Kladdkakan och halva kungariket

Tämä on jo toinen kuninkaallisaiheinen kakkupostaukseni, mutta kiinnostukseni kohteet tuntien se tuskin viimeiseksi jää… Sunnuntaina blogini rikkoi 10 000 vierailun maagisen lukumäärän, ja sitä täytyy hieman juhlia: herkullinen mutakakku ja kuninkaallinen tunnelma saavat kelvata!

Minulla on vielä täysin esittelemättä syyskuun alussa vanhempieni kanssa tekemäni viikonloppumatka Tukholmaan. Kyseessä ei ollut mikä tahansa ex tempore -reissu vaan kauan odotettu ”pyhiinvaellus” Tukholman kuninkaanlinnaan ja Suurkirkkoon eli tietenkin kesäkuisten prinsessahäiden tapahtumapaikoille. Victorian ja Danielin kuninkaalliset häät ovat viihdyttäneet meitä pitkälle syksyyn: digiboksimme kovalevyltä taitaa löytyä kaikki mahdolliset häälähetykset, -koosteet, -konsertit, alku- ja jälkipuinnit niin Suomen kuin Ruotsinkin tv-kanavilta nauhoitettuna, eikä niiden katsominen ihan yhteen kertaan ole jäänyt… Kun kesäkuun 19. päivänä katselimme suoraa häälähetystä televisiosta yhdessä koko perheen voimin, isosiskoni sanoi silloin toivovansa, että olisi vielä pikkutyttö. Tällöin kuvankaunis prinsessamorsian ja hänen komea prinssinsä, loputtoman pitkä hääkulkue hevosineen, vilkuttavat ja onnesta hihkuvat ihmiset sekä kukkiin puhjennut kaupunki olisivat muuttuneet pienen lapsen silmissä ihmeelliseksi saduksi. Vaikka en enää kovin pieni tyttö olekaan, häät saivat minutkin epätodellisen, satumaisen tunteen valtaan. Siksi en ole malttanut odottaa pääseväni näkemään kaikki ihmeelliset linnanpihat, kadunkulmat, kirkonportaat ja juhlasalit, missä nämä satuolennot kerran – ihan oikeasti – astelivat.

Pikku prinsessojen suuri päivä

Päivään Tukholmassa mahtuu kyllä monenlaista muutakin kuin kuninkaallisia. Muutama ystäväni oli kesätöissä Tukholmassa viime vuonna ja käännyinkin heidän puoleensa shoppailu- ja ravintolavinkkien toivossa. Niitä satelikin kiitettävästi ja kannoin taskussani koko päivän pientä mutta informatiivista lappua, jonka ystäväiseni minulle matkaa varten kirjoitti. Siitä löytyi tukku hyväksi havaittuja osoitteita päiväämme opastamaan.

Saavuimme aikaisin lauantaiaamuna Vikingin terminaaliin Södermalmin kaupunginosaan. Nälästä kurnivine vatsoinemme lähdimme kävelemään kohti kaupunkia Folkungagatania pitkin. Sen varrella olevassa viihtyisässä kahvilassa ystäväni olivat aiemmilla Tukholman matkoillaan päässeet nauttimaan aamiaista aamuvarhaisella (kellohan on vasta 6.30 Turun laivan saapuessa satamaan). Kävelimme raikkaassa syysaamussa hiljaisena nukkuvan Södermalmin läpi näkemättä ainoatakaan avoinna olevaa paikkaa. Hätä ei ollut kuitenkaan tämän näköinen, sillä olimme kävelleet Götgatanin kulmaan Hotell Scandic Malmenin kohdalle. Nopean selvityksen ja meiltä kolmelta yhteensä alle 50 euron pulituksen jälkeen saimme luvan astua aamiaissaliin. Mikäli oikein ymmärsin, hotelli Malmen ei tavallisesti myy erillistä aamiaista lauantaisin, mutta koska aamiaissalissa oli saapuessamme vielä hyvin rauhallista, saimme poikkeusluvan. Luulenpa, että Malmenista voi ostaa jatkossakin aamiaista varhain lauantaiaamuisin, jos itse olet joskus sen tarpeessa. Viikonloppuisinhan hotelleissa majailee lähinnä turisteja, jotka marssivat aamupalalle vasta vähän myöhemmin aamulla.

