Muumipiparkakkutalo

Sokerileipurin jouluhaaste

 

Tänä jouluna äiti tilasi jo hyvissä ajoin minulta piparkakkutalon. Koska olen ollut ennen joulua ihan lomalla, oli aikaa tehdä vähän muutakin kuin se perinteinen tonttujen tupa. Kotilieden sivuilta löytyi loistava idea sekä suuntaa antavat ohjeet muumitalon tekoon, joten sormeni oikein syyhysivät päästä rakennuspuuhiin!

 

 

Näiden kuvien jälkeen en kai kehtaa enää väittää, etten ole ollenkaan käsityöihmisiä…? Ihmeellisesti muumihahmot vain syntyivät Kotilieden kuvia katsellen ja tarkasti kopioiden. Aikaa siihen tosin tarvittiin, samoin korjailuja ja hiomista… Väreiksi riittää elintarvikeväreistä punainen, sininen ja keltainen, sillä kahta viimeistä sekoittamalla saa vihreää (joka tosin oudosti haalistui hieman parin päivän kuluessa Nuuskamuikkusen vaatteissa.) Ruskean värin Haisulia, papan hattua ja mamman laukkua varten saa sekoittamalla tomusokerikuorrutteeseen kaakaojauhetta.

 

Tämä joki on ehdoton suosikkiyksityiskohtani talosta! Kimalteet ovat sinisiä ja vihreitä pieniä leivonnaisten koristeluun tarkoitettuja sokerihelmiä, jotka taitavat olla jostain ihan tavallisesta marketista ostettuja. Meillä oli niitä sattumalta kaapissa parin vuoden takaa, jolloin tein mageita bling bling -pipareita. (Täytyypä joskus postata tänne kuvia niistäkin! Ehkä ensi jouluna?)

 

Muumitalon seinät tein viivottimella 20 cm korkeiksi ja 5 cm leveiksi ja seiniä tuli taloon kuusi kappaletta. Osaan leikkasin heti paistamisen jälkeen ikkuna-aukot, osaan koristelin ruutuikkunat. Kattokappaleiden leveys alareunassa on 6 cm ja pitkät sivut ovat 15 cm pitkiä. Näitä kattolevyjäkin tarvitaan siis yhteensä kuusi. Kannattaa tehdä vähän varaosia, sillä aina jotakin voi mennä rikki liimausvaiheessa. Me tosin säästyimme siltä murheelta. Liimaukseen en voi oikein antaa muuta apua kuin malttia! Jos joku ilmoittaa saavansa suorat seinät ja yhtenäisen katon huipun niin se on kyllä jo jonkun palkinnon arvoista…

 

 

 

Eräs aikaa vievä, mutta suloisuudessaan kannattava yksityiskohta ovat muumitalon riipputikkaat. Ne syntyvät kapeista suorakaiteen muotoisista piparinpaloista, joiden päihin painetaan ennen paistamista reiät sukkapuikolla. Reiät on avattava nopeassa tahdissa vielä heti paistamisen jälkeen; nopeassa tahdissa siksi, että pienet piparinpalat jäähtyvät parissa minuutissa, ja jäähtynyt pala ei jousta yhtään. Portaat yhdistetään langoilla solmimalla iso solmu lankoihin joka portaan alle. Vedin valmiiden portaiden langanpäät sisään kattoluukun aukosta, kastoin kattoluukun kattolevyä vasten tulevat saumat sulaan sokeriin ja vedin langat katon ja luukkurakennelman sauman väliin, ja ulos törröttävät pätkät leikkasin lyhyiksi.

Haisuli esittelee luukun

 

 

Sillan kaksi kaarevaa osaa syntyvät ottamalla kaareen mallia pienen lautasen reunasta. Sillan kaiteen olisi voinut liimata myös toisin päin, vaikka ensin ajattelin, että hahmot peittävät kaiteen nurjan puolen ja ulkosivu saa olla siistimpi. Mutta mitäs noista!

