torstai 23. syyskuuta 2010

Luumuclafoutis

Luumuclafoutis kuvassa keskellä

Viimeisestä blogikirjoituksestani on kuin varkain kulunut jo kaksi viikkoa. Edellisen kirjoitukseni jälkeen minusta on tullut työmyyrä TYKS:in kirurgian ensiapuun ja saattaa olla, että se on hieman vaikuttanut ajankäyttööni… Vihdoin ehdin kuitenkin hetkeksi lempiharrastusteni eli kokkailun ja bloggailun pariin. Tämän viikon tiistaina minulla oli kunnia kestitä hienoa herrasväkeä täällä Turun kämpilläni.

Yläkuvassa hymyilevä ystävättäreni järjesti minulle syntymäpäivälahjaksi herkullisen illallisen viime keväänä. Jo silloin ehdotin, että ihanasta synttäri-illallisesta tehdään perinne. Siispä nyt syksyllä oli minun vuoroni kokkailla ystäväni syntymäpäivän kunniaksi ja mukaan kesteille ennätti tulla myös ystäväni aviomies. Sekä viime kevään että nyt syksyn illallisiltana oikeista syntymäpäivistämme oli kulunut jo useita viikkoja, jopa pari kuukautta, mutta eipä se juhliminen niin päivän päälle ole! Ja pointtina illalliskutsuissa ei tietenkään ole itse syntymäpäivä vaan mukava yhdessäolo.

Koko hauskuus alkoi menun suunnittelusta ja inspiraation kokkailuihini hain taas syksystä. Edellisenä viikonloppuna ehdin käydä kotipaikkakuntani silakkamarkkinoilla ja ostin sieltä illalliskutsujani varten kantarelleja ja lappilaisen Niemen juustolan ihanaa piimäjuustoa. Kalaakin pääsi illallispöytään, mutta tällä kertaa ihan K-kaupan tiskiltä eikä markkinakojuista. Kotoa Raumalta mukaani nappasin vielä kotipihamme luumuja ja kotona pyöräyttämääni saaristolaisleipää. Siinähän raaka-aineet melkein olivatkin koossa!


Pääruuaksi keitin tietysti edellisen postauksen bataatti-kantarellikeittoa. Saaristolaisleivästä tein keiton seuraksi kylmäsavulohitahnalla päällystettyjä herkkupaloja. Tarkemman ohjeen lohileipiin voin postata joskus myöhemmin, mutta leivänpäällinen syntyy helposti seuraavista aineksista: kylmäsavulohta, maustamatonta tuorejuustoa, crème fraîchea, tilliä, sinappia ja sitruunamehua. Nämä oman maun mukaan sekaisin ja yhdistelmä saaristolaisleivän kanssa on lyömätön! Juustolan piimäjuustosta taiteilin salaatin vähän kummitätini salaatti-ideaa soveltaen: salaattipedille verkko- ja hunajamelonisiivuja, kurkkua, viinirypäleitä, piimäjuustoa, saksanpähkinöitä ja kuivattuja karpaloita.

Jälkiruuaksi tein luumuista jo pitkään haaveissani ollutta ranskalaista clafoutista, joka on vähän hienostuneempi versio pannukakusta. Clafoutikseen tulee perinteisesti kirsikoita, mutta löytämieni reseptien mukaan clafoutikseen sopivat loistavasti oikeastaan kaikki marjat ja hedelmät. Luumu taitaa olla jopa toisiksi suosituin clafoutiksen täyte ja se sopikin siihen erittäin hyvin. Tein clafoutista vasta toisen kerran elämässäni ja edellisellä kerralla käyttämääni ohjeeseen en jostain syystä ollut ihan tyytyväinen. Nyt löysin Voisilmäpeliä-blogista vakuuttavan clafoutisohjeen, jota hieman mukailin. Reseptivalinta osui tällä kertaa nappiin. Jälkiruoka oli juuri sellaista kuin odotinkin: mehevää, tiivistä, pehmeää, makeaa, samettista… herkullista. Vieraatkin tykkäsivät. Clafoutis oli mielestäni myös kaunis, luumut tekivät siitä todellisen vaaleanpunaisen viettelyksen. Synesteetikkona koin ihanan ja minulle harvinaisen maun ja värin yhdistymisen: luumuclafoutis maistui nimenomaan lempiväriltäni vaaleanpunaiselta! Jos sinäkin näet kirjaimet väreinä tai muuta mukavaa, ymmärrät ehkä, mitä tarkoitan. Kokemusta on vaikea kuvailla sanoin, mutta luumuclafoutis maistui siltä, miltä vaaleanpunainen väri näyttää. Kummallista kyllä, tuntui, että ymmärsin jotakin uutta myös tutusta lempiväristäni... Ei-synesteetikoille selvennykseksi: vaaleanpunaiselta maistuvan ruuan ei tarvitsisi oikeasti olla vaaleanpunaista, esimerkiksi appelsiini voisi maistua siniseltä. Jep, umpihullua, mutta se kulkee suvussa. (On myös aika myöhä, kun kirjoitan tätä, joten pistetään herkistelevät värihourailuni vaikka väsymyksen piikkiin...)

