tiistai 27. huhtikuuta 2010

Ihanakala ‒ eli lohta ja riisiä


Yhden ainoan lempiruuan valitseminen kaikista maailman herkuista on ainakin itselleni valtavan vaikea tehtävä. Olen kuitenkin pohtinut asiaa silloin tällöin ja päätynyt useimmiten ajattelemaan tätä ihanaa kalaruokaa. Tämä ruokalaji onkin saanut perheessämme itseoikeutetusti nimekseen Ihanakala!

Ihanakalan resepti on saavuttanut ikisuosikkireseptin korkean arvonimen, vaikka sitä on tarjoiltu kotonamme vasta muutaman vuoden ajan. Ihanakalan reseptillä on muutenkin mielenkiintoinen tarina. Resepti on peräisin muutaman vuoden takaisesta Kodin kuvalehdestä, Makuposti-nimiseltä palstalta, jossa ulkomailla asuvat suomalaiset esittelevät ruokaohjeita uudesta kotimaastaan. Ihanakala esiintyi palstalla nimellä Rice me up salmon, ja reseptin oli loihtinut Irlannissa asuva teinityttö Julia Siren. Tällä upealla lohireseptillä hän oli voittanut Uncle Ben’s Young Chef -kilpailun. Kilpailun palkintona oli ollut tutustumispäivä Michelin-tähdellä palkitun kokin Derry Clarkin ravintolassa, ja ravintolan asiakkaille oli tietenkin tarjoiltu tällä voittajareseptillä tehtyä lohta ja riisiä! Ei siis ihme, että tämä resepti on saavuttanut myös perheessämme niin suuren suosion!

Ihanakala syntyy siis uunissa kypsytellen lohesta ja sen päällä olevasta mehevästä riisikastikkeesta. Reseptin juju taitaakin olla juuri ihmeellisen ihana ja pehmeä ruokakerman, smetanan ja riisin muodostama ”risotto”. Vuokaruuan pinta viimeistellään juustoraasteella ja kokonaisilla rapsakoilla manteleilla.

Valmistin itse ihanakalaa ensimmäisen kerran vasta viime viikonloppuna, sillä herkku kuuluu nimenomaan äitini bravuureihin. Kun olen tottunut syömään jotakin ihanaa ruokaa aina äitini valmistamana, on minulla suuri kynnys ryhtyä kokeilemaan reseptiä itse. Haluan ruuan onnistuvan tietenkin yhtä täydellisesti kuin äidin valmistaman, en ikään kuin halua pilata ruuan ”taikaa”! Ihanakalan valmistus oli kuitenkin valtavan helppoa ja onnistuinkin melko hyvin! Hieman suolaa lisäilimme jälkikäteen, mutta mitäpä tuosta…

Ihanakalan seuraksi voi valmistaa vielä vaikka erilaisia kasvislisukkeita, sillä ihanakalaan tulevan riisin määrä on tosiaan vain 1 dl. Riisi on ihanakalassa tavallaan vain puoliksi lisuke ja puoliksi kastikkeen osa. Esimerkiksi kasvispaistos täydentäisi aterian loistavasti.

Suosittelen lämpimästi!


Ihanakala

(neljälle hengelle)

n. 600 g:n lohifilee
sitruunamehua
merisuolaa
jauhettua musta- ja roseepippuria
runsaasti hienonnettua tilliä

Kastike:
5 dl eli 2 purkkia ruokakermaa
240 g eli 2 purkkia smetanaa
4 rkl sinappia
1 dl basmati-pikariisiä (keittämätöntä)

Pinnalle:
1 dl juustoraastetta
kokonaisia manteleita

tuoreita yrttejä koristeeksi

Paistaminen: 200 C°, yhteensä noin 50 minuuttia

Valmista ruoka mieluiten pitkän ja kapean mallisessa uunivuoassa. Aseta lohifilee nahkapuoli alaspäin kevyesti öljyttyyn vuokaan. Leikkaa fileeseen nahkaan asti ulottuvia viiltoja muutaman sentin välein. Näin saat fileeseen annospaloja ja viiltojen ansiosta kala myös maustuu paremmin. Purista fileen pinnalle sitruunamehua ja mausta suolalla, mustapippurilla ja ripauksella roseepippuria. Ripottele pinnalle runsaasti tuoretta hienonnettua tilliä. Anna kalan maustua.


Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Käytä raakaa, noin 10 minuutissa kypsyvää pikariisiä. Kaada riisikastike maustuneen lohen ympärille ja päälle.

Kypsennä uunissa 200 C°:ssa. Lisää kypsennyksen puolivälissä eli noin 25 minuutin kuluttua pinnalle juustoraastetta ja kokonaisia manteleita. Jatka kypsentämistä, kunnes ruoka on kypsää ja ruskistunut sopivasti pinnalta. Koristele valmis ruoka tillillä ja muilla tuoreilla yrteillä.


Rakkaalla lapsella on monta nimeä, kuten ihanakala osoittaa. Ihanakalan lisäksi meillä on kokkailtu muitakin hassunnimisiä ruokia, kuten ”äitibroileria”, ”voimaruokaa” ja ”mähnäkakkua”. Lapsuudessa bestikseni kotona taas oli usein ruokana ”valmiiksipureskeltua”! Jos en pahasti väärin muista, kyse taisi virallisesti olla jauheliha-perunasoselaatikosta.

Kokkaillaanko teillä omaperäisin nimin varustettuja ruokia? Voisin järjestää aiheesta jopa lukijakilpailun kommenttiboksiin. Mielenkiintoisin nimi palkitaan, luultavasti ruhtinaallisesti!

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Macaronit


Sanasta ”macaron” tulee monelle mieleen tuttu pastalaji, mutta nyt puhumme jostakin aivan muusta. Nämä Pariisista kotoisin olevat macaronit ovat pieniä täytettyjä marenkileivoksia. En muista, koska itse tutustuin tähän valloittavaan makeaan herkkuun ensimmäisen kerran, mutta kovin kauan aikaa siitä ei ole. Macaroneja leipomaan uskaltauduin vasta äskettäin nähtyäni parin ystäväni onnistuneen taidonnäytteen.

Leivokset syntyvät siis mantelijauhoa sisältävästä marenkivaahdosta, joka värjätään halutunlaiseksi elintarvikevärillä. Vaahto pursotetaan leivinpaperille pieniksi ympyröiksi ja marengit paistetaan uunissa. Valmiit macaronleivokset syntyvät yhdistämällä kaksi marenkia täytteen avulla pieneksi ”hampurilaiseksi”. Macaronien leipomisessa voi varmasti epäonnistua monella tavalla, eikä oma yrityksenikään mennyt heti nappiin. Kirjasin tarkasti ylös kuitenkin ohjeet onnistuneisiin macaroneihin, joten tällä reseptillä uskaltaisin jopa itse yrittää uudelleen!

Macaron-leivokset ovat mitä ihanteellisin tarjottava kevään ja kesän juhliin tai vaikka nyt lähestyvään vappuun. Macaronit ovat värikkyydessään näyttäviä ja pienuudessaan taas juuri sopiva täydennys yleensä juhlapoydän pääosassa olevalle kakulle. Tämä yhdistelmä nähtiin esimerkiksi ystäväni häissä viime kesänä. Macaronien värin voi valita omaan teemaansa sopivaksi ja käyttää elintarvikeväriä antamaan joko hennon sävyn tai kirkkaamman efektin. Itse värjäsin ruskeat macaronit kaakaojauheella ja samalla sain niihin ihanan suklaisen maun. Täytteenä macaroneissa käytetään erilaisia kreemejä tai tuorejuustoa. Ainoa vaatimus täytteelle on mielestäni vain tietty jähmeys, jotta leivoksen puoliskot pysyvät täytteen avulla yhdessä. Macaroneihin voi soveltaa vaikka erilaisista leivosohjeista löytyviä täytteitä tai kuorrutteita. Itse täytin macaronit suklaisella kermavaahdolla, jota jähmeytin liivatejauheen avulla. Siihen löytyy ohje alta.