 

 

Talon koristelujen viimeiset silaukset kannattaa tehdä vasta osien liimaamisen jälkeen. Ennen liimausta koristelin vain hahmot, joen ja kaikki pystysuorat seinät. Karkkien liimailu sujuu helposti myös valmiiseen taloon ja rumannäköiset saumat voi tilkitä valkoisella kuorrutuksella piiloon.

Lopuksi vielä ikiaikainen piparkakkutaloon hyvin sopiva taikinaohje reseptilaatikostamme. Erinomaista jälkeä tulee myös kaupan pakastepiparkakkutaikinalla.

Piparkakkutaikina piparkakkutaloon

 

2 dl tummaa siirappia

2 dl sokeria

250 g voita

4 tl kanelia

4 tl inkivääriä

2 tl neilikkaa

2 tl ruokasoodaa

9 dl vehnäjauhoja

 

Paistaminen: 160 °C, piparkakkujen koosta riippuen 5-15 minuuttia

 

Kiehauta siirappi, sokeri, voi ja mausteet kattilassa. Anna jäähtyä. Sekoita ruokasooda vehnäjauhoihin ja yhdistä jauhoseos siivilän läpi siirappiseokseen. Sekoita taikinaksi ja anna taikinan levätä jääkaapissa vähintään pari tuntia ennen leipomista. Paista yhtä aikaa vain saman kokoisia piparkakkuosia, sillä pienemmät osat kypsyvät huomattavasti nopeammin kuin isot!

 

Tee kuorrute sekoittamalla pieni loraus elintarvikeväriä, kananmunan valkuaista ja tomusokeria. Käytä ruskeaan kuorrutteeseen kaakaojauhoa. Pursota kuorrute pursotuspussista, silmien ja muiden pienten yksityiskohtien maalauksessa käytä apuna cocktailtikkuja.

 

Osat liimataan yhteen sulan sokerin avulla. Sulata siis kasa sokeria valurautapannussa ja pidä sokeria pienellä lämmöllä kuumana liimauksen ajan. Varo näppejäsi! Karkit on helppo kiinnittää tomusokerikuorrutuksella, eli sitä voivat harrastaa myös lapset.

Oikein ihanaa ja satumaista joulua kaikille!

Joulupiparit

Piparkakkuakan matka maailman ääriin

Joulupiparien leipominen on joka vuosi yhtä erityinen hetki. Koko vuoden odotuksen jälkeen saa tuntea jälleen joulun tuoksun, kun ensimmäinen pellillinen piparkakkuja paistuu uunissa. Piparkakkujen leipomiseen liittyy monella varmasti myös aimo annos nostalgiaa: kukapa ei olisi pulleilla lapsenkätösillään painellut tähtösiä kaulittuun piparkakkutaikinaan. Aikuiset sanovat usein kaipaavansa joulussa sitä samaa innostusta ja riemua, jota lapsena kantoivat sisällään. Minusta aika lähelle puhdasta jouluiloa pääsee piparkakkuja leipomalla.

Tänä vuonna pipaririemuni oli tavallistakin suurempi, sillä piparkakkujen leipominen ensimmäistä kertaa Italiassa oli kuin haaste, josta selviydyin voittajana. Täällä olen nähnyt piparkakkuja myytävänä joissakin leipomoissa sekä törmännyt lehdissä joihinkin piparkakku- eli ”biscotti di Natale” -resepteihin, mutta useimmiten kyse on vaaleammista, murotaikinamaisista pipareista, ilman meille olennaisia joulumausteita. Ainesten etsiminen omaan, noin kaksikymmentä vuotta sitten hoitotädiltäni saatuun maailman parhaaseen piparkakkureseptiin osoittautui pieneksi seikkailuksi.

