sunnuntai 7. elokuuta 2011

Kinkku-oliivileipä

Kesän helpoin leipä


Terveisiä kesämökiltä! Blogini on saanut olla hetken hiljaa keskittyessäni saunomiseen, trampoliinilla pomppimiseen ja grilliherkkujen maisteluun luonnon helmassa. Perheemme viikoksi vuokraama kesämökki oli oikea paratiisi pienen järven rannalla. Työviikkokin tuntui aivan erilaiselta, kun työpäivien jälkeen sai viettää mökkielämää perheen tai mökillä vierailleiden ystävien seurassa.

”Martinen oliivikakku, Cake aux Olives Martine” ryppyisellä kellastuneella paperilla, kummitätini käsialalla kirjoitettuna, on yksi lukemattomista arvopapereista, joita keittiön reseptilaatikossa säilytetään. Ikisuosikkiresepti kopioitiin mukaan myös mökille. Tämä leipä – niin tai kakku – on yksinkertainen tehdä. Aineet vain sekoitetaan keskenään, hiivaa ei tarvita vaan taikina kohoaa uunissa leivinjauheella. Äiti jättää ohjeesta pois yleensä kinkun, ja leipä toimii silloinkin erinomaisesti. Kinkulla leipä onkin melkein kuin piiras, jonka syö vain näppärämmin ilman haarukoita ja veitsiä. Piknikeväänä mitä parhain!
Kinkku-oliivileipä
4 kananmunaa
1½ dl oliiviöljyä
1½ dl valkoviiniä tai omenamehua
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa
100 g emmentalraastetta
150 g savukinkkua
pinnalle kivettömiä oliiveja, oreganoa ja juustoraastetta

Paistaminen: 180 °C, noin 45 minuuttia

Vatkaa munat kevyesti rikki, lisää öljy ja vaahdota. Lisää valkoviini, suola, jauhot, leivinjauhe, juustoraaste ja kinkku pieninä kuutioina. Kaada taikina leivinpaperilla päällystettyyn uunivuokaan (lasagnevuoan kokoinen). Tupla-annos taikinaa riittää koko uuninpellille. Lisää taikinan päälle oliivit puolikkaina kupera puoli ylöspäin. Ripottele pinnalle kuivattua oreganoa ja hieman juustoraastetta. Paista 180 °C:ssa noin 45 minuuttia.

Uuteen tietokoneeseensa (30 x 19,5 x 1,5 cm ja 1,5 kg!) tutustuen,
Noora

4 kommenttia:

Karkkis kirjoitti...

Mökki kuulostaa hyvältä ja niin kuulostaa leipäkin! Tätä täytyy kokeilla kun tulee vieraita, vaikuttaa lupaavalta jälleen kerran.

Hieno tietokone!

Anonyymi kirjoitti...

Heips!

Arvaas mitä uunissani on tällä hetkellä kypsymässä. No tietysti tämä oliivileipä. Hiukan jäi epäselväksi kuinka paljon öljyn jälkeen piti vaahdottaa.
En vaahdottanut paljonkaan, koska kerran sanoit reseptin vaativan vain sekoittamista. Katsotaan mitä tulee. Jääkaapistani löytyi melkein kaikkea, ainoastaan savukinkun tilalle tuli parmankinkkua, jota oli jäänyt viikon takaisista sukujuhlista. Voi olla, että savukinkun maku sopisi paremmin. Katsotaan mitä uunista tulee puolen tunnin kuluttua ulos. Rakastan tällaisia helppoja reseptejä, koska olen aika kärsimätön ihminen. Tästä tulee kenties minunkin ikisuosikkini.

Terv Ava

Noora kirjoitti...

Teillä on aika sama maku kuin mulla, kun heti innostutte! Ava: ihan kevyt vatkaus, viuh viuh viuh, riittää. :) Toivottavasti onnistui ja tykkäsitte.

Anonyymi kirjoitti...

Onnistui kyllä ja kun tuli aika iso laitoin puolet pakkaseen. Loput syötiin nyt perjantaina. Oli hyvää pakkasesta otettuna myös.

Terv Ava