Quiche

Miksen mä ole älynnyt tätä aikaisemmin?

Täällä Italiassa minulla on ystäviä eri puolilta maailmaa. Sen myötä olen päässyt tutustumaan hieman myös muiden maiden kuin Italian ruokakulttuureihin. Minusta on mielenkiintoista katsella esimerkiksi kämppäkavereideni touhuja keittiössä: miten unkarilainen ystäväni loihtii perunoista uppopaistamalla syntisen hyvännäköisen iltapalan tai kuinka Korean tyttö muuttaa keittiömme aasialaiseksi ravintolaksi. ”Mangia, mangia!” hän kehottaa, kun tulen uteliaana kurkistelemaan. Ei tarvitse kahta kertaa käskeä!

Uusiseelantilaisen ystäväni kanssa puhuimme kerran tuotteista, joita olemme täällä Italiassa kaipailleet. Ystäväni harmitteli raejuuston puuttumista kauppojen valikoimasta. ”Olen tottunut laittamaan sitä quicheen, jota tykkään tehdä usein.” ”Hetkinen! Mihin? Jos kerrot, mitä se on ja miten sitä tehdään, niin näytän sinulle, mistä saa raejuustoa.”

Ja niin hän kertoi. Quiche on kuulemma mitä tavallisin uusiseelantilainen ruoka. Minulle itselleni nimestä tulee mieleen ranskalaisten kinkkupiiras Quiche Lorraine, mutta Uudessa Seelannissa quiche on paksu uunimunakas. Myös uusiseelantilaiseen quicheen voi leipoa piirakkapohjan, mutta ainakin ystäväni jättää sen useimmiten ilman. Quiche on niin sanottu kierrätysruoka: sen täytteeksi voi laittaa oikeastaan mitä vain ja tyypillistä onkin niin sanotusti tyhjentää siihen kaikki jääkaapin jämät. Olennaista ovat vain kananmunat, jotka sitovat ainekset yhteen – quicheksi. Ystäväni valmistaa quichea usein ison annoksen ja leikkaa siitä annospaloja lounaaksi töihin. Erityisen suosittua tämä ruoka on kuumalla säällä, sillä se on kevyttä ja maistuu myös viileänä. Täysin uusiseelantilaista quiche ei kuitenkaan ole, sillä ruokalaji oli tuttu myös australialaiselle ja englantilaiselle ystävälleni.

Quiche valmistuu fiilispohjalta: "Lisätäänpä vielä yksi kananmuna!"

Reseptiä tivatessani sain vastaukseksi vain: ”Ei sitä ole! Voit tehdä sen niin monella tavalla.” Ystäväni saikin sitten luvan näyttää kädestä pitäen edes yhden tavan valmistaa quiche. Tätä on helppo lähteä varioimaan. Alla ohje, kuten me sen teimme. Kertokaapa, mitä te keksitte!

Quiche eräällä tavalla

1 paprika

1 pieni kesäkurpitsa

1 punasipuli

3 valkosipulinkynttä

200 g savukinkkua

200 g raejuustoa

200 g ricottajuustoa

100 g kypsennettyä pinaattia (esim. sulatettua pakastepinaattia)

7-9 kananmunaa

muutama ruokalusikallinen maitoa

kuivattuja yrttejä

pippuria

suolaa

juustoraastetta

Paistaminen: 200 C°, noin 30 minuuttia

Leikkaa kasvikset suikaleiksi ja paista öljyssä pannulla. Silppua sipuli ja valkosipuli ja kuullota kevyesti. Anna kasvisten jäähtyä rauhassa. Suikaloi kinkku. Riko kananmunat (käytä munia ensin vähemmän ja jos seos tuntuu liian kuivalta, riko joukkoon lisää) ja sekoita joukkoon jäähtyneet kasvikset, juustot ja kinkku. Lisää joukkoon loraus maitoa. Mausta. Voitele suuri uunivuoka (meillä oli käytössä kaksi pientä) ja kaada seos vuokaan. Ripottele pinnalle juustoraastetta tai nokareita ricottajuustosta. Paista 200 C°:ssa noin puoli tuntia tai kunnes munakas on hyytynyt ja hieman ruskistunut. Tarjoa hieman jäähtyneenä esimerkiksi salaatin kanssa. Quichen maistuu vähintään yhtä hyvältä myös seuraavana päivänä.

 Tällä hetkellä ystäväni on jo toisella puolella maapalloa...

Kurpitsatouhua

ja ilmoitusluontoinen asia

Kerronpa teille vähän juttua samalla kun touhuan tämän kurpitsan kanssa! Istukaapa alas.

Perjantaina oli viimeinen työpäiväni. Kuten olen monta kertaa tänä kesänä maininnutkin, olen ollut töissä koko kesän, mikä on itselleni kovin epätyypillistä. Nyt on kuitenkin 16 viikkoa ihka ensimmäisiä lääkärin töitä suoritettu päätökseen ja hymy on herkässä. Ja vielä herkemmässä siitä syystä, että tämän kaiken aherrukseni jälkeen minua odottaa välivuosi Italiassa!

Koulunkäynti lääkiksessä alkoi siis jo elokuun alussa, mutta itse en palannutkaan tänä lukuvuonna tuttujen kasvojen pariin. Olen jo jonkin aikaa haaveillut pienestä breikistä katkaisemaan rankkaa opiskeluputkea. Minulle oli alusta asti aika selvää, mitä välivuoteni aikana teen: toteutan haaveeni oppia puhumaan italiaa, minun mielestäni maailman kauneinta kieltä! En ole menossa vaihto-opiskelijaksi Italian lääkikseen vaan menen opiskelemaan nimenomaan italian kieltä kielikurssille. Samalla tietysti ajattelin kerryttää oppia tämän rakastamani maan ihmisistä, elämäntyylistä, kulttuurista, historiasta ja tietysti – ruuasta.

Nooras söta o saltiga -blogin seurassa pääsettekin nyt joksikin ajaksi seuraamaan erityisesti italialaista ruokakulttuuria. En osaa vielä sanoa, paljonko pystyn Italiassa ollessani itse olemaan keittiössä, voi olla että paljonkin – tai sitten vähemmän. Ruuasta joka tapauksessa tullaan edelleen puhumaan, katsotaan yhdessä, millä tavalla.  Mikäli itse haluaisit lukea myös matkani muusta puolesta, olet tervetullut seuraamaan myös toista juuri perustamaani blogia. Siellä jaan kuulumisiani seikkailun varrelta. Tämä toinen blogini on henkilökohtaisempi ja siksi jaan osoitetta vain sitä pyytäville – on kiva tietää, ketkä jakavat elämääni! Älä kuitenkaan epäröi pyytää osoitetta, Söta o saltigan lukijat ovat ehdottomasti tervetulleita mukaan. Laita minulle omalla nimelläsi sähköpostia osoitteeseen sotaosaltiga [at] luukku.com ja odota paluupostia.

Semmoista! Jännää vai mitä! Nyt voidaankin ihmetellä vähän tätä kurpitsatouhua. Käypä sinäkin ostamassa torilta kurpitsa. Koverra hattu pois veitsi vähän lappeellaan. Poista siemenet ja sitä ympäröivä ”höttö”. Koverra reunojen maltoa talteen vaikkapa jäätelökauhan ja veitsen avulla niin paljon kuin vain saat irti. Jos jännetupen tulehdus uhkaa, unohda lyhdyn teko ja pilko kurpitsa pienemmiksi paloiksi, silloin voit vain leikellä hyvät osat talteen niin kuin melonista konsanaan. Mutta jos sinnikkyys riittää, tee jäljelle jäävästä kurpitsan kuoresta kiva lyhty.

Sitten alkaakin kurpitsasoseen valmistus. Tämä soseen valmistus on aikamoinen taitolaji ja siihen minut perehdytti Virpi. Virpi on perehdyttänyt minut myös moneen muuhun asiaan, esimerkiksi derivointiin ja moolimassan laskemiseen, mutta nyt käymme läpi kurpitsasoseen valmistusta. Virpi on nimittäin todennut, että kurpitsan hedelmälihan normaali keittäminen ja soseuttaminen jättää soseen aivan liian vetiseksi. Siksipä kurpitsa keitetäänkin mehumaijalla! Touhu on kuitenkin nurinkurista: mehustamisen jälkeen malto talteen ja mehu heitetään mäkeen! Sitten malto soseutetaan sauvasekoittimella. Ota soseesta talteen 4 dl ja laita se pakkaseen. Odota seuraavaa postausta, jossa julkaistaan eräs ihana kurpitsaresepti, johon sosetta siis käytetään… (Toivotaan nyt, että onnistun itse ensin tämän Virpin lahjoittaman ihanan reseptin kanssa!)

Tein pakastuksen jälkeen jäljelle jääneestä soseesta ja puhdistetuista kurpitsansiemenistä pari muutakin juttua, jotka eivät nekään pöllömpiä olleet. Pestyihin kurpitsansiemeniin sekoitin suolaa ja paahdoin uunissa 225 °C:ssa noin 15-20 minuuttia. Kivaa naposteltavaa! Lopusta kurpitsasoseesta, jota jäi itselläni muutama desilitra, tein kurpitsalasagnea. Tarkoitukseni oli noudattaa Turun sanomien Extran kurpitsalasgnen ohjetta, mutta koska sosetta jäi sen verran vähän, teinkin kurpitsa-ricotta-pinaatti-suppilovahverolasagnea… Tuli oikein hyvää. Suolalla, pippurilla ja yrteillä maustettu kurpitsasose vuoan pohjalle, päälle lasagnelevyjä ja mozzarellasta tehtyä juustokastiketta. Sitten juustokastikkeen päälle suppiskerros, mausteita mukaan! Taas lasagnelevyjä ja levyjen päälle ricottajuustoa, johon on sekoitettu pakastepinaattia. Katso pinaattitäytteelle ohje vaikkapa tästä. Sitten vielä juustokastiketta, lasagnelevyt ja päällimmäiseksi juustokastiketta ja parmesaaniraastetta. Uunissa 45-60 minuuttia ja asteita 175. Me tykättiin!

Ciao!

P.S. Italian meininki alkaa lokakuun alussa…

Peruna-kesäkurpitsapiirakka

Kesäkurpitsateema jatkuu!

Alkusyksyn kokkailu on aina yhtä inspiroivaa. Vaikka nykyään lähes kaikkea on saatavilla kaupoista ympäri vuoden, onneksi sadonkorjuun tunnelma valtaa ihmiset edelleen.  On taas aika tehdä sitä ihanaa omenapiirakkaa ja tätä herkullisinta kantarellikeittoa... Kodin kuvalehden peruna-kesäkurpitsapiirakan ohje on maannut pöytälaatikossani pitkään odottamassa kokeilua. Ohje osoittautui erinomaiseksi moneltakin osalta! Piirakan pohja oli pehmeän herkullinen ja rahkan ja tuorejuuston täytteeseen tuoma koostumus toimi todella hyvin. Piirakan täytettä voisi soveltaa toki monella tavalla, ensi kerralla mukaan voisin laittaa vaikkapa niitä kantarellejakin. Perunanviipaleet tekivät piirakasta varsin ruokaisan ja juuri siksi mukavan vaihtoehdon tavalliselle perunalisäkkeelle.  Ja mikä hienostunut tapa uusiokäyttää eilisen keitetyt perunat! Tämä piirakka sopiikin parhaiten ruokapöytään, kahvipöydän suolaiseksi taas toisenlaisella täytteellä.  Ehdottomasti kokeilemisen arvoista!

Peruna-kesäkurpitsapiirakka

Pohja:

100 g voita

½ purkkia rahkaa

3-3½ dl jauhoja

½ tl leivinjauhetta

3 rkl vettä

Täyte:

½ purkkia rahkaa

noin 500 g keitettyjä perunoita

1 punasipuli

noin 300 g kesäkurpitsaa

1 dl timjamisilppua

suolaa

mustapippuria

Kermaviilipäällinen:

2 dl kermaviiliä

100 g maustettua tuorejuustoa (esim. yrtit)

2 kananmunaa

suolaa

mustapippuria

juustoraastetta

Paistaminen: 200 °C, noin 30 minuuttia

Nypi pohjan aineet sekaisin ja levitä taikina 26 cm halkaisijaltaan olevaan piirakkavuokaan reunoja myöten. Hienonna punasipuli ja kuullota öljyssä. Viipaloi kesäkurpitsa ja paista viipaleita hetki pannulla, kunnes ne pehmenevät hieman. Kuori keitetyt perunat ja viipaloi. Levitä pohjan päälle ensin rahka, sitten rahkan päälle perunaviipaleet. Mausta perunoita timjamilla, suolalla ja pippurilla. Levitä sitten perunoiden päälle kesäkurpitsa ja punasipulisilppu ja mausta myös tämä kerros. Sekoita kermaviilitäytteen aineet keskenään ja kaada kesäkurpitsojen päälle. Ripottele juustoraastetta myös hieman pintaan. Paista 200 °C:ssa uunin alatasolla 15 minuuttia ja sitten keskitasolla 15 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoamista. Koristele timjamilla.

Kesä häviää, kurpitsateema jää…

Kesäkurpitsapallot ja tsatsiki

Makumuisto vie Kreikkaan

Ruokamuisto muutaman vuoden takaa saavutti minut. Se tuli isän kautta sähköpostissa, jonka otsikko oli ”Kesäkurpitsapallerot”.

Kesällä 2008 vietimme ihanan loman Kreikassa Santorinin saarella. Tulivuorenpurkauksessa mereen vajoamalla syntynyt Santorini on Kreikan saarista varmasti karuimpia, mutta toisaalta myös kauneimpia: suurin osa Kreikan postikorteista on kuvattu Santorinilla. Saaren jyrkät länsirinteet laskevat kalderan, tulivuorenpurkauksessa syntyneen laguunin syvyyksiin ja kalderan keskellä tupruttelee edelleenkin savua Kreikan ainoasta toimivasta, onneksi hyvin rauhallisesta, tulivuoresta Nea Kamenista.

Loma Santorilla on jäänyt mieleeni kaikista tekemistäni ihanista lomamatkoista jotenkin aivan erityisenä. Santorinilla näimme ja koimme niin uskomattoman upeita asioita. Purjehduspäivä kalderalla, kiipeäminen tulivuoren huipulle aivan rikkihöyryn tuoksuun asti, uiminen nuorentavissa(!) kuumissa lähteissä, maailman kauneimman auringonlaskun näkeminen Oiassa, pystysuoran rinteen ylös kapuaminen aasin selässä Firassa ja antiikin Kreikan tavoittaminen Mesa Vuono -vuorella… Loman kruunasi hurmaava hotelli Bellonias Villas Kamarissa. Köllötellessäni hotellin omalla rauhallisella rantakaistalla tai kauniilla allasalueella, noutaessani (ilmaisen!) jäätelön allasbaarin pojilta ja nautiskellessani puutarhan huumaavista väreistä ja tuoksuista tunsin todella mitä luksusloma on!

Mutta tietenkin loma Kreikassa on myös yhtä kuin loma herkkujen ääressä. Kreikkaan kannattaa lähteä ihan vaikka vain senkin vuoksi! Santorinilla ihastuimme ainakin yhteen saaren erikoisuuteen, friteerattuihin kesäkurpitsapalloihin ”kolokithokeftedes”, joita söimme usein alkupalana tsatsikin ja kreikkalaisen salaatin kanssa. Ostimme Santorinilta pienen reseptikirjankin ihan vain tehdäksemme juuri näitä palluroita kotonakin. Ja kuinka ollakaan, yhtä nopeasti kun rusketus häipyi iholtani, unohtui reseptikirja jonnekin kirjahyllyn syövereihin ja muisto kesäkurpitsapalloista haihtui alitajuntaan. Kunnes…

Eräänä kauniina kesäpäivänä kolme vuotta myöhemmin isä lähettää sähköpostilla minulle reseptin. Resepti on peräisin hänen työkaveriltaan, joka juuri vietti häämatkaansa Santorinilla ihastuen puolisonsa kanssa tietenkin kesäkurpitsapalloihin. Hänpä ei ollut päästänyt ruokamuistoa menemään Suomeen palatessaan vaan testaillut pallojen paistamista erilaisilla ohjeilla myös itse kotona ja lopulta tehnyt oman variaationsa. Voi että, miten ilahduin, kun tajusin ja muistin, mistä ohjeesta on kyse! Kiitos Anniina erinomaisesta ohjeesta ja siitä, että saan tallettaa sen Söta o saltigaan! Tässä pallukat pienellä muna- korppujauhojauholisäyksellä sekä kaveriksi myös tsatsikia Anniinan ohjeella olkaaten hyvät:

Kesäkurpitsapallot

1 kesäkurpitsa

1 sipuli

1 raastettu porkkana

1-2 valkosipulin kynttä

1 iso tai kaksi pientä kananmunaa

noin 1 dl korppujauhoja

suolaa

mustapippuria

runsaasti oliiviöljyä paistamiseen

Raasta kesäkurpitsa, lisää raasteen joukkoon ripaus suolaa ja laita raaste siivilään joksikin aikaa valumaan. Silppua sipuli hyvin hienoksi ja kuullota. Raasta myös porkkana ja hienonna valkosipuli. Sekoita kasvikset keskenään, lisää joukkoon munat ja korppujauhoja sekä mustapippuria ja suolaa. Anna turvota. Seoksesta pitäisi tulla puuromaista ja sen verran kiinteää, että saat paistettua siitä palloja. Kaada oliiviöljyä paistinpannulle muutaman sentin kerros ja kuumenna öljy. Ota taikinaa ruokalusikalla pannulle pallukoiksi. Kääntele palloa öljyssä kunnes pinta ruskistuu kauniiksi. Nosta valmiit pallot talouspaperin päälle valumaan ja siirrä tarjoiluastialle. Tarjoile tsatsikin kanssa.

Tsatsiki

½ kurkkua

minttua tai muita yrttejä silputtuna maun mukaan

1-2 hienonnettua valkosipulin kynttä

suolaa

pippuria

paksua turkkilaista jogurttia (tai tavallista jogurttia valutettuna)

1 tl viinietikkaa

1 tl oliiviöljyä

Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi. Valuta siivilässä. Jos käytät tavallista jogurttia laita sekin valumaan kahvisuodattimeen tai suppiloon suodatinpaperiin, tällöin saat paksua jogurttia. Yhdistä kaikki aineet keskenään ja anna maustua. Lorauta tsatsikin pinnalle vielä hieman oliiviöljyä ja lisää yrttejä tai kreikkalaiseen tapaan oliivi koristeeksi. Kesäkurpitsapallojen lisäksi tsatsiki sopii monen muunkin ruuan seuraan, kokeile myös päällysteeksi vaalealle leivälle.

Mansikka-mozzarellasalaatti jogurttikastikkeella

Jos ei herkkua helluntaina...

Mansikoita salaatissa, voisiko olla söpömpää? Bongasin toukokuun lopussa Turun Sanomien Extrasta mansikka-mozzarellasalaatin ohjeen, jonka pohjalta tein juuri äsken omani. Mansikat salaatissa eivät taida enää olla mikään uusi idea, mutta tässä ohjeessa huomioni kiinnittyi jännään makeaan mansikka-jogurttikastikkeeseen. Sekä salaatti että kastike hurmasivat minut täysin! Ja tällä salaatilla voisi hyvinkin hurmata vaikka jonkun pikku heilan helluntaiksi vai mitäs sanotte?

Hurmuti hurmun!

Mansikoiden yhteensopivuus  juuston kanssa on testattu meillä ennenkin. Olemme tehneet usein kesävieraille pikku cocktailpaloja yhdistämällä mansikka, basilikanlehti ja pieni mozzarellapallo cocktailtikkuun. Nam! Viikko sitten pääkaupunkiseutureissullamme kävimme ystäviemme luona, ja he tarjosivat ihanaa mansikkasalaattia grillatulla halloumijuustolla. Ihana makean ja suolaisen liitto! Entäs mitä, jos yhdistäisimme leipäjuustoon lakkojen sijasta mansikoita? Veikkaan, ettei voi mennä pieleen! Mansikka ja juusto ovat kyllä kesän söpöin pari.

Mansikka-mozzarellasalaatti jogurttikastikkeella

kerän verran haluamaasi salaattia (minulla lollo rossoa ja punamangoldia)

muutama kesäsipuli

pieniä mozzarellapalloja

rasiallinen mansikoita

vesimelonia (tai hunajamelonia)

suolaa

pippuria

hienonnettua tuoretta basilikaa

Kastike:

2 dl turkkilaista jogurttia

1 dl sokerilla maustettua mansikkasosetta

suolaa

pippuria

Revi salaatti vadille. Pilko joukkoon kesäsipuli ja lisää mozzarellapallot. Rouhi päälle mustapippuria ja suolaa myllystä. Lisää mansikat kokonaisina tai puolitettuina ja vesimeloni pieninä kuutioina. Ripottele päälle hienonnettua basilikaa. Valmista kastike sekoittamalla ainekset yhteen. Lisää rohkeasti mukaan suola ja pippurikin, hyvä tulee! Tarjoile kastike erillisestä kulhosta.

Kertokaapa sitten lankesiko se heila teidän pauloihinne tämän salaatin myötä! Toisaalta radiossa sanottiin, että ”Jos ei heilaa helluntaina, niin jonoa juhannuksena!” Nykyään annetaan näemmä vähän enemmän armoa. :)

Ihan älytön juttu tapahtui muuten äsken Rauman torilla. Eräs kuuluisa laulaja lähetteli minulle leveitä hymyjä terassilta. Äiti ja isä rypistelivät vähän otsaansa, kun kerroin heille. Tyypillistä… :) Mutta hassutellaan nyt vähän! Tässä taannoin monissa tyttöjen ja naisten blogeissa on kiertänyt haaste, jossa kukin kirjoittaja on esitellyt suosikkiheilansa julkkiskaartista perusteluineen. Se on ollut aika hauskaa luettavaa, sillä kaikilla on oma (tarkka) makunsa! Saavathan toki pojatkin tehdä oman listansa. Ja kukapa tällaista toiveheilalistaa ei haluaisi tehdä, mutta onko olemassa joku toiveita toteuttava helluntaikeiju, joka sulattaisi nämä heilojen ominaisuudet yhteen?

Nyt alkaa se ”söpöilyä ja suolapaloja”, nimittäin Nooran ihannehelluntaiheilat sekalaisessa järjestyksessä:

1. John Corbettin roolittama Aidan Shaw sarjassa Sinkkuelämää

Aidan Shaw (John Corbett)

Täydellinen poikaystävä kaikin puolin! Henkivartijan kokoinen komea ja hauska huonekalusuunnittelija suurella sydämellä. En tajua sitä Carrieta, miten se päästi tämän menemään.

2. Stanley Tuccin roolittama Paul Child elokuvassa Julie et Julia

Paul Child (Stanley Tucci)

 

Täydellinen aviomies kaikin puolin. Elokuvassa nähtiin rakastava, kunnioittava, huumoriin ja yhteisiin unelmiin perustuva avioliitto. Ja on se niin komeakin tuo Tucci!

3. Jukka Rintala

Jukka Rintala

Kun näimme Jukka Rintalan yhtenä kesänä Savonlinnassa kirkkaankeltaisissa kesähousuissaan ja hellehatussa, sanoin äidille, että tuollainen on minun mieheni vanhana (sori). Hänessä on sitä jotakin: charmia!

4. Mark Levengood

Mark Levengood

Varmasti maailman herttaisin ihminen, löytöpalkkio sille, joka löytää herttaisemman! Markia voisi katsella ja kuunnella loputtomiin. Siksi meille onkin ostettu Ruotsin tv-kanavat. (Mark on epävirallisesti Ruotsin suosituin suomalainen, nähty muun muassa V&D:n häiden juontajana.)

5. Jukka Puotila

Jukka Puotila

Käsittämätön huumoripaketti! Jos toisesta Jukasta ottaisin kauneudentajun, tästä Jukasta ottaisin huumorintajun. Ja taas niin charmikas tämäkin Jukka.

6. Vesa-Matti Loiri nuorena

Vesa-Matti Loiri

Hersyvä, mutta herkkä monilahjakkuus. Ja se ääni vain paranee vanhetessaan. Hieno, hieno ihminen.

7. Jani Toivola

Jani Toivola

Rohkea, sympaattinen, älykäs, tyylikäs, esimerkillinen.

8. Hugh Grant

Hugh Grant

Tämä on sellainen ikisuosikki! Se on vaan niin komea ja puhuu ihanalla brittiaksentilla.

9. Olli Herman

Olli Herman

Tämä on uusin suosikkini! Kaunis mies ja samalla äijänköriläs. Vai pitäisikö laulaa: ”It’s getting hot…”

Siihen loppus miehet maailmasta.

Hempeää helluntaita!

Aurajuusto-kukkakaaligratiini

Nooran ja äidin houkutus

Otimme viime viikonloppuna äidin kanssa kaiken ilon irti siitä, että olimme kahdestaan kotona. Kun homejuustoa inhoava isosiskoni ja kypsennettyä kukkakaalia kammoksuva isäni olivat pois ruokapöydästä, me kokkasimme omaa herkkuruokaamme, homejuustolla gratinoitua kukkakaalia! On ehkä käsittämätöntä, miten meidän pitää välillä oikein himoita sellaista ruokaa, jota toiset inhoavat. Emme me ilkeyksissämme, mutta tuo hieman suolaisella aurajuustolla gratinoitu pehmeä ja makea kukkakaali on vaan ihan mielettömän hyvää!

Olen miettinyt paljon tuota inhokkiruoka-asiaa. Lähinnä sitä, että onneksi olen hyvin kaikkiruokainen. Homejuusto ja kukkakaalikin ovat yleisesti hyväksyttyjä inhokkiruokia, mutta miltä mahtaisi tuntua, jos inhoaisi vaikkapa kalaa tai jotain muuta usein vastaan tulevaa ruokaa? Miten inhonsa aina perustelisi kohteliaasti? Allergialla varmaan. Luulenpa, että puolet allergioista on oikeasti inhoa… Oletteko te ”allergisia” jollekin? ;)

Mun annoksestani moni saisi varmaan anafylaksian. Oikeasti tai leikisti. (Huomaa kesän ensimmäiset grilliherkut!)

Oliivit olivat pitkään oma karttamisen kohteeni, mutta olen jo vuosia syönyt niitä ihan hyvällä halulla. Tämä on ehkä todiste siitä, että maku muuttuu usein iän myötä. Nykyisin keksin inholistalleni oikeastaan vain yhden asian: korianterin. Maistoin korianteria ensimmäisen kerran vasta muutama vuosi sitten Kiinan matkalla ja silloin isosiskoni ja hänen miehensäkin puhuivat korianterista painajaisyrttinä. Tässä välissä he ovat oppineet jo pitämään korianterista, mutta minulle yrtti on edelleen pieni painajainen. Korianteri ei varsinaisesti ällötä minua, mutta sen maku tuntuu siltä kuin kitalakeni läpi painettaisiin pitkä ja tylppä naula! Valitettavasti korianteri tulee vastaan nykyisin entistä useammin, mutta ”se laukaisee migreenini” on aika hyvä pakotie. Inhokkiruokien sijaan on kyllä monia ruokia, joita kartan esimerkiksi koulun ruokalassa ihan vain siksi, että vatsani menee niistä täysin sekaisin. Tästä syystä monet hyvät ystävänikin ovat luulleet, että en syö punaista lihaa. Kyse on pelkästään kyllä eineslihavalmisteiden välttelystä. Valitettavasti se kasvisruokaversion soijakin on yhtä paha! Aina on kyllä onneksi löytynyt syötävää kolmannesta vaihtoehdosta tai viimeistään viereisestä ruokalasta. Silloin, kun saa kaikessa hiljaisuudessa valita, elämä on aika helppoa.

Mutta olen minäkin melko kenkku, nimittäin juomien suhteen. En voi sietää kahvin, piimän tai alkoholin makua! Aika paha, erityisesti tuo viimeinen. Siis muille. Mutta en voi sanoa muuta kuin koittakaa kestää!

Aurajuusto-kukkakaaligratiini

yksi iso tai kaksi pientä kukkakaalia

2 rkl voita

3 rkl vehnäjauhoja

2-3 dl maitoa

50 g emmentaljuustoraastetta

50 g aurajuustomurua

ripaus pippuria

ripaus paprikajauhetta

(Maizena vaaleaa suurustetta)

Paistaminen: 210 °C, noin 20-30 minuuttia

Hyörytä tai keitä kukkakaali ensin lähes kypsäksi kattilassa. Lisää toiseen kattilaan voi ja sekoita jauhot sulaneeseen voihin. Lisää maitoa vähitellen koko ajan kattilan pohjasta asti sekoittaen. Anna kiehahtaa ja paksuuntua. Sekoita joukkoon juusto ja anna sen sulaa. Kastike saisi olla melko paksua, ”tahnamaista”, jotta se jää kukkakaalin päälle eikä valu pois. Jos kastike kaipaa mielestäsi lisää paksuutta, kuumenna se uudelleen kiehuvaksi ja lisää Maizenaa muutama ruokalusikallinen kerrallaan ja anna kiehua hetki tämän lisäämisen jälkeen.

Aseta kukkakaali mahdollisimman kokonaisena uunivuokaan ja kaada juustokastike sen päälle. Kypsennä uunissa 210 °C:ssa noin 20-30 minuuttia tai kunnes gratiini on saanut sopivasti väriä. Nauti lämpimän ruuan lisukkeena.

Kukkakaalit kätevällä silikonisella höyrytysritilällä

Juustokastikkeella peitelty

Salaatti talon tapaan

Kehtolaulu pienelle vihreälle banaanille ja 365 muuta HeVi-hittiä

Vihannekset, juurekset ne herkkuja on kaikki.

Niistä tykkää tytöt, pojat sekä ope Maikki.

Kurkkua ja tomaattia, kaalinpäätä haukkaa.

Narskuttele naurista tai pure kynsilaukkaa.

Vitamiinit talteen!

Hyvän olon salaisuus on A, B, C.

Kasvamiseen tarvitaan myös D ja E.

Sadonkorjuun aikana kun ahertaa,

voi vitamiinit säilöä tai pakastaa.

Joskus tekee hurjan paljon mieli herkutella.

Hedelmiä, marjoja voit silloin maiskutella.

Mustikat ja mansikat ne aivan sulaa suussa.

Päärynäkin parempaa on poskessa kuin puussa.

Vitamiinit talteen!

Isukki oli löytänyt kirjastosta jotain riemastuttavaa: Simo Siili ja muita lastenlauluja -CD palautti jostain alitajuntani syövereistä mieleeni kaikki ala-asteen musiinkin tunneilla lauletut loistobiisit. Miten ihmeessä voin muistaa jonkun Vitamiini-rapin sanat ulkoa, vaikken edes muistanut kyseisen laulun olevan olemassa? Katsotaan, koska muu perhe hermostuu näihin lastenlauluihin, joita minun on saatava renkuttaa nyt vähän aikaa. ;)

Juha Tynnisen Vitamiini-rap johdattaa meidät salaatin tekemisen pariin. Haluan esitellä ihan sen perussalaatin, jota meidän perheessämme syödään päivittäin lämpimien aterioiden lisukkeena. Salaatti on mielestäni puolet ateriaa, ainakin määrällisesti. Perinteisessä lautasmallissahan puolet lautasesta on täytetty kasviksilla. Meillä katetaan kyllä aina salaattilautaset, sillä ainakin minulla viiraa sen verran päästä, etten siedä salaatin tahriintumista lämpimään ruokaan…

Salaatin ei todellakaan tarvitse olla tylsähkö kurkku-tomaatti-sekoitus tai ylipäätään samanlainen joka päivä. Salaattiin on hurjan helppo saada vaihtelua, uskokaa tai älkää. Kun salaatin tekoon panostaa hieman, tulee sitä syötyä kyllä yli ravintosuositusten, niin herkullista se on.

Salaatin teko alkaa salaattipohjasta. Käytämme yleensä vähintään kahta eri salaattilaatua. Mukaan silputaan tuoreita yrttejä, esimerkiksi basilika on aina hyvä. Rucola-salaatti taas on jo itsessään voimakkaan makuinen. Salaatin päälle lorautamme hieman oliiviöljyä ja suihkimme balsamiviinietikkaa. Joskus päälle ripotellaan vielä muitakin mausteita: kuivattuja yrttejä tai rouhaisu mustapippuri- tai suolamyllystä. Sitten salaattipohja käännellään sekaisin.

Salaattiin päätyvät meilläkin usein tavanomaiset kurkut, paprikat ja tomaatit, mutta erityisesti kahdella jälkimmäisellä pääsee leikittelemään väreillä: eilen keltaista, huomenna punaista, tänään kaikki mahdolliset värit. Salaattiimme päätyy melkein poikkeuksetta hedelmiä. Suosikkejamme ovat päärynä, omena, viinirypäleet, hunaja- ja verkkomeloni, tuore ananas ja sitrushedelmät. Italiassa salaateissa on ollut usein porkkanaa ohuenohuina siivuina, joita saa tehtyä helposti juustohöylällä. Isosisko esitti juuri uuden idean tuoreen parsan suikaloimisesta salaattiin samaan tyyliin. Kesäisin salaattiin päätyy tietysti tuoreita herneitä ja retiisiä. Mmmm… sitä odotellessa! Vaihtoehtoja siis riittää!

Loppusilauksen salaattiin saa siemenillä, pähkinöillä, rusinoilla ja kuivatuilla marjoilla. Vaihtelua löytyy yllin kyllin erilaisista sekoituksista paahdettuihin ja suolattuihin versioihin, jotka ovat aika jänniä makupaloja salaatin joukossa.

Kuten ehkä huomasitte, meillä tykätään laakeista salaattiastioista. Simpukasta salaattia syödään erityisesti silloin, kun pääruokana on kalaa. :)

Äitienpäivän kunniaksi Simo Siilillä ja kumppaneilla on vielä jotain laulettavaa…

Äiti saa olla suuri, äiti saa olla pieni.

Äiti saa tuoksua mullalta, tosin kyllä mieluummin pullalta!

Äiti saa kyllä kokata, mut saakohan äiti rokata?

Äiti voi olla kenkku, äiti voi olla reilu.

Äiti voi jaella toruja, tosin kyllä mieluummin loruja!

Äidin keitto voi kiehua, mut saakohan äiti riehua?

Ei vaan äiti vaan myös nainen ja kaikki olennainen

kuuluu myöskin äidin elämään.

Sekä vaippapyykki että rokki, ei kai oo se shokki,

jos molemmat mahtuu äidin elämään?

(Saako äiti rokata? Irmeli Wartiainen-Suojalehto)

Äitienpäivärokkailut vuonna 2010