Tiramisukakku

Tähtikakussa on juhlan ainekset

Tämä herkullisen ja kauniin (vaikka itse sanonkin…) näköinen kakku koristi joulupöytäämme kotona Raumalla, jonne ehdin täältä Italiasta viettämään joulua. Minun on välillä naurettavan vaikeaa valita kakkua juhlahetkistä erityisimpiin. Toisaalta haluaisi kokeilla juhlan kunniaksi jotain uutta ja hienoa, ja toisaalta taas leipoa jonkun takuuvarmoista ikisuosikeista. Kahvipöydässä meillä on harvemmin vain yhtä lajia herkkua tarjolla, joten kokonaisuuttakin on mietittävä… Saattaa kuulostaa hankalalta, mutta suunnitteleminen on aika lailla yhtä hauskaa kuin itse leipominen ja syöminenkin!

Kakkuvalintaani ohjasi tällä kertaa niinkin hauska juttu, kuin kakun koristeluun tarkoitettu sabluuna, jonka sain ystäväni antaman ruokalehden mukana. Sabluunan avulla voi siis tehdä hienon tomusokeri- tai kaakaojauhekuvioituksen kakun pintaan. Sabluuna toi heti mieleeni ihanan suklaakakkumme, jonka suklaakuorrutteisen pinnan äiti on tavannut koristella tomusokerilla paperista leikattua sabluunaa tai piparkakkumuotteja apuna käyttäen. Viime hetkellä isosiskoni esitteli minulle kuitenkin Valion Tiramisukakun, jota hän oli itse ehtinyt jo kokeilla. Raikas rahkasta tehty kakku olikin sopivampi pari jo joulupöytään leivotuille taateli- ja maustekakulle. Tiramisukakku oli tietysti myös tavallaan ”tervehdys” Italiasta!

Tiramisukakun ehtii hyvin leipoa vielä uuden vuoden juhliin, sillä meilläkin kakku valmistui jouluaaton kahvipöytään vasta joulurauhan julistuksen jälkeen... Hyvin ehti hyytyä viileässä juuri neljässä tunnissa! Kakun pohjaan saa myös hyötykäytettyä viimeiset joulupiparit. Mikäli et omista hienoa sabluunaa koristelua varten, Valion sivulta voit tulostaa ja askarrella itsellesi kauniin paperisen sabluunan.

Tiramisukakku

Pohja:

185 g keksejä (meillä puolet joulupipareita ja puolet Dominoita)

30 g voita sulatettuna

Täyte:

4 liivatelehteä

2 dl kuohukermaa

2 purkkia Valion Tiramisu-rahkaa

2 rkl sokeria

1 tl vaniljasokeria

2 rkl vahvaa kahvia

Koristelu:

kaakaojauhetta

tomusokeria

Murskaa keksit ja sekoita keksinmurujen joukkoon voisula. Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuokaan pohjan kokoinen pala ja painele keksiseos paperin päälle vuokaan. Laita pohja jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Vatkaa sillä aikaa kerma vaahdoksi, ja tässä vaiheessa on myös hyvä sekoittaa joukkoon sokeri ja vaniljasokeri. Kaada rahka toiseen kulhoon ja sekoita rakenne tasaiseksi. Ota 2 ruokalusikallista kuumaa kahvia esimerkiksi kahvikuppiin ja liuota siihen pehmentyneet liivatelehdet. Sekoita kahvi-liivateseos rahkan joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kannattaa käyttää apuna sähkövatkainta ja pyytää vaikka jotakuta toista kaatamaan kahvia samalla kuin itse huolellisesti sekoittelee. Sekoita kermavaahto tämän jälkeen rahkan joukkoon. Itse käytin taas apuna sähkövatkainta hiljaisella teholla. Levitä täyte kakkupohjalle tasaisesti. Laita jääkaappiin hyytymän vähintään neljäksi tunniksi tai yön yli.

Irrota hyytynyt kakku varovasti vuoasta. Siivilöi kakun pintaan runsas kerros kaakaojauhetta ja tämän päälle tomusokerikuviot sabluunan avulla. (Oma kaakaojauhekerrokseni taisi olla liian ohut, sillä hienot tomusokeritähteni alkoivat kadota vähitellen kosteahkoon kakun pintaan. Varmuuden vuoksi kannattaa koristella kakku vasta juuri ennen tarjoamista.)

Onnellista uutta vuotta 2012 kaikille blogini lukijoille!

Keväiset juhlat kotona

Marian bloginkaappaus osa I

Elämä on ihmisen parasta aikaa, sanoo Nykäsen Matti, ja kevät on mitä ihaninta aikaa järjestää juhlia, sanoo entinen kevätmorsian. Meillä päin juhlitaan toukokuussa perinteisesti Helmin juhlaviikkoja, jotka tänä vuonna huipentuivat Flooran päivän kahvikutsuihin. Keväälle tyypillisten ylioppilas- ja valmistujaisjuhlien keskeisiä komponentteja ovat tunnetusti kiire ja stressi. Nyt järjestämämme juhlat olivat kuitenkin vapaamuotoiset, ja minulla ei ollut lähtökohtaisesti mitään järjestelyvastuuta. Siispä annoin ajatuksen lentää ja keräsin kirjanmerkkeihin hauskoja ideoita. Aivan kuin yllättäen meillä olikin kasassa mieletön menu.

