tiistai 24. tammikuuta 2012

Aperitiiveilla

Vuoi uscire stasera?


Italiassa majaileva ei voi välttyä tutustumiselta aperitiivikulttuuriin. Aperitiivihan tarkoittaa sanan varsinaisessa merkityksessä ruokahalua herättelevää drinkkiä ennen illallista, usein pikku naposteltavan kanssa. Aperitiiveille meneminen on Italiassa kuitenkin usein jo illanvietto itsessään. Jos minulta kysytään, täydellinen sellainen.

Sekä viikolla että viikonloppuisin monissa baareissa, kahviloissa, enotecoissa ja ravintoloissa pistetään alkuillasta pystyyn erilaisista alkupaloista koostuva buffet-pöytä. Säännöt ovat helpot: osta drinkki ja nauti vapaasti pöydän antimista. Eikä kyseessä nyt ole mikään sipsi-suolpähkinäbuffet vaan tarjolla on ihan oikeaa ruokaa. Bruschettoja, leikkeleitä, piirasia, palleroita, frittejä, oliiveja, papuja, pastaa, pizzaa, napostelvaa… Hamstrata saa, eikä kukaan laske lautasellisia. Noin kuuden euron hintaan saat siis drinksun kylkeen ihan aterian veroisesti syötävää. Drinkeistä en osaa kertoa tietenkään mitään muuta kuin sen, mikä itselleni on tärkeää: myös hyviä alkoholittomia drinkkejä on olemassa ja vichystäkin saa tehtyä aperitiivin maksamalla vähän korkeamman hinnan. (Mutta itse asiassa naapurin Cosmopolitan ei ollut ollenkaan pahaa…)
Aperitiivoilla viihtyvät niin ystävät, pariskunnat, työporukat kuin perheetkin, ja paikan luonteesta riippuen mukana näkee myös lapsia. Päivän tapahtumat kerrataan, nauretaan ja rentoudutaan, viivytään ehkä hetki... tai koko ilta.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heips!

Tuo aperitiivisysteemi kuulostaa tosi hyvältä. Usein minusta niinsanotut alkuruuat ovat parempia kuin itse pääruoka. Onko se aina sitten 6 euroa vai riippuuko se drinkin hinnasta.

Kiva juttu taas kulttuurien pienistä eroista.

Ava

Anonyymi kirjoitti...

Tuli mieleen sama kysymys kuin Avalle näköjään. Miten ravintola pysyy pystyssä jos kaikki maksavat vain kuusi euroa ja syövät vatsansa täyteen? Ehkä siellä napostellaan vain pikkuisen ja juodaan drinkkejä ueampia ja jokainen drinkki taas maksaa uudet kuusi euroa vai mitä?

Noora kirjoitti...

Kiitos kommenteista ja kysymyksistä. Minä en tiedä, miten ravintolat pysyvät pystyssä, mutta aperitiivibuffethan ei ole ainoa asia, mistä ravintolat tuloja saavat. Useimpien drinkkien hinta on suurin piirtein kuusi euroa. Oma vichyni taisi olla viisi euroa ja shampanjasta saa luonnollisesti pulittaa enemmän. Noin kuuden euron drinkki + ilmainen buffet ihan vapaalla annoskoolla on tavallinen paketti, uskokaahan vaan! Tietysti monet tilaavat varmasti lisääkin juotava, mutta pakko ei ole. Itse join tuona kuvausiltana varmaan kolme lasia vichyä ja vain ensimmäinen maksoi, muut tuli baaritiskin hanasta ihan ilmaiseksi...

Karkkis kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä illanviettotavalta! Ja ainakin suomalaisen näkökulmasta käsittämättömän halvalta... Huoh. Suomessa tuosta saisi helposti maksaa moninkertaisesti plus juomat päälle (joita tosin minä en raaskisi ostaa sitä yhtäkään).

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa! Sitten kun tullaan, niin mennään tuollaiseen paikkaan, vitsit, siitä tulee mahtavaa! :D Enää 4kk! Mutta hyvää äänestystä sitte vaa sinne :D

Anonyymi kirjoitti...

Olin itse vaihdossa Milanon lähellä, ja siellä tämä aperitivokulttuuri on saanut vieläkin suuremmat mittasuhteet :P Baareja/kilpailua on niin paljon, että parhaat paikat tarjoavat jopa kymmeniä lämpimiä ja kylmiä ruokalajeja (pastaa, risottoa, pizzaa, paistettua lohta/lihaa, salaatteja jne.) sekä viikonloppuisin myös jälkkäreitä! Ja kaikki tämä sekä drinksu tosiaan 7-8 euroa yhteensä. En tosiaan ymmärrä miten tuo voi olla kannattavaa, ei taida kaikilla ravintolayrittäjillä olla ihan puhtaat jauhot pussissa ;)

-veera