Ilman vaikeuksia kaupan hyllyltä löytyivät sokeri, kananmunat, kaneli, yllättäen perunajauhot, neilikat (kylläkin kokonaisina) ja voi (täällä näköjään aina suolatonta). Jauhojen valinnassakin onnistuin: ”00”-merkinnällä varustetut jauhot ovat tarkoitettu yleisesti makeaan leivontaan. Supermarketin myyjä yritti auttaa minua loppujen tuotteiden etsimisessä, mutta joutui myymään minulle joko ”ei oota” tai ”en tajuuta”. Jouluenkeli ilmestyi kuitenkin luokseni kassajonossa. 13 vuotta Italiassa asunut amerikkalaisnainen tiesi, että ruokasooda on italiaksi bikarbonaatti ja johan myyjätkin alkoivat ymmärtää. Vielä puuttuvia kardemummaa ja siirappia varten tämä amerikkalaisenkeli johdatti minut erääseen erikoisruokatarvikkeita myyvään liikkeeseen. Siirappi tosin oli suomalaiseen tuotteeseen verrattuna huomattavan paksua ja vahvan makuista tököttiä, mutta käytin sitä sitten tavallista pienemmän määrän. Taikinaa maistellessani olin tuntevinani siirapin maun edelleen liian vahvana, mutta valmiiden piparien maku oli kerta kaikkiaan kohdallaan! Voi sitä riemun ja ylpeyden määrää! ”Minä tein ihan itte pipareita Italiassa!” Kyllä olisi hoitotätikin ihmeissään.

Tänä vuonna myös makuraati toi hieman jännitystä matkaan, sillä vein piparit tarjolle kielikurssilleni. Ja miten kelpasivat? Annetaan näiden ilmeiden puhua puolestaan… :)

Piparkakut (iso annos)

400 g voita (suolattua)

4 ½ dl sokeria

3 kananmunaa

1 dl siirappia (sitä suomalaista)

3 tl soodaa

1 tl kanelia

3 tl kardemummaa

½ tl jauhettua neilikkaa

3 dl perunajauhoja

9 dl vehnäjauhoja

Koristelu:

kananmunan valkuainen

tomusokeria

sitruunamehua

Paistaminen: 175 °C, noin 8 minuuttia

Sulata voi ja anna sen hieman jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri kevyesti vaahdoksi ja lisää joukkoon siirappi, sulatettu voi ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Anna taikinan seistä viileässä yön yli ennen leipomista. Paista piparkakut 175 °C:ssa noin 8 minuuttia.

Valmista kuorrutus sekoittamalla aineet sopivan paksuiseksi tahnaksi. Laita tahna muovipussiin ja leikkaa muovipussin kulmaan pieni reikä, josta voit pursottaa kuorrutuksen.

Minä sekä koristeluapulaiseni Englannista käytimme koristelussa pursotuspussien sijaan medisiinareiden ”HC-menetelmää”, steriilejä injektioruiskuja. Täällä Italiassa niitä saa nimittäin supermarketista (???) neuloineen päivineen (!!!).

Jouluinen tervehdys ruiskuluolasta

Teinin omenatorttu

Mikäli viimeaikojen lehtikirjoituksia on uskominen, suomalaiset heittävät pois kammottavia määriä ruokaa. Näin joulun välipäivinä en ole voinut olla ajattelematta asiaa. Haluaisin nähdä sen perheen, joka onnistui syömään joka ikisen murusen jouluruuistaan. Ainakin meidän muutaman hengen taloutemme syyllistyi ruuan poisheittoon, vaikka yritimme valmistaa ruokaa tavallista vähemmän ja söimme jouluruokia vielä muutamana päivänä joulun jälkeen. Tunsin itseni taas suuremman luokan ympäristörikolliseksi kumotessani eilen viimeiset surullisen näköiset joululaatikoiden rippeet jääkaapin perältä roskikseen. Niin, kaiken huipuksi vielä roskikseen, sillä kompostimme on ollut jo hyvän aikaa umpijäässä.

