenlaisia ruokarikoksia pohdittiin esimerkiksi uusimmassa Olivia-lehdessä. Toimittaja selvitti eettisiä ja ympäristöystävällisiä keinoja lihan kuluttamiseen, mutta lopputulos oli masentava: niitä ei ole. Mutta eipä kasvissyöntikään autuaaksi tee. Mitenkäs vaikkapa ne kaikki proteiininlähteet tänne Suomen perukoille oikein kuljetetaan?

Joulukalkkunamme oli herkullinen, mutta puolikkaanakin mahdotonta syödä kokonaan...

Mutta jo riittää mielensä pahoittaminen, keskitytään sen sijaan parantamaan tapojamme siltä osin kuin osaamme. Minulla on yksi mukava kikka ruoantähteille: uusiokäyttö. Joulun alla ilmestyneessä Kodin kuvalehdessä oli loistava kokoelma reseptejä jouluruokien hyödyntämiseen. Jo kerran mainitut laatikkoruoatkin olisin voinut käyttää hyväksi vaikkapa leipätaikinassa, jos olisin vain hoksannut toimia hieman aikaisemmin. Joulupuuromme sai kuitenkin uuden elämän Ahvenanmaan pannukakussa, joka olikin varmasti herkullisinta koskaan syömääni pannaria. Teidän lukijoiden tämän vuoden joulupuurot ovat varmasti jo mennyttä kalua, eikä minun kannata julkaista kyseistä ohjetta nyt, mutta täytyypä muistaa palata asiaan ensi joulun alla!

Tontut tulivat tyytyväisinä katsomaan pannukakuksi muuttunutta joulupuuroa. Valitettavasti heistä vain kahdella on suu!

Veikkaanpa, että useimmilla on kuitenkin joulun jäljiltä vielä kasa joulupipareita. Tämänkertaisessa reseptissä tarvitaan nimittäin 10 piparkakkua. Ympäristön kannalta kyse on toki aika pienestä määrästä uusiokäytettyä ruokaa, mutta hyvä mieli saa nyt riittää. Omenatortusta saa hyvän mielen tietysti usealla muullakin tavalla: sen leipominen on mukavaa ja helppoa, kanelin ja omenan tuoksu tortun paistuessa on valloittava ja maku on suussa sulava. Runsaasti hyvää mieltä sain myös saadessani tarjota torttua ihanille ystävillemme, jotka olivat meillä eilen kyläilemässä. Heidänkin arvionsa mukaan omenatorttu ansaitsi ehdottomasti paikan blogissani.

Omenatortun ohje on peräisin upouudesta joululahjaksi saamastani kirjasta nimeltä Turku lautasella – Kymmenen kiinnostavaa ravintolaa Aurajoen rannalta. Kirjassa esitellään Turun parhaimpia ravintoloita kauniiden kuvien, ravintoloiden ja rakennusten historian sekä tietysti herkullisten reseptien kautta. Teinin omenatorttu ei siis viittaa kehenkään teini-ikäiseen vaan ravintola Teiniin Turun Vanhan Suurtorin laidalla – niin, se tori, jolla joulurauha julistetaan. Ravintola Teinissä olen itse käynyt viimeksi joskus varhaisteini-iässä. Asia on toki korjattava pikimmiten.

Teinin omenatorttua kannattaa ihmeessä kokeilla, sillä siinä on omat erikoisuutensa. Pohjataikina on melko tavallinen, mutta joukkoon puristetaan hieman sitruunamehua. Pohjataikinalle levitetään ennen omenoita piparkakkumurut, jotka tuovat torttuun oman herkullisen makunsa. Täytteeseen tuleva tuorejuusto on mukavaa vaihtelua yleisemmille kerma-, kermaviili tai rahkatäytteille. Mukaan lisätään ohjeen mukaan tilkka hedelmälikööriä, mutta hedelmäliköörin puutteessa käytin mantelilikööriä eli Amarettoa. Vaikken mikään liköörin ystävä olekaan, Amaretto toi torttuun aivan uuden säväyksen.

Teinin omenatorttu

(kaksi tavallisen kokoista torttua)

Pohja:

150 g voita

1 dl sokeria

1 kananmuna

3 ½ dl vehnäjauhoja

tilkka sitruunamehua

Täyte:

10 piparkakkua

5 omenaa (esim. Granny Smith)

kaneli-sokeriseosta

100 g maustamatonta tuorejuustoa

2 keltuaista

2 dl kuohukermaa

4 cl hedelmälikööriä (itse käytin Amarettoa ja varovaisena vain 3 cl eli 30 ml)

(muutama ruokalusikallinen sokeria)

Paistaminen: 175 °C, 40–60 minuuttia

Tee ensin pohja vaahdottamalla pehmeä voi ja sokeri. Lisää kananmuna joukkoon hyvin vatkaten ja lopuksi vehnäjauhot sekä tilkka sitruunamehua. Anna taikinan levätä muutama tunti viileässä.

