Ranskalainen suklaakakku

Ranskattaria, elämän(tapa)opetuksia ja parempia uuden vuoden lupauksia

Vuosi vaihtui Raumalla ranskalaisissa tunnelmissa. Meillä on ollut tapana juhlistaa uuden vuoden vaihtumista naapurin ystäväperheemme kanssa herkkujen ja tinan valamisen merkeissä. Koska naapurimme ovat istuneet meillä iltaa jo lukemattomia kertoja, on hauskaa miettiä illan ympärille joskus jokin teema. Tällä kertaa idea lähti äitini leipomasta ranskalaisesta kinkkupiirakasta. Ranskalaiset itse syövät uutena vuotena yleensä mereneläviä, joten teimme ajatuksen innoittamana myös savulohi- ja raputäytteisiä tuulihattuja. Raumalaisesta Ruokapuoti Lumosta pöytään löytyi herkullisia ranskalaistyyppisiä juustoja ja leipää. Jälkiruokana tarjoilimme crème brûléetä. Myöhemmin vuoden vaihduttua nautimme kahvin kanssa vielä ranskalaista suklaakakkua ja macaroneja. Ranskalainen suklaakakku lumosi meidät kaikki heti ensimmäisestä suupalasta. Kovin montaa suupalaa kakkua ei tosin pystykään syömään, niin täyteläistä se on. Kakku on sisältä valuvan suklainen: tässä taitaa siis olla myös se kauan etsimäni täydellinen mutakakku! Ohje löytyi Dansukkerin sivuilta nimellä Vappu Pimiän ranskalainen suklaakakku.

Savulohi- ja raputäytteiset tuulihatut, taustalla kinkkupiirakkaa

Ranskalaista iltaa suunnitellessamme päädyin selailemaan ideoita eri foorumeista, myös kirjasta nimeltä Ranskattaret eivät liho. Ranskalaisten reseptien ohella kirja pureutuu nimensä mukaisesti kysymykseen, miksi ranskattaret, nuo kulinarismin ja muiden elämännautintojen keskellä elävät naiset, eivät kärsi liikakiloista. Se jos mikä tuntuu olevan tällä hetkellä kiinnostavaa – ainakin päätellen naistenlehtien tammikuisesta kestoteemasta. Ranskattaret eivät liho on ainoa ”laihdutusopas”, jonka olen koskaan lukenut, mutta uskallanpa veikata, että se on myös paras olemassa oleva. Ostin kyseisen pokkarin sen sisällöstä mitään tietämättä muutama vuosi sitten lentokentältä – en laihdutusoppaaksi vaan hauskan nimensä perusteella viihdyttäväksi matkalukemiseksi. Nimenomaan sellaista se onkin. Ranskalaislähtöinen kirjailija Mireille Guiliano kertoo koukuttavasti oman tarinansa Amerikassa vietetyn vaihto-oppilasvuoden aikana kertyneistä lisäkiloista, niistä eroon pääsemisestä ja palaamisesta takaisin ranskalaiseen tasapainoon: elämäntapaan, jossa saa syödä mitä haluaa ilman että se näkyy painossa. Kirjallaan Guiliano haluaa levittää sanomaansa kaikille länsimaisille naisille, jotka eivät omaa tasapainoaan ole vielä löytäneet. Ja kuten arvata saattaa, kysyntä neuvoille on suuri. Hauskan kerronnan ja ranskalaisten reseptien vuoksi voin suositella kirjaa kyllä kaikille muillekin kuin tasapainonsa etsijöille!

Yhteiskunnassamme ei ole pulaa herkullisesta ruuasta ja niinpä jokainen hiukankin mielihaluja omaava (lue: terve) aikuinen ihminen joutuu tiedostamaan, millaista ruokafilosofiaa elämässään noudattaa. Mielestäni juuri filosofiassa on painonhallinnan avain, ei joulun jälkeen, ennen bikinikautta, grillikauden jälkeen tai ennen pikkujoulumekkoon ahtautumista tapahtuvissa pikaratkaisuissa ja kuureissa. Ranskattaret eivät liho tarjoaa oman erinomaisen filosofiansa, mutta seuraavaksi ajattelin esitellä omat elämäntapaoppini. En ole keksinyt ruutia uudelleen (vai miten se sanonta meni), mutta seuraavat ajatukset ovat taatusti toimivampia pidemmän päälle kuin yksikään ihmedieetti!

