sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Naan-leivät ja banaani-currysalsa aasialaisen ruuan seuraksi


Olen viime aikoina tehnyt keittiössä uusia aluevaltauksia. Välimeren ja Etelä-Euroopan maista tulevat maut ovat ehdottomia suosikkejani ja niitä löytyykin tavallisimmin kokkailuistani. Sen sijaan aasialaisesta ruuasta minulla on hyvin vähän kokemuksia, niin syöjänä kuin kokkailijanakin. Kiinalaisen ja japanilaisen ruuan piirteitä suurin piirtein hahmotan, mutta esimerkiksi intialaisen ja thaimaalaisen kohdalla olen aika hukassa. Mitä on garam masala? Millainen ruoka on korma ja millainen curry? Kormasta ja currysta olen sentään kuullut, mutta mikä ihme on biryami? Ja jos laitan intialaiseen broilerikastikkeeseen kookosmaitoa, tuliko kastikkeestani vahingossa kuitenkin thaimaalainen? Apua!

Ehkä auttaisi, jos tekisin matkan paikan päälle Intiaan tai Thaimaahan tai kävisin edes etnisissä ravintoloissa syömässä. Kokkailuhätääni en kuitenkaan ole ehtinyt tehdä kumpaakaan vaan Googlen apu on toistaiseksi saanut riittää vastauksia etsiessäni. Valitettavasti netissä ei voi kuitenkaan oppia sitä, miltä ruuan kuuluisi maistua.

Sattumalta vastaani on nyt tullut muutamia mielenkiintoiselta vaikuttavia aasialaishenkisiä reseptejä ja olen rohkeasti astunut pois mukavuusalueeltani. Pääainekseni näissä intialaisissa ja thaimaalaisissa kokkailuissa on ollut broileri. Muutamista innokkaista yrityksistä huolimatta en ole vielä löytänyt reseptiä, jonka haluaisin erityisesti teille esitellä. Jotain on vain jäänyt puuttumaan näistä makuelämyksistä. En tiedä, onko vika ollut valmistajassa vai reseptissä, mutta yritykset jatkuvat edelleen! Jos teillä on hyviä aasialaisia reseptejä tiedossanne, lisätkää ihmeessä vaikka linkki kommenttiosioon.

Muutama pikku resepti on kuitenkin päässyt yllättämään minut iloisesti. Vaikka en olekaan ollut pääruokiin niin tyytyväinen, ovat lisukkeet päässeet vahingossa onnistumaan. Intiasta kotoisin olevat Naan-leivät ja erään broileriruuan lisukkeeksi kuulunut banaani-currysalsa ansaitsevat ehdottomasti bloggauksen. Naan-leivät olivat nimenä minulle entuudestaan tuttuja, mutta ensimmäisen makukokemuksen sain näistä itse tekemistäni leivistä. En jaksa murehtia maun ja koostumuksen autenttisuutta, sillä leivät olivat tosi hyviä! Banaani-currysalsa taas oli toisaalta raikasta ja makeaa, mutta antoi myös kivasti potkua. Se jää varmasti käyttööni broileriruokien lisukkeeksi ja sopisi loistavasti esimerkiksi kesäisten grilliherkkujen kaveriksi.

Naan-leivät (n. 10 pientä leipää)

3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl sokeria
1 tl suolaa
4 tl sulatettua voita
1 tl leivinjauhetta
¾ dl maustamatonta jogurttia
n. 1 dl maitoa

Paistaminen: 250 °C, 6-10 minuuttia

Sekoita vehnäjauhot, sokeri, suola ja sulatettu voi kulhossa. Tee jauhoseoksen keskelle kuoppa ja kaada siihen leivinjauhe ja jogurtti. Vaivaa taikinaa ja lisää vähitellen maito, kunnes taikina on pehmeää, mutta ei tarttuvaa. Peitä taikina kostealla liinalla ja aseta lämpimään paikkaan muutamaksi tunniksi. Käy vaivaamassa taikinaa kerran odottamisen aikana. Taikina ei siis kohoa, mutta jokin merkitys sen lepäämisellä ilmeisesti on taikinan koostumukselle.

Jaa taikina noin kymmeneen osaan. Pyöritä jauhotetulla pöydällä taikinanpaloista palloja ja kaulitse ne litteiksi pyöreiksi leipäsiksi. Peitä valmiit leivät kostealla liinalla, kunnes ne menevät uuniin, sillä leivät kuivuvat muuten nopeasti. Paista leivät 250 °C:ssa 6-10 minuuttia. Käännä kerran paistamisen aikana. Tarjoile valmiit leivät lämpiminä, kannattaa vaikka peittää leipäkori liinalla. Jäähtyessään leivät kovettuvat, mutta toisaalta ovat silloinkin tosi herkullisia rouskuttaa.

Banaani-currysalsa

1 banaani
2 dl kermaviiliä
1 valkosipulinkynsi
2 tl currya
2 tl currytahnaa
1 tl tomaattisosetta
1 tl kirveliä
1 tl inkivääriä
ripaus cayennepippuria

Muusaa banaani haarukalla, purista valkosipulinkynsi ja sekoita kaikki ainekset yhteen. Anna maustua jääkaapissa. Tarjoile esimerkiksi broilerin lisukkeena.

2 kommenttia:

Hammaskeiju kirjoitti...

Kiitti ohjeesta. Minä heti innokkaana kokeilin noita naan-leipiä ja jäin miettimään millaisia niiden pitäisi olla uunista otettuna..Omani olivat ulkonäöltään kuvasi kaltaisia ja vähän rapeita pinnasta. Kuinka ohueksi taikina pitäisi jättää? Huomasin juuri senkin, että en muistanut peittää valmiiksi kaulimiani leipiä ennen uuniin laittoa..saattoikohan tuo vaikuttaa leivän pintaan? Mieleeni tuli nimittäin noista omista naan-leivistä suomalainen rieska..:)

Noora kirjoitti...

Hei! Kiva, kun kokeilit ohjetta. En itse ole tehnyt naan-leipiä kuin tuon yhden kerran reilu vuosi sitten, joten nyt täytyy nojata muistiin. Leivät olivat muistaakseni melko rapeakuorisia, sisälsivät isoja "ilmakuplia" kuoren alla. Lämpimänä leivät olivat pehmeitä, myöhemmin ne kovettuivat niin kuin tuossa kirjoitinkin. Jos leipäsi olivat ilman kosteaa peittoa kauan ennen uuniin laittoa, saattaa olla, että leivät kuivahtivat hieman. Ihan rieskamaisia omani eivät olleet... Pitääpä taas tehdä näitä!