tiistai 24. heinäkuuta 2012

Italian ruokien jälkeen


Italiassa vietettyjen kahdeksan kuukauden + yhden viikon jälkeen on aika koota yhteen ja tallentaa muistiin hieman italialaisia ruokakokemuksiani kyseiseltä ajalta. Edellisen loka-toukokuun siis vietin Keski-Italian Umbriassa, sen pääkaupungissa Perugiassa, italian kieltä ja kulttuuria opiskellen. Plus yksi viikko taas oli heinäkuun alussa viettämäni lomaviikko itäisessä Sisiliassa lähellä Taorminaa.
Lihakaupan edessä Umbrian Norciassa

Umbriaa en valinnut Italian vuoteni kohteeksi millään tavalla ruokakulttuurin perusteella vaan nimenomaan Perugian erinomainen kieliylipisto ajatuksissani. Kahdeksan kuukauden aikana ehdin kuitenkin tutustua Umbrian ruokakulttuuriin erinomaisesti. Vuoristoista Umbriaa kutsutaan Italian vihreäksi sydämeksi, joten sillä on ruokapöytiin monenlaista annettavaa. Umbrian ehdottomia tunnustuotteita ovat oliivit ja erityisesti oliiviöljy (onhan oliivipuu myös Umbrian alueen tunnuspuu), viinit, juustot, pavut, tryffelit, lihat, leikkeleet ja makkarat.
... ja lihakaupan sisällä

Alkupalalajitelma Umbrian tyyliin

Papupadat porisemaan

Tryffelipastaa

Torta al testo oli ensimmäisiä vastaani tulleita Umbrian ruokia:
ohutleipää erilaisin täyttein, tässä pinaattia ja juustoa sekä ilmakuivattua kinkkua

Italiassa vietettyjen kuukausien aikana huomasin käytännössä todellakin sen, mitä olin aiemmin Italian ruokakulttuurista oppinut: Italiassa keskitytään paikallisuuteen. Asuessani Keski-Italiassa meren ulottumattomissa ei esimerkiksi herkkuruokaani kalaa näkynyt vuoden aikana lautasella juuri ollenkaan, vaikka normaalisti Suomessa asuessani syön sitä ainakin sen suositellun 2-3 kertaa viikossa. Vaikka raaka-aineita olisikin tuotu muualta, oli ruoka myös aina italialaiseen tapaan valmistettua. Vuoden aikana oli monta tilannetta, jolloin minun piti kuvailla suomalaista keittiötä ja koin sen hieman hankalaksi sen vuoksi, että Suomessa me syömme tavallisesti hyvin kansainvälisesti. Toki meilläkin on omat paikalliset erikoisuutemme ja suomalainen ruoka kiteytyy usein esimerkiksi puhtaan luontomme antimiin, mutta harva silti syö lähes päivittäin karjalanpaistia tai lapskoussia, hirvipaistia tai metsän marjoja. Italiassa arvostukseni lähellä tuotettua ruokaa kohtaan ehdottomasti kasvoi, mutta samalla heräsi myös uudenlainen ylpeys suomalaisten ruuanlaittajien joustavuutta ja avoimuutta kohtaan. Sillä ihan oikeasti, aina samankaltaiseen (olkoonkin vaikka kuinka hyvään) ruokaan kyllästyy!

Heinäkuun alun Sisilian loma tarjosi taas aivan uudenlaisen italialaisen ruokalistan verrattuna Umbriaan: loputtomasti kalaa ja muita meren herkkuja, tuoreista tuoreimpia vastapoimittuja hedelmiä ja vihanneksia. Sisilian lomalla oli tietysti etunaan parasta pöytiin tarjoava vuodenaika, mutta silti on ihan selvää, että sisilialainen ruoka on vain enemmän omaan makuuni kuin umbrialainen raskaampi ja lihaisampi ruokavalio. Sisiliassa sain viikon aikana aivan ahaa-elämyksen siitä, kuinka valtavasti erilaisia ruokia pelkistä kasviksista voi valmistaa. Erinomainen esimerkki oli illallisemme paikallisessa agriturismossa eli pienellä maatilamatkailutilalla. Tilan kokki valmisti joka illaksi päivän sadosta runsaalla mielikuvituksella rakennetun menun. Pelkkiä alkuruokia pöytäämme kannettiin varmaankin 6-7 erilaista, lähinnä kasviksista tietenkin, ja minun oli välillä pakko tarkistaa tarjoilijalta, missä kohta ruokalajeja nyt edetään. Kokonaiselta juhla-aterialta tuntuneiden alkupalojen jälkeen nimittäin saapui ensimmäinen pääruoka, pistaasipastaa ja liha-pastatäytteisiä munakoisokääryleitä, sekä sen jälkeen toinen pääruoka, joka sisälsi kahta erilaista lihaa paistetuilla perunoilla. Täyteläinen suklaakakku limoncellon kera kruunasi aterian. Vaivaiset 25 euroa per ruokailija koko homma. Juuri tuollaisina hetkinä pakkaan mielessäni muuttokuormaani pysyvästi kohti Italiaa…
Agriturismon alkupaloja (osa yksi...)

