sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Nooran raparperikakku

Äidin kasvimaalla, raparperin alla...

... oli tällainen herkkulöytö!

Raparperimätäs takapihallamme tuottaa taas kirpeää satoaan. Meillä on leivottu tänä keväänä jo useita iki-ihania raparperikeikauksia ja kokeiltu paria uuttakin raparperiohjetta. Minulla on ollut tavoitteena löytää jokin superhyvä uusi raparperiresepti ja lopulta pienen soveltamisen jälkeen se löytyikin.

Viime kesätyöpaikkani kahvihuoneessa joku tarjoili todella herkullista pehmeää raparperikakkua. Olin ottanut ohjeen talteen, mutta en tainnut ehtiä kokeilemaan sitä viime vuonna. Nyt kaivoin reseptin uudelleen esiin. Alkuperäiseen herkut.netistä printattuun reseptiin tein pieniä muutoksia: lisäsin vähän omia mausteita taikinaan ja tein taikinan muutenkin hieman omalla tyylilläni. Lopputuloksena oli juuri toiveideni mukainen ihana raparperikakku, joka oli kaiken lisäksi todella nopea ja helppotekoinen. Suosittelen!


Nooran raparperikakku

2 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl maitoa
1 dl kermaa
1 dl voisulaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria

Päälle:
5 dl raparperia kuorittuna ja pilkottuna
50 g pehmeää voita
1 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria

Paistaminen: 200 °C, 30–40 minuuttia

Vaahdota kanamunat ja sokeri. Lisää vaahtoon ensin nestemäiset ainekset ja sitten yhteen sekoitetut kuivat aineet. Pingota leivinpaperi suuren irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin, voitele vuoan reunat ja kaada taikina vuokaan. Ripottele pinnalle raparperipalat. Nypi päällyksen pehmeä voi, vehnäjauho ja sokeri murumaiseksi seokseksi ja ripottele raparperipalojen päälle. Paista 200 °C:ssa noin 30–40 minuuttia. Nauti kanelilla ja sokerilla maustetun kermavaahdon kera.

Onko teillä muuten vinkkejä siihen, miten raparperin saisi tuottamaan käyttökelpoista satoa mahdollisimman pitkälle kesään? Alkukesän tiuhan sadonkorjuun jälkeen meidän raparperimme tuottaa melko puisevaa vartta. No, toisaalta raparperin kuuluukin olla kausiherkku ja kesän edetessä siirrytään aina uusiin satoihin. Meille on ostettu jo pari mansikkaroppostakin, esimakua Espanjasta ennen Suomen satokautta.

Äidin suunnittelema ja kuvaama tarjoiluehdotus

Voi, miten ihanalta tuntuu viettää kesää jälleen omassa paratiisikaupungissani Raumalla. Kesäisen Rauman aion esitellä teillekin tänä kesänä, sillä viime kesänä se jotenkin jäi. Oma kesäni sujuu tänä vuonna kyllä täysin työn merkeissä, mutta toisaalta odotan suurella innolla ja oppimishalulla kahta tämän kesän työtäni. Pitkän aherruksen jälkeen minulle on luvassa ainutlaatuinen palkinto syksyllä, ja sitä ajatellen jaksan kyllä ahertaa vaikka niska limassa. Tähän palkintoon pääsette tutustumaan tekin sitten blogini myötä, mutta pidetään teitä lukijoita (lukuun ottamatta jo asialla toitottamaani lähipiiriä) vähän jännityksessä. ;)

Alkavan kesän terveiset Raumalta!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heips!

Hyvän tuntuinen resepti. (Ja äidin tarjoiluehdotus oli täydellisen kaunis.) Taidanpa kokeilla, koska meilläkin on raparperipuska takapihalla, vaikka piha melko pieni onkin.

Taitaa se raparperi olla sellainen kevätherkku. Ei ne puskat varmaan tuota satoa enää kesällä vaikka mitä tekisi.

Itselläni on ainakin yksi raparperiresepti, jota teen joka kevät. Siinä on täytteenä raparperinpaloja ja kermaviiliä vaniljalla maustettuna. Sitä söimme tänäänkin kahvin kera jälkiruuaksi.

Seuraavaa postausta odotellen

Ava

Tusla kirjoitti...

Kokeilinkin jo teidän keikausta, joka oli mitä mainioin! Kiitos siis siitä reseptistä. Ja tämäkin vaikuttaa ihanalta eli pakko varmaan koestaa tämäkin.

Siitä kesäisemmästä eli puisevammasta rapskusta kannattaa keittää mehua tai tehdä chutneytä. Sesonkiherkkuhan se on! :)

Noora kirjoitti...

Arja: Oi, teidänkin raparperiherkku kuulostaa ihanalta! Ja varmasti onkin, koska siitä on tullut teille jokakeväinen suosikki. Mahtaisiko reseptin saada jakoon? :)

Tusla: Kiva, jos keikausresepti on mennyt kokeiluun! Toivottavasti tämäkin kakku onnistuu! Onko sinulla hyviä mehu- tai chutneyohjeita? Kiitos vinkistä!

Ystäväni lähetti sähköpostilla vielä oman raparperisuosikkinsa, joka löytyy osoitteesta: http://hannaku.vuodatus.net/blog/2073777/rahkaraparperipiirakka/
Nyt on meillekin ostettu piimää!! :) Leivontaan se sopii hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

Tein tätä kakkua työpaikalleni ja oli menestys! Muutin ohjetta siten, että käytin maidon sijasta kermaa (kermaa siis 2 dl, jotta puolikas purkki ei jää vanhenemaan). Lisäksi lisäsin kakkuun ennen raparperien laittamista kondensoidusta maidosta tehtyä kinuskia "kökkäreinä". Kinuski siis hieman upposi taikinan sisään. Itse en kinuskin mausta oikein pitänyt, koska se ei ollut aitoa eli itse keitettyä. Mutta työkaverini kehuivat sitä kovasti, joten ehkä minulla on vaan outo makuaisti. Aion tehdä kakkua jatkossakin tällä ohjeella, ilman kinuskia tosin. Taikina oli aivan tajuttoman hyvää (siis ennen paistamista). T. Sari

Noora kirjoitti...

Hei Sari!

Kiva kuulla, että kakulla on herkuteltu! Kinuski kuulosti jännältä idealta! Ehkä omatekemä kinuski olisi tosiaan maistunut sinullekin... Esimerkiksi monissa resepteissä käytettävä lemon curd maistuu kaupasta valmiiksi ostettuna mielestäni tosi teolliselle. Pitäisi joskus kokeilla tehdä alusta asti itse.

Anonyymi kirjoitti...

Tack för en god rabarberkaka, den hade god åtgång här hos oss, både med glass och vaniljsås och som sådan!���� Hälsningar, Marina