1. Kohtuus kaikessa. Tämän lauseen olen oppinut äidiltäni jo varhaislapsuudessa ja näin vanhemmalla iällä ole todennut, että kaikki ajatukset painonhallinnassa (tai elämänhallinnassa yleensäkin) palaavat näihin kahteen sanaan. Äitini on kertonut, että samaa ajatusta viljeli myös neuvolajärjestelmän kehittäjä Arvo Ylppö. Hän piti tärkeänä esimerkiksi sitä, että ihminen saa herkutella vaikka joka päivä! Siis kohtuuden rajoissa tietenkin. Myös ranskattarien salaisuus perustuu kohtuus kaikessa ajatukseen: mitä vaan voi syödä, myös ranskalaisia suklaakakkuja, kunhan määrä on kohtuullinen. Kohtuus kaikessa on sisäänrakennettu meihin, mutta jostain syystä se on älyttömän helppo unohtaa. Myös laihduttajan on muistettava kohtuus: radikaalit laihdutusruokavaliot, herkkulakot ja kuntokuurit saattavat aiheuttaa hetkellisen painonpudotuksen, mutta johtavat lopulta entistä suurempaan romahdukseen kehon ja mielen väsyessä. Kohtuus on toteutunut, kun sekä mieli että keho voivat hyvin. Pyrkikäämme siihen.

Pullataikinan ahmiminen varhaislapsuudessa on klassinen tapa oppia, mitä kohtuus tarkoittaa

2. Tasapainota. Tämän salaisuuden olen oppinut ranskattarilta. Joka päivä ja joka ruokahetki ei ole samanlainen, toisinaan tulee syötyä raskaammin, toisinaan kevyemmin. Tasapainottelu on ratkaisu heilahduksiin. Kirjailija Guillianon sanoin: ”Kun lisäät nautinnon jonnekin, tee toisaalla vastaava vähennys. -- Jätä cocktail väliin. Ojenna leipäkori eteenpäin.” Tämän ranskattaret kuulemma osaavat luonnostaan, mutta meillä muillakin on onneksi mahdollisuus oppia jekuttamaan itseään. Keskeistä tasapainotuksessakin on taas kohtuus, niin nautinnoissa kuin vähennyksissäkin.

3. Syöminen on tehokkain tapa vaikuttaa painoon. Tämän, jos minkä, olen oppinut lääkärikoulussa. Millään muilla tekijöillä kuin syömisellä on hyvin vähän vaikutusta siihen, lihooko vai laihtuuko ihminen. Kannattaakin siis kertaalleen pohtia millaista ruokaa syö ja kuinka suuria ovat annoskoot. Säännöllinen liikunta lisää tietysti energiankulutusta, mutta jos aikoo polttaa ylimääräisen herkkuhetken sisältämän energian urheilemalla, vaatii se aikamoisen treenin. Tämän kammottavan totuuden voi havaita esimerkiksi kalorikulutusta mittaavalla juoksumatolla. Mutta vielä energiansaannin merkityksestä: ylipainolla on tietenkin taipumusta kertyä enemmän tietyissä elämänvaiheissa, mutta elimistön tuottamat hormonit tai tietyt lääkeaineet eivät itsessään sisällä ylimääräistä energiaa. Ne voivat lisätä ruokahalua, mutta syöminen on tahdonalaista toimintaa ja ylipainon kertymiseen on siis mahdollista itse vaikuttaa. ”En syö mitään ja silti lihon” ei onneksi voi olla totta.

"Omena päivässä pitää lääkärin loitolla. Ja syökää myös särkeä, se kasvattaa järkeä!" asiantuntija neuvoo uusien tutkimustulosten valossa.

4. Ruoka ei syömällä lopu. Tämän lauseen opin jostakin naistenlehdestä. Kumma kyllä niistä voi joskus oppia jotain muutakin kuin vippaskonsteja! Entisaikojen ruokapulat ovat jättäneet meihin länsimaisiin ihmisiin selvästi jälkensä, sillä jokin vietti komentaa meitä syömään jätemyllyn lailla kaiken mitä vastaan tulee. Kauniimmin sanottuna: ruokaa ei tarvitse ottaa lisää vain siksi, että sitä on jäljellä, viimeistä kakunpalaa ei tarvitse syödä pois kuleksimasta tai lasten lautasilta ei tarvitse kerätä tähteitä äidin ja isän lautaselle. Meidän yhteiskunnassamme ruokaa nimittäin ilmestyy jostakin jatkuvasti lisää tuhottavaksi! Niin, kunpa voisimmekin selvitä tästä epäkohdasta jakamalla kaiken ylimääräisen ruuan nälänhädästä kärsiville maille. Ennen kuin painonhallintafilosofiani eksyy aiheesta, palataan asiaan: syö vain sen verran, että olet kylläinen.