Caponata vie kielen!

Ensimmäinen pääruoka

Ilta pimenee ja pidot vaan paranee

Kotimatkalla voi vielä pysähtyä vesimelonibaariin...

...tai jatkaa herkuttelua vasta uutena päivänä

Vaikka Sisilian kaltaisen ympäristön jälkeen sitä nyt nyrpisteleekin suomalaisten markettien HeVi-osastoilla vähän aikaa, antaa Suomen kesä toki myös parastaan. Ja sellaista parasta, jota ei voi kuvitella ulkomailla koskaan saavansa.  Makeat mansikat, pulleat herneenpalot, pirtsakat porkkanat, samettiset sienet, villivadelmat ja vaikka mitä. Kauppojen hedelmäosastot kannattaa melkein jättää sikseen ja suunnata torille, metsiin ja omaan puutarhaan. Suu sinisenä mustikan syönnistä on vaikea käsittää, miksi edes tuli lähdettyä merta edemmäs kalaan.
Kuitenkin – kuten taiteilijatkin ovat vuosisatojen ajan suunnanneet ulkomaille saamaan inspiraatiota vieraista maisemista – on kenen tahansa ruuanlaittajan ja -kuluttajan hyvä välillä päivittää ideoitaan ja muunnella makutottumuksiaan vieraissa kulttuureissa. Vuosi Italiassa on taatusti poikinut itselleni kymmeniä, ellei satoja uusia ajatuksia ruuasta. Eikä vain siitä, miten ruokaa laitamme tai syömme, vaan myös siitä, miten  ruokaan suhtaudumme. Erilaiset dieettikeskustelut, joita ainakin suomalainen lehdistö tuntuu rakastavan, ovat saaneet silmissäni aivan uutta valoa vietettyäni edelliset kuukaudet maassa, jossa suurin osa ihmisistä tuntuu voivan erinomaisen hyvin syömällä sitä, mitä huvittaa. Niin kovin usein tuntuu, että suomalaiset suhtautuvat ruokaan järjellä, italialaiset tunteella. Italialaiset todella ovat herkuttelijoita: raaka-aineista käytössä ovat vain parhaat ja aidot, eikä syömiseen liity kamppailua omantunnon kanssa. Ehkä niin sen kuuluisi ollakin?

Croissantia aamupalalla, pastaa lounaalla, jäätelöä välipalaksi, pizzaa illalliseksi… Väkisinkin tulee mieleen, miten ihmeessä italialaiset pysyvät hoikkina?! Oma selitykseni asialle on se, että ”herkkujen” ollessa ihan sallittuja, ei niitä tule ahmaistua suurta määrää kerralla. Tietysti italialaiseen ruokavalioon kuuluu paljon muutakin, ennen kaikkea runsaasti kasviksia, eli tuskin päivän menu italialaisella aivan edellä luetellulta näyttää. Ja ilman muuta myös Italiassa ollaan huolissaan kasvavasta epäterveellisestä pikaruokakulttuurista, myydään laihdutustuotteita ja vahdataan kolesteroliarvoja. Joka tapauksessa Italian vuoteni aikana omat asenteeni ruuan terveellisyyttä kohtaan ovat rentoutuneet ihan selvästi. Jos ei halua syödä kovaa rasvaa, on parempi jättää juustot kokonaan kaupan hyllylle. Jos sen sijaan haluaa syödä juustoa, on parasta syödä juuri sitä kermaisinta ja ihaninta laatua, jos nimittäin juustoa haluaa eikä pyyhekumia. Muistakaamme, että kohtuus ei ole toistaiseksi vielä tappanut ketään, sen sijaan huonossa omassatunnossa märehtiminen taatusti on, ainakin monta tervettä sielua.

