Italian ihmeitä - Firenze, Siena, Rooma

Takanani on ihanan keväinen viikko Italiassa. Vietimme siskoni kanssa pääsiäisen jälkeen kaksi päivää Firenzessä, päivän Sienassa ja kaksi päivää Roomassa. Pieni irtiotto arjesta teki todella hyvää näin kevätkiireiden keskellä. Sain Italiassa paljon energiaa kaikesta auringon lämmöstä ja luonnon kukkimisesta. Sieltä se kevät on tulossa meillekin, uskokaa pois!

Italiasta ja sen ruokakulttuurista riittäisi kerrottavaa ikuisuuksiin. Tarkoituksenani onkin antaa vain pieniä maistiaisia matkan kokemuksista. Italian matkakohteemme ovat selvästi muidenkin suosiossa, joten toivottavasti tämän jutun myötä voin antaa hyviä herkutteluvinkkejä tuleville turisteille!

Matkamme kunniamaininnan saa italialainen leivontataito. Mieleenpainuvimmat herkut ostimme nimittäin leipomoiden ja kahviloiden tiskeiltä, usein mukaan nautittaviksi. Kaupunkimatkoilla tulee käveltyä ympäriinsä kilometritolkulla ja silloin pitää tuon tuostakin napata vähän focacciaa tai paninia evääksi. Mikään ei ole ihanampaa kuin lepohetki piknikeväitä syöden ja kaupungin tunnelmasta nauttien. Italialaisissa leipomoissa ja kahviloissa on valtavat valikoimat erilaisia tuoreita täytettyjä leipiä, pizzan variaatioita ja suolaisia leivonnaisia. Suolapalan oheen suosittelen makeiden leivonnaisten tarjonnasta erityisesti cantuccineja eli toscanalaisia mantelibiscotteja.

Aamiaissämpylät Rooman oopperatalon portailla maistuvat paremmalta kuin hotellin "continental breakfast"!

Tällä reissulla opin myös rakastamaan pizzaa! Aito italialainen pizza on nimittäin ihan eri juttu kuin kammoamani kuivasta taikinasta ja rasvaisista täytteistä tehdyt suomalaisten ravintoloiden versiot. Italialaisessa pizzassa mehevä ja maukas pohja on vähintäänkin yhtä suuressa roolissa kuin ensiluokkaisista ja huolella valituista raaka-aineista kootut täytteet. Täytteiden määrä pidetään kohtuullisena ja mahdollinen juusto pizzan pinnalla on selkeinä paloina eikä kaikenkattavana juustokuorena. Kannattaa siis ehdottomasti poiketa Italiassa pizzeriaan vaikka ehkä tuntuisi, että se on mielikuvituksettominta mitä matkallaan voi tehdä. Me kävimme sekä Roomassa että Firenzessä kunkin kaupungin ykköspizzeriassa ja suosittelen muitakin aloittamaan pizzanmaistelun näistä huipuista!

Ennen kuin aloitan ravintolaesittelyt, muistutan varaamaan pöydän etukäteen, jos vain sattuu tietämään haluavansa syödä tietyssä ravintolassa tiettynä iltana. Parhaat ravintolat ovat kyllä muidenkin tiedossa, joten nopeat syövät hitaat. Yleensä varauksen teko samana päivänä riittää, mutta jos haluat pelata varman päälle, varaa paikka jo aiemmin.

Rooman vanhin pizzeria Est! Est! Est! (Antica Pizzeria Fratelli Ricci) on ehdottomasti kokemisen arvoinen. Kävin siellä ensimmäistä kertaa viime kesän Rooman matkallani ja halusin esitellä paikan tämänkertaisella reissulla tietysti myös siskolleni. Est! Est! Est! -nimisiä pizzerioita on Roomassa ainakin yksi toinenkin, joten kannattaa varmistaa olevansa oikeassa paikassa. Tämä kuuluisa Est! Est! Est! löytyy osoitteesta Via Genova 32, vilkkaan Via Nationalen puolivälistä lähtevän poikkikadun päästä. Est! Est! Est! tarjoaa napolilaista pizzaa vanhanaikaisen sisustuksen ja eloisan tunnelman keskellä. Alkupalabruschettojen jälkeen söin Quattro Stagionin ja siskoni pizzan makkaratäytteellä. Est! Est! Est!:issä söimme myös jälkiruuaksi maailman parhaan tiramisun. Erinomaisten ruokien lisäksi kiitosta tässä ravintolassa saa ihanan ystävällinen palvelu, mikä ei todellakaan ole itsestäänselvyys Italiassa.