Leipomisesta innostuneet, onnea matkaan! Veikkaan, että leivottuasi macaroneja ihmettelet, miksi et ole tehnyt niitä koko elämäsi ajan kaikkiin mahdollisiin juhliin ja herkkuhetkiin. Näin kävi ainakin minulle!

Ensimmäiset macaron-leivokseni: mintunvihreää, vaalenpunaista ja ruskeaa

Macaronit

Ohjeesta tulee 2 pellillistä macaron-marenkeja. Pellilliset kannattaa valmistaa yksi kerrallaan ja näin voit helposti värjätä marenkisatsit eri värisiksi. Seuraa nyt tarkasti ohjeita…

3 valkuaista
4 dl tomusokeria
150 g mantelijauhetta
elintarvikeväriä tai kaakaojauhetta värjäykseen

Paistaminen: 125 °C, 15–20 minuuttia.

Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset. Ole tarkkana, sillä valkuaisten joukkoon ei saa mennä yhtään keltuaista, muuten valkuaiset eivät vaahtoudu! Kaada valkuaiset erotteluvaiheessa vaikka mitta-asteikolliseen kuppiin. Tällöin näet helposti paljonko on puolet, sillä vatkaat valkuaiset kahdessa erässä. Minun kolme valkuaistani olivat yhteensä noin 1 dl, joten puolet on tietysti ½ dl. Kaada siis puolet valkuaisista kulhoon ja vatkaa kovaksi vaahdoksi.

Vatkaa valkuaisvaahdon joukkoon vähitellen puolet tomusokerista eli 2 dl. Vaahdosta pitäisi tulla jämäkkää ja kiiltävää. Tomusokerin lisäyksen aikana on hyvä värjätä seos. Lisää elintarvikeväriä muutama pisara kerrallaan, jotta löydät haluamasi sävyn. Kaakaojauheella värjäys onnistuu myös tässä vaiheessa ripottamalla kaakaojauhetta pikku hiljaa vaahdon joukkoon. Muista vatkata koko ajan! Vaahdon koostumus saattaa hieman löystyä kaakaojauheen tai elintarvikevärin lisäyksen jälkeen.

Kova ja kiiltävä vaahto valkuisista, tomusokerista ja tilkasta punaista elintarvikeväriä

Sekoita viimeisenä lusikalla joukkoon puolet eli 75 g mantelijauheesta. Lopputuloksena pitäisi olla pursottamista kestävä paksun tuntuinen seos. Kaada seos pursotinpussiin ja leikkaa pussin päähän suurehko reikä. Levitä pellille leivinpaperi ja pursota noin pari senttimetriä halkaisijaltaan olevia pyöreitä marenkeja. Marengit eivät sen kummemmin leviä uunissa, joten voit pursottaa pellin melko täyteen. Paista 125 °C:ssa 15–20 minuuttia. Anna paistuneiden marenkien jäähtyä rauhassa leivinpaperilla, ennen kuin irrotat ne. Valmista sitten toinen pellillinen marenkeja lopuista aineksista.

Uunista tulleita marenkeja

Täyte:

1-2 riviä tummaa, valkoista tai maitosuklaata
1 rkl kiehuvan kuumaa vettä
¼ tl liivatejauhetta
1 dl sokerilla makeutettua kermavaahtoa

Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Yhdistä sulanut suklaa kermavaahtoon. Kuumenna vesi kiehuvaksi esimerkiksi nopeasti kahvikupissa mikrossa ja liuota kiehuvaan veteen liivatejauhe. Kaada neste ohuena nauhana koko ajan sekoittaen kermavaahdon joukkoon. Anna vaahdon jähmettyä pari tuntia jääkaapissa ennen macaronien täyttämistä.

Valitse macaronin puoliskoiksi mahdollisimman saman kokoiset marengit. Lisää pieni määrä täytettä toisen marengin tasaiselle puolelle ja paina hellästi vastapuoliskon tasainen puoli päälle. Täytettyjä macaroneja kannattaa säilyttää jääkaapissa, mikäli niitä ei heti syödä parempiin suihin!