Ystäväperheemme kanssa eilen iltaa viettäessämme opin loistavan vanhan kansan sanonnan: ”Joka ei mieltään pahoita, se ei tapojaan paranna.” Asiayhteys, jossa sananparsi mainittiin, oli jokin ihan muu, mutta viisaus palasi mieleeni pohtiessani tapaamme haaskata ruokaa. Omatuntoni kolkuttaa ja olen valmis parantamaan tapani – mutta miten? Minun on vaikea välttyä tekemästä ruokarikoksia ainakin Turussa yhden hengen kodissani, jossa ei ole tilaa pakastimelle eikä taloyhtiökään kerää kompostijätettä. Pyrin tietysti ostamaan ruokaa vain sen verran, mitä tarvitsen, mutta uusia uudenvuodenlupauksia en tällä saralla osaa tehdä. Kenelle teistä on muuten pienenä sanottu, että Afrikan lapset olisivat onnellisia siitä ruuasta, mitä itse on lautaselleen tähteiksi jättänyt? Minulle ei moisia älyttömyyksiä ole sentään kotona lauottu, mutta tarhassa ja koulussa kylläkin. Omissa muistikuvissani olen ollut kiltisti kaiken ruokansa syövä lapsi, mutta niinä harvoina kertoina, kun ruokaa on jäänyt lautaselleni, olisin kovin mielelläni lähettänyt kaiken Afrikkaan. Mutta kukaan ei antanut minulle kirjekuorta sitä varten! Mikään ei ole niin helppoa kuin antaa ihmisille tuomioita ja syyllistää kansalaisia milloin mistäkin, mutta harvemmin kenelläkään on antaa oikeasti toimivia keinoja tapojen parantamiseen. Toisenlaisia ruokarikoksia pohdittiin esimerkiksi uusimmassa Olivia-lehdessä. Toimittaja selvitti eettisiä ja ympäristöystävällisiä keinoja lihan kuluttamiseen, mutta lopputulos oli masentava: niitä ei ole. Mutta eipä kasvissyöntikään autuaaksi tee. Mitenkäs vaikkapa ne kaikki proteiininlähteet tänne Suomen perukoille oikein kuljetetaan?

Joulukalkkunamme oli herkullinen, mutta puolikkaanakin mahdotonta syödä kokonaan...

Mutta jo riittää mielensä pahoittaminen, keskitytään sen sijaan parantamaan tapojamme siltä osin kuin osaamme. Minulla on yksi mukava kikka ruoantähteille: uusiokäyttö. Joulun alla ilmestyneessä Kodin kuvalehdessä oli loistava kokoelma reseptejä jouluruokien hyödyntämiseen. Jo kerran mainitut laatikkoruoatkin olisin voinut käyttää hyväksi vaikkapa leipätaikinassa, jos olisin vain hoksannut toimia hieman aikaisemmin. Joulupuuromme sai kuitenkin uuden elämän Ahvenanmaan pannukakussa, joka olikin varmasti herkullisinta koskaan syömääni pannaria. Teidän lukijoiden tämän vuoden joulupuurot ovat varmasti jo mennyttä kalua, eikä minun kannata julkaista kyseistä ohjetta nyt, mutta täytyypä muistaa palata asiaan ensi joulun alla!

Tontut tulivat tyytyväisinä katsomaan pannukakuksi muuttunutta joulupuuroa. Valitettavasti heistä vain kahdella on suu!

Veikkaanpa, että useimmilla on kuitenkin joulun jäljiltä vielä kasa joulupipareita. Tämänkertaisessa reseptissä tarvitaan nimittäin 10 piparkakkua. Ympäristön kannalta kyse on toki aika pienestä määrästä uusiokäytettyä ruokaa, mutta hyvä mieli saa nyt riittää. Omenatortusta saa hyvän mielen tietysti usealla muullakin tavalla: sen leipominen on mukavaa ja helppoa, kanelin ja omenan tuoksu tortun paistuessa on valloittava ja maku on suussa sulava. Runsaasti hyvää mieltä sain myös saadessani tarjota torttua ihanille ystävillemme, jotka olivat meillä eilen kyläilemässä. Heidänkin arvionsa mukaan omenatorttu ansaitsi ehdottomasti paikan blogissani.