5. Valintojen maailma. Nimestään huolimatta tämä kohta ei liity Kummeliin vaan valintoja oppii tekemään vain valitsemalla itse. Lapsena minussa herätti suurta ihmetystä, jos vaikkapa juhlissa karkkia tarjottaessa osa aikuisista kieltäytyi ottamasta herkkupalaa. Nyt aikuisena olen alkanut tehdä omia valintojani tässä yltäkylläisyyden maailmassa. Olen huomannut, etten oikeastaan edes pidä karkista – miksi sitä siis automaattisesti söisin? Suklaa on suurinta herkkuani, mutta senkään antama nautinto ei lisäänny muutaman palan jälkeen. Samoin pienempi kakunpala antaa yhtä suuren ilon kuin suurempikin, mutta kohtuullinen herkuttelu ei vaadi jälkikäteen sen kummempia tasapainottelujekkuja. Sipsejä voisin vetää vaikka kuinka, mutta olen todennut, etten ahmi niitä hyvän maun vaan kummallisen sipsien laukaiseman himon vuoksi. Muutama sipsi siis riittää, jos parempaakin ruokaa on tarjolla. Kuten jo totesin, mieliteot ovat terveitä ja olisi kohtuutonta olla toteuttamatta niitä – niin, kohtuuden rajoissa. On myös tärkeää osata tulkita itseään: jos elimistö huutaa vaikkapa lakritsia, on sitä silloin syötävä. (Äkillisessä lakritsinhimossa on muuten yleensä kysymys alhaisesta verenpaineesta – lakritsi nostaa verenpainetta, joten tarpeet myös perustuvat johonkin.)

Aika paha tämä valintojen maailma! Maistellaan siis kaikilta lautasilta.

6. Elä niin kuin haluat ja ole tyytyväinen lopputulokseen. Veikkaanpa, että useimpien ihmisten ihanteena ei ole elää kurissa ja nuhteessa vaan noudattaa perusterveellisiä, helppoja elämäntapoja. Mikäli niiden tuottama lopputulos ei silmää miellytä, vika on silmässä (valitettavan usein juuri omassa) eikä kropassa. Pari vuotta sitten kävin mallikoulua, jossa opin muutamia hyviä juttuja elämää varten. Paras oppi oli naisellinen ja näyttävä, lantion keikkumaan saava kävelytyyli. Toiseksi paras oppi oli se, että aliravituimmatkin neitokaiset ovat liian paksuja Milanon ihannemittoihin. Aina siis löytyy joku standardi, jonka mukaan olet väärän kokoinen – parasta pitää huolta, ettei moinen standardi ei ole omasi! Pitäköön Milano siis kutistuneen mittanauhansa. Voin kertoa vielä pienen käytännön esimerkin omasta elämästäni. Olen viime aikoina joutunut viikkaamaan kasaan paljon vanhoja lempivaatteitani, koska peffani en enää mahdu niihin. Tapaus ei kuitenkaan kerro juurikaan muusta kuin naisen biologian riemuvoitosta, joten iloitkaamme siitä. En siis ajatellut aloittaa uutta vuottani terveydelle vaarallisella elämäntapamuutoksella vaan ostamalla uusille mitoilleni uusia vaatteita. Aika mukavaa ongelmanratkaisua. Veikkaanpa, että monen muunkin ”ulkonäköpulmat” ratkeaisivat ripauksella tervettä itserakkautta. Eihän se toki aina näin helppoa ole, enkä usko, että myöskään omat ”naisen biologian riemuvoittoni” jäävät tähän. Juuri katsomassani vanhassa Sinkkuelämän jaksossa (se on muuten varmasti opettavaisin tv-ohjelma, mitä koskaan on tehty) Samantha ei suostu muiden naisten tapaan keksimään yhtään vikaa ulkonäöstään: ”I happen to love the way I look!” eli "Satun rakastamaan sitä, miltä näytän!" Tuon ilmauksen sisäistäminen olisi monelle muullekin paras uuden vuoden tavoite!

"Ai näyttää hyvältä? Hei kiitti!"

Hei hei vaan, nyt sitä suklaakakkua! Tärkeintä tämän kakun leipomisessa on tarpeeksi vahva suklaa (tavallinen taloussuklaa on aivan liian mietoa!) ja tarpeeksi lyhyt paistoaika.

Ranskalainen suklaakakku

200 g voita

200 g vahvaa tummaa suklaata (esim. 70 % kaakaota)

2 dl sokeria

4 munaa

3½ dl vehnäjauhoja

Paistaminen: 225 °C, 10–15 minuuttia

Sulata voi ja suklaa mikrossa. Anna jäähtyä hieman. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä voi-suklaaseos munasokerivaahtoon. Lisää vehnäjauhot kääntelemällä, älä vatkaa. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun pyöreään irtopohjavuokaan. Paista kakkua 10–15 minuuttia 225-asteisessa uunissa. Kakun kuuluu jäädä keskeltä valuvan raa'aksi, joten ota kakku pois heti, kun sen pinta on kypsynyt, mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Tarjoile kakku löysän kermavaahdon kera.

P.S. Uusi vuosi, uudet kujeet: Koska blogitekstini sisältävät paljon muutakin tarinaa kuin vain reseptejä, lisäsin uuden vuoden uutuutena varsinaisen otsikon alle pienen tekstiä luonnehtivan alaotsikon.