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Pallosalaatti


Edellinen postaukseni pituus oli varmasti sen verran hengästyttävä, että nyt vuorossa on jotakin lyhyttä ja nopeaa. Ainakin tämän ruokalajin valmistus sujuu pikaisesti. Omaa kirjoitusvimmaani taas on joskus vaikea mennä hillitsemään…

Tämän ohjeen tai idean löysin viimeisimmästä Maku-lehdestä, mutta muistan nähneeni vastaavanlaisen ohjeen jo muinaisina aikoina Demi-lehdessä. Demissä pallosalaatti oli tietysti kotibileiden tarjottavaa ja Maku-lehdessä aiheena taisi olla vapun ruuat. Tein itse pallosalaattia pääsiäisenä. Pallot muistuttivat pääsiäisenä ehkä pääsiäismunista ja vappuna taas salaatti sopisi vappupalloteemaan. ;) Joka tapauksessa tämä on varmasti hauskin versio, jonka salaatista voi saada! Muista vain etsiä kaupasta mahdollisimman pyöreät kirsikkatomaatit ja viinirypäleet, niin et voi muuta kuin onnistua.

Mitään pilkkomisia ei tarvita, ainekset vain heitetään sekaisin. Valmiin salaattisekoituksen käyttö ei tietenkään ole välttämätöntä, mutta suosittelen kokeilemaan niitäkin joskus. Nopeudessaan ja yksinkertaisuudessaan tämä on loistava salaatti juhliin. Koska kaikki ainekset ovat salaatissa kokonaisina, salaatin voi valmistaa hyvissä ajoin etukäteen nahistumista pelkäämättä. Mozzarellapallot kannattaa lisätä vasta lähempänä syömisajankohtaa.

Pallosalaatti

1 pussi Pirkka Provencen salaattisekoitusta

Kastike:
tilkka oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa
kuivattuja tai tuoreita yrttejä

1 rasia punaisia kirsikkatomaatteja
1 rasia keltaisia kirsikkatomaatteja
pieni terttu kivettömiä pyöreitä vihreitä viinirypäleitä
pieni terttu kivettömiä pyöreitä punaisia viinirypäleitä
1-2 pakettia pieniä mozzarellajuustopalloja

Lisää salaatinlehdille ripaus oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa sekä yrttejä mausteeksi. Nostele salaattiottimilla sekaisin. Pese tomaatit ja viinirypäleet ja yhdistä joukkoon. Valuta mozzarellapallot ja lisää salaattiin. Valmis!

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Italian ihmeitä - Firenze, Siena, Rooma


Takanani on ihanan keväinen viikko Italiassa. Vietimme siskoni kanssa pääsiäisen jälkeen kaksi päivää Firenzessä, päivän Sienassa ja kaksi päivää Roomassa. Pieni irtiotto arjesta teki todella hyvää näin kevätkiireiden keskellä. Sain Italiassa paljon energiaa kaikesta auringon lämmöstä ja luonnon kukkimisesta. Sieltä se kevät on tulossa meillekin, uskokaa pois!

Italiasta ja sen ruokakulttuurista riittäisi kerrottavaa ikuisuuksiin. Tarkoituksenani onkin antaa vain pieniä maistiaisia matkan kokemuksista. Italian matkakohteemme ovat selvästi muidenkin suosiossa, joten toivottavasti tämän jutun myötä voin antaa hyviä herkutteluvinkkejä tuleville turisteille!

Matkamme kunniamaininnan saa italialainen leivontataito. Mieleenpainuvimmat herkut ostimme nimittäin leipomoiden ja kahviloiden tiskeiltä, usein mukaan nautittaviksi. Kaupunkimatkoilla tulee käveltyä ympäriinsä kilometritolkulla ja silloin pitää tuon tuostakin napata vähän focacciaa tai paninia evääksi. Mikään ei ole ihanampaa kuin lepohetki piknikeväitä syöden ja kaupungin tunnelmasta nauttien. Italialaisissa leipomoissa ja kahviloissa on valtavat valikoimat erilaisia tuoreita täytettyjä leipiä, pizzan variaatioita ja suolaisia leivonnaisia. Suolapalan oheen suosittelen makeiden leivonnaisten tarjonnasta erityisesti cantuccineja eli toscanalaisia mantelibiscotteja.