Näitä silloin ikävöin: Oman kodin ruoka; ”mammas köttbullar”. Tietyt maitovalmisteet kaupan hyllyllä, kuten kermaviili ja rahka. KALA! Muut kuin italialaiset tavat valmistaa ruokaa. Opiskelijaruokaloiden salaattipöydät. Tumma leipä, erityisesti saaristolais- ja ruis-. Juustohöylän olemassaolo; onneksi se minulle pian kiikutettiin Suomesta. Riisipuuro; sitäkin joulun jälkeen sain Italiaan. Mikä tahansa muu puuro. Viinimarjamehu. Vadelmahillo. Suomalaiset kausiherkut; runebergintortut, laskiaispullat (tein kyllä itse, mutta vadelmahilloa ei löytynyt!), vappumunkit, tippaleivät ja rosetit. Pasta runsaan kastikkeen kanssa. Proteiinit. Suomalaiset metsäsienet. Suurivalikoimaiset ruokakaupat kaupungin keskustassakin. Salmiakki.
Näitä jää ikävöimään: Tavallisen päivän aloittaminen suklaacroissantilla. Ravintoloiden ja kahviloiden halpa kohtuullinen hintataso; Suomeen palattuani silmäni ovat avautuneet kotimaan kiskurihinnoille. Kauppojen tuoreet ja aina korkealaatuiset vihannekset ja hedelmät. Italialaisten tunteikkaat keskustelut ruoasta, lähinnä raaka-aineiden alkuperästä ja valmistustyyleistä. Italialainen pehmeä jäätelö (ei sellainen liian kermaisa, vaan juuri sopiva). Baci-suklaakonvehdit. Italialainen vaalea leipä. Italialaiset pizzat. Pavut lisukkeena. Sisilian lomalta mielikuvituksellinen kasvisten käyttö, eksoottiset kalat ja uusi suosikkiruokani caponata. Nutella. Paninit. Focacciat. Risotto. Konditoriat! Markkinat, joilla myydään lähellä tuotettuja ruokia, ja joiden myyjistä saa heti ystäviä! Sitä, että miehet uskaltavat tarjota illan. (Ja edellinen ikävä ei todellakaan liity mitenkään rahaan vaan siihen samaan tunteeseen, kun sinulle (nainen) avataan kohteliaasti ovi, otetaan ja autetaan takki päälle jne.) Ravintolaillat, jotka ovat elämys myös muun kuin ruuan osalta.

Primo, secondo… miten se nyt meni? Saako cappuccinoa juoda iltapäivällä? Millainen on italialaisten ruokatunti?
Tekisikö mieli lukea täältä vielä jotakin yleispätevää italialaisesta ruokakulttuurista, tai ovatko italialaisten ruokakäytännöt sekoittaneet pääsi turistina ollessasi? Laittakaa kommentteja, niin jatketaan juttua vielä mielenkiinnon mukaan!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heips!

Olipa kiva lukea kun pohdiskelit eri ruokakulttuurien eroja ja mitä kaipaat mistäkin.

Kirjoita toki jatkossakin lisää italian ruokakulttuurista. Lisäksi olisi kiva saada vaikka lempipitsasi resepti. Ja lempipastasi resepti esim joku kastike mitä tykkäät syödä pastan kanssa.

Lukuhetkiä odotellen.

Ava

Karkkis kirjoitti...

Minulle heräsi vaikka mitä ajatuksian tästä, mutta puolet ehti unohtua matkan varrella.

Minuakin viehättää italialaisessa keittiössä nimenomaan kasvistenkäyttö ja pasta.Minulla on projektina opetella käyttämään papuja eri muodoissa. Pitäisikin kokeilla italialaisia reseptejä!

Italian ruoan hintataso hämmästytti minuakin. Mutta sitä en kyllä tajua, miten voit ikävöidä nutellaa! Onneksi sitä saa suomestakin, mutta minusta se on kyllä hirveää ainetta. Sen sijaan viime kesäisten italialaisten vieraidemme mielestä se sopii myös karjalanpiirakan kanssa.

Heleen kirjoitti...

Ehdottomasti lisää italialaisesta ruoasta, kiitos!
Omassa blogissani pari raapaisua Veneton reissusta, tulossa vielä ah niin ihana Venetsia ja pikkuisen ruokakokemuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Hauska, että ruokablogi jatkuu! Toivoisin jotain herkullisia italialaisia reseptejä.
t. VE

Mimosa kirjoitti...

Nam, herkullisia kuvia! :-) Oon joskus lomaillut Italiassa noin kuukauden ja siellä oli kyllä niiiin superhyviä ruokapaikkoja! Tuli oikein ikävä niitä ihania ravintoloita..