sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Daim-kakku

”Niin, kyllä taas oli Nooran päivillä sukulaisia molemmilta puolilta sukua ja ihan isän Ruotsin serkkukin, että näin vaatimattomasti meillä!”


Nooran päivä on huomenna 11.7. Koska nimpparini sattuvat mukavasti keskelle kesän hulinoita, Nooran päivää onkin vietetty usein aika isolla joukolla tai juhlistettu tapahtumaa vaikkapa kesäteatterilla tai muulla ylevällä ohjelmalla. Tai niin ainakin itselleni kuvittelen, kun joku kokoontuminen on sattumalta taas oman nimipäiväni tienoilla… ;)

Tänään Rauma sai toimia ajomatkan välietappina parillekin autolliselle sukulaisia. Minulla oli myös yksi herkullinen kakkuresepti odottamassa koekäyttöä, joten mikäs siinä: vieraat + kakku + Noora = Nooran päivän vastaanotto! (Vaikkakin päivän etuajassa, mutta ketä kiinnostaa.)

Tämä vieras tuskin pahastuu kuvastaan blogissa

Daim-kakkua sain maistaa kesäkuun työpaikassani leikkausosaton kahvihuoneessa viimeisenä työpäivänäni. Työpäivä oli viimeinen myös monelle muulle, ja tuolloin kahvihuoneen pöytä notkuikin kaikenlaista tarjottavaa. Erään hoitajan tarjoamaa, tyttärensä leipomaa Daim-kakkua piti ottaa monta kertaa lisää, niin suloisen makuista se oli. Ja tietysti minun oli manguttava itselleni resepti… Laitetaan jälleen hyvä kiertämään!

Daim-kakku

Pohja:
200 g (puoli paketillista) Digestive-keksejä
75 g voita sulatettuna
2 rkl kahvia tai maitoa

Täyte:
2½ dl vispikermaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 levy (130 g) Panda-valkosuklaata
250 g maitorahkaa
2 rkl sitruunamehua
1½ pitkää levyä Daimia
4 liivatetta
½ dl kuumaa vettä
(jäljelle jäänyt puolikas pitkästä Daim-levystä koristeluun)

Murskaa Digestive-keksit, lisää murujen joukkoon voisula ja kahvi/maito. Leikkaa irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperista pala. Painele muruseos vuoan pohjalle ja laita vuoka jääkaappiin odottamaan täytettä.

Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Vaahdota vispikerma ja lisää joukkoon sokerit. Sulata levy valkosuklaata miedolla lämmöllä mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita sulatettu suklaa vaahtoon. Lisää joukkoon maitorahka ja sitruunamehu ja vatkaa hyvin sekaisin. Murskaa Daim pieniksi paloiksi ja sekoita täytteeseen. Kuumenna ½ dl vettä kiehuvaksi ja liuota liivatteet siihen. Vatkaa liivateliuos täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada täyte keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia tai mieluiten yön yli. Koristele esimerkiksi murskatulla Daimilla.

"Se on Nooran elämää se!"

No ei toi vene liity tapaukseen…

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heips!

Mulla on melkein samanlainen Karkkikselta saatu resepti ja se on kyllä eräs suosikkiresepteistäni. Maku on aivan täydellinen ja kakku ei voi epäonnistua. Ei ihme, että halusit reseptin. Minultakin moni työtoveri halusi sen kun tarjosin nimipäiväkakkuna sitä viime syksynä.Joskus olen vähentänyt makeutta vaihtamall osan dajmista pähkinämurskaan.

Ava

Karkkis kirjoitti...

Tarkistin, ja tämä on JUURI sama ohje! Ohje on siis Ulla Svenskin Unelmakakut-kirjasta ja on kyllä ihan hiveän hyvää.

Myöhästynyttä nimpparia sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Näyttääpäs tosi hyvältä tämä kakku, pitää joskus kokeilla! Muutenkin tosi kivoja ohjeita koko blogi täynnä :)

Noora kirjoitti...

Kiitos kommenteista. Karkkis: Meilläkin on tuo Unelmakakut kirja ja riensin heti katsomaan. Mantelisuklaakakku? Minun silmissäni MELKEIN samanlainen! :D

Terhi kirjoitti...

Tein viime viikonloppuna saman kakun miehen valmistujaisjuhliin ja se oli menestys! Todella hyvää :)

Terhi kirjoitti...

Kokeilin eilen myös blogissasi ollutta Mokka-ambrosiaa, tosi hyvää! Jaoin ohjeen blogissani, mainitsin blogisi ohjeen bongauspaikaksi. Otathan yhteyttä, jos ohjeen jakaminen ei ole sallittua. Kiitos :)

Noora kirjoitti...

Hei Terhi! Kivaa, että olet kokeillut kakkuja, ne on kyllä molemmat niin hyviä! Kiitos myös vinkistä blogisi pariin. :)