Aloitin valmistelut reilut viikkoa ennen juhlia ja tein perinpohjaisia pakastus-sulatustestejä sen takia. Laitan suurimman osan ohjeista linkkeinä, mutta niihinkin olen lisäillyt omia vinkkejä nimenomaan etukäteisvalmisteluja varten. Menumme kantavana ajatuksena oli, että tarjoilut eivät suttaa lautasta, ja sen ansiosta suolaiset ja makeat tarjottavat voidaan syödä samalta lautaselta.

Suolapaloina tarjoilimme:

Lumon saaristolaisleipää savulohitäytteellä

Tomaatti-mozzarellatikkuja

Juustosarvia aurinkokuivatulla tomaatilla ja fetajuustolla täytettynä

Parsapiiraita Voisilmäpelin ohjeella

Tein sekä pohjan että täytteen kolminkertaisena, josta tuli 52 Italian leivosvuuan kokoista piirasta sekä muutama testipiirakka. Yksinkertaisella ohjeella tulisi siis n. 18 pikkupiirasta. Kaulin jääkaappikylmän taikinan muutaman millin ohueksi, otin lasilla muotin taikinasta ja painelin leivosvuokaan. Pohja kannattaa pistellä haarukalla kupruilun estämiseksi ennen paistamista. Muutoin kokosin piirakat linkin ohjeen mukaan. Parsasta laitoin nupun päälliseksi ja täytteen joukkoon laitoin silputtuja varsia. Iso määrä parsanvarsia jäi toki yli, mutta ne käytettiin seuraavana päivänä risottoon. Piiraat pakastettiin, otettiin jääkaappiin tarjoilua edeltävänä päivänä ja lämmitettiin hetken uunissa ennen tarjoilua.

Makeita sortteja edustivat:

Passionpannacotta lime-basilikasiirapilla Kipparin Morsian -blogista

Tätä herkkua sain ystäväni vappujuhlissa ja ihastuin täydelliseen makeuden ja kirpeyden yhdistelmään. Kokosin pannacottan kertakäyttöisiin 10 cl liköörilaseihin, hyydytin ja pakastin. Sulatuksen jälkeen pannacottan rakenne pysyi hyvänä. Siirappi kannattaa laittaa pannacottan päälle vasta juuri tarjoilua ennen. Siirapin valmistin jääkaappiin edellisenä päivänä. Passionhedelmiä kannattaa varata (ainakin) tuplaten linkin ohjeeseen verrattuna. Meillä tuli kauppareissun paikka kokoamisurakan puolivälissä! Yllä olevan kokoisia pannacottia tuli yksinkertaisesta ohjeesta 33.

Choco Cake Popsit Piece of Cake -blogista

Cake Popseilla testattiin meikäläisen pinnan pituus, mutta lopussa kiitos seisoo. Pakko kuitenkin oli yrittää, kun kerran olin näistä idean saanut. Cake Popsien valmistusaikataulusta olin eniten huolissani, sillä veikkasin koristelun vievän aikaa. Tässä tapauksessa luulo nimenomaan oli tiedon väärti. Testipakastuksen tulos oli ilahduttava: pallot säilyivät tikun nokassa täydellisesti valmiiksi koristeltuina. Pakkasessa suklaakuori voi haljeta, mutta halkeama umpeutuu näkymättömäksi pallon sulaesa. Jääkaapin kautta hitaasti sulattaessa pallot eivät "hikoile", toisin kuin suoraan huoneenlämpöön otettaessa. Itse kakun tein tällä ohjeella, tuorejuusto oli maustamatonta ja mausteeksi lisäsin pari ruokalusikallista Amarettoa. Pallot tein ruokalusikkamitan avulla tasakokoisiksi ja näitä palloja tuli yhdestä kakusta n. 40 kpl. Valkosuklaan sulattaminen sujui parhaiten mikrossa ja raidat tein pienellä karkkien koristeluun tarkoitetulla pursotuspussilla.

Ei kerrota kenellekään, että itse juhlapäivänä kreemi oli liian löysää ja kierteet lässähtivät.

Kookoskuppikakut Simply Recipes -sivuston ohjeesta mukailtuna

Kuppikakut (lähteen mukaan 20 kuppikakkua, miniversioita 70 kpl)

180 g voita huoneenlämpöisenä

3 dl sokeria

3 munaa

2,5 dl kookosmaitoa (täysrasvaista)

5 dl vehnäjauhoja

2 tl vaniljasokeria

2 tl leivinjauhetta

1 - 1,5 dl kookoshiutaleita

Kuorrute

100 g voita huoneenlämpöisenä

200 g maustamatonta tuorejuustoa

1,5 - 2,5 dl tomusokeria

0,5 dl kookoshiutaleita

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vatkaa voi vaahdoksi. Lisää sokeri ja vatkaa vielä. Lisää munat yksitellen ja sekoita tasaiseksi. Yhdistä kuivat aineet toisessa kulhossa. Kaada kolmanteen, isoon kulhoon kookosmaito, sekoita hyvin. Lisää kookosmaidon joukkoon 1/3 kuivista aineista ja sekoita, sitten 1/2 voivaahdosta ja sekoita. Jatka vuorotellen lisäämistä kuivilla aineilla lopettaen. Sekoita, kunnes taikina on tasainen, mutta vältä ylivatkaamista. Lopuksi lisää joukkoon kookoshiutaleet. Laita paperivuuat muffinipeltiin ja täytä muffinivuuat vajaiksi. Paista 18-22 minuuttia kääntäen peltiä paistamisen loppuvaiheessa. (Miniversioiden paistoaika oli 17 minuuttia.) Varmista hammastikulla, että kakut ovat paistuneet kunnolla. Anna kakkujen jäähtyä muffinipellissä pari minuuttia ja siirrä sen jälkeen ritilätasolle jäähtymään täysin.