Omenatortun ohje on peräisin upouudesta joululahjaksi saamastani kirjasta nimeltä Turku lautasella – Kymmenen kiinnostavaa ravintolaa Aurajoen rannalta. Kirjassa esitellään Turun parhaimpia ravintoloita kauniiden kuvien, ravintoloiden ja rakennusten historian sekä tietysti herkullisten reseptien kautta. Teinin omenatorttu ei siis viittaa kehenkään teini-ikäiseen vaan ravintola Teiniin Turun Vanhan Suurtorin laidalla – niin, se tori, jolla joulurauha julistetaan. Ravintola Teinissä olen itse käynyt viimeksi joskus varhaisteini-iässä. Asia on toki korjattava pikimmiten.

Teinin omenatorttua kannattaa ihmeessä kokeilla, sillä siinä on omat erikoisuutensa. Pohjataikina on melko tavallinen, mutta joukkoon puristetaan hieman sitruunamehua. Pohjataikinalle levitetään ennen omenoita piparkakkumurut, jotka tuovat torttuun oman herkullisen makunsa. Täytteeseen tuleva tuorejuusto on mukavaa vaihtelua yleisemmille kerma-, kermaviili tai rahkatäytteille. Mukaan lisätään ohjeen mukaan tilkka hedelmälikööriä, mutta hedelmäliköörin puutteessa käytin mantelilikööriä eli Amarettoa. Vaikken mikään liköörin ystävä olekaan, Amaretto toi torttuun aivan uuden säväyksen.

Teinin omenatorttu

(kaksi tavallisen kokoista torttua)

Pohja:

150 g voita

1 dl sokeria

1 kananmuna

3 ½ dl vehnäjauhoja

tilkka sitruunamehua

Täyte:

10 piparkakkua

5 omenaa (esim. Granny Smith)

kaneli-sokeriseosta

100 g maustamatonta tuorejuustoa

2 keltuaista

2 dl kuohukermaa

4 cl hedelmälikööriä (itse käytin Amarettoa ja varovaisena vain 3 cl eli 30 ml)

(muutama ruokalusikallinen sokeria)

Paistaminen: 175 °C, 40–60 minuuttia

Tee ensin pohja vaahdottamalla pehmeä voi ja sokeri. Lisää kananmuna joukkoon hyvin vatkaten ja lopuksi vehnäjauhot sekä tilkka sitruunamehua. Anna taikinan levätä muutama tunti viileässä.

Painele taikina kahden voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Murskaa piparkakut ja ripottele murut piirakkapohjalle. Kuori ja lohko omenat ja pyörittele niitä sokeri-kaneliseoksessa. Asettele lohkot piirakkapohjalle. Täytteeseen ei tule alkuperäisen ohjeen mukaan ollenkaan sokeria, mutta happamat omenat vaativat sitä kyllä. Levitin omenalohkojen päälle vielä useamman ruokalusikallisen sokeria ja lisäsin sokeria jonkin verran myös kermatäytteeseen. Lopputulos ei ollut ollenkaan liian makea.

Piparinmurut pilkottavat omenalohkojen välistä

Sekoita yhteen maustamaton tuorejuusto, keltuaiset, kerma ja likööri. Tuorejuustoa voi olla vaikea saada sekoittumaan, jos se on kovin kylmää, joten ota se jonkin verran aikaisemmin huoneenlämpöön. Oma keinoni on sekoittaa tuorejuusto täytteeseen sähkövatkaimella, jolloin juuston rakenne rikkoontuu helpommin. Varo kuitenkin vatkaamasta kermaa vaahdoksi. Mikäli tuorejuusto jää hieman murumaiseksi, sillä ei ole ainakaan maun kannalta väliä. Kaada kermatäyte omenoiden päälle. Paista torttuja 175 °C:ssa 40–60 minuuttia. Ripottelin jäähtyneelle tortulle tomusokeria ja tarjoilin vaniljakastikkeen kanssa.