Aamiaissämpylät Rooman oopperatalon portailla maistuvat paremmalta kuin hotellin "continental breakfast"!

Tällä reissulla opin myös rakastamaan pizzaa! Aito italialainen pizza on nimittäin ihan eri juttu kuin kammoamani kuivasta taikinasta ja rasvaisista täytteistä tehdyt suomalaisten ravintoloiden versiot. Italialaisessa pizzassa mehevä ja maukas pohja on vähintäänkin yhtä suuressa roolissa kuin ensiluokkaisista ja huolella valituista raaka-aineista kootut täytteet. Täytteiden määrä pidetään kohtuullisena ja mahdollinen juusto pizzan pinnalla on selkeinä paloina eikä kaikenkattavana juustokuorena. Kannattaa siis ehdottomasti poiketa Italiassa pizzeriaan vaikka ehkä tuntuisi, että se on mielikuvituksettominta mitä matkallaan voi tehdä. Me kävimme sekä Roomassa että Firenzessä kunkin kaupungin ykköspizzeriassa ja suosittelen muitakin aloittamaan pizzanmaistelun näistä huipuista!

Ennen kuin aloitan ravintolaesittelyt, muistutan varaamaan pöydän etukäteen, jos vain sattuu tietämään haluavansa syödä tietyssä ravintolassa tiettynä iltana. Parhaat ravintolat ovat kyllä muidenkin tiedossa, joten nopeat syövät hitaat. Yleensä varauksen teko samana päivänä riittää, mutta jos haluat pelata varman päälle, varaa paikka jo aiemmin.

Rooman vanhin pizzeria Est! Est! Est! (Antica Pizzeria Fratelli Ricci) on ehdottomasti kokemisen arvoinen. Kävin siellä ensimmäistä kertaa viime kesän Rooman matkallani ja halusin esitellä paikan tämänkertaisella reissulla tietysti myös siskolleni. Est! Est! Est! -nimisiä pizzerioita on Roomassa ainakin yksi toinenkin, joten kannattaa varmistaa olevansa oikeassa paikassa. Tämä kuuluisa Est! Est! Est! löytyy osoitteesta Via Genova 32, vilkkaan Via Nationalen puolivälistä lähtevän poikkikadun päästä. Est! Est! Est! tarjoaa napolilaista pizzaa vanhanaikaisen sisustuksen ja eloisan tunnelman keskellä. Alkupalabruschettojen jälkeen söin Quattro Stagionin ja siskoni pizzan makkaratäytteellä. Est! Est! Est!:issä söimme myös jälkiruuaksi maailman parhaan tiramisun. Erinomaisten ruokien lisäksi kiitosta tässä ravintolassa saa ihanan ystävällinen palvelu, mikä ei todellakaan ole itsestäänselvyys Italiassa.

Est! Est! Est!:in Quattro Stagioni: kinkkua, sieniä, tomaattikastiketta ja anjovista

