sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Opiskelijaruokailua Italiassa

Suuri ruokalamaaottelu


Ruokablogini postaustahti näyttää hieman hiljentyneen Italiaan lähtöni jälkeen. Siihen on pari selvää syytä. Ensinnäkin, kirjoitan tällä hetkellä myös toista, yleisesti Italian kokemuksiani käsittelevää blogia, joka on vienyt jonkin verran aikaani ja huomiotani ruokablogilta. Toiseksi, olen sittenkin alkanut käyttää koulumme opiskelijaruokalaa, mensaa, mikä on merkittävästi vähentänyt kokkailujani.
Lokakuussahan kirjoitin tänne käyneeni ruokalassa vain kerran pettymässä. Kaikki vaikutti silloin kovin epämääräiseltä. En käsittänyt yhtään, mitä ruokia sai ottaa milläkin hinnalla ja moni ruoka näytti sitä paitsi loppuneen kesken kaiken. Muutamilta opiskelijoilta aiemmin kuulemani negatiiviset kommentit ruokalasta kaikuivat korvissani ja päätin jättää menemättä uudelleen.
Ruokalan tuoma pettymys harmitti minua kyllä, sillä olen niin tottunut syömään opiskelijaruokaloissa Suomessa. Opiskelijaruokalassa käynti on vaivatonta ja halpaa ja oikein valitussa paikassa ruoka on yleensä varsin hyvää ja monipuolista. Ruokalassa käynti on ehdottomasti myös tärkeä sosiaalinen tapahtuma, hetki, jolloin voi rauhassa juoruta ystävien kanssa tai nähdä muitakin ihmisiä kuin omia kurssikavereita. Turussa itselläni on valittavana varmasti yli kymmenen opiskelijaruokalaa, sekä Turun yliopiston että Åbo Akademin alueella. Lääkiksen lyhyet ruokatauot (ensi vuonna minulla tulee olemaan pientä totuttelemista Italian kolmen tunnin lounastauoista Suomen naurettavaan kolmeen varttiin, josta puolet kuluu jo ruuan jonotukseen…) rajoittavat ruokalan valinnan käytännössä muutamaan lähimpänä olevaan paikkaan. Lounasvaihtoehtoja on kussakin ruokalassa on joka päivä yleensä neljä tai viisi, ja ruuan hinta on lähes aina 2,65 euroa. Joskus jokin kevyempi keitto- tai puurovaihtoehto voi maksaa kaksi euroa tai allekin ja joidenkin paikkojen tarjoamat ”luksusvaihtoehdot” maksavat suurin piirtein neljä euroa. Lounaan hintaan kuuluu aina lisuke (peruna, riisi tai pasta), juoma, sekä vaihtelevaa tasoa olevat salaatti- ja leipäpöydät. Yleisesti ottaen sanoisin siis, ettei turkulaisia opiskelijoita kannata ainakaan ruoan puutteen vuoksi sääliä.
Ruokamuisto viime vuodelta Turusta

Onneksi annoin Italian opiskelijaruokalalle kuitenkin vielä mahdollisuuden näyttää kyntensä. Muutamat kurssikaverini kävivät nimittäin lähes päivittäin varsin tyytyväisinä ruokalassa ja päättelin heidän ymmärtävän Italian mensasta jotakin, mitä itse en ollut ensimmäisellä kerralla tajunnut. Ruokala on toki erilainen kuin aiemmin käyttämäni opiskelijaruokalat, mutta ei huono, kuten Jorma Uotinen sanoisi… Lounasvaihtoehdot ja hinnat rakentuvat Italian tavalla: voit valita syöväsi primon eli ensimmäisen pääruuan, secondon eli toisen pääruuan tai molemmat. Primon hinta on 2 euroa, secondon 3 ja molempien 4,50. Kaikkiin aterioihin kuuluu juotava, leipä, joko hedelmä tai jogurtti/vanukas sekä contorno eli lisuke, joka voi olla joko lautasellinen lämpimiä kasviksia tai pieni salaattikulhollinen. Jos alat toheloimaan, saat maksaa enemmän. Itse halusin kerran primoni eli pasta-annokseni kanssa sekä salaattia että lämpimiä kasviksia ja hinnaksi ropsahti 4,50. Norjalaisen ystäväni ennätys on 8 euroa, joka syntyi erehdyksestä ottaa lounaan kylkeen lisukesalaatin sijaan secondoksi tarkoitettu lounassalaatti. Mutta mitäs pienistä! Me olemme kiitollisia ADiSU:lle (Agenzia Regionale per il Dirotto allo Studio Universitario), opiskelijoiden oikeuksista huolehtivalle järjestölle, joka meille nämä edulliset ateriat mahdollistaa.