Voisin suositella hotelli Malmenia majoitusvaihtoehdoksi ihan vain aamiaisenkin perusteella. Aamiaissalissa seuranamme olevat ihmiset näyttivät kuitenkin tyytyväisiltä ja hyvin levänneiltä, joten Malmenin huoneissakaan tuskin on moittimista. Ainoa, jonka hiukset olivat hiukan pystyssä aamiaisella, oli maanmiehemme Martti Syrjä. Hänellä tosin oli ollut Eppu Normaalin keikka Tukholmassa edellisenä iltana, joten rokkikampaukset sallittakoon. Oli jälleen huvittavaa todeta, kuinka pieni maailma on, sillä tiesin sattumalta Eppu Normaalin keikkailevan kyseisenä viikonloppuna Tukholmassa. Ja siinähän he tietenkin lappasivat aamiaista lautaselleen aivan vieressämme! Aamiainen Malmenissa oli todellakin hotelliaamiaisten parhaimmistoa, sekä pekonin että luomumyslin ystävät – ja tietenkin kaikki muut siltä väliltä – saivat mieleistään vatsantäytettä. Syömisen jälkeen istuimme vielä rauhassa ihailemassa persoonallisimman näköistä aamiaissalia, jossa olemme koskaan syöneet. Käykäähän paikan päällä ihailemassa!

Liekö Eppu Normaali ripustanut kitaransa seinälle odottamaan aamupalan ajaksi?

Rauhalliselta aamiaiselta suuntasimme kohti heräilevää Gamla Stania, matkamme pääkohdetta. Alkusyksyn aamu oli kylmä, eikä kello vielä paljon mitään. Astellessamme yhtäkkiä kuninkaanlinnan ja Suurkirkon eteen vilu unohtui saman tien: olimme saapuneet keskelle satua. Pyörimme linnan ja kirkon välisellä (onneksi vielä autiolla) kadunpätkällä kuin pienet muurahaiset hahmotellen reittejä, joita pitkin kesäkuisten häiden vieraat astelivat kirkkoon ja etsien niitä oikeita kirkonportaita, joilla Victoria ja Daniel vastavihittyinä seisoivat. Saatte nyt nauraa makeasti, mutta tämä kaikki oli meistä valtavan jännittävää!

Suurkirkon portailla pyöriessämme huomasimme kirkon auenneen juuri yhdeksältä ja astelimme sisään. Liput kirkkoon myyvä vahtimestari oli tietysti ollut paikan päällä itse vihkipäivänäkin, joten hän sai kertoa meille kaikki yksityiskohdat häistä, mitä hän vain muisti. Suurkirkko on joka tapauksessa erittäin kaunis kirkko, jossa kannattaa vierailla, vaikkei meidän kaltaisemme häähöperö olisikaan. En ollut käynyt koskaan aikaisemmin Tukholman Suurkirkossa. Edellisellä kerralla kuninkaanlinnassa käydessämme, neljä vuotta sitten, vierailimme ihan toisessa, myöskin aivan kuninkaanlinnan vieressä sijaitsevassa kirkossa. Kyseessä oli pieni vaatimaton Finska kyrkan eli Suomalainen kirkko, jossa vierailu teki minuun kuitenkin varmasti yhtä suuren vaikutuksen kuin Suurkirkkokin. Vuonna 1954 Finska kyrkanissa nimittäin vihittiin isäni vanhemmat eli rakkaat, jo edesmenneet, fammuni ja vaarini! Aika upealla paikalla he ovat vihkivalansa vannoneet! Postaukseni lopussa näette, missä fammun ja vaarin hääjuhla pidettiin ja voin sanoa, että se saa kyllä viimeistään hieraisemaan silmiään...

Täällä Victoria ja Daniel vihittiin kesällä 2010

Täällä fammu ja vaari vihittiin kesällä 1954

Pikkuista Finska kyrkania ihmettelemässä vuonna 2006

Suurkirkon jälkeen siirryimme itse kuninkaanlinnaan, joka näyttäytyi tämänkertaisella visiitillämme tietenkin aivan uudessa valossa. Äitini voisi varmaankin ryhtyä kuninkaanlinnan viralliseksi hääoppaaksi, niin prikulleen hän tiesi, missä linnan saleista mikäkin osuus Victorian ja Danielin hääjuhlasta vietettiin. Ikimuistoisen linnakierroksen jälkeen ostimme linnan turistikaupasta tietysti tukun hääaiheisia aarteita kotiin ja lähipiirin kuninkaallisfaneille vietäväksi.