Pizzerian tunnelmaa

Firenzen suosituimpaan pizzeriaan päädyimme tietämättämme ja siitä taisikin irrota matkamme makeimmat naurut. Tarkoituksenamme oli nimittäin mennä Firenzen parhaimman ristoranten Cibrèon yhteydessä olevaan trattoriaan, jossa tarjoillaan Cibrèon huippukeittiön valmistamia ruokia suppeammasta ruokalistasta paljon halvemmalla. Itse Cibrèo sijaitsee hieman etäämmällä Firenzen keskustan ytimestä Via Andrea del Verrocchiolla. Tiedossamme oli vain, että etsimämme trattoria on ”sivurakennuksessa”. Löysimme lopulta pienen kujan ja Cibrèon sen varrelta. Samassa kadunkulmassa oli itse hienostoravintolan lisäksi Cibrèon kahvila ja teatteriravintola sekä Il Pizzaiuolo -niminen ravintola, jonka edessä oli jono. Kierreltyämme kadunkulmaa hieman ympäriinsä totesimme, että Il Pizzaiuolon oli oltava etsimämme paikka. Asetuimme juuri avautuvan ravintolan jonoon ja saimme paikkamme täpötäydestä pizzeriasta. Meno oli vauhdikasta ja kasvistäytteiset meheväpohjaiset pizzamme erinomaisia. Pizzoja odotellessamme seurasimme mielenkiinnolla niiden taitavaa valmistusta ravintolasaliin näkyvästä keittiöstä ja hieman pohdimme, miten keittiö muka oli sama ristoranten kanssa, sillä pizzeria oli kokonaan toisella puolella katua. Lähtiessämme tyytyväisinä ravintolasta saman kadun varrelta tuli vastaan – mikäs muukaan kuin Cibrèon trattoria. Siis ravintola, jossa luulimme juuri viettäneemme koko illan! Aikamoiset jonot olivat tämänkin trattorian ovella edelleen, vaikka ilta oli jo pitkällä. En voi mitenkään sanoa, että harmitti, sillä pizzeriamme oli valtavan hyvä. Löysimme myöhemmin myös Il Pizzaiuolon matkaoppaani Top10-ravintolalistasta. Joka tapauksessa suosittelen Il Pizzaiuoloa (Via dei Macci 113) lämpimästi ja kehotan myös etsimään Firenzestä Cibrèon trattorian!

Maailman mehevin pizzataikina Il Pizzaiuolossa. Ja huomaa, täytteenä ei ole ollenkaan tomaattikastiketta. Italialaiset taplaa (hyvällä) tyylillään!

Sienassa tapasimme rakkaan serkkutyttömme, joka viettää kevättään opiskelijavaihdossa. Kuten jo uumoilin, hän osasi kertoa valtavasti toscanalaisesta ruokakulttuurista. Menimme Sienassa ensitöiksemme paikallisen ruokakaupan ja leipomon kautta piknikille. Pelkkä ruokakauppakin on elämys Italiassa. En saanut silmiäni irti vihannesosaston tarjonnasta, jollaisesta voi vain haaveilla Suomessa. Sienassa on paljon ravintoloita, jotka tarjoavat paikallisia toscanalaisia erikoisuuksia. Serkkumme mainitsi ”must” ruuiksi naudan T-luupihvin, ribollita-vihanneskeiton, pavut alkupaloina, paksua spagettia muistuttavan pici-pastan ja kanin. Minulla ja siskollani oli junaliput illaksi Roomaan, joten meidän oli syötävä italialaisittain vähän kummalliseen aikaan eli viideltä iltapäivällä. Monet ravintoloista olivat silloin kiinni, mutta istuimme erääseen auki olevaan paikkaan kuuluisan Piazza del Campon laidalle. Itse tilasin viimein jo kauan omalla ”must to do”-listallani ollutta kania ja siskoni pici-pastaa peuran lihalla. Serkkuni otti osso bucoa. Kun kaniannokseni ilmestyi eteeni, olin hieman hämmentynyt isosta liharullasta endiivipedillä. Jostain syystä siskoni ruoka maistui minulle paremmin kuin oma annokseni, mutta onneksi siskolleni kävi samoin ja vaihdoimme puolessa välissä lautasia. Sienaan pitää mennä ehdottomasti uudestaan paremmalla ajalla, jotta saan maistaa vielä muitakin toscanalaisia erikoisuuksia ja kenties antaa jänöjussillekin uuden mahdollisuuden.