Aika usein valitsen lounaakseni primon suurin piirtein neljästä mahdollisesta vaihtoehdosta. Tavallisimmin tarjolla on muutamaa erilaista pastaa, kasviskeittoa sekä pizzaa, joskus myös risottoa. Sanomattakin selvää on, että pasta on kypsyysasteeltaan aina al dente ja pasta-annoksen päälle ropsahtaa kasa erinomaista parmesaaniraastetta (Italia-Suomi 1-0). Suomalainen tapa syödä pastaa on kuitenkin aika erilainen ja sitä välillä kaipaan tällä hiilihydraattien luvatussa maassa. Täällä pasta on pastaa, jota kastike käy vain hieman värittämässä, kun taas Suomessa pasta-annoskin rakentuu ruokaympyrän mukaan. (Italia-Suomi 1-1).
Kasviskeittoa

Jotta proteiinivarastoni eivät aivan pääsisi tyhjenemään, yritän valita secondonkin muutaman kerran viikossa. Secondo-vaihtoehtojakin on aina useita, tyypillisiä ruokia ovat ohueksi viipaloitu paisti punaisesta lihasta tai kalkkunasta, leivitetyt pihvit, broilerin koivet, makkarat ja niin edelleen. Välillä tarjolla on vähän epäilyttävän näköisiä lihakastikkeita, mitä todennäköisimmin sisäelimistä. Ehkä ei pitäisi suhtautua niihinkään epäileväisesti, sillä ainakin toistaiseksi kaikki ruokalassa syömäni liha on ollut ensiluokkaista. Pisteet Italialle siitä, sillä Suomessa en voi syödä käytännössä ollenkaan ruokaloiden teollisesti valmistettua punaista lihaa. (Italia-Suomi 2-1). Koska Perugia on keskellä Italiaa, täällä kalaa näkyy harvakseltaan ylipäätään missään ja ruokalassakin kalan syömiseni rajoittuu lähinnä tonnikala- tai mereneläväpastaan. Suomessa ruokaloissakin syömällä on mahdollista valita lautaselleen kalaa useamman kerran viikossa ja sitä ikävöin ihan hurjasti! (Italia-Suomi 2-2)
Harvinaista herkkua mensassa - kalaa!

Lämpimien lisukkeiden suhteen Italia vie voiton, sillä tuntuu, että täällä osataan käyttää mielikuvitusta: tarjolla on ollut erilaisissa muodoissa papuja, herneitä, sieniä, pinaattia, perunaa, kukkakaalia, parsakaalia, porkkanoita, fenkolia, sipulia, kesäkurpitsaa, paprikaa, tomaattia… (Italia-Suomi 3-2) Lisukkeita on yleensä muutamaa eri vaihtoehtoa ja usein pyydän lautaselleni puoli annosta kahta eri lisuketta. Salaattikulhon valitsen lisukkeeksi oikeastaan harvemmin, sillä salaattiannos on hyvin simppeli: salaatinlehtien päällä pari tomaatinpalaa tai pieni kasa porkkanaraastetta. Heikompikin salaattipöytä Suomessa vie voiton ja ainakin omissa opiskelijaruokaloissani salaattia on mahdollista syödä kuin hevonen. (Italia-Suomi 3-3) Leipää en yleensä syö lämpimällä aterialla ja täällä pidänkin siitä, että ateriaan kuuluva leipä on muovikäärössä (no joo, ei niin ekologista, mutta toisaalta täällä Italiassa on muovinkeräys…) Niinpä leivät lähtevätkin monella opiskelijalla laukussa mukaan kotiin – ihan luvallisesti! Suomessa leivän tunkeminen ruokalassa omaan kassiin olisi näpistämistä… Myös ateriaan kuuluvan hedelmän tai jogurtin otan aika usein mukaani eväksi. (Italia-Suomi 4-3)