Satumaailmasta oli lopulta aika astua todellisuuteen eli syysmuodin ankaraan maailmaan. Ilman sen suurempia paineita löysimme kaikenlaista kivaa myös Östermalmin kaupoista. Jaksoimme shoppailupäivän hyvin aamiaisen ja lounasleivän voimilla, mutta viiden aikoihin iltapäivällä olimme jo valmiita ruokapöytään. Koska laivamme lähtö kohti Turkua oli jo kahdeksalta, toivoimme voivamme syödä helposti, mutta hyvin ja ilman kiirepanikoimista. Kaivoin jälleen ystäväni vinkkilistan esiin. Ravintolatoiveemme toteutui kävellessämme takaisin Vanhaan kaupunkiin, Munkbrogatan 8:ssa sijaitsevaan Vapiano -nimiseen italialaista ruokaa tarjoavaan ”pikaruokalaan”. Vapiano ei ole mikään tavallinen mättöpaikka vaan erinomainen ravintolakonsepti. Ravintolaan saapuessamme saimme ensimmäiseksi käteemme muovikortit, joihin kaikkien ostamiemme ruokien hinnat ladattaisiin. Korteille kertyneen summan maksaminen hoidettiin Vapianossa vasta pois lähtiessämme. Vapianon ruokalistalta löytyy laaja valikoima pastoja (alle 14 €) ja pizzoja (alle 12 €) sekä italialaisia alku- ja jälkiruokia. Ruokalajeille löytyy omat tiskinsä, joilta ruuat tilataan ja jossa ne valmistetaan silmien edessä. Minä kävin noutamassa pastatiskiltä vanhemmilleni sienipastat ja itselleni katkarapu-tomaattipastan. Ruuan valmistumista oli hauska seurata, mutta mikäli asiakkaita olisi ollut enemmän, olisi ruokaa saanut odotella varmasti yhtä kauan kuin missä tahansa tavallisessa ravintolassa. Paikan suosiosta kertoi se, että lähtiessämme ravintolasta ulko-ovelle oli muodostunut kunnon jono – kuten parhaissa ravintoloissa Italiassa konsanaan!

Vapianon kokkipojat työssään. Pasta-annos syntyi noin 5-10 minuutissa.

Kokeilemisen arvoista pastaa

Jälkiruuat nautimme parin korttelin päässä Vapianosta, vinkkilistamme viimeisessä etapissa Café Kladdkakanissa, Strora Nygatan 32:ssa.

Nimensä mukaisesti tämän kahvilan ”grej” olivat erilaiset mutakakut. Jaoimme yhdessä palan tuhtia, mutta aivan taivaallista kladdkakaa. Mutakakku on jollakin tavalla ruotsalaisten juttu ja sitä kannattaa ehdottomasti käydä paikan päällä maistamassa. Kyse on siis tiiviistä suklaakakusta, joka jätetään vielä valuvaksi sisältä. Mutakakkua itse tehdessä pahin moka onkin paistaa kakkua liikaa: sen pitää olla vielä ”raaka” pinnan alta. Leivoin tietysti matkamme jälkeen kotona mutakakkua. Käytin Fazerin ohjetta, jolla syntyi herkullista, muttei ehkä ihan Café Kladdkakanin tasolle yltävää mutakakkua. Siksipä ohje löytyykin tällä kertaa vain linkin takaa. Voittamattomasta mutakakkureseptistä tuli siis uusi etsinnän kohteeni. Jos tiedät, miten täydellistä mutakakkua tehdään, minulle saa taas antaa hyviä vinkkejä. Muuten joudun käymään säännöllisin väliajoin Tukholmassa nauttimassa palan taivasta!

 

Taivaita tavoittelee myös ravintola Gondolen Södermalmin ja Gamla Stanin rajalla. Täällä isovanhempani juhlivat häitään! Olin jo kuvittelemassa fammua ja vaaria tanssimassa häävalssiaan pitkin tuota pitkää ramppia, mutta isän mukaan kyse oli ennemminkin muutaman hengen päivällisestä. Aikamoinen ravintolavalinta joka tapauksessa!

Loppuksi haluan lähettää vielä lämpimät terveiset ja kiitokset kaikille ahkerille lukijoilleni ja kommentaattoreille.

Vaikka blogini katselee maailmaa varsin ruusunpunaisten silmälasien läpi, elämä tosiaan on harvoin pelkkää prinsessasatua tai murheet ylikypsien mutakakkujen makuisia. Saavutetut 10 000 blogivierailua luultavasti kuitenkin myötäilevät ajatustani siitä, että ruusunpunaisilla silmälaseillakin on tarkoituksensa. Kun syysmyrsky on pahimmillaan, pienet auringonsäteet tummien pilvien välistä eivät tee poutasäätä, mutta ne muistuttavat siitä, että rankankin sateen jälkeen aurinko armas lopulta kuivaa satehen. Toisin sanoen, jaksan ainakin itse paremmin, jos niin pienten arkihuolien kuin suuremmankin murheen keskellä ajatukseni voivat hetken levätä muissa maailmoissa, vaikkapa prinsessasaduissa tai niistä kertovissa blogikirjoituksissa. Toivon, että blogistani voi löytyä lukijoillenikin, sekä läheisille että tuntemattomille,

hengähdystauko, piristysruiske,
lämmönlähde, tuulensuoja  
 ‒ tai ihan vaan: hyvä ruoka.

Niin. Siis parempi mieli.