Painele taikina kahden voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Murskaa piparkakut ja ripottele murut piirakkapohjalle. Kuori ja lohko omenat ja pyörittele niitä sokeri-kaneliseoksessa. Asettele lohkot piirakkapohjalle. Täytteeseen ei tule alkuperäisen ohjeen mukaan ollenkaan sokeria, mutta happamat omenat vaativat sitä kyllä. Levitin omenalohkojen päälle vielä useamman ruokalusikallisen sokeria ja lisäsin sokeria jonkin verran myös kermatäytteeseen. Lopputulos ei ollut ollenkaan liian makea.

Piparinmurut pilkottavat omenalohkojen välistä

Sekoita yhteen maustamaton tuorejuusto, keltuaiset, kerma ja likööri. Tuorejuustoa voi olla vaikea saada sekoittumaan, jos se on kovin kylmää, joten ota se jonkin verran aikaisemmin huoneenlämpöön. Oma keinoni on sekoittaa tuorejuusto täytteeseen sähkövatkaimella, jolloin juuston rakenne rikkoontuu helpommin. Varo kuitenkin vatkaamasta kermaa vaahdoksi. Mikäli tuorejuusto jää hieman murumaiseksi, sillä ei ole ainakaan maun kannalta väliä. Kaada kermatäyte omenoiden päälle. Paista torttuja 175 °C:ssa 40–60 minuuttia. Ripottelin jäähtyneelle tortulle tomusokeria ja tarjoilin vaniljakastikkeen kanssa.

Minulla on uudelle vuodelle monta ruokakirjaa tutustuttavaksi. Joulupukki toi Turku lautasella -kirjan lisäksi perintöresepteihin ja tunnelmakuviin keskittyvän Talven juhlat -kirjan sekä isosiskoltani ja lankomieheltäni Edinburghista paksun teoksen makuyhdistelmistä. The Flavour Thesaurus taitaa pistää minut oikein opiskelemaan! Passion for Food oli oma syksyinen synttärilahjani isosiskolle ja Jamie’s 30 Minute Meals isosiskon ostos Edinburghista, mutta kyseiset kirjat ovat varmasti minunkin ilonani Raumalla tänä keväänä. Eniten iloa minulle tuottaa tietysti itse kirjojen omistajan saapuminen Raumalle kevääksi. Tähän aiheeseen palataan vielä!

Hyvää loppuvuotta!

P.S. Älä heitä tortusta jääneitä valkuaisia mäkeen. Niistä saat vaikkapa marenkia.

Leivänmuruilla kuorrutettu pinaatti-perunavuoka

Moni on varmasti kokenut seuraavanlaisen tilanteen: edelliseltä aterialta on jäänyt riesaksi epämääräisiä ruuantähteitä, joiden syöminen sellaisenaan ei innosta mutta joita ei oikein raaskisi poiskaan heittää. Kuvitelkaa itsenne muutaman onnettoman keitetyn perunan ja surkean kuivan leipäkäntyn ääreen. Ei hääviltä näytä. Mutta ei hätää, sillä nyt esittelen taikatempun, jolla luodaan näistä tähteistä tähtiruokalaji!

Hienointa keittotaitoa on mielestäni se, jos onnistuu kehittämään pakon sanelemista aineksista makuelämyksen. Älkää kuitenkaan kuvitelko että olen keksinyt seuraavan reseptin itse! Bongasin Glorian ruoka et viini -lehdestä mitä käyttökelpoisimman palstan, jolla luodaan ruuantähteistä uutta. En ensin edes tiennyt lukevani sellaista palstaa, ihailin vain äärimmäisen houkuttelevan näköistä vuokaruuan kuvaa. Oma tilanteeni oli – mikäli mahdollista – alussa kuvailtua ruuantähdetilannetta vielä säälittävämpi. Minulla ei ollut perunan perunaa eikä leivänkannikan kannikkaa. Oli taiottava ensin vaadittavat tähteet. Siispä kauppaan, sitten tuore vaalea leipä pöydälle kuivumaan (viipaleina, käy nopeammin!) ja perunat kiehumaan. Ja sitten pelastamaan kovalla vaivalla luotu surkea ruuantähdetilanne!