Minulla on uudelle vuodelle monta ruokakirjaa tutustuttavaksi. Joulupukki toi Turku lautasella -kirjan lisäksi perintöresepteihin ja tunnelmakuviin keskittyvän Talven juhlat -kirjan sekä isosiskoltani ja lankomieheltäni Edinburghista paksun teoksen makuyhdistelmistä. The Flavour Thesaurus taitaa pistää minut oikein opiskelemaan! Passion for Food oli oma syksyinen synttärilahjani isosiskolle ja Jamie’s 30 Minute Meals isosiskon ostos Edinburghista, mutta kyseiset kirjat ovat varmasti minunkin ilonani Raumalla tänä keväänä. Eniten iloa minulle tuottaa tietysti itse kirjojen omistajan saapuminen Raumalle kevääksi. Tähän aiheeseen palataan vielä!

Hyvää loppuvuotta!

P.S. Älä heitä tortusta jääneitä valkuaisia mäkeen. Niistä saat vaikkapa marenkia.

Maustekakkuset

Harvalla tuskin on enää ennen joulua aikaa surffailla ruokablogeissa uusia jouluruokaohjeita etsimässä. Tämä maustekakkuohje on omassa käytössäni kuitenkin ympäri vuoden, joten sitä passaa kyllä leipoa vielä joulukiireiden jälkeenkin. Ohje on peräisin kirjasta nimeltä Suuri Leivontakirja – Kotilieden parhaat leivonnaiset. Leivontakirjassa ohje on nimellä Maijan maustekakku ja reseptin lähteeksi ilmoitetaan Maija Niinistö Kärkölästä. Maijan maustekakku on oikeastaan aika merkittävä kakku omassa leipomishistoriassani, sillä tämä taisi olla ensimmäinen kakku, jonka ihan itse ja omatoimisesti joskus ala-asteikäisenä leivoin. Valitsin ohjeen tuolloin leivontakirjasta ihan vain nimen perusteella, koska se oli kaima bestikseni kanssa. Kakussa on nimen lisäksi kaikki muukin kohdallaan, ja resepti onkin säilynyt suosiossani pikkutytöstä asti. Tämä on myös niitä harvoja perheemme ikisuosikkireseptejä, jotka eivät ole alkujaan äitini löytämiä. Taidan muutenkin olla perheessämme ainoa, joka tätä maustekakkua on koskaan leiponut. Kaikki sitä kyllä rakastavat syödä!

Me täällä Raumalla olemme olleet joulutunnelmissa jo alkuviikosta lähtien. Kinkkukin on jo syöty! Joulu ei suinkaan ole osaltamme vielä ohi, oma joululomanikin alkoi varsinaisesti vasta tänään puoliltapäivin. Tänä vuonna aloitimme joulun juhlimisen hyvissä ajoin siksi, että isosiskoni ja hänen miehensä kävivät meillä jo nyt pari päivää ennen pyhiä. Söimmekin heidän kanssaan kunnon jouluillallisen laatikoineen ja kinkkuineen. Nälkäisiksi emme jää kuitenkaan aattonakaan, sillä käytin kaksiosaista juhlimista hyväkseni ja ehdotin kalkkunaa aattoillan joulupöytään. Ehdotukseni hyväksyttiin yksimielisesti ja puolikas savustettu kalkkuna onkin jo odottamassa huomista. Kalkkuna joulupöydässä on meidän perheellemme täysin uusi juttu ja hyvin harvassa ovat ne muutkin kerrat, jolloin kalkkunaa olen jossain muodossa muulloinkaan päässyt maistamaan. Perinteisemmillä jouluruuilla jo herkutelleena taidammekin taikoa joulupöytään jotakin muutakin uutta.