Kuorrutusta varten vatkaa voi ja tuorejuusto sekaisin pari minuuttia. Lisää tomusokeria vähitellen, kunnes seoksen makeus on sopiva. Mitä enemmän sokeria käytät, sitä jämäkämpää kuorrutuksesta tulee. Lopuksi lisää kookoshiutaleet. Pursota tai levitä kuorrute jäähtyneiden kuppikakkujen päälle ja ripottele koristeeksi kookoshiutaleita. Tarpeeksi jämäkkä kuorrute kovettuu huoneenlämmössä, ja kakkuset säilyvät tarjoilupöydässä hyvän näköisinä.

Sitruuna-mustikkakuppikakut Annie's Eats -blogista mukailtuna

Kuppikakut (Amerikan standardilla 16 kakkusta, mutta minulla 30 "isoa")

1,75 dl + 2 rkl yleisvehnäjauhoja

1,75 dl kakkujauhoja

1,5 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

220 g huoneenlämpöistä voita

2 dl sokeria

yhden sitruunan kuori

2 munaa

2 rkl sitruunamehua

1,25 dl huoneenlämpöistä maitoa

2,5 dl mustikoita

Fyllinki

200 g tuorejuustoa

70 g huoneenlämpöistä voita

7,5 dl tomusokeria (sic!)

1 rkl sitruunamehua (ei yhden sitruunan mehu, note to self...)

yhden sitruunan kuori

Koristeluun tuoreita (pensas)mustikoita

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Laita muffinipeltiin paperivuuat. Sekoita kulhossa 1,75 dl yleisvehnäjauhoja, kakkujauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Vatkaa toisessa kulhossa voi, sokeri ja sitruunankuori vaahdoksi. Sekoita munat joukkoon yksitellen ja sen jälkeen sitruunamehu. Sekoita taikinan joukkoon puolet jauhoseoksesta. Lisää maito. Lopuksi lisää jäljellä oleva jauhoseos ja sekoita taikina tasaiseksi. Älä ylivatkaa. Laita mustikat pieneen kulhoon ja lisää 2 rkl vehnäjauhoja. Pyörittele mustikat jauhoissa ja sekoita ne varovaisesti taikinan joukkoon. Täytä muffinivuuat hieman vajaiksi. Paista uunissa 20-22 minuuttia, testaa kypsyys hammastikulla. Anna paistuneiden kakkusten jäähtyä muffinipellissä 5 minuuttia ja sen jälkeen siirrä ne jäähtymään ritilälle.

Sekoita tuorejuusto ja voi tasaiseksi. Lisää joukkoon sitruunamehu ja sitruunan kuori. Lisää joukkoon tomusokeria vähän kerrallaan ja sekoita, kunnes täytteestä tulee jämäkkä. Pursota jäähtyneiden kakkusten päälle ja koristele tuoreilla mustikoilla.

Unelmien täyttymys minulle tämä blogikaappaus, vaikka tietotekniikan jumalat eivät ole olleet puolellani :) Toivottavasti Nooran lukijakunta toivottaa minut tervetulleeksi, ja saan joskus toistekin tulla moikkaamaan!

Ranskalainen suklaakakku

Ranskattaria, elämän(tapa)opetuksia ja parempia uuden vuoden lupauksia

Vuosi vaihtui Raumalla ranskalaisissa tunnelmissa. Meillä on ollut tapana juhlistaa uuden vuoden vaihtumista naapurin ystäväperheemme kanssa herkkujen ja tinan valamisen merkeissä. Koska naapurimme ovat istuneet meillä iltaa jo lukemattomia kertoja, on hauskaa miettiä illan ympärille joskus jokin teema. Tällä kertaa idea lähti äitini leipomasta ranskalaisesta kinkkupiirakasta. Ranskalaiset itse syövät uutena vuotena yleensä mereneläviä, joten teimme ajatuksen innoittamana myös savulohi- ja raputäytteisiä tuulihattuja. Raumalaisesta Ruokapuoti Lumosta pöytään löytyi herkullisia ranskalaistyyppisiä juustoja ja leipää. Jälkiruokana tarjoilimme crème brûléetä. Myöhemmin vuoden vaihduttua nautimme kahvin kanssa vielä ranskalaista suklaakakkua ja macaroneja. Ranskalainen suklaakakku lumosi meidät kaikki heti ensimmäisestä suupalasta. Kovin montaa suupalaa kakkua ei tosin pystykään syömään, niin täyteläistä se on. Kakku on sisältä valuvan suklainen: tässä taitaa siis olla myös se kauan etsimäni täydellinen mutakakku! Ohje löytyi Dansukkerin sivuilta nimellä Vappu Pimiän ranskalainen suklaakakku.