Sienan kaupunki on näkemisen ja kokemisen arvoinen

Kania endiivipedillä

Pici-pastaa

Roomasta on kerrottava vielä eräs ravintolakokemus. Siskoni appivanhemmat olivat juuri olleet Roomassa ja syöneet ihanan illallisen Osteria del Sostegnossa (Via delle Colonelle 5). Matkallamme oli mukana myös Andreo Larsenin ihana ravintolaopas nimeltä Rooma – ikuinen illallinen, jossa ravintolaa ylistettiin. Oma kokemuksemme meni vähän pieleen, ehkä hieman omista virheistämme johtuen. Ensimmäinen virheemme oli se, ettemme varanneet paikkaa etukäteen. Saapuessamme ravintola oli juuri avautunut ja pöydät vielä pitkälti tyhjillään, mutta koko ilta oli kuulemma täyteen buukattu. Saimme viimein paikan, jos söisimme ”puolessa tunnissa”. Saimme lopulta istua paljon pidempään, eikä ravintola ollut lähtiessämmekään edes puolillaan, mutta syöminen ei todellakaan sujunut kovin rennossa ja rauhallisessa tunnelmassa. Tilasimme alkupalaksi salaattia ja bruschettoja ja pääruuaksi Larsen oppaassakin mainitut ruuat, siskolleni ”hinttipastaa” (!) eli spagettia kirsikkatomaateilla ja mozzarellalla ja minulle kuulemma kaupungin parasta munakoiso-mozzarellapaistosta. Ruoka oli kieltämättä erinomaisen makuista, mutta saadessani annokseni eteeni, tiesin olevani nälkäinen edelleen sen syötyäni. Pikkuinen munakoisoannos oli tosiaan syöty alta kahden minuutin ja nälkäni koko päivän talsimisen jälkeen hurjimmillaan. Olen aina naureskellut miesten tarinoille siitä, miten hienostoravintolassa syömisen jälkeen mennään Heselle vetämään parit kerrosateriat, mutta en ollut uskonut kokevani vastaavaa koskaan itse. Sostegnosta lähdettyämme suuntasimme siis toiseen ravintolaan, jossa söin ihanan lohipastan ja siskoni vielä oman ”must to do”-listansa minestronekeittoa. Toinen virheemme Sostegnossa oli siis se, että söimme vain alkupalat ja yhden pääruuan. Jos menet kyseiseen ravintolaan, syö koko menu! Saat varmasti herkullista ruokaa, mutta kovin ystävällistä palvelua en pöydän varanneillekaan lupaa…

Pelastukseni pohjattomaan nälkään!

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä tulee tietenkin dolce eli jälkiruoka. Italia on jäätelön luvattu maa, joten eipä meilläkään ollut päivää Italiassa ilman jäätelöä! Jäätelöä myydään joka puolella ja makuvaihtoehtoja riittää loputtomiin. Miljoonista jäätelöbaareista kannattaa vierailla ainakin Rooman kuuluisimmassa paikassa Giolittissa (Via Uffici del Vicario 40). Kuten pizzankin kohdalla, italialainen jäätelö on aivan omaa luokkaansa. Niin pehmeää ja täyteläistä… Etelän lomalla Iltaliassa joskus ollessani matkaopas kertoi, että italialaiset lääkärit suosittelevat jäätelöä lounaaksi kesäkuumalla! Lääketieteen opiskelijana suosittelen sitä vähän joka väliin ja muulloinkin kuin kesähelteellä. Italiassa jäätelöä on jokaisen vastaantulijan kädessä mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Suosikkini vastaantulevista tötterönkanniskelijoista olivat siestaa kaupungilla viettävät aurinkolasipäiset pukumiehet. Sellaista muoti- ja jäätelönäytöstä ei kyllä Suomen kaduilla näe!



Italiasta jääköön nyt käsittelemättä pukumiesten lisäksi monet muut ruokapöydän ulkopuoliset ihmeellisyydet. Serkkuni kuvasi suhdettaan Italiaan viha-rakkaussuhteeksi, ja sellaiseksi se taitaa kehittyä kaikilla, jotka kyseiseen maahan tarkemmin perehtyvät. Italialaisen kulttuurin piirteet ovat niin vahvoja, että Italiaan on suhtauduttavakin suurin tuntein. Palavasti rakastaen, kiukulla vihaten, sydämen pohjasta iloiten, suu auki ihmetellen, kaikin aistein virittyen ja koko ruumiin voimin eläytyen… Elämästä nauttien!