Täytyypä jälleen todeta, että tämä resepti jää pysyvästi käyttööni lihan, kanan tai kalan lisukkeeksi! Miten ihanan pehmeää, suussa sulavan herkullista ja aromikasta lohturuokaa! ”Lohturuoka” eli ”comfort food” on käsite, jonka olen vasta lähivuosina oppinut. Se on jotakin lämmittävää, helposti valmistettavaa muhevan makoisaa ruokaa, jonka äärellä muu maailma murheineen katoaa. Toisaalta taas tämä perunavuoka sopisi tarjolle hienoimmillekin päivälliskutsuille. Tässä ohjeessa on oikeastaan perinteiset valkosipuliperunat tai kermaperunat keksitty uudelleen.

Ja tosiaan, ilman valmiitakin tähteitä selviytyy! Ja vaikka ne tähteet olisivatkin valmiina, kannattaa varmistaa, että muutama muukin tarvittava aines löytyy: pakastepinaattia, aurinkokuivattuja tomaatteja sekä sulatejuustoa. Muut ainekset löytyvätkin oikeastaan aina keittiön peruselintarvikkeista. Alkuperäisessä ohjeessa oli lisäksi vinkki, että perunavuokaan voi lisätä halutessaan myös pekonia. Omaan perunavuokaani en sitä käyttänyt, mutta eipä sekään pahalta kuulosta.

Leivänmuruilla kuorrutettu pinaatti-perunavuoka

6 keitettyä perunaa

1 pieni sipuli

oliiviöljyä paistamiseen

300 g pakastepinaattia

3 valkosipulinkynttä

suolaa

pippuria

100 g sulatejuustoa (esim. Koskenlaskijaa)

2 dl ruokakermaa

1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja

(150 g pekonia)

3-4 dl vaalean leivän muruja

mozzarella- tai emmentaljuustoraastetta

Paistaminen: 200 °C, noin 20 minuuttia

Hienonna sipuli ja kuullota paistinpannulla oliiviöljyssä. Lisää jäinen pinaatti joukkoon ja hauduta, kunnes pinaatti on sulanut. Hienonna yksi valkosipulinkynsi pinaattiseokseen. Mausta suolalla ja pippurilla.

Viipaloi keitetyt perunat noin puolen senttimetrin paksuisiksi viipaleiksi. (Omat perunani olivat murenevaa laatua, ja totesin, ettei perunanpalasten ulkonäöllä ollut loppupeleissä mitään väliä.) Lado puolet perunanviipaleista korkeaan uunivuokaan. Hienonna perunoiden päälle yksi valkosipulinkynsi ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää perunoiden päälle puolet sulatejuustosta pieninä nokareina. Lado päälle toinen samanlainen kerros: loput perunanviipaleet, viimeinen valkosipulinkynsi hienonnettuna, ripaus suolaa ja pippuria ja loput sulatejuustosta. Kaada ruokakerma tasaisesti vuokaan.

Levitä pinaattiseos vuokaan perunoiden päälle. Silppua aurinkokuivatut tomaatit ja levitä ne pinaatin päälle. (Halutessasi lisää vielä pannulla rapeaksi paahdettua pekonia pieninä paloina.) Hienonna leipä muruiksi ja levitä murut ylimmäksi kerrokseksi. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 200 °C:ssa noin 20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskistunut.

Kokoamista...

Nautiskelua...

Minulla on vielä yksi juttu sinulle, jolla on henkilökohtaisia ongelmia sulatejuuston kanssa. Itselläni on hyvin vähän ruokatraumoja, mutta sulatejuusto on aiemmin hirvittänyt minua ruuanlaitossa. Syynä on yläasteen kotitaloustunnilla koettu kauhutarina. Joku kotsanopettajan sijainen laittoi meidät keittämään sienistä ja sulatejuustosta keiton, josta lähtevä hajukin sai meidät harkitsemaan ikkunasta ulos hyppäämistä. (Luokka oli ekassa kerroksessa, emme me sentään itsetuhoisia olleet vaan halusimme vain karata.) Onneksi pari villiä poikaa onnistuivat kattauksen tiimellyksessä pudottamaan palavan kynttilän soppakulhoomme ja vältyimme keiton syömiseltä! Sulatejuustotrauma kuitenkin jäi vaivaamaan minua moneksi vuodeksi. Tämän perunavuoka oli niin houkuttelevalta vaikuttava kokonaisuus, etten uskonut sulatejuuston voivan pilata sitä. Oikeassa olin! Tämän ihanan makuelämyksen rinnalla vanhat inhoni kyllä katosivat ja unohtuivat lopullisesti, sillä sulatejuusto antoi perunalle ihanasti potkua. Anna sinäkin sulatejuustolle mahdollisuus tämän ruuan myötä! Tai vaihda juustolajia. :)