keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Amerikkalaiset banaanipannukakut

Vihdoin blogissa!

 
Hei!
 
Täällä ollaan taas pitkän hiljaiselon jälkeen! Blogini on ollut jonkinlaisella hermolomalla kohta puoli vuotta itsestäni riippumattomista syistä. Olen ollut jo vuosikausia vakuuttunut siitä, että tietotekniikka on mitä suurimmassa määrin  henkimaailman tuohua, johon ihminen ei voi juuri mitenkään vaikuttaa. Minulla ei ole aavistustakaan, miksi eräänä talvipäivänä yrittäessäni luoda uutta blogitekstiä Bloggerini päätti, ettei blogiini enää noin vain lisätäkään kuvia. Ajattelin vaivan olevan ensin vain hetkellinen, mutta ohjelma piti päänsä. Ei kuvia. Ja jokainen blogeja lukenut tietää, että ilman kuvia ei ole blogeja.
 
Kevääni on ollut täynnä puhaa blogittomuudesta huolimattakin, joten asia ei häirinnyt minua niin paljon kuin olisi voinut. Sen sijaan lukijat ovat kyllä kyselleet blogipostausten perään, ja on ollut tosi mukavaa huomata, että tätä virtuaalista reseptikirjaani oikeasti käytetään. Blogin kirjoittamiseen saa kulumaan aikaa ja vaivaa, mutta toki se on kirjoittajalleenkin hurjan palkitsevaa. Useita kertoja viikossa haen täältä reseptejä itsekin, ja olen ehdottomasti kaivannut sitä, että saan laittaa lisää jakoon!
 
Mikä blogini on nyt yhtäkkiä saanut toimimaan, ei tietoa. Kunhan piruuttani kokeilin tänään. JA SE LATAA TAAS KUVIA!
 
 
Mutta itse reseptiin... Banaanipannukakut ovat siskoni Marian löytö kivasta Annie's Eats -blogista. Maria  tarjoilee minulle näitä maailman herkullisimpia aamiaispannukakkuja aina, kun hänen luonaan yövyn. Otin luksusaamiaisreseptin heti omaankin käyttööni ja vihdoin saan  sen talletettua myös blogiin. Banaanipannareihin löytyy ainekset helposti joka keittiöstä, ja se hedelmäkoriin unohtunut jo pilkullinen banskukin saadaan käyttöön. Banaanipannarit ovat aivan taivaallinen herätys vaahterasiirapin ja Nutellan kanssa nautittuina, totaalinen hemmotteluvaikutus on taattu!
 
Ja korostan vielä, että ohjeesta on todellakin kiittäminen Mariaa, ei minua. ;)
 
Amerikkalaiset banaanipannukakut
 
4 rkl (suolatonta) voita, rypsiöljyä tai pullomargariinia
3,5 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
2 1/2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1 pieni kypsä banaani muusattuna
2,5 dl maitoa
2 isoa munaa
1/2 vaniljauutetta tai vaniljasokeria
 
Sekoita kuivat aineet keskenään ja niiden joukkoon kaikki muu, järjestyksellä ei oikeastaan ole mitään väliä. Paista pannulla valmiiksi ja tarjoa vaahterasiirapin tai Nutellan ja banaanisiivujen kera.
 
"Ja sankari tää ei tyydy vähempään. Lainaan tai anon, jopa pussaan!
Kunhan aamiaispannareita vain saan..."

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heips pitkästä aikaa! Nämä banaanipannukakut taitavat olla muotiruokaa. Olen nimittäin nähnyt pari reseptiä jo ennen sinun reseptiäsi. Kokeillut en ole vielä mutta täytynee lähiaikoina.
Pannukakut on ruoka johon ei kyllästy ollenkaan.
Minun lapsuudessani muuten lättyjä ja räiskäleitä sanottiin melkein aina pannukakuiksi. Ja uunissa tehtyä sanottiin uunipannukakuksi. Tai itseasiassa emme syöneet lättyjä vaan plätei.


Ava

Anonyymi kirjoitti...

Kiva, että jatkoakin tulee! Olen kyllä käynyt täällä tauon aikanakin moneen kertaan ja kokeillut uusia juttuja. Parhaat reseptit olen tallentanut omaan koneeseeni kun olen pelännyt, että jos koko blogi yhtäkkiä katoaa bittitaivaaseen.
Tervetuloa takaisin
t. VE

Anonyymi kirjoitti...

Mikä on tuo härveli kokkaajan kädessä alimmassa kuvassa?
VE

Maria kirjoitti...

VE: Maidonvaahdotin, huomaa myös espressopannu. :)
http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/30100041/

Voisin lisätä, että joskus on kokeiltu korvata 1 dl jauhoista kaurahiutaleilla - tulee rouheampaa. Banaania voi laittaa myös kaksi, jos haluaa sen maistuvan enemmän.

Karkkis kirjoitti...

Minäkään en aina tajua tietotekniikkaa. Onneksi tämä blogger on yleensä suhteellisen simppeli, mutta joskus se temppuilee käsittämättömällä tavalla.

Nam, olette syöneet "Pancakes with seasonal fruits" näemmä. Nykissä mies tilasi tämän annoksen usein ja aina oli banaania. Epäilen vahvasti, että se oli the fruit of all seasons.

Anonyymi kirjoitti...

Tein näitä pannareita viime sunnuntaina ja ne olivat tosi hyviä. Jää kyllä vakkarireseptiksi.

Ava