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Omena-tiramisu


Olen ehtinyt pääsiäisenä kokkailla ja leipoa niin paljon, että minulla riittäisi blogiin materiaalia koko loppukevääksi. Pian saatte kuitenkin lukea matkajuttuakin, sillä lähden huomenna siskoni kanssa Italiaan! Meillä molemmilla on lomaa kerrankin samaan aikaan ja pääsemme ensimmäistä kertaa matkalle ihan kahdestaan. Matkamme tärkein päämäärä on mennä katsomaan opiskelijavaihdossa olevaa serkkuamme Sienaan. Sienan lisäksi ihmettelemme Firenzen ja Rooman elämää.

Italia taitaa olla suosikkimatkakohteeni lisäksi suosikkiruokamaani. Yksi matkan tavoitteista onkin maistella taas kaikkea ihanaa italialaista ruokaa ja raportoida yksityiskohdat huolellisesti blogiini. Serkkuni Sienassa osaa varmasti antaa meille hyviä herkutteluvinkkejä, sillä ruokakulttuuri kuuluu myös hänen mielenkiintonsa kohteisiin. Serkullani on aivan ihana ruokablogi Piece of Cake, jossa kokkaillaan usein upeita italialaisia ruokia. Ja juuri serkkuni kannustamana perustin itsekin oman ruokablogin!

Italian matkan innoittamana jaan nyt omena-tiramisun reseptin. Tarjosin tätä lauantaina naapurin ystävillemme, jotka olivat meillä juhlimassa synttäreitäni. Tiramisusta olen kirjoittanut blogiini aiemminkin. Tämä omena-tiramisu on kuitenkin enemmän täytekakun sukulainen, johon on otettu tiramisusta vaikutteita. Kostutukseen käytetään kahvia, täytteestä löytyy tuorejuustoa ja kakun pinnalta kaakaojauhetta. Täytteenä on myös omenasosetta, joka tekee tiramisukakusta ihanan raikkaan. Tämä oli todellakin suussa sulavan herkullista ja kehuja tuli myös muilta maistelijoilta: ”Tosi hyvää!” Kiittäkäämme taas Pirkka-lehteä loistoreseptistä, joka on pienin mukailuin tässä:

Omena-tiramisu

Pohja:
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kostutus:
noin 1 dl vahvaa kahvia
1 rkl sokeria

Täyte:
300 g omenasosetta
2 dl vispikermaa
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
4 rkl sokeria
2 rkl sitruunamehua

Pinnalle:
kaakaojauhetta
tummaa suklaata lastuina

Paistaminen: 225 °C, noin 5 minuuttia

Vaahdota huoneenlämpöiset kanamunat ja sokeri. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja kääntele varovasti vaahdon joukkoon. Levitä taikina leivinpaperilla päällystetylle uuninpellille ja paista 225 °C:ssa noin 5 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä ja leikkaa se sitten kolmeen samankokoiseen suorakaiteen muotoiseen osaan.

Vaahdota vispikerma ja vaniljakastike omissa kulhoissaan. Vatkaa tuorejuusto, sokeri ja sitruunamehu vaniljakastikkeen joukkoon. Yhdistä tähän vispikermavaahto. Tarkista maku. Täytteen ei kannata olla kuitenkaan kovin makeaa.


Laita yksi kakkupohjista tarjoilualustalle ja kostuta se kahvilla, johon on lisätty sokeria. Levitä kostutetulle pohjalle ensin kerros omenasosetta ja sitten tuorejuustotäytettä. Nosta toinen kakkupohja päälle ja tee toinen kerros samoin. Kostuta viimeinenkin kakkupohja ja levitä sen päälle tuorejuustoseosta. Anna kakun vetäytyä viileässä vähintään pari tuntia ennen tarjoilua. Siivilöi pinnalle kaakaojauhetta ja koristele suklaalastuin.

Pääsiäistunnelmaa Raumalta