Kaksi asiaa Italian ruokalassa on ehdottomasti paremmin kuin koti-Suomessa. Olen itse melkoisen kaikkiruokainen ja nirsoilematon syömäri, mutta kahta asiaa en voi sietää ja niistä valitan ja taistelen vaikka maailman tappiin asti. Ruuan pitää olla lautasellani kuumaa. Edes lämmin ei kelpaa, sillä viimeistään pöytään päästessä lämmin on ehtinyt muuttua jo haaleaksi. Toinen asia mitä en voi sietää, on liika suolaisuus. Täällä Italiassa ruuan lämpötila ja suolaisuus ovat itse säädeltävissä kahdella pikku jutulla: ruokailijoiden käytössä olevalla mikrolla ja suolasirottimella. Ruoka on täälläkin yleensä aika jäähtynyttä, kun sen lautaselleni saan, mutta sujautan annokseni aina mikroon kassan jälkeen. Puoli minuuttia ja – bueno! (Italia-Suomi 5-3) Ainakin tällä päin Italiaa suolan käyttö on hyvin mietoa, liekö peruja sitten keskiajan suolasodan… (Tuolloin paavi pisti suolalle niin kovan hinnan, että ainakin umbrialaiset ja toscanalaiset päättivät näyttää samalla mitalla vähentämällä suolankäytön minimiin. Tyypillinen umbrialainen ja toscanalainen leipä on edelleenkin suolatonta! Paikalliset tykkää, me emme niinkään…) Joka tapauksessa ruokaan on helppo lisätä suolaa tarvittaessa itse juuri sen verran kuin haluaa. (Italia-Suomi 6-3)
Jotta ymmärtäisitte, miksi tuota Italian mikroa ja ruuan vähäsuolaisuutta niin arvostan, minun on kerrottava tämä tarina Suomesta, vaikka se kamala onkin. Suomessa nimittäin saadessani viileää ruokaa minun on tungettava itseni takaisin tiskille parhaillaan ruokaa ottavien opiskelijoiden joukkoon ja pyydettävä yleensä hapanta naamaa näyttävää keittolan tätiä laittamaan annokseni keittiön mikroon. Tunnen olevani pahoillani, vaikkei ole mitään syytä ja pöydästä katsovat kaverini kuolevat häpeästä. Kun ruoka taas on liian suolaista, minun on jälleen tungettava itseni takaisin tiskille jonottajien joukkoon ja sanottava: ”Olen pahoillani, mutta tämä ruoka on niin suolaista, etten voi syödä sitä (en liioittele). Voisinko ottaa jotakin muuta tästä muiden ohi, sillä en millään ehdi jonottaa uudelleen (en liioittele). Maksan kyllä!” Itse asiassa en ole kertaakaan joutunut maksamaan annostani uudelleen, mutta sanomattakin on selvää, että ruuasta valittaminen on valtavan rasittavaa ja kaverini joutuvat jatkuvasti häpeämään minua. Äänestän seuraavissa presidentinvaaleissa sitä ehdokasta, joka lupaa korottaa suolan hinnan taivaisiin. Josko sillä ruokalatkin saataisiin hieman hillitsemään suolankäyttöään.
Italia tuntuu olevan nyt johdolla ruokalamaaottelussa, mutta tilanne on oikeastaan mielestäni tasapelin arvoinen. Olen niin kiinni perinteisessä suomalaisessa ruokaympyrässä, että arvostukseni suomalaisten ruokaloiden monipuolisuutta kohtaan kirii Suomen Italian kintereille. Täällä kaipaan mahdollisuutta syödä ruokailun yhteydessä runsaasti tuoreita kasviksia (Italia-Suomi 6-4), pitää hiilihydraatit kohtuudessa (6-5) ja syödä joka päivä aterialla myös proteiineja (6-6).
Onko perinteinen lautasmalli jo ihan "out"? Italia hyperkarppaa, Suomi lowkarppaa...