Savulohi- ja raputäytteiset tuulihatut, taustalla kinkkupiirakkaa

Ranskalaista iltaa suunnitellessamme päädyin selailemaan ideoita eri foorumeista, myös kirjasta nimeltä Ranskattaret eivät liho. Ranskalaisten reseptien ohella kirja pureutuu nimensä mukaisesti kysymykseen, miksi ranskattaret, nuo kulinarismin ja muiden elämännautintojen keskellä elävät naiset, eivät kärsi liikakiloista. Se jos mikä tuntuu olevan tällä hetkellä kiinnostavaa – ainakin päätellen naistenlehtien tammikuisesta kestoteemasta. Ranskattaret eivät liho on ainoa ”laihdutusopas”, jonka olen koskaan lukenut, mutta uskallanpa veikata, että se on myös paras olemassa oleva. Ostin kyseisen pokkarin sen sisällöstä mitään tietämättä muutama vuosi sitten lentokentältä – en laihdutusoppaaksi vaan hauskan nimensä perusteella viihdyttäväksi matkalukemiseksi. Nimenomaan sellaista se onkin. Ranskalaislähtöinen kirjailija Mireille Guiliano kertoo koukuttavasti oman tarinansa Amerikassa vietetyn vaihto-oppilasvuoden aikana kertyneistä lisäkiloista, niistä eroon pääsemisestä ja palaamisesta takaisin ranskalaiseen tasapainoon: elämäntapaan, jossa saa syödä mitä haluaa ilman että se näkyy painossa. Kirjallaan Guiliano haluaa levittää sanomaansa kaikille länsimaisille naisille, jotka eivät omaa tasapainoaan ole vielä löytäneet. Ja kuten arvata saattaa, kysyntä neuvoille on suuri. Hauskan kerronnan ja ranskalaisten reseptien vuoksi voin suositella kirjaa kyllä kaikille muillekin kuin tasapainonsa etsijöille!

Yhteiskunnassamme ei ole pulaa herkullisesta ruuasta ja niinpä jokainen hiukankin mielihaluja omaava (lue: terve) aikuinen ihminen joutuu tiedostamaan, millaista ruokafilosofiaa elämässään noudattaa. Mielestäni juuri filosofiassa on painonhallinnan avain, ei joulun jälkeen, ennen bikinikautta, grillikauden jälkeen tai ennen pikkujoulumekkoon ahtautumista tapahtuvissa pikaratkaisuissa ja kuureissa. Ranskattaret eivät liho tarjoaa oman erinomaisen filosofiansa, mutta seuraavaksi ajattelin esitellä omat elämäntapaoppini. En ole keksinyt ruutia uudelleen (vai miten se sanonta meni), mutta seuraavat ajatukset ovat taatusti toimivampia pidemmän päälle kuin yksikään ihmedieetti!

1. Kohtuus kaikessa. Tämän lauseen olen oppinut äidiltäni jo varhaislapsuudessa ja näin vanhemmalla iällä ole todennut, että kaikki ajatukset painonhallinnassa (tai elämänhallinnassa yleensäkin) palaavat näihin kahteen sanaan. Äitini on kertonut, että samaa ajatusta viljeli myös neuvolajärjestelmän kehittäjä Arvo Ylppö. Hän piti tärkeänä esimerkiksi sitä, että ihminen saa herkutella vaikka joka päivä! Siis kohtuuden rajoissa tietenkin. Myös ranskattarien salaisuus perustuu kohtuus kaikessa ajatukseen: mitä vaan voi syödä, myös ranskalaisia suklaakakkuja, kunhan määrä on kohtuullinen. Kohtuus kaikessa on sisäänrakennettu meihin, mutta jostain syystä se on älyttömän helppo unohtaa. Myös laihduttajan on muistettava kohtuus: radikaalit laihdutusruokavaliot, herkkulakot ja kuntokuurit saattavat aiheuttaa hetkellisen painonpudotuksen, mutta johtavat lopulta entistä suurempaan romahdukseen kehon ja mielen väsyessä. Kohtuus on toteutunut, kun sekä mieli että keho voivat hyvin. Pyrkikäämme siihen.

Pullataikinan ahmiminen varhaislapsuudessa on klassinen tapa oppia, mitä kohtuus tarkoittaa

2. Tasapainota. Tämän salaisuuden olen oppinut ranskattarilta. Joka päivä ja joka ruokahetki ei ole samanlainen, toisinaan tulee syötyä raskaammin, toisinaan kevyemmin. Tasapainottelu on ratkaisu heilahduksiin. Kirjailija Guillianon sanoin: ”Kun lisäät nautinnon jonnekin, tee toisaalla vastaava vähennys. -- Jätä cocktail väliin. Ojenna leipäkori eteenpäin.” Tämän ranskattaret kuulemma osaavat luonnostaan, mutta meillä muillakin on onneksi mahdollisuus oppia jekuttamaan itseään. Keskeistä tasapainotuksessakin on taas kohtuus, niin nautinnoissa kuin vähennyksissäkin.

3. Syöminen on tehokkain tapa vaikuttaa painoon. Tämän, jos minkä, olen oppinut lääkärikoulussa. Millään muilla tekijöillä kuin syömisellä on hyvin vähän vaikutusta siihen, lihooko vai laihtuuko ihminen. Kannattaakin siis kertaalleen pohtia millaista ruokaa syö ja kuinka suuria ovat annoskoot. Säännöllinen liikunta lisää tietysti energiankulutusta, mutta jos aikoo polttaa ylimääräisen herkkuhetken sisältämän energian urheilemalla, vaatii se aikamoisen treenin. Tämän kammottavan totuuden voi havaita esimerkiksi kalorikulutusta mittaavalla juoksumatolla. Mutta vielä energiansaannin merkityksestä: ylipainolla on tietenkin taipumusta kertyä enemmän tietyissä elämänvaiheissa, mutta elimistön tuottamat hormonit tai tietyt lääkeaineet eivät itsessään sisällä ylimääräistä energiaa. Ne voivat lisätä ruokahalua, mutta syöminen on tahdonalaista toimintaa ja ylipainon kertymiseen on siis mahdollista itse vaikuttaa. ”En syö mitään ja silti lihon” ei onneksi voi olla totta.

