Eurochocolate

Kun Perugia peittyy suklaaseen

Eurochocolate-suklaafestivaalit ovat Perugiassa jokasyksyinen kymmenen päivän mittainen tapahtuma, joka houkuttelee kaupungin täyteen suklaanhimoisia turisteja. Vanhan kaupungin keskustan pääkaduille pystytetyt kymmenet myyntikojut ovat näkyvin osa tapahtumaa. Suklaata voi ostaa kaikissa mahdollisissa muodoissa, perinteisistä suklaalevyistä suklaapastaan, ja kaikki italialaiset suklaamerkit ovat taatusti edustettuina omissa kojuissaan. Eurochocolate-tapahtuma myy toki myös omia fanituotteitaan. Halpaa suklaata saa kuitenkin näillä markkinoilla etsiä, vaikka kuudella eurolla voikin hankkia itselleen joihinkin alennuksiin oikeuttavan Chococardin.

Minkä kanssa tätä kuuluu syödä?

Eurochocolate pyrkii toki olemaan muutakin kuin vain kymmenen päivän suklaamyyjäiset. On näyttelyjä, luentoja, suklaanmaistelutilaisuuksia… Kaikesta festivaaliohjelmasta perillä ollakseen on kuitenkin suositeltavaa osata hyvin italiaa: ainakaan itse en nähnyt festivaalien aikana yhtäkään englanninkielistä festivaaliesitettä. Varmasti monenlaista mielenkiintoista jäi itseltäni tiedon puutteen vuoksi kokematta. Kaiken kaikkiaan Eurochocolate on kuitenkin hyvin kaupallinen tapahtuma, jossa suklaantuoksusta huumaantunut pääsee nopeasti rahoistaan.

Perugia on itseoikeutetusti suklaafestivaalien kotikaupunki, sillä Perugian tärkein vientituote on Perugina-tehtaan Bacio-suklaa. Bacio tarkoittaa suukkoa. Kyseessä on hopeakääreisiin pakattu suklaakonvehti: tumma suklaakuorrute kätkee sisäänsä maitosuklaata ja hasselpähkinärouhetta sekä kokonaisen hasselpähkinän suukon sydämenä. Hopeakääreestä paljastuu myös rakkausaforismi, joka on tietysti poimittava talteen… Bacit ovat kuuluisuutensa ansainneet. Jo Suomessa olen maistellut herkullistä Bacio-nimistä suklaa-pähkinäjäätelöä ainakin Turun italialaisessa jäätelöbaarissa Nuvolessa. Bacio-jäätelöä saa toki Italiassakin kaikkialla ja se on vähintään yhtä hyvää kuin itse suklaakin. Tämänvuotisilla Eurochocolate-festareilla esiteltiin valkosuklainen uutuus Bacio Bianco, mutta ainakin itse ostan Bacini alkuperäisenä, perugialaisen Luisa Spagnolin 1920-luvulla luomana versiona. (Tämä bisnesnainen jätti jälkeensä Perugina-suklaatehtaan lisäksi myös maailmankuulun, omaan nimeään kantavan vaatemerkin, johon et ole voinut olla törmäämättä ainakaan Italiassa!) Peruginan suklaatehtaaseen pääsee käymään muulloinkin kuin suklaafestivaalien aikaan ja oma vierailuni onkin vielä edessä.

Vaikka Eurochocolate-festareilla voi tuhlata omaisuuden pelkkiin suklaasuukkoihin, ilmaiseksi pääsee kuitenkin mukaan festivaalien tunnelmaan. Kaduilla soivat suklaa-aiheiset laulut ja ihmisten iloa on ihana katsella. Monenlaista viihdyttäjää parveilee ympärillä, lapset saavat päähänsä ilmapallohattuja ja rohkeimmat pääsevät vaikkapa seinäkiipeilemään suuren ”suklaapatukan” päälle. Pelkkä kojujen kiertelykin on elämys sinänsä, mutta tokihan jostain on ostettava pientä maisteltavaakin.

Festivaaleilla on kuitenkin tarjolla yhtä ilmaista suklaata. Monelle festivaalien kohokohta on suklaaveistokset, joita suklaataiteilijat veistelevät ensimmäisenä viikonloppuna ja jotka festivaalien päättyessä hajotetaan. Veistovaiheessa kuution kokoisesta suklaamöhkäleestä irti sinkoilevat palat kerätään tarkasti talteen ja jaetaan yleisölle. Itseltäni jäi näkemättä (ja maistamatta) veistosten hajottaminen, jolloin pirstaleet jälleen päätyvät yleisön herkkupaloiksi.

Kaikesta hauskasta huolimatta en välttämättä itse lähtisi kuitenkaan varaamaan matkaa Perugiaan juuri suklaafestareiksi, jolloin kaunis ja historiallinen kaupunki peittyy väenpaljouteen. Omat vanhempani saapuivat katsomaan minua tänne syyslomallaan ja heidän saapumisensa osui sattumalta juuri suklaafestareiden viimeiselle päivälle. Nappiin meni: hotelli tarjoushinnalla, silmäys festareita, loppuloma kaikkea muuta.