Näin siis vietimme sateisen syysillan maku-, väri- ja lomavalokuvaelämyksistä nauttien. Sain vastakutsun saapua ystäväni ja hänen miehensä luo illalliselle vielä tässä syksyn puolella. Täytyypä pitää siitä kiinni!


Luumuclafoutis

Pohjalle:
n. 300 g luumuja
½ dl sokeria

Taikina:
3 kananmunaa
1 ½ dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
½ dl sokeria
2 ¼ dl kevytmaitoa

voita vuoan voiteluun
tomusokeria koristeluun

Paistaminen: 180 °C, 40–50 minuuttia

Viipaloi luumut ja poista niistä kivet. Lisää sokeri luumujen joukkoon ja anna maustua ainakin puoli tuntia. Vatkaa kananmunien keltuaiset rikki haarukalla ja sekoita muut aineet kanamunien joukkoon. Voit turvottaa taikinaa hetken. Voitele uunivuoka voilla, levitä luumut ja niistä irronnut mehu vuoan pohjalle ja kaada taikina päälle. Paista uunissa 180 °C:ssa 40–50 minuuttia tai kunnes clafoutis on kunnolla hyytynyt. Voit valmistaa clafoutiksen myös pienissä annosvuoissa, jolloin paistoaika on hieman lyhyempi. Anna clafoutiksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Ripottele pinnalle tomusokeria ja tarjoa vaniljajäätelön tai kermavaahdon kanssa.

Kuvat on tällä kertaa räpsitty nopeasti pienellä vaaleanpunaisella (hei, nyt riittää...) pokkarikamerallani. Ja juuri, kun sain kehuja blogini kauniista ruokakuvista!

7 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Haha! Naimanaamat:) Hyvinhän siellä sun luona pystyy kokkailemaan.

Anonyymi kirjoitti...

Saatiin just syötyä, ja arvaa mitä oli jälkkäriksi. Ihan oikein: luumuclafoutis! Samasta puusta tehty kuin sinunkin, ja maku niin vaaleanpunainen. Pääruoaksi syötiin ihanakalaa ja munakoisoa uudella tavalla, löysin uuden jännän reseptin. Pääruoan maku oli pehmeän vihreä, vähän niinkuin Karitan mekko viime lauantaina. Sukuvikoja on paljon ja niihin voi aina vedota. Mielenkiintoista päivystysviikonloppua kullanmurulle t. äiti+isi

Maria kirjoitti...

Onnea muuten kymppitonnin ylityksestä! Mä olen 10001:)

Noora kirjoitti...

Kiitos! Tätä täytyy juhlia jotenkin! Olin tuijotellutkin jo jonkin aikaa tuota laskuria odottavana... Aika mahtava summa, ja ei me kaksi sitä olla taidettu saada aikaan. Kivaa, että täällä käydään!

Anonyymi kirjoitti...

Intouduin taas käymään blogillasi, kun Kaarina käväisi täällä Raumalla. Sulla on melkein maailman hienoin ruokablogi. Teksti on sujuvaa ja hauskaa ja kuvat aivan ihania. Ennustan, että julkaiset joskus vielä keittokirjan nimellä: "Tohtorin parhaat(kakun)leikkaukset" tai "Tunnelmaruualla kohti terveempää elämää" Tai vaikkapa "Sairaan hyvää ruokaa Nooran reseptein" Yksi vika blogissasi on: käy ihan kateeksi, kun viime aikoina olen itse ollut aika laiska kokeilija ja sinä teet vaikka mitä. Kaarina on onneksi jatkanut perinteitä ja kokkaa aika innokkaasti ja onnistuneesti monenlaista.
Hauskaa jatkoa blogillesi!!! Terv Ava

Noora kirjoitti...

Ihania nimiehdotuksia ruokakirjalle. Kyllähän sitä pitää muutakin isona tehdä kun olla vaan lääkäri. Sivuammatti ruokakirjailijana kuulostaa oikein hyvältä!

Eihän sitä aina jaksa lähteä kokeilemaan uutta ja vanhojakin reseptejä pitää muistaa vaalia.

Karkkis kirjoitti...

Miten tässä taas on käynyt niin, että olen kuvitellut kommentoineeni, mutta täältä ei löydy kommenttiani? Tällä kertaa en kyllä ole varma, onko kyse koneen töppäilyistä vai omastani.

Kuvittelin kiittäneeni herkuista täälläkin! Koen olevani oikein etuoikeutettu, kun pääsin herkuttelemaan blogiin päätyneillä ruoilla!