Est! Est! Est!:in Quattro Stagioni: kinkkua, sieniä, tomaattikastiketta ja anjovista

Pizzerian tunnelmaa

Firenzen suosituimpaan pizzeriaan päädyimme tietämättämme ja siitä taisikin irrota matkamme makeimmat naurut. Tarkoituksenamme oli nimittäin mennä Firenzen parhaimman ristoranten Cibrèon yhteydessä olevaan trattoriaan, jossa tarjoillaan Cibrèon huippukeittiön valmistamia ruokia suppeammasta ruokalistasta paljon halvemmalla. Itse Cibrèo sijaitsee hieman etäämmällä Firenzen keskustan ytimestä Via Andrea del Verrocchiolla. Tiedossamme oli vain, että etsimämme trattoria on ”sivurakennuksessa”. Löysimme lopulta pienen kujan ja Cibrèon sen varrelta. Samassa kadunkulmassa oli itse hienostoravintolan lisäksi Cibrèon kahvila ja teatteriravintola sekä Il Pizzaiuolo -niminen ravintola, jonka edessä oli jono. Kierreltyämme kadunkulmaa hieman ympäriinsä totesimme, että Il Pizzaiuolon oli oltava etsimämme paikka. Asetuimme juuri avautuvan ravintolan jonoon ja saimme paikkamme täpötäydestä pizzeriasta. Meno oli vauhdikasta ja kasvistäytteiset meheväpohjaiset pizzamme erinomaisia. Pizzoja odotellessamme seurasimme mielenkiinnolla niiden taitavaa valmistusta ravintolasaliin näkyvästä keittiöstä ja hieman pohdimme, miten keittiö muka oli sama ristoranten kanssa, sillä pizzeria oli kokonaan toisella puolella katua. Lähtiessämme tyytyväisinä ravintolasta saman kadun varrelta tuli vastaan – mikäs muukaan kuin Cibrèon trattoria. Siis ravintola, jossa luulimme juuri viettäneemme koko illan! Aikamoiset jonot olivat tämänkin trattorian ovella edelleen, vaikka ilta oli jo pitkällä. En voi mitenkään sanoa, että harmitti, sillä pizzeriamme oli valtavan hyvä. Löysimme myöhemmin myös Il Pizzaiuolon matkaoppaani Top10-ravintolalistasta. Joka tapauksessa suosittelen Il Pizzaiuoloa (Via dei Macci 113) lämpimästi ja kehotan myös etsimään Firenzestä Cibrèon trattorian!

Maailman mehevin pizzataikina Il Pizzaiuolossa. Ja huomaa, täytteenä ei ole ollenkaan tomaattikastiketta. Italialaiset taplaa (hyvällä) tyylillään!

Sienassa tapasimme rakkaan serkkutyttömme, joka viettää kevättään opiskelijavaihdossa. Kuten jo uumoilin, hän osasi kertoa valtavasti toscanalaisesta ruokakulttuurista. Menimme Sienassa ensitöiksemme paikallisen ruokakaupan ja leipomon kautta piknikille. Pelkkä ruokakauppakin on elämys Italiassa. En saanut silmiäni irti vihannesosaston tarjonnasta, jollaisesta voi vain haaveilla Suomessa. Sienassa on paljon ravintoloita, jotka tarjoavat paikallisia toscanalaisia erikoisuuksia. Serkkumme mainitsi ”must” ruuiksi naudan T-luupihvin, ribollita-vihanneskeiton, pavut alkupaloina, paksua spagettia muistuttavan pici-pastan ja kanin. Minulla ja siskollani oli junaliput illaksi Roomaan, joten meidän oli syötävä italialaisittain vähän kummalliseen aikaan eli viideltä iltapäivällä. Monet ravintoloista olivat silloin kiinni, mutta istuimme erääseen auki olevaan paikkaan kuuluisan Piazza del Campon laidalle. Itse tilasin viimein jo kauan omalla ”must to do”-listallani ollutta kania ja siskoni pici-pastaa peuran lihalla. Serkkuni otti osso bucoa. Kun kaniannokseni ilmestyi eteeni, olin hieman hämmentynyt isosta liharullasta endiivipedillä. Jostain syystä siskoni ruoka maistui minulle paremmin kuin oma annokseni, mutta onneksi siskolleni kävi samoin ja vaihdoimme puolessa välissä lautasia. Sienaan pitää mennä ehdottomasti uudestaan paremmalla ajalla, jotta saan maistaa vielä muitakin toscanalaisia erikoisuuksia ja kenties antaa jänöjussillekin uuden mahdollisuuden.

