lauantai 10. heinäkuuta 2010

Suklaaneliöt


Viime aikoina olen leiponut hurjasti ja blogikin täyttyy leivontaohjeista. Ruokaohjeita odottavat blogin lukijat joutuvat ehkä pettymään, mutta minkäs teen. Muut haluavat käristellä nyt grillin kanssa ja minä taputan mielelläni taikinaa. Leipominen on sitä paitsi ollut aina ehdoton suosikkipuuhani keittiössä. Syömisen jälkeen tietenkin…

Sain isältä vastuullisen leivontatehtävän tällä viikolla. Hän oli tullut luvanneeksi tarjota työpaikallaan lomallelähtönsä kunniaksi jotakin minun leipomaani. Hauska sattuma, sillä minäkin olin tullut luvanneeksi viedä juhannusviikolla oman työpaikkani juhannusbuffetiin isäni savustamaa kalaa. Olimme varmasti molemmat tehtävästämme yhtä otettuja, ja isän savukala sekä leipomani juustosarvet ja muffinssit kävivät tahoillaan yhtä hyvin kaupaksi. Jokaisella on bravuurinsa ja niiden tuomaa iloa on mukava jakaa muillekin!

Nyt en kuitenkaan esittele savukalaa, juustosarvia enkä muffinsseja vaan jotakin, jolla juuri herkuttelimme ihan kotosalla. Suklaaneliöt, suklaaleivokset, mokkapalat, rakkauden palat… Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Meillä nämä valloittavat herkkupalat ovat aina olleet nimeltään suklaaneliöitä. Suklaaneliöiden ohjeetta tarkemmin katseltuani huomasin, että reseptin otsikkona oli ”Suklaaneliöiden” lisäksi ”Anne-Liisan suklaaleivokset”. Äitini selvitti mystisen Anne-Liisan tarinan: äitini on saanut ohjeen kauan sitten Liisalta ja Liisa taas on pyytänyt ohjeen Annelta. Mikä logiikka… :) Mutta sanomattakin on selvää, että kyseessä on melkoinen ikisuosikkiohje, joka kiertää leipojalta toiselle!

Muhkeaa suklaaneliötä haukatessani tuntuu, että palaisin jonnekin kauas lapsuuteen. Näitä herkkupaloja on tarjoiltu varmasti kaikilla mahdollisilla kutsuillamme ja leivottu usein myös arjen piristykseksi. Olen maistellut ja leiponut paljon erilaisia suklaaleivoksia, mutta näissä on jotakin erityistä muihin verrattuna. Suklaaneliöiden taikina on uskomattoman kuohkea ja pehmeä ja maku suussa sulavin. Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Äitini vinkin mukaan lisäsin suklaaneliöiden kaakaokuorrutukseen hiukan sulatettua tummaa suklaata. Jos täydellinen voi muttua vielä paremmaksi, nyt kävi niin.


Suklaaneliöt

pellillinen leivoksia

taikina:
3 kananmunaa
3 dl sokeria
1 ½ dl maitoa
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
4 ½ tl kaakaojauhetta
225 g voisulaa

kuorrutus:
225 g tomusokeria
4 rkl voisulaa
6 rkl kylmää kahvia
2-3 rkl kaakaojauhetta
(+suklaata rakastaville: muutama pala suklaata ja pari ruokalusikallista kermaa)

koristeeksi:
nonparelleja

Paistaminen 175 °C, 15-20 minuuttia

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne muna-sokerivaahtoon vuorotellen maidon kanssa. Lisää taikinaan viimeiseksi sulatettu voi. Kaada leivinpaperilla päällystetylle uuninpellille ja paista 175 °C:ssa 15-20 minuuttia.

Valmista kuorrutus sekoittamalla kaikki ainekset yhteen. Sekoita huolellisesti, jotta saat kuorrutteeseen tasaisen rakenteen. Voit sulattaa lisäksi muutaman palan suklaata pienessä tilkassa kermaa ja lisätä suklaasulan muuhun kuorrutteeseen. Levitä kuorrute paistetun pohjan päälle ja ripottele pinnalle nonparelleja. Leikkaa levy neliöiksi. Suuresta leivosannoksesta voit helposti pakastaa osan.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Millä nesteellä kannattaisi korvata kuorrutteen kahvi? Maidolla tai kermalla?