Palataan kuitenkin vielä takaisin alkuviikon juhlintaan, jotta pääsemme vielä joskus takaisin maustekakkuunkin. Isosiskoni ja lankoni eivät saapuneet Suomeen ja Raumalle kahdestaan vaan heillä on mukanaan lankoni kiinalainen opiskelukaveri ”Ray” Edinburghista. Hän oli hyvin innoissaan saadessaan viettää joulun Suomessa ja kukapa ei olisi varsinkin nyt keskellä täydellisen valkeaa joulua. Ray oli päässyt tällä reissullaan kiertämään jo monta Suomen kaupunkia ja tietysti hän sai myös kattavan esittelyn Raumasta. Harvinainen vieras piti esitellä tietysti myös raumalaisille ja meille saapuikin maanantai-iltana koko naapurin ystäväperhe tapaamaan uutta tuttavuutta sekä tietysti jälleennäkemään kauan poissa kotoa olleet isosiskoni ja hänen miehensä. Tuolloin maanantai-iltana vietimmekin porukalla ihanaa iltaa glögin ja herkkujen äärellä jo täyteen joulukuntoon koristellussa kodissamme.

Olin äidin kanssa leiponut sekä suolaisia että makeita pikkupaloja tarjolle. Olin aiemmin bongannut Chocochili-blogista ihanan näköiset jouluiset pikkukakut ja ajattelin leipoa niitä illanviettoomme. Blogissa ei ollut kuitenkaan ollenkaan ohjetta kakkusiin, joten päätin toteuttaa kakkusista vain sen mitä näin eli kauniin ulkonäön kuorrutuksineen ja piparikoristeineen. Söpöt jouluiset muffinssivuoat olin ostanut Indiskasta. Joulukakkusista puuttui enää vain itse kakku ja keksinkin toteuttaa ohjeen käyttämällä tuttua ja ihanaa Maijan maustekakkua. Tällä kertaa siis kaadoin kakkutaikinan kakkuvuoan sijasta muffinssivuokiin ja lyhensin vain paistoaikaa. Ohjeesta löytyy vinkit sekä kakkuun että kakkusiin koristeluineen.

Maijan maustekakku tai 24 pikkukakkusta

250 g voita

3 dl sokeria

1 ½ dl maitoa

3 kananmunaa keltuaisiksi ja valkuaisiksi eroteltuna

3 tl vaniljasokeria

3 tl kanelia

3 tl leivinjauhetta

4 dl vehnäjauhoja

Paistaminen: Kakku 50-60 minuuttia, kakkuset 20-30 minuuttia, 180 °C

Sulata voi, jäähdytä ja lisää siihen sokeri, maito ja keltuaiset. Sekoita keskenään vehnäjauhot, mausteet ja leivinjauhe ja lisää seos taikinaan. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita lopuksi taikinaan. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan tai muffinssivuokiin. (Vinkki: Paperiset muffinssivuoat kannattaa aina asettaa muffinssipellin koloihin tai alumiinisiin tai silikonisiin muffinssivuokiin kauniin muotoisten kakkusten aikaansaamiseksi.) Paista kakkua 50-60 minuuttia ja kakkusia 20-30 minuuttia 180 °C:ssa.

Koristele jäähtynyt suuri maustekakku tomusokerilla tai sulatetulla suklaalla. Paras suklaakuorrutus tulee seoksesta, jossa on puolet tummaa suklaata ja puolet maitosuklaata sekä loraus kuohukermaa. Pikkukakkusten koristeluun tarvitset sokerilla, vaniljasokerilla ja kanelilla maustettua ja melko kovaksi vatkattua kermavaahtoa (vispi- ja kuohukerma käyvät yhtä hyvin). Pursota kermavaahto kauniiksi keoiksi kakkusten päälle. Aseta koristeeksi pieni piparkakkusydän. Joulunajan ulkopuolella yksityiskohdaksi voi asettaa vaikka pienen pätkän kanelitankoa tähän tyyliin. 

Seuraavien kuvien myötä haluan toivottaa kaikille blogini lukijoille oikein ihanaa joulua!

Tämän joulun suosikkipiparini: sirkusnorsu

Aatonaaton yllätystiernapojat

Lucia-pullat, Lussekatter tai Joulupullat

Hei!

Tervetuloa uuteen leivonta- ja ruoka-aiheiseen blogiini!

