tiistai 27. huhtikuuta 2010

Ihanakala ‒ eli lohta ja riisiä


Yhden ainoan lempiruuan valitseminen kaikista maailman herkuista on ainakin itselleni valtavan vaikea tehtävä. Olen kuitenkin pohtinut asiaa silloin tällöin ja päätynyt useimmiten ajattelemaan tätä ihanaa kalaruokaa. Tämä ruokalaji onkin saanut perheessämme itseoikeutetusti nimekseen Ihanakala!

Ihanakalan resepti on saavuttanut ikisuosikkireseptin korkean arvonimen, vaikka sitä on tarjoiltu kotonamme vasta muutaman vuoden ajan. Ihanakalan reseptillä on muutenkin mielenkiintoinen tarina. Resepti on peräisin muutaman vuoden takaisesta Kodin kuvalehdestä, Makuposti-nimiseltä palstalta, jossa ulkomailla asuvat suomalaiset esittelevät ruokaohjeita uudesta kotimaastaan. Ihanakala esiintyi palstalla nimellä Rice me up salmon, ja reseptin oli loihtinut Irlannissa asuva teinityttö Julia Siren. Tällä upealla lohireseptillä hän oli voittanut Uncle Ben’s Young Chef -kilpailun. Kilpailun palkintona oli ollut tutustumispäivä Michelin-tähdellä palkitun kokin Derry Clarkin ravintolassa, ja ravintolan asiakkaille oli tietenkin tarjoiltu tällä voittajareseptillä tehtyä lohta ja riisiä! Ei siis ihme, että tämä resepti on saavuttanut myös perheessämme niin suuren suosion!

Ihanakala syntyy siis uunissa kypsytellen lohesta ja sen päällä olevasta mehevästä riisikastikkeesta. Reseptin juju taitaakin olla juuri ihmeellisen ihana ja pehmeä ruokakerman, smetanan ja riisin muodostama ”risotto”. Vuokaruuan pinta viimeistellään juustoraasteella ja kokonaisilla rapsakoilla manteleilla.

Valmistin itse ihanakalaa ensimmäisen kerran vasta viime viikonloppuna, sillä herkku kuuluu nimenomaan äitini bravuureihin. Kun olen tottunut syömään jotakin ihanaa ruokaa aina äitini valmistamana, on minulla suuri kynnys ryhtyä kokeilemaan reseptiä itse. Haluan ruuan onnistuvan tietenkin yhtä täydellisesti kuin äidin valmistaman, en ikään kuin halua pilata ruuan ”taikaa”! Ihanakalan valmistus oli kuitenkin valtavan helppoa ja onnistuinkin melko hyvin! Hieman suolaa lisäilimme jälkikäteen, mutta mitäpä tuosta…

Ihanakalan seuraksi voi valmistaa vielä vaikka erilaisia kasvislisukkeita, sillä ihanakalaan tulevan riisin määrä on tosiaan vain 1 dl. Riisi on ihanakalassa tavallaan vain puoliksi lisuke ja puoliksi kastikkeen osa. Esimerkiksi kasvispaistos täydentäisi aterian loistavasti.

Suosittelen lämpimästi!


Ihanakala

(neljälle hengelle)

n. 600 g:n lohifilee
sitruunamehua
merisuolaa
jauhettua musta- ja roseepippuria
runsaasti hienonnettua tilliä

Kastike:
5 dl eli 2 purkkia ruokakermaa
240 g eli 2 purkkia smetanaa
4 rkl sinappia
1 dl basmati-pikariisiä (keittämätöntä)

Pinnalle:
1 dl juustoraastetta
kokonaisia manteleita

tuoreita yrttejä koristeeksi

Paistaminen: 200 C°, yhteensä noin 50 minuuttia

Valmista ruoka mieluiten pitkän ja kapean mallisessa uunivuoassa. Aseta lohifilee nahkapuoli alaspäin kevyesti öljyttyyn vuokaan. Leikkaa fileeseen nahkaan asti ulottuvia viiltoja muutaman sentin välein. Näin saat fileeseen annospaloja ja viiltojen ansiosta kala myös maustuu paremmin. Purista fileen pinnalle sitruunamehua ja mausta suolalla, mustapippurilla ja ripauksella roseepippuria. Ripottele pinnalle runsaasti tuoretta hienonnettua tilliä. Anna kalan maustua.


Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Käytä raakaa, noin 10 minuutissa kypsyvää pikariisiä. Kaada riisikastike maustuneen lohen ympärille ja päälle.

Kypsennä uunissa 200 C°:ssa. Lisää kypsennyksen puolivälissä eli noin 25 minuutin kuluttua pinnalle juustoraastetta ja kokonaisia manteleita. Jatka kypsentämistä, kunnes ruoka on kypsää ja ruskistunut sopivasti pinnalta. Koristele valmis ruoka tillillä ja muilla tuoreilla yrteillä.


Rakkaalla lapsella on monta nimeä, kuten ihanakala osoittaa. Ihanakalan lisäksi meillä on kokkailtu muitakin hassunnimisiä ruokia, kuten ”äitibroileria”, ”voimaruokaa” ja ”mähnäkakkua”. Lapsuudessa bestikseni kotona taas oli usein ruokana ”valmiiksipureskeltua”! Jos en pahasti väärin muista, kyse taisi virallisesti olla jauheliha-perunasoselaatikosta.

Kokkaillaanko teillä omaperäisin nimin varustettuja ruokia? Voisin järjestää aiheesta jopa lukijakilpailun kommenttiboksiin. Mielenkiintoisin nimi palkitaan, luultavasti ruhtinaallisesti!

1 kommentti:

Karkkis kirjoitti...

Kaivoin tänään tämmöisen reseptin täältä, kun hain jotain kalajuttua. Tein ihanakalaa niin, että korvasin riisin spelttihelmillä. Tuli tosi hyvää!

Meilläkin noita hassuja ruuannimiä on käytössä, mutta ei tule kyllä nyt mieleen mitään erityistä. Meillä ehkä nimetään enemmän asiota, meillähän on täällä Turussa mm. haisukaappi.