"Omena päivässä pitää lääkärin loitolla. Ja syökää myös särkeä, se kasvattaa järkeä!" asiantuntija neuvoo uusien tutkimustulosten valossa.

4. Ruoka ei syömällä lopu. Tämän lauseen opin jostakin naistenlehdestä. Kumma kyllä niistä voi joskus oppia jotain muutakin kuin vippaskonsteja! Entisaikojen ruokapulat ovat jättäneet meihin länsimaisiin ihmisiin selvästi jälkensä, sillä jokin vietti komentaa meitä syömään jätemyllyn lailla kaiken mitä vastaan tulee. Kauniimmin sanottuna: ruokaa ei tarvitse ottaa lisää vain siksi, että sitä on jäljellä, viimeistä kakunpalaa ei tarvitse syödä pois kuleksimasta tai lasten lautasilta ei tarvitse kerätä tähteitä äidin ja isän lautaselle. Meidän yhteiskunnassamme ruokaa nimittäin ilmestyy jostakin jatkuvasti lisää tuhottavaksi! Niin, kunpa voisimmekin selvitä tästä epäkohdasta jakamalla kaiken ylimääräisen ruuan nälänhädästä kärsiville maille. Ennen kuin painonhallintafilosofiani eksyy aiheesta, palataan asiaan: syö vain sen verran, että olet kylläinen.

5. Valintojen maailma. Nimestään huolimatta tämä kohta ei liity Kummeliin vaan valintoja oppii tekemään vain valitsemalla itse. Lapsena minussa herätti suurta ihmetystä, jos vaikkapa juhlissa karkkia tarjottaessa osa aikuisista kieltäytyi ottamasta herkkupalaa. Nyt aikuisena olen alkanut tehdä omia valintojani tässä yltäkylläisyyden maailmassa. Olen huomannut, etten oikeastaan edes pidä karkista – miksi sitä siis automaattisesti söisin? Suklaa on suurinta herkkuani, mutta senkään antama nautinto ei lisäänny muutaman palan jälkeen. Samoin pienempi kakunpala antaa yhtä suuren ilon kuin suurempikin, mutta kohtuullinen herkuttelu ei vaadi jälkikäteen sen kummempia tasapainottelujekkuja. Sipsejä voisin vetää vaikka kuinka, mutta olen todennut, etten ahmi niitä hyvän maun vaan kummallisen sipsien laukaiseman himon vuoksi. Muutama sipsi siis riittää, jos parempaakin ruokaa on tarjolla. Kuten jo totesin, mieliteot ovat terveitä ja olisi kohtuutonta olla toteuttamatta niitä – niin, kohtuuden rajoissa. On myös tärkeää osata tulkita itseään: jos elimistö huutaa vaikkapa lakritsia, on sitä silloin syötävä. (Äkillisessä lakritsinhimossa on muuten yleensä kysymys alhaisesta verenpaineesta – lakritsi nostaa verenpainetta, joten tarpeet myös perustuvat johonkin.)

Aika paha tämä valintojen maailma! Maistellaan siis kaikilta lautasilta.

6. Elä niin kuin haluat ja ole tyytyväinen lopputulokseen. Veikkaanpa, että useimpien ihmisten ihanteena ei ole elää kurissa ja nuhteessa vaan noudattaa perusterveellisiä, helppoja elämäntapoja. Mikäli niiden tuottama lopputulos ei silmää miellytä, vika on silmässä (valitettavan usein juuri omassa) eikä kropassa. Pari vuotta sitten kävin mallikoulua, jossa opin muutamia hyviä juttuja elämää varten. Paras oppi oli naisellinen ja näyttävä, lantion keikkumaan saava kävelytyyli. Toiseksi paras oppi oli se, että aliravituimmatkin neitokaiset ovat liian paksuja Milanon ihannemittoihin. Aina siis löytyy joku standardi, jonka mukaan olet väärän kokoinen – parasta pitää huolta, ettei moinen standardi ei ole omasi! Pitäköön Milano siis kutistuneen mittanauhansa. Voin kertoa vielä pienen käytännön esimerkin omasta elämästäni. Olen viime aikoina joutunut viikkaamaan kasaan paljon vanhoja lempivaatteitani, koska peffani en enää mahdu niihin. Tapaus ei kuitenkaan kerro juurikaan muusta kuin naisen biologian riemuvoitosta, joten iloitkaamme siitä. En siis ajatellut aloittaa uutta vuottani terveydelle vaarallisella elämäntapamuutoksella vaan ostamalla uusille mitoilleni uusia vaatteita. Aika mukavaa ongelmanratkaisua. Veikkaanpa, että monen muunkin ”ulkonäköpulmat” ratkeaisivat ripauksella tervettä itserakkautta. Eihän se toki aina näin helppoa ole, enkä usko, että myöskään omat ”naisen biologian riemuvoittoni” jäävät tähän. Juuri katsomassani vanhassa Sinkkuelämän jaksossa (se on muuten varmasti opettavaisin tv-ohjelma, mitä koskaan on tehty) Samantha ei suostu muiden naisten tapaan keksimään yhtään vikaa ulkonäöstään: ”I happen to love the way I look!” eli "Satun rakastamaan sitä, miltä näytän!" Tuon ilmauksen sisäistäminen olisi monelle muullekin paras uuden vuoden tavoite!

"Ai näyttää hyvältä? Hei kiitti!"