Nyt juhlitaan Lucian päivää. Ruotsissa, missä Lucian päivä taitaa olla paljon suurempi juttu kuin meillä täällä Suomessa, on tapana syödä Lucia-pullia eli Lussekattereita 13.12. Nämä pullat ovat S-kirjaimen muotoisia, sahramilla maustettuja ja rusinoin koristeltuja. Suomessa täysin samanlaisten pullien ohjeet löytyvät useinmiten nimellä joulupullat. Joten vaikka Lucian päivä meni jo, ovat nämä pullat yhä äärimmäisen ajankohtaisia! Tein itse pieniä pullia, sillä kahvipöydässä on usein tarjolla muitakin herkkuja, ja pikkupullan jälkeen jaksaa maistella vielä muutakin. :)

Sahrami on minulle melko uusi mauste ja täytyy kyllä sanoa, että se toi perinteiseen ja tuttuun pullaan aivan uuden sävyn. Miten ihanaa olikaan leipoa keltaista taikinaa! Sahramia kannattaa käyttää varovasti, sillä sen maku on vahva. Tämän ohjeen määrä on mielestäni juuri sopiva.

Hiivan käyttäminen on mielestäni melkein vaikeinta koko leipomisen maailmassa. On niin vaikeaa tietää, milloin maito on juuri sopivan lämpöistä - ei liian kylmää eikä kuumaa. Huvittavaa, että monen harvoin leipovan bravuuri tuntuu olevan juuri pullat - mielestäni ne leivonnaisista kaikkein vaikeimmat! Nämä Lucia-pullat onnistuivat kyllä tosi hyvin. Vinkkinä voin vielä antaa, että rusinoita kannattaa liottaa vedessä hetki ennen pulliin painamista, sillä silloin ne eivät pala niin helposti uunissa.

Lucia-pullat

3 dl maitoa

1 pussi kuivahiivaa

1/2 pussia sahramia*

1/2 tl suolaa

1 dl sokeria

1/2 rkl kardemummaa

1 kananmuna

n. 9 dl puolikarkeita vehnäjauhoja

75 g pehmeää voita

rusinoita koristeeksi

kananmunaa voiteluun

Paistaminen: 225 °C, 5-10 minuuttia

* Sahrami myydään 0,5 gramman pusseissa. Ohjeeseen riittä puolet siitä eli 0,25 grammaa.

Kuvassa melkein pellillinen Lucia-pullia vielä ilman rusinoita ja kanamunalla voitelua.

Lämmitä maito 42 °C lämpöiseksi, sekoita kuivahiiva ja sahrami pieneen jauhomäärään ja lisää nämä maidon joukkoon. Lisää suola, sokeri, kardemumma ja kanamuna. Lisää jauhoja vähitellen ja vaivaa taikinaa. Pehmeä voi lisätään taikinan alustamisen loppupuolella. Taikina saa olla pehmeää, mutta ei niin löysää, että se tarttuu sormiin. Anna pullataikinan kohota lämpimässä, vedottomassa paikassa noin puoli tuntia.

Pyörittele taikinasta ohuita nauhoja, ja kääri nauha rullalle molemmista päistä eri suuntiin, niin että saat S:n muotoisen pullan. Paina molempien päiden kierteen keskelle rusina ja voitele pullat kananmunalla. Sitten 225 °C:n lämpöiseen uuniin reiluksi viideksi minuutiksi. Tarjoa kauniin kellertävät pikkulusset Lucia-sävelten kera kynntilänvalossa.

Tänä vuonna olin päättänyt leikkiä Luciaa oikein kunnolla, sillä minulla on ollut jo pitkään haaveena saada olla Lucia. Ostin Lucia-kruunun, ompelin valkoisen puvun ja houkuttelin ystäväni kulkueeseen. Esiinnyimme kurssikavereidemme yllätykseksi pikkujoulusitseillä perjantaina ennen Lucian päivää opiskelupaikkakunnallani Turussa. Viikonloppuna saavuin kotiin Raumalle joululomaa viettämään. Lucian päivänä sunnuntaina oli tietysti pukeuduttava jälleen Lucian asuun! Yllätin tällä kertaa naapurin ystäväperheen ja vein heillekin korillisen Lussekatteja.