Sienan kaupunki on näkemisen ja kokemisen arvoinen

Kania endiivipedillä

Pici-pastaa

Roomasta on kerrottava vielä eräs ravintolakokemus. Siskoni appivanhemmat olivat juuri olleet Roomassa ja syöneet ihanan illallisen Osteria del Sostegnossa (Via delle Colonelle 5). Matkallamme oli mukana myös Andreo Larsenin ihana ravintolaopas nimeltä Rooma – ikuinen illallinen, jossa ravintolaa ylistettiin. Oma kokemuksemme meni vähän pieleen, ehkä hieman omista virheistämme johtuen. Ensimmäinen virheemme oli se, ettemme varanneet paikkaa etukäteen. Saapuessamme ravintola oli juuri avautunut ja pöydät vielä pitkälti tyhjillään, mutta koko ilta oli kuulemma täyteen buukattu. Saimme viimein paikan, jos söisimme ”puolessa tunnissa”. Saimme lopulta istua paljon pidempään, eikä ravintola ollut lähtiessämmekään edes puolillaan, mutta syöminen ei todellakaan sujunut kovin rennossa ja rauhallisessa tunnelmassa. Tilasimme alkupalaksi salaattia ja bruschettoja ja pääruuaksi Larsen oppaassakin mainitut ruuat, siskolleni ”hinttipastaa” (!) eli spagettia kirsikkatomaateilla ja mozzarellalla ja minulle kuulemma kaupungin parasta munakoiso-mozzarellapaistosta. Ruoka oli kieltämättä erinomaisen makuista, mutta saadessani annokseni eteeni, tiesin olevani nälkäinen edelleen sen syötyäni. Pikkuinen munakoisoannos oli tosiaan syöty alta kahden minuutin ja nälkäni koko päivän talsimisen jälkeen hurjimmillaan. Olen aina naureskellut miesten tarinoille siitä, miten hienostoravintolassa syömisen jälkeen mennään Heselle vetämään parit kerrosateriat, mutta en ollut uskonut kokevani vastaavaa koskaan itse. Sostegnosta lähdettyämme suuntasimme siis toiseen ravintolaan, jossa söin ihanan lohipastan ja siskoni vielä oman ”must to do”-listansa minestronekeittoa. Toinen virheemme Sostegnossa oli siis se, että söimme vain alkupalat ja yhden pääruuan. Jos menet kyseiseen ravintolaan, syö koko menu! Saat varmasti herkullista ruokaa, mutta kovin ystävällistä palvelua en pöydän varanneillekaan lupaa…

Pelastukseni pohjattomaan nälkään!

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä tulee tietenkin dolce eli jälkiruoka. Italia on jäätelön luvattu maa, joten eipä meilläkään ollut päivää Italiassa ilman jäätelöä! Jäätelöä myydään joka puolella ja makuvaihtoehtoja riittää loputtomiin. Miljoonista jäätelöbaareista kannattaa vierailla ainakin Rooman kuuluisimmassa paikassa Giolittissa (Via Uffici del Vicario 40). Kuten pizzankin kohdalla, italialainen jäätelö on aivan omaa luokkaansa. Niin pehmeää ja täyteläistä… Etelän lomalla Iltaliassa joskus ollessani matkaopas kertoi, että italialaiset lääkärit suosittelevat jäätelöä lounaaksi kesäkuumalla! Lääketieteen opiskelijana suosittelen sitä vähän joka väliin ja muulloinkin kuin kesähelteellä. Italiassa jäätelöä on jokaisen vastaantulijan kädessä mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Suosikkini vastaantulevista tötterönkanniskelijoista olivat siestaa kaupungilla viettävät aurinkolasipäiset pukumiehet. Sellaista muoti- ja jäätelönäytöstä ei kyllä Suomen kaduilla näe!

Italiasta jääköön nyt käsittelemättä pukumiesten lisäksi monet muut ruokapöydän ulkopuoliset ihmeellisyydet. Serkkuni kuvasi suhdettaan Italiaan viha-rakkaussuhteeksi, ja sellaiseksi se taitaa kehittyä kaikilla, jotka kyseiseen maahan tarkemmin perehtyvät. Italialaisen kulttuurin piirteet ovat niin vahvoja, että Italiaan on suhtauduttavakin suurin tuntein. Palavasti rakastaen, kiukulla vihaten, sydämen pohjasta iloiten, suu auki ihmetellen, kaikin aistein virittyen ja koko ruumiin voimin eläytyen… Elämästä nauttien!