Hei hei vaan, nyt sitä suklaakakkua! Tärkeintä tämän kakun leipomisessa on tarpeeksi vahva suklaa (tavallinen taloussuklaa on aivan liian mietoa!) ja tarpeeksi lyhyt paistoaika.

Ranskalainen suklaakakku

200 g voita

200 g vahvaa tummaa suklaata (esim. 70 % kaakaota)

2 dl sokeria

4 munaa

3½ dl vehnäjauhoja

Paistaminen: 225 °C, 10–15 minuuttia

Sulata voi ja suklaa mikrossa. Anna jäähtyä hieman. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä voi-suklaaseos munasokerivaahtoon. Lisää vehnäjauhot kääntelemällä, älä vatkaa. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun pyöreään irtopohjavuokaan. Paista kakkua 10–15 minuuttia 225-asteisessa uunissa. Kakun kuuluu jäädä keskeltä valuvan raa'aksi, joten ota kakku pois heti, kun sen pinta on kypsynyt, mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Tarjoile kakku löysän kermavaahdon kera.

P.S. Uusi vuosi, uudet kujeet: Koska blogitekstini sisältävät paljon muutakin tarinaa kuin vain reseptejä, lisäsin uuden vuoden uutuutena varsinaisen otsikon alle pienen tekstiä luonnehtivan alaotsikon.

Luumuclafoutis

Luumuclafoutis kuvassa keskellä

Viimeisestä blogikirjoituksestani on kuin varkain kulunut jo kaksi viikkoa. Edellisen kirjoitukseni jälkeen minusta on tullut työmyyrä TYKS:in kirurgian ensiapuun ja saattaa olla, että se on hieman vaikuttanut ajankäyttööni… Vihdoin ehdin kuitenkin hetkeksi lempiharrastusteni eli kokkailun ja bloggailun pariin. Tämän viikon tiistaina minulla oli kunnia kestitä hienoa herrasväkeä täällä Turun kämpilläni.

Yläkuvassa hymyilevä ystävättäreni järjesti minulle syntymäpäivälahjaksi herkullisen illallisen viime keväänä. Jo silloin ehdotin, että ihanasta synttäri-illallisesta tehdään perinne. Siispä nyt syksyllä oli minun vuoroni kokkailla ystäväni syntymäpäivän kunniaksi ja mukaan kesteille ennätti tulla myös ystäväni aviomies. Sekä viime kevään että nyt syksyn illallisiltana oikeista syntymäpäivistämme oli kulunut jo useita viikkoja, jopa pari kuukautta, mutta eipä se juhliminen niin päivän päälle ole! Ja pointtina illalliskutsuissa ei tietenkään ole itse syntymäpäivä vaan mukava yhdessäolo.

Koko hauskuus alkoi menun suunnittelusta ja inspiraation kokkailuihini hain taas syksystä. Edellisenä viikonloppuna ehdin käydä kotipaikkakuntani silakkamarkkinoilla ja ostin sieltä illalliskutsujani varten kantarelleja ja lappilaisen Niemen juustolan ihanaa piimäjuustoa. Kalaakin pääsi illallispöytään, mutta tällä kertaa ihan K-kaupan tiskiltä eikä markkinakojuista. Kotoa Raumalta mukaani nappasin vielä kotipihamme luumuja ja kotona pyöräyttämääni saaristolaisleipää. Siinähän raaka-aineet melkein olivatkin koossa!

Pääruuaksi keitin tietysti edellisen postauksen bataatti-kantarellikeittoa. Saaristolaisleivästä tein keiton seuraksi kylmäsavulohitahnalla päällystettyjä herkkupaloja. Tarkemman ohjeen lohileipiin voin postata joskus myöhemmin, mutta leivänpäällinen syntyy helposti seuraavista aineksista: kylmäsavulohta, maustamatonta tuorejuustoa, crème fraîchea, tilliä, sinappia ja sitruunamehua. Nämä oman maun mukaan sekaisin ja yhdistelmä saaristolaisleivän kanssa on lyömätön! Juustolan piimäjuustosta taiteilin salaatin vähän kummitätini salaatti-ideaa soveltaen: salaattipedille verkko- ja hunajamelonisiivuja, kurkkua, viinirypäleitä, piimäjuustoa, saksanpähkinöitä ja kuivattuja karpaloita.

Jälkiruuaksi tein luumuista jo pitkään haaveissani ollutta ranskalaista clafoutista, joka on vähän hienostuneempi versio pannukakusta. Clafoutikseen tulee perinteisesti kirsikoita, mutta löytämieni reseptien mukaan clafoutikseen sopivat loistavasti oikeastaan kaikki marjat ja hedelmät. Luumu taitaa olla jopa toisiksi suosituin clafoutiksen täyte ja se sopikin siihen erittäin hyvin. Tein clafoutista vasta toisen kerran elämässäni ja edellisellä kerralla käyttämääni ohjeeseen en jostain syystä ollut ihan tyytyväinen. Nyt löysin Voisilmäpeliä-blogista vakuuttavan clafoutisohjeen, jota hieman mukailin. Reseptivalinta osui tällä kertaa nappiin. Jälkiruoka oli juuri sellaista kuin odotinkin: mehevää, tiivistä, pehmeää, makeaa, samettista… herkullista. Vieraatkin tykkäsivät. Clafoutis oli mielestäni myös kaunis, luumut tekivät siitä todellisen vaaleanpunaisen viettelyksen. Synesteetikkona koin ihanan ja minulle harvinaisen maun ja värin yhdistymisen: luumuclafoutis maistui nimenomaan lempiväriltäni vaaleanpunaiselta! Jos sinäkin näet kirjaimet väreinä tai muuta mukavaa, ymmärrät ehkä, mitä tarkoitan. Kokemusta on vaikea kuvailla sanoin, mutta luumuclafoutis maistui siltä, miltä vaaleanpunainen väri näyttää. Kummallista kyllä, tuntui, että ymmärsin jotakin uutta myös tutusta lempiväristäni... Ei-synesteetikoille selvennykseksi: vaaleanpunaiselta maistuvan ruuan ei tarvitsisi oikeasti olla vaaleanpunaista, esimerkiksi appelsiini voisi maistua siniseltä. Jep, umpihullua, mutta se kulkee suvussa. (On myös aika myöhä, kun kirjoitan tätä, joten pistetään herkistelevät värihourailuni vaikka väsymyksen piikkiin...)

Näin siis vietimme sateisen syysillan maku-, väri- ja lomavalokuvaelämyksistä nauttien. Sain vastakutsun saapua ystäväni ja hänen miehensä luo illalliselle vielä tässä syksyn puolella. Täytyypä pitää siitä kiinni!

Luumuclafoutis

Pohjalle:

n. 300 g luumuja

½ dl sokeria

Taikina:

3 kananmunaa

1 ½ dl vehnäjauhoja

ripaus suolaa

½ dl sokeria

2 ¼ dl kevytmaitoa

voita vuoan voiteluun

tomusokeria koristeluun

Paistaminen: 180 °C, 40–50 minuuttia

Viipaloi luumut ja poista niistä kivet. Lisää sokeri luumujen joukkoon ja anna maustua ainakin puoli tuntia. Vatkaa kananmunien keltuaiset rikki haarukalla ja sekoita muut aineet kanamunien joukkoon. Voit turvottaa taikinaa hetken. Voitele uunivuoka voilla, levitä luumut ja niistä irronnut mehu vuoan pohjalle ja kaada taikina päälle. Paista uunissa 180 °C:ssa 40–50 minuuttia tai kunnes clafoutis on kunnolla hyytynyt. Voit valmistaa clafoutiksen myös pienissä annosvuoissa, jolloin paistoaika on hieman lyhyempi. Anna clafoutiksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Ripottele pinnalle tomusokeria ja tarjoa vaniljajäätelön tai kermavaahdon kanssa.

Kuvat on tällä kertaa räpsitty nopeasti pienellä vaaleanpunaisella (hei, nyt riittää...) pokkarikamerallani. Ja juuri, kun sain kehuja blogini kauniista ruokakuvista!

Omena-tiramisu

Olen ehtinyt pääsiäisenä kokkailla ja leipoa niin paljon, että minulla riittäisi blogiin materiaalia koko loppukevääksi. Pian saatte kuitenkin lukea matkajuttuakin, sillä lähden huomenna siskoni kanssa Italiaan! Meillä molemmilla on lomaa kerrankin samaan aikaan ja pääsemme ensimmäistä kertaa matkalle ihan kahdestaan. Matkamme tärkein päämäärä on mennä katsomaan opiskelijavaihdossa olevaa serkkuamme Sienaan. Sienan lisäksi ihmettelemme Firenzen ja Rooman elämää.

Italia taitaa olla suosikkimatkakohteeni lisäksi suosikkiruokamaani. Yksi matkan tavoitteista onkin maistella taas kaikkea ihanaa italialaista ruokaa ja raportoida yksityiskohdat huolellisesti blogiini. Serkkuni Sienassa osaa varmasti antaa meille hyviä herkutteluvinkkejä, sillä ruokakulttuuri kuuluu myös hänen mielenkiintonsa kohteisiin. Serkullani on aivan ihana ruokablogi Piece of Cake, jossa kokkaillaan usein upeita italialaisia ruokia. Ja juuri serkkuni kannustamana perustin itsekin oman ruokablogin!

Italian matkan innoittamana jaan nyt omena-tiramisun reseptin. Tarjosin tätä lauantaina naapurin ystävillemme, jotka olivat meillä juhlimassa synttäreitäni. Tiramisusta olen kirjoittanut blogiini aiemminkin. Tämä omena-tiramisu on kuitenkin enemmän täytekakun sukulainen, johon on otettu tiramisusta vaikutteita. Kostutukseen käytetään kahvia, täytteestä löytyy tuorejuustoa ja kakun pinnalta kaakaojauhetta. Täytteenä on myös omenasosetta, joka tekee tiramisukakusta ihanan raikkaan. Tämä oli todellakin suussa sulavan herkullista ja kehuja tuli myös muilta maistelijoilta: ”Tosi hyvää!” Kiittäkäämme taas Pirkka-lehteä loistoreseptistä, joka on pienin mukailuin tässä:

Omena-tiramisu

Pohja:

4 kananmunaa

2 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Kostutus:

noin 1 dl vahvaa kahvia

1 rkl sokeria

Täyte:

300 g omenasosetta

2 dl vispikermaa

2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

200 g maustamatonta tuorejuustoa

4 rkl sokeria

2 rkl sitruunamehua

Pinnalle:

kaakaojauhetta

tummaa suklaata lastuina

Paistaminen: 225 °C, noin 5 minuuttia

Vaahdota huoneenlämpöiset kanamunat ja sokeri. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja kääntele varovasti vaahdon joukkoon. Levitä taikina leivinpaperilla päällystetylle uuninpellille ja paista 225 °C:ssa noin 5 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä ja leikkaa se sitten kolmeen samankokoiseen suorakaiteen muotoiseen osaan.

Vaahdota vispikerma ja vaniljakastike omissa kulhoissaan. Vatkaa tuorejuusto, sokeri ja sitruunamehu vaniljakastikkeen joukkoon. Yhdistä tähän vispikermavaahto. Tarkista maku. Täytteen ei kannata olla kuitenkaan kovin makeaa.

Laita yksi kakkupohjista tarjoilualustalle ja kostuta se kahvilla, johon on lisätty sokeria. Levitä kostutetulle pohjalle ensin kerros omenasosetta ja sitten tuorejuustotäytettä. Nosta toinen kakkupohja päälle ja tee toinen kerros samoin. Kostuta viimeinenkin kakkupohja ja levitä sen päälle tuorejuustoseosta. Anna kakun vetäytyä viileässä vähintään pari tuntia ennen tarjoilua. Siivilöi pinnalle kaakaojauhetta ja koristele suklaalastuin.

Pääsiäistunnelmaa Raumalta

Tiramisu

Varoitan heti kaikkia vannoutuneita tiramisun ystäviä: tämä ohje on äärimmäisen vääräoppinen! Varoitan myös kaikkia jälkiruokien ystäviä: tätä herkkua on saatava lisää!

Tiramisuhan on italialainen jälkiruoka, joka sisältää perinteisesti muun muassa mascarpone-juustoa, savoiardi-keksejä ja likööriä. Tämä tiramisu ei sisällä näistä mitään! Ehkä juuri poikkeavien ainesosien vuoksi tämä resepti kiinnittikin huomioni. Lopputuloksena oli kaikesta huolimatta (tai juuri siksi) uskomattoman herkullinen jälkiruoka.

Minulla ei ole mitään mascarponea ja savoiardi-keksejä vastaan, mutta tiramisuun lisättävä likööri ei miellytä makuaistiani. Kahvi on toinen ainesosa, jota tiramisussa vierastan, koska en ole kahvinjuojakaan. Juuri näistä syistä en oikeastaan koskaan uskalla tilata ravintoloissa jälkiruuaksi tiramisua. Koskaan ei tiedä mitä saa. Maistelen sitten tiramisua aina joltain toiselta pöytäseurueessa. Joskus yllätyn positiivisesti, mutta useimmiten olen onnellinen, että tilasin itse muuta.

Ostimme viime kesänä Anna-Leena Härkösen Taikinaterapiaa-nimisen reseptilehden. Jostain kumman syystä yksikään resepti ei ollut ennättänyt kokeiltavakseni, kunnes eräänä päivänä tavallaan löysin lehtisen uudestaan. Pyöräytin lehtisestä saman tien kolme eri herkkua. Yksi niistä oli tämä tiramisu, kaksi muuta ilmestyy aikanaan blogiin, kannattaa odottaa! Muokkasin ohjetta ihan pikkuisen alkuperäisestä, mutta samat ainesosat säilytin. Härkönen kuvailee tämän tiramisun ohjetta yksinkertaisimmaksi ja parhaimmaksi, ja vakuutti näin minutkin siitä, että joskus feikki voi olla parempaa kuin aito. Kaurakeksit ja maitorahka savoiardien ja mascarponen tilalla tekevät tiramisusta oikeastaan raikkaan suomalaisen version. Kahviakin oli juuri sopiva määrä, maistui erinomaisesti minullekin. Ja alkuperäisessä ohjeessa likööri löytyy kyllä suluista, joten jos itse pidät siitä, lorauta mukaan.

Tiramisu

Pohja:

170 g kaurakeksejä

25 g voisulaa

n. 1 dl lämmintä vahvaa kahvia

(2 rkl kahvilikööriä tai konjakkia)

Täyte:

2 dl kermavaahtoa

1 prk maitorahkaa

3/4 dl sokeria

2 tl vanilijasokeria

(2 rkl kahvilikööriä tai konjakkia)

3 liivatelehteä

2 rkl kuumaa vettä

Pinnalle:

kaakaojauhetta

Murskaa kaurakeksit murusiksi haarukalla ja sekoita joukkoon voisula. Kaada kahvi keksinmurujen joukkoon ja halutessasi lisää myös alkoholi. Muruseos saa olla aika vellimäistä, mutta voit säätää kosteutta oman makusi mukaan. Levitä muruseos kevyesti voidellun vuoan pohjalle.

Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon maitorahka sekä sokerit. Halutessasi voit lisätä myös tilkan alkoholia. Liuota liivatelehdet kiehuvan kuumaan vesitilkkaan ja lisää liuos kermaseokseen tasaisesti sekoittaen. Levitä kermatäyte pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia. Siivilöi pinnalle kaakaojauhetta ennen tarjoilua.

Haluanpa kertoa teille lopuksi erään mukavan asian. En ollut ehtinyt hetkeen päivitellä blogiani opiskelukiireiden vuoksi. Nyt kun kiireeni hieman helpottivat ja pääsin taas innokkaasti bloggailun pariin, sain myös aika yllättävän uutisen. Suomen ykkösruokablogi Pastanjauhantaa oli kokannut tortellinivuokaani ja linkittänyt oman pikku blogini sivulleen! Aikamoinen juttu juuri aloittaneelle bloggaajalle, ihanaa! Huomasin heti, että kävijälaskurini summa oli kasvanut reilusti tämän myötä. Tervetuloa siis kaikki uudetkin lukijat, toivottavasti bloggaukseni innostavat kokkailemaan ja leipomaan!