Mitä ajatuksia teille heräsi? Lähtisittekö te syömään gnocchi-pastaa mensaan vai kuhapyöryköitä Monttuun?

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heips!

Hauska Italia-Suomi -ottelu. Onneksi päättyi tasapeliin.

Johtuisikohan lämpimien kasvislisukkeiden määrä siitä, että siellä etelässä on aina ollut kasviksia tarjolla ja niistä on totuttu valmistamaan monenlaista. Tuoresalaatit ovat varmaan melko tuore (hih) keksintö, koska tuoreena (taas hih)eivät vihannekset säily kauan missään ja ne on Italiassakin tarvinnut yleensä kypsentää. Suomessa peruna on lähes ainoa, joka on kunnolla säilynyt yli talven. Lanttua ja porkkanaa ja kaalia on myös perinteisesti käytetty talvellakin, mutta siinä se sitten ennenvanhaan se valikoima olikin.

Hauskaa, että olet alkanut hyödyntää opiskelijaruokalaa. Onhan se mukava kokea sekin osa kulttuuria.

Hauskaa jatkoa!!

Ava

Anonyymi kirjoitti...

Miksei minulle ole tullut koskaan edes mieleen pyytää keittiötä laittamaan kylmä ruoka-annos mikroon? Viimeksi viikko sitten Turussa hampurilaisen pihvi oli lämmin, mutta leipä ihan kylmä (ei edes haalea). Ei tullut mieleen muuta kuin että söin pelkän pihvin. Annoin kyllä sitten palautetta keittiöön, mutta tuo mikrojuttu olis ollu paljon järkevämpi! Tästä lähtien otan saman strategian!
T. Virpi

Sofia kirjoitti...

Tuo suomalaisen opiskelijaruuan suolaisuus johtuu varmaan siitä, että käytännössähän katsoen ruoka valmistetaan puolivalmisteista ja eineksistä.

Meillä yo:n ruokaloita pitää Fazer Amica, ja ruokien sisällöt ovat nähtävilla. Kaikki ruuat ovat hirveitä lisäainepommeja ja kaikissa on natriumglutamaattia. En usko, että ruokaan sinällään kaadetaan purkista suolaa mitenkään kovin paljon, mutta kun suurin osa aineksista on varmasti jo kertaalleen suolattu kun ne on valmistettu...

Itse en oikein viitsi syödä lipastolla juuri sen takia, että ihan tavallisten ruokien tuoteseloste on monella rivillä, ja eri "aineksia" on kymmeniä.

Noora kirjoitti...

Ava: Kiitos pohdinnastasi, varmaankin kasvislisukeasiaa voisi selittää näin. Mitä maaotteluasiaan tulee, ennen joulua tuli syötyä ruokalassa kyllä niin monta ravintolatason ruoka-annosta (mainitaan nyt vaikka sienitortellinit kermakastikkeessa, joululounaan äyriäislasagne...), että taitaa olla pakko luovuttaa kultamitali Italialle. Toinen painava syy, jonka olen ruuissa maistavinani, on se, mitä Sohvi kommentoi: aitous, lisäaineettomuus.

Virpi: Aiheesta valittaminen kunniaan!!! Ruokailu on ainakin itselleni päivän mukavimpia hetkiä, enkä halua pilata sitä millään hutulla. Kuinkahan monta kertaa olenkaan lähettänyt ruokaa takaisin keittiöön juuri viileyden vuoksi...

Sohvi: Kauhistuttava tosiasia. Meillä ei tuoteselosteet näy varmaan missään ruokalassa. Jos ne näkyisivät, ihmiset varmasti alkaisivat vaatia parempaa. Ainakin itse maksaisin mielelläni hiukan enemmän